Jeesuksen antama vastaus yllättää opetuslapset: taivasten valtakunnassa lapsi on suurin.
Viisikymmentäkahdeksan vuotta sitten, 20. marraskuuta 1959, hyväksyttiin Unicefin lapsenoikeuksien julistus. Julistuksen 2. kohdassa sanotaan: ”Lapsen tulee saada nauttia erityistä suojelua ja hänelle tulee lainsäädännöllä tai muulla tavoin suoda edellytykset ruumiillisesti, henkisesti, moraalisesti, sielullisesti ja sosiaalisesti terveeseen ja normaaliin kehitykseen vapaissa ja ihmisarvon mukaisissa oloissa. Säädettäessä tätä tarkoittavia lakeja lapsen etujen tulee olla tärkeimpänä näkökohtana.”
Jo paljon ennen Unicefin julistusta Jeesus antoi oman lapsenoikeuksien julistuksensa, josta tulevan sunnuntain evankeliumiteksti kertoo. Niin Jeesuksen kuin Unicefinkin julistuksessa korostuu lapsen etu.
Kuka on suurin?
Mikkelinpäivän evankeliumitekstissä opetuslapset tulevat Jeesuksen luo. He ovat keskenään yrittäneet päästä ratkaisuun väittelemällä ja jopa kiistelemällä siitä, kuka on suurin taivasten valtakunnassa (Mark. 9:33–37). Väittely ei kuitenkaan ole tuottanut ratkaisua asiaan.
Evankeliumi ei paljasta, ketä väittelyssä ehdotettiin suurimman paikalle. Markuksen kuvaama opetuslasten välttelevä suhtautuminen Jeesuksen kysymykseen kiistan aiheesta viittaisi siihen, että itseä siellä ehdotettiin.
Jeesuksen vastaus yllättää opetuslapset. Sen sijaan, että joku opetuslapsista olisi saanut kunnian olla suurin, he kuulevat, että he ovat menossa väärään suuntaan. Raamattu varoittaa, että suuruuden tavoittelu vie pois taivasten valtakunnasta.
Apostoli Johannes varoittaa seurakuntaa Diotrefes-nimisestä miehestä: ”Kirjoitin muutaman sanan seurakunnalle, mutta Diotrefes, joka mahtailee sen johtajana, ei pidä meitä missään arvossa. Siksipä minä sinne tultuani aionkin huomauttaa hänelle siitä, mitä hän oikein tekee levittäessään meistä pahoja puheita. Eikä hänelle sekään riitä. Hän kieltäytyy itse ottamasta veljiä vastaan, estää niitä, jotka haluavat sen tehdä, ja jopa erottaa heitä seurakunnasta.” (3. Joh. 1:9–10.)
Suuruuden tavoittelu oli vienyt Diotrefeksen ulos taivasten valtakunnasta ja tehnyt hänestä pahanpuhujan, seurakunnan hajottajan ja Jumalan työn vastustajan.
Lapsi esikuvana
Taivasten valtakunnan suurin ei löydy asemastaan kilpailevien opetuslasten joukosta. Opetuslapset saavat havainnollisen opetuksen, kun Jeesus kutsuu luoksensa pienen lapsen ja asettaa hänet raavaiden miesten keskelle. Tässä hän on, suurin taivasten valtakunnassa. Tämänkaltaiseksi on tultava, että voi päästä tähän valtakuntaan.
Jeesus asettaa lapsen uskovaisen esikuvaksi ja esittää perusteluksi kaksi asiaa. Hän puhuu nöyrtymisestä. Nöyrän paikalta ei nouse kysymys ”Olenko minä suurin?” Tuo kysymys nousee nöyryyden vastakohdasta, ylpeydestä, josta Raamattu varoittaa (Jaak. 4:6, 1. Piet. 5:5).
Toiseksi kyselijät tarvitsevat opetusta uskosta. Jeesus kehottaa varjelemaan omaa uskoa. Hän toteaa, että uskon osallisuudesta viettelevä käsi, jalka tai silmä on parempi heittää pois kuin joutua niiden kanssa kadotuksen vaivaan.
Oman uskon ohella lapsen uskoa on varjeltava kaikin tavoin. Kun lasta hoidetaan Jeesuksen nimeen, hoidettavana on itse Jeesus. Sille, joka houkuttelee lasta syntiin, kuuluisi Jeesuksen opetuksen mukaan myllynkivituomio ja meren syvyyksiin upottaminen. Se on vakava varoituksen sana meidänkin aikanamme.
Enkelit palvelevat uskovia
Ylienkeli Mikaelista nimensä saanut mikkelinpäivä muistuttaa meitä lapsen merkityksen lisäksi Jumalan suuresta lahjasta, enkeleistä. Heprealaiskirjeen mukaan enkelit ovat palvelevia henkiä, jotka lähetetään palvelemaan niitä, jotka saavat osakseen autuuden (Hepr. 1:14). Enkelit ovat Jumalan sanansaattajia ja he johtavat matkalaisia ja pelastavat vaaroista.
Raamatun mukaan enkeleillä on suora näköyhteys taivaaseen. Kerran uskossa kilvoittelijan oma enkeli saa toteuttaa kaikista tärkeimmän ja kallisarvoisimman tehtävän. Olkoon virrentekijän harras pyyntö meidänkin rukouksemme: ”Kun päättyy kerran matkani, lähetä, Herra, enkeli luoksesi minut tuomaan” (Vk. 376:3).
