http://www.naisunioni.fi/hello-world/
"Naisasialiitto Unioni pitää turvakotilain uudistamista kokonaisuudessaan tarpeellisena, sillä valtakunnallisesti laadukkaiden ja kokonaisvaltaisten turvakotipalvelujen järjestäminen on naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisy- ja torjuntatyössä välttämätöntä."
Mitä, mitä? Feministit ovat kertoneet tälläkin palstalla, että turvakoti on tasa-arvoisesti tarkoitettu myös miehille. Feministiunioni ei kuitenkaan sanallakaan mainitse miehiä lausunnossaan.
Sukupuolisensitiivistä
2
53
Vastaukset
- yfghjfgj
Miehet demonisoivan ja naiset uhriuttavan ideologian mukaista toimintaa. Lisäksi kyse on myös siitä, että feminismillä elantonsa tienaavien täytyy jatkuvasti vakuutella, että feminismiä tarvitaan, eli esittää asiat niin että naiset ovat kaikin mahdollisin ja mahdottomin tavoin kaltainkohdeltuja ja uhreja.
Mitä naiset eivät todelisuudessa ole, väkivallan uhreistakin huomattava osa on miehiä. - homoille_turvaa
Aivan! Ja nyt kun homoliitot ovat sangen yleisiä, niin myös homoliitosta on piakkoin varmasti tunkua turvakoteihin. Neitipuolisot pakenevat väkivaltaisia machopuolisoja siinä, missä naisetkin väkivaltaisia puolisojaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28117958Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245730- 1332662
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172197Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3371805Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111063- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33961Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45958