Lippu salkoon Kekkosen kunniaksi

Eihän Ossilla ole edes lipputankoa

Syntymäpäivä on luontevin päivä liputtaa kelle tahansa arvostamalleen henkilölle. Toki muitakin vaihtoehtoja voi harkita, mutta en suosittelisi liputtamaan useampina päivinä per henkilö Pohjois-Korean ulkopuolella.

Pikku vinkkinä, että Paavo Väyrynen juhlii omaa syntymäpäiväänsä vain päivää aiemmin kuin Urho Kekkonen aikoinaan. Jos Väyrysellekin alat liputtaa, älä kuitenkaan pidä lippua yön yli tangossa, vaan ota se väliyöksi tuolinkarmille tai mihin lipun nyt ylipäätään tapaat laskea lipun kuivumaan ennen kuin taittelet sen vakituiseen varastoon.

Lipun taittelemisesta tulikin mieleen, että kumpi puoli siinä pitikään olla varastossa päälle päin, sininen vai valkoinen. Johtavana upseerina tunnet varmaankin ohjesäännön.

Kivi on Suomen kirjallisuuden suurhahmo, kuten oli myös Kekkonen valtiomiehenä. Tänään muistelen molempia.

MaissiPrseAUJombenJOHTOA kirjoitti:

Kivi on Suomen kirjallisuuden suurhahmo, kuten oli myös Kekkonen valtiomiehenä. Tänään muistelen molempia.

Aleksis Kivestä on helppo olla samaa mieltä.

Kekkonen sen sijaan on aika kiistanalainen henkilö. Itse luen hänen suurimmaksi ansiokseen hyvin hoidetun ulkopolitiikan. Lisäksi Kekkonen onnistui luovimaan asiat niin, että luottamuksellinen itäsuhde poiki meille taloudellista etua naapurista. Kekkonen oli Paaskiveen verrattuna halukkaampi ottamaan riskejä, mihin selityksenä voi olla se, että Hrustsevin ja jopa breznevin aikana riskejä oli turvallisempi ottaa kuin Stalinin valtakaudella. Paasikivi harjoitti passiivisempaa ulkopolitiikkaa kuin Kekkonen. Kummatkin kuitenkin onnistuivat varmaan aikanaan niin hyvin kuin se oli mahdollista siinä ahtaassa raossa.

Kekkosen negatiivinen puoli oli se, että hän romutti demokraattista järjestelmäämme enemmän kuin oli tarpeen idänsuhteiden hoitamiseksi. Kekkonen piti myös hänelle uskollista Kepua valtiohoitajapuolueena, jolloin Kepu sai sen kannatukseen nähden ylisuuren vallan. Kepun poliitiikasta suomalaiset ovat sitten saaneetkin kärsiä tähän päivään saakka. Onneksi Kepunkin loppu alkaa jo häämöttää.

volmari kirjoitti:

Syntymäpäivä on luontevin päivä liputtaa kelle tahansa arvostamalleen henkilölle. Toki muitakin vaihtoehtoja voi harkita, mutta en suosittelisi liputtamaan useampina päivinä per henkilö Pohjois-Korean ulkopuolella.

Pikku vinkkinä, että Paavo Väyrynen juhlii omaa syntymäpäiväänsä vain päivää aiemmin kuin Urho Kekkonen aikoinaan. Jos Väyrysellekin alat liputtaa, älä kuitenkaan pidä lippua yön yli tangossa, vaan ota se väliyöksi tuolinkarmille tai mihin lipun nyt ylipäätään tapaat laskea lipun kuivumaan ennen kuin taittelet sen vakituiseen varastoon.

Lipun taittelemisesta tulikin mieleen, että kumpi puoli siinä pitikään olla varastossa päälle päin, sininen vai valkoinen. Johtavana upseerina tunnet varmaankin ohjesäännön.

Tuosta lipun taittelusta, valtiolipussa ei päälle tule sininen eikä valkoinen vaan punainen osio.

Siis se leijonavaakuna.

Leijonaa tai Vaakunaa taasen ei tule nauttia lipun noston tahi laskun yhteydessä.

mielipidepankki kirjoitti:

Aleksis Kivestä on helppo olla samaa mieltä.

Kekkonen sen sijaan on aika kiistanalainen henkilö. Itse luen hänen suurimmaksi ansiokseen hyvin hoidetun ulkopolitiikan. Lisäksi Kekkonen onnistui luovimaan asiat niin, että luottamuksellinen itäsuhde poiki meille taloudellista etua naapurista. Kekkonen oli Paaskiveen verrattuna halukkaampi ottamaan riskejä, mihin selityksenä voi olla se, että Hrustsevin ja jopa breznevin aikana riskejä oli turvallisempi ottaa kuin Stalinin valtakaudella. Paasikivi harjoitti passiivisempaa ulkopolitiikkaa kuin Kekkonen. Kummatkin kuitenkin onnistuivat varmaan aikanaan niin hyvin kuin se oli mahdollista siinä ahtaassa raossa.

