Kontiolahden päättäjien aatteellisuus?

Mitenhän jakaantuu esim. tuossa ah-stadionin kannatuksessa kontiolahden kunnan päättäjien puoluekannat? Eli erottuuko joku puolue yli muiden ampumahiihdon tukipönkkänä?

Ihmettelin kontiolahtelaisten kunnallispäättäjien ja paikallisten kansanedustajien aatteistaan lipeämistä silloin kun varuskuntaa oltiin lopettamassa.
Silloisten vihreiden- ja demarinaiskansanedustajiemme julkisuudessa esittämät hyväksyvät kommentit varuskunnan lakkauttamisesta nyt eivät olleet mikään yllätys, en ole heitä ennenkään missään arvossa pitänyt.

Mutta että kokoomusjohtoisen hallituksen, kokoomuslaisen puolustusministerin alulle panema ja raukkamaisesti RKP:n harteille kippaaman varuskunnan ja paikallisen maanpuolustushengen lahtaamisen hyväksyivät mukisematta myös isänmaallisuudellaan rummuttaneet kokoomuksen kunnallispolitiikot! Se oli jotakin uskomatonta, enkä ole moista aatteensa myyntiä konsaan nähnyt! En ole kokoomuslaisiksi tietämilleni sen jälkeen päivää sanonut, heitä ei ole minulle kertakaikkiaan olemassakaan!

Onkos stadionin suhteen aatteita myyty ja takkia käännetty kontiolahden valtuustossa ja minkä puolueiden toimesta?
8155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ehkä noiden kunnallispolitiikkojen ääni ei taivaaseen (=päämin.Katainen ja puol.min. joku RKP) kuulunut. Varapuhemies Ravin ääni olisi varmaan mutta ukkeli vetäytyi asiasta pois. Oli kuulemma liian korkeassa virassa hoitamaan tällaisia paikallisia pikkujuttuja).
Saikin sitten Penttilän rantaan patsaan. Sen jossa miehen jalat näkyvät hurstin alta.

Äänestä
  • Ai se onkin Ravin patsas?! No minä jo aattelinkin että jotakin häpeemistä tuolla ukolla mahtaa olla tuolla huppunsa alla!

    Äänestä

  • Niin että kunnallispolitiikot ovat hiljaa kiltisti kun puolue käskee? Minä hölmö äänestäjä kun luulin että nämä ajavat meidän äänestysalueella elävien etuja, mutta nämähän ajavatkin vain puolueen etuja jotka hesasta sanellaan. Kantsis vaihtaa toiseen tuollainen paskahomma, eihän sitä täällä kukaan arvosta!

    Äänestä

Ainakin kepun, demarien, kokoomuksen ja vihreiden ryhmien johto on tiukasti ampumahiihdon kannalla. Tähän voi lisätä korkeimman virkamiesjohdon.

Tämä epäpyhä, yhdistetty ampumahiihtopuolue pitää ryhmien rivijäsenet kurissa ja herran nuhteessa. Aisan yli ei potkita, kuten on vuosien varrella havaittu.

Äänestä

Eli yksimielisesti, eihän siellä valtuustossa muita puolueita olekaan. Kommunismi on Kontiolahdesta hävitetty jo aikoja sitten, ihan hyvä niin.

Äänestä

Mie vuan sitä jotta kaikki aatteethan ovat aina myytävissä oman edun nimissä... Kiitos ja anteeksi...

Äänestä

Höh, näiden aatteellisuus nyt riippuu tuulensuunnasta! Kaikki eläkkeelle päässeet kapiaiset eivät kokeneet enää varuskuntaa puolustamisen arvoiseksi, enempää kuin heidän päättäjinä olevat puolisonsakaan... Monille oli varuskunta elämäntyö mutta se paskanneltiin ja lisättiin työttömyyttä, alkoholismia, itsemurhia... Mutta hyvin menee, SUOMI 100 vuotta!
Kaikki mitä kontiorannassa tehtiin vuosikymmenien aikana, oli yhtä turhaa paskaa!

Äänestä

Kontiorannan tuho oli kokoomushallituksen aikaansaannos. Jos päättäjämme olisivat yhteistuumin halunneet sen säilyttää niin varuskuntahan toimisi edellleen. Mutta kun ei kiinnostanut...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiirustaja kirjoitti:

Mitenhän jakaantuu esim. tuossa ah-stadionin kannatuksessa kontiolahden kunnan päättäjien puoluekannat? Eli erottuuko joku puolue yli muiden ampumahiihdon tukipönkkänä?

Ihmettelin kontiolahtelaisten kunnallispäättäjien ja paikallisten kansanedustajien aatteistaan lipeämistä silloin kun varuskuntaa oltiin lopettamassa.
Silloisten vihreiden- ja demarinaiskansanedustajiemme julkisuudessa esittämät hyväksyvät kommentit varuskunnan lakkauttamisesta nyt eivät olleet mikään yllätys, en ole heitä ennenkään missään arvossa pitänyt.

Mutta että kokoomusjohtoisen hallituksen, kokoomuslaisen puolustusministerin alulle panema ja raukkamaisesti RKP:n harteille kippaaman varuskunnan ja paikallisen maanpuolustushengen lahtaamisen hyväksyivät mukisematta myös isänmaallisuudellaan rummuttaneet kokoomuksen kunnallispolitiikot! Se oli jotakin uskomatonta, enkä ole moista aatteensa myyntiä konsaan nähnyt! En ole kokoomuslaisiksi tietämilleni sen jälkeen päivää sanonut, heitä ei ole minulle kertakaikkiaan olemassakaan!

Onkos stadionin suhteen aatteita myyty ja takkia käännetty kontiolahden valtuustossa ja minkä puolueiden toimesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu