Ei ole pienintäkään aihetta luulla olevansa hengellisesti parempi kuin muut. Tällainen luulo on vain itsensä pettämistä.
Koko ihmiskunta on niin syvällä synnin suossa, ettei kukaan voi sanoa olevansa parempi kuin toinen. Ihminen saa syntinsä anteeksi vain Jumalan armosta. Jos ihminen arvelee, että Jumala on antanut armonsa jollekin, muttei toiselle, ja jos arvelu vielä olisi vielä tottakin, mitä erinomaista olisi tehnyt se, joka on saanut armon, siihen verrattuna, joka ei ole saanut. Ei mitään. Ajatus on kerrassaan järjetön, sillä itseänsä paremmaksi luuleva olisi vain saanut armon, mutta olisi yhtä kelvoton kuin toinenkin.
Ei siis ole eliittiuskovaisia, on vain armahdettuja syntisiä.
Jotkut esittävät, että armahduksen jälkeen kristitty tekisi hyviä töitä ja jättäisi huonot tekemättä. Mikään ei tue tällaistakaan käsitystä. Kuten ympärillemme katsoessamme näemme, ne jotka esiintyvät eliittikristittyinä ja uskovat voivansa moittia toisia, ovat ehkä vieläkin kelvottomampia kuin tavalliset kristityt, jotka eivät tee numeroa itsestään.
Olemme kaikki samalla viivalla. Jumalan edessä ei ole aitiopaikkoja.
"7 Ja huomatessaan, kuinka kutsutut valitsivat itselleen ensimmäisiä sijoja, hän puhui heille vertauksen ja sanoi heille:
8 "Kun joku on kutsunut sinut häihin, älä asetu aterioimaan ensimmäiselle sijalle; sillä, jos hän on kutsunut jonkun sinua arvollisemman,
9 niin hän, joka on sinut ja hänet kutsunut, ehkä tulee ja sanoo sinulle: 'Anna tälle sija', ja silloin sinä saat häveten siirtyä viimeiselle paikalle.
10 Vaan kun olet kutsuttu, mene ja asetu viimeiselle sijalle, ja niin on se, joka on sinut kutsunut, sisään tullessaan sanova sinulle: 'Ystäväni, astu ylemmäksi.' Silloin tulee sinulle kunnia kaikkien pöytäkumppaniesi edessä.
11 Sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, ja joka itsensä alentaa, se ylennetään." (Lk 14)
Mielessäni on muuten pyörinyt hengellinen laulu. Kertoo päämäärästä, johon armahdettu syntinen on matkalla.
https://www.youtube.com/watch?v=d5ZH9Q2JOJI
Suomenkieliset sanat löytyy esimerkiksi osoitteesta
http://lyrics.fi/kari-tapio/olen-kuullut-on-kaupunki-tuolla
En pysty sanoin kuvaamaan, kuinka siunattua musiikkia tämä on. Hyvää yötä, Jeesus myötä!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.