Kekkosen negatiivinen puoli oli se, että hän romutti demokraattista järjestelmäämme enemmän kuin oli tarpeen idänsuhteiden hoitamiseksi. Kekkonen piti myös hänelle uskollista Kepua valtiohoitajapuolueena, jolloin Kepu sai sen kannatukseen nähden ylisuuren vallan. Kepun poliitiikasta suomalaiset ovat sitten saaneetkin kärsiä tähän päivään saakka. Onneksi Kepunkin loppu alkaa jo häämöttää.

Luulen että presidentti Koiviston yksi motiivi kevään 1987 hallitusratkaisussa oli juuri Kepun ojentaminen ja sen palauttaminen puolueeksi muiden joukkoon jota koskevat samat parlamentarismin pelisäännöt kuin muitakin. Tärkeintä oli tietysti saada Kokoomus hallitukseen mikä paikka olisi sille kuulunut jo 1979 mutta minkä "yleiset syyt" estivät.
Mikään ei muuta sitä tosiasiaa että poliittisena toimijana Kekkonen oli häikäilemätön opportunisti minkä jo "sotasyyllisyysoikeudenkäynti" todisti.

mielipidepankki kirjoitti:

Aleksis Kivestä on helppo olla samaa mieltä.

Kekkonen sen sijaan on aika kiistanalainen henkilö. Itse luen hänen suurimmaksi ansiokseen hyvin hoidetun ulkopolitiikan. Lisäksi Kekkonen onnistui luovimaan asiat niin, että luottamuksellinen itäsuhde poiki meille taloudellista etua naapurista. Kekkonen oli Paaskiveen verrattuna halukkaampi ottamaan riskejä, mihin selityksenä voi olla se, että Hrustsevin ja jopa breznevin aikana riskejä oli turvallisempi ottaa kuin Stalinin valtakaudella. Paasikivi harjoitti passiivisempaa ulkopolitiikkaa kuin Kekkonen. Kummatkin kuitenkin onnistuivat varmaan aikanaan niin hyvin kuin se oli mahdollista siinä ahtaassa raossa.

Kekkosen negatiivinen puoli oli se, että hän romutti demokraattista järjestelmäämme enemmän kuin oli tarpeen idänsuhteiden hoitamiseksi. Kekkonen piti myös hänelle uskollista Kepua valtiohoitajapuolueena, jolloin Kepu sai sen kannatukseen nähden ylisuuren vallan. Kepun poliitiikasta suomalaiset ovat sitten saaneetkin kärsiä tähän päivään saakka. Onneksi Kepunkin loppu alkaa jo häämöttää.

Jotenkin tuo lapsellinen kepukaunasi pilaa vähätkin yrityksesi järjellisiin kirjoituksiin.

Paasikivi oli myöntyväinen idän suuntaan, mutta varovainen tekemisissään, vähän kuin Koivisto sitten aikanaan sillä erolla, että Koivisto toteutti kyllä Moskovan ohjeet - eikä sitten muuta tehnytkään . Siis ulkopolitiikan saralla. Sisäpolitiikassahan Koivisto romutti koko taloutemme typerällä vahvan markan politiikalla revalvaatioineen.

Kekkonen oli niinikään myöntyväinen idän suuntaan, mutta rohkealla otteella, rohkeus näkyi siinä, että Kekkonen käytti hyviä välejään itään hyväksi ja oli vahvasti tukemassa ja kehittämässä länteen suuntautunutta taloudellista toimiliaisuutta. Näin pystyimme vaurastumaan. Toki idän kaupan painoarvo nousi lopulta liiaksi.

Kekkonen ei suinkaan pitänyt Kepua valtionhoitajapuolueena, vaan SDP:tä. Jo vuodesta 1966 SDP oli käytännössä se, joka melskasi sisäpolitiikan kentällä mielin määrin, tietysti vahvaa sidosta ay-liikkeeseen hyväksi käyttäen. SDP oli mm. se taho, joka piti Kokoomuksen oppositiossa ja esti parlamentarismin toteutumisen. SDP:n poliitiikasta suomalaiset ovat sitten saaneetkin kärsiä tähän päivään saakka. Onneksi SDP:n loppu ei enää häämötä, vaan on vain ajan kysymys.

OikeistoSosDem kirjoitti:

Luulen että presidentti Koiviston yksi motiivi kevään 1987 hallitusratkaisussa oli juuri Kepun ojentaminen ja sen palauttaminen puolueeksi muiden joukkoon jota koskevat samat parlamentarismin pelisäännöt kuin muitakin. Tärkeintä oli tietysti saada Kokoomus hallitukseen mikä paikka olisi sille kuulunut jo 1979 mutta minkä "yleiset syyt" estivät.
Mikään ei muuta sitä tosiasiaa että poliittisena toimijana Kekkonen oli häikäilemätön opportunisti minkä jo "sotasyyllisyysoikeudenkäynti" todisti.

1979 kuten aiemminkin ne "yleiset syyt" oli SDP:n hegemonia, jonka avulla se piti Kokoomuksen ulkona hallituskuvioista.

