Muistojani JT-ajoilta jne.

Synnyin JT-perheeseen, jossa vartuin.
Ystäviä oli paljon ympärillä, vietettiin nyyttikestejä, illanviettoja seurakunnan kokoukset.
Leikkikavereita oli paljon, mutta minä olin se jonka kanssa leikittiin yleensä vain jos ei muita kavereita ollut. Toki muutama poikkeus oli, mutta näin minä asiat muistan.

Vuosien aikana tulin kuitenkin huomaamaan, että ne joita oikeasti pidin ystävinäni, käyttivät ystävyyttäni törkeästi hyväksi. Ns. paras ystäväni, nyppi yksitellen minulta ystävät pois, minulle jäi vain kaksi, jotka hekin ovat jo ko.lahkon jättäneet, minun tavoin.

Kaikki hyvät asiat, mitä koskaan sain, tuli perheeltäni, mutta ei lahkolta.
Pohjanoteeraukseni tuli kun olimme juhlimassa erään vanhimman tyttären kihlautumista maailmallisen kanssa. Kun porukkani olivat juhlista lähteneet ja minä vielä sinne jäin, koin karvaasti suussani sen maun, kun vanhimman rouva, sekä itse tämä vanhin, alkoivat pilkata suurella äänellä minun isääni ja se nauru oli kuin harakoiden kraakkumista. Mitä tämä vanhin tekee asian eteen? Pilkkaa ja naureskelee mukana.

Heidän tyttärensä oli se ketä luulin ystäväkseni, mutta huomasin, että hän olikin vain tekopyhä ja narsistinen. Muistan elävästi, kuinka hän leuhkien kehui, kuinka oli minun ystäviäni kutsunut luokseen illanviettoon, mutta minä en ollut seuraan kelvannut.

Ennen häitään, oli vuosi mennyt, että pystyin pääsemään yli hänen valheistaan ja vedätyksestään ja kerroinkin että olin suunnitellut häälahjaa. Hän oli vain tekopirteästi sanonut, voi kuinka ihanaa, mutta ei tullut mieleen sanoa, ettei huoli minua häihinsä. Väitti vanhemmilleen että oli häihinsä kutsunut minut. No kutsua ei tullut, ja isänsä olikin kysynyt minun isältäni, miksen ollut häissä. Kaikki ne, joita olin luullut ystävikseni, olivat kyllä olleet häissä.

Sen jälkeen en ole häneen pystynyt luottamaan. En tuumaakaan. Enkä ole pystynyt antamaan anteeksi, mutta sen enempää asia sinänsä harmita.

Olen nyt muutaman kuukauden ollut poissa tuosta lahkosta, ihan kaikilla tahoilla, maistraattia myöten, eronnut. Yritti vanhemmat saada takas, mutta ovat, toivottavasti, nyt ymmärtäneet, etten aio palata lahkoon, joka antoi minulle vain pas**a niskaan.

Muistan erään henkilön joka piti tutkistelua minua, en pitänyt hänestä pätkääkään, mutta vanhempieni pakottaessa, jouduin tutkimaan hänen kanssaan. Hän kävi henkisesti päälle ja tunkeutui puhekupla-alueelleni liian voimakkaasti, eikä läsnäollessaan antanut minkäänlaista mahdollisuutta omille ajatuksilleni. Tunkeutui jopa kerran mukanani lomalle ja kun olisin isältäni pyytänyt apua, tunkeutui hän isäni tilalle auttamaan, tajuamatta, etten todellakaan suo ventovieraalle tuputtajalle luottamustani. Minun kun on ollut lapsesta asti ollut tosi vaikea luottaa vieraisiin aikuisiin tai yleensäkään joihinkin puolituttuihin tms.

Nyt voin sanoa aidosti etten koskaan ole ollut yhtä onnellinen, kuin lahkosta lähdön jälkeen. Ei ole omantunnontuskia siitä, että en usko johonkin asiaan, vaan voin vapaasti olla agnostikko. Minulla nimittäin oli kovat omantunnontuskat vain siksi, etten uskonut raamatunopetuksiin ja siitä, etten pitänyt (enkä pidä) yhdestäkään Jehovan Todistajasta.

Omalla tavallaan on hyvä, että on sukulaisia ja paljon kavereita ns. maailmasta, koska ilman heidän antamaansa henkistä tukea ja tsemppauksia, olisi ollut vaikeampaa astua "luopion" saappaisiin.