Viisikymmentäkahdeksan vuotta sitten, 20. marraskuuta 1959, hyväksyttiin Unicefin lapsenoikeuksien julistus. Julistuksen 2. kohdassa sanotaan: ”Lapsen tulee saada nauttia erityistä suojelua ja hänelle tulee lainsäädännöllä tai muulla tavoin suoda edellytykset ruumiillisesti, henkisesti, moraalisesti, sielullisesti ja sosiaalisesti terveeseen ja normaaliin kehitykseen vapaissa ja ihmisarvon mukaisissa oloissa. Säädettäessä tätä tarkoittavia lakeja lapsen etujen tulee olla tärkeimpänä näkökohtana.”
Jo paljon ennen Unicefin julistusta Jeesus antoi oman lapsenoikeuksien julistuksensa, josta tulevan sunnuntain evankeliumiteksti kertoo. Niin Jeesuksen kuin Unicefinkin julistuksessa korostuu lapsen etu.
Kuka on suurin?
Mikkelinpäivän evankeliumitekstissä opetuslapset tulevat Jeesuksen luo. He ovat keskenään yrittäneet päästä ratkaisuun väittelemällä ja jopa kiistelemällä siitä, kuka on suurin taivasten valtakunnassa (Mark. 9:33–37). Väittely ei kuitenkaan ole tuottanut ratkaisua asiaan.
Evankeliumi ei paljasta, ketä väittelyssä ehdotettiin suurimman paikalle. Markuksen kuvaama opetuslasten välttelevä suhtautuminen Jeesuksen kysymykseen kiistan aiheesta viittaisi siihen, että itseä siellä ehdotettiin.
Jeesuksen vastaus yllättää opetuslapset. Sen sijaan, että joku opetuslapsista olisi saanut kunnian olla suurin, he kuulevat, että he ovat menossa väärään suuntaan. Raamattu varoittaa, että suuruuden tavoittelu vie pois taivasten valtakunnasta.
Apostoli Johannes varoittaa seurakuntaa Diotrefes-nimisestä miehestä: ”Kirjoitin muutaman sanan seurakunnalle, mutta Diotrefes, joka mahtailee sen johtajana, ei pidä meitä missään arvossa. Siksipä minä sinne tultuani aionkin huomauttaa hänelle siitä, mitä hän oikein tekee levittäessään meistä pahoja puheita. Eikä hänelle sekään riitä. Hän kieltäytyy itse ottamasta veljiä vastaan, estää niitä, jotka haluavat sen tehdä, ja jopa erottaa heitä seurakunnasta.” (3. Joh. 1:9–10.)
Suuruuden tavoittelu oli vienyt Diotrefeksen ulos taivasten valtakunnasta ja tehnyt hänestä pahanpuhujan, seurakunnan hajottajan ja Jumalan työn vastustajan.
Lapsi esikuvana
Taivasten valtakunnan suurin ei löydy asemastaan kilpailevien opetuslasten joukosta. Opetuslapset saavat havainnollisen opetuksen, kun Jeesus kutsuu luoksensa pienen lapsen ja asettaa hänet raavaiden miesten keskelle. Tässä hän on, suurin taivasten valtakunnassa. Tämänkaltaiseksi on tultava, että voi päästä tähän valtakuntaan.
Jeesus asettaa lapsen uskovaisen esikuvaksi ja esittää perusteluksi kaksi asiaa. Hän puhuu nöyrtymisestä. Nöyrän paikalta ei nouse kysymys ”Olenko minä suurin?” Tuo kysymys nousee nöyryyden vastakohdasta, ylpeydestä, josta Raamattu varoittaa (Jaak. 4:6, 1. Piet. 5:5).
Toiseksi kyselijät tarvitsevat opetusta uskosta. Jeesus kehottaa varjelemaan omaa uskoa. Hän toteaa, että uskon osallisuudesta viettelevä käsi, jalka tai silmä on parempi heittää pois kuin joutua niiden kanssa kadotuksen vaivaan.
Oman uskon ohella lapsen uskoa on varjeltava kaikin tavoin. Kun lasta hoidetaan Jeesuksen nimeen, hoidettavana on itse Jeesus. Sille, joka houkuttelee lasta syntiin, kuuluisi Jeesuksen opetuksen mukaan myllynkivituomio ja meren syvyyksiin upottaminen. Se on vakava varoituksen sana meidänkin aikanamme.
Enkelit palvelevat uskovia
Ylienkeli Mikaelista nimensä saanut mikkelinpäivä muistuttaa meitä lapsen merkityksen lisäksi Jumalan suuresta lahjasta, enkeleistä. Heprealaiskirjeen mukaan enkelit ovat palvelevia henkiä, jotka lähetetään palvelemaan niitä, jotka saavat osakseen autuuden (Hepr. 1:14). Enkelit ovat Jumalan sanansaattajia ja he johtavat matkalaisia ja pelastavat vaaroista.
Raamatun mukaan enkeleillä on suora näköyhteys taivaaseen. Kerran uskossa kilvoittelijan oma enkeli saa toteuttaa kaikista tärkeimmän ja kallisarvoisimman tehtävän. Olkoon virrentekijän harras pyyntö meidänkin rukouksemme: ”Kun päättyy kerran matkani, lähetä, Herra, enkeli luoksesi minut tuomaan” (Vk. 376:3).
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.