SDP:n hegemonian säröyttämiseksi porvarilliset puolueet yritysjohtajien tukemana tekivätkin kuuluisan kassakaappisopimuksen, täysin tietoisina siitä, ettei Koivisto piittaa normaaliparlamentarismista ja muodosta hallitusta ilman demareita ellei porvaririntama ole todella tiukka ja luja. Eivätkä olleet väärässä, Koivisto heitti parlamentarismin romukoppaan ja sai houlutukselle heikon Holkerin avulla porvaririntaman rikottua, ja loppu on historiaa - Seurauksena mm. maamme kaikkien aikojen talouslama, jota tuo hallitus vauditti monin keinoin; revalvaatiolla, vahvan markan politiikalla, ylimitoitetuilla julkisilla menoilla jne.

Oikeistosossulle kirjoitti:

1979 kuten aiemminkin ne "yleiset syyt" oli SDP:n hegemonia, jonka avulla se piti Kokoomuksen ulkona hallituskuvioista.

SDP:n hegemonian säröyttämiseksi porvarilliset puolueet yritysjohtajien tukemana tekivätkin kuuluisan kassakaappisopimuksen, täysin tietoisina siitä, ettei Koivisto piittaa normaaliparlamentarismista ja muodosta hallitusta ilman demareita ellei porvaririntama ole todella tiukka ja luja. Eivätkä olleet väärässä, Koivisto heitti parlamentarismin romukoppaan ja sai houlutukselle heikon Holkerin avulla porvaririntaman rikottua, ja loppu on historiaa - Seurauksena mm. maamme kaikkien aikojen talouslama, jota tuo hallitus vauditti monin keinoin; revalvaatiolla, vahvan markan politiikalla, ylimitoitetuilla julkisilla menoilla jne.

Ääliömäisyyttä lähellä olivat Koiviston teot jos koko maan etua taloudessa katsotaan.

Oikeistosossulle kirjoitti:

1979 kuten aiemminkin ne "yleiset syyt" oli SDP:n hegemonia, jonka avulla se piti Kokoomuksen ulkona hallituskuvioista.

SDP:n hegemonian säröyttämiseksi porvarilliset puolueet yritysjohtajien tukemana tekivätkin kuuluisan kassakaappisopimuksen, täysin tietoisina siitä, ettei Koivisto piittaa normaaliparlamentarismista ja muodosta hallitusta ilman demareita ellei porvaririntama ole todella tiukka ja luja. Eivätkä olleet väärässä, Koivisto heitti parlamentarismin romukoppaan ja sai houlutukselle heikon Holkerin avulla porvaririntaman rikottua, ja loppu on historiaa - Seurauksena mm. maamme kaikkien aikojen talouslama, jota tuo hallitus vauditti monin keinoin; revalvaatiolla, vahvan markan politiikalla, ylimitoitetuilla julkisilla menoilla jne.

Koivistohan nimenomaan toimi parlamentarismin hengen mukaan ja käytti hänelle kuuluvia valtaoikeuksia. Kassakaappisopimuksen tekijät toimivat Kekkoslovakian hengen mukaisesti epäparlamentaaqrisesti. On se kumma että tätä asiaa ei käsitetä.

MatematiikanOpe kirjoitti:

Jotenkin tuo lapsellinen kepukaunasi pilaa vähätkin yrityksesi järjellisiin kirjoituksiin.

Paasikivi oli myöntyväinen idän suuntaan, mutta varovainen tekemisissään, vähän kuin Koivisto sitten aikanaan sillä erolla, että Koivisto toteutti kyllä Moskovan ohjeet - eikä sitten muuta tehnytkään . Siis ulkopolitiikan saralla. Sisäpolitiikassahan Koivisto romutti koko taloutemme typerällä vahvan markan politiikalla revalvaatioineen.

Kekkonen oli niinikään myöntyväinen idän suuntaan, mutta rohkealla otteella, rohkeus näkyi siinä, että Kekkonen käytti hyviä välejään itään hyväksi ja oli vahvasti tukemassa ja kehittämässä länteen suuntautunutta taloudellista toimiliaisuutta. Näin pystyimme vaurastumaan. Toki idän kaupan painoarvo nousi lopulta liiaksi.

Kekkonen ei suinkaan pitänyt Kepua valtionhoitajapuolueena, vaan SDP:tä. Jo vuodesta 1966 SDP oli käytännössä se, joka melskasi sisäpolitiikan kentällä mielin määrin, tietysti vahvaa sidosta ay-liikkeeseen hyväksi käyttäen. SDP oli mm. se taho, joka piti Kokoomuksen oppositiossa ja esti parlamentarismin toteutumisen. SDP:n poliitiikasta suomalaiset ovat sitten saaneetkin kärsiä tähän päivään saakka. Onneksi SDP:n loppu ei enää häämötä, vaan on vain ajan kysymys.

Mikä ihmeen kepukauna. Teille kepulaisille kaikki omasta poikkeavat mielipiteet ovat kepukaunaa.