Euroopan kantaväestön tuhoamis yritys

Historiaa ja tilastoja seuranneena ei tarvii olla kovin kummoiset matikan lahjat,kun voi vetää johtopäätöksen,että eurooppalaiset tulevat olemaan monessa maassa vähemmistönä noin 2050,tästä ovat jo varoitelleet tutkiat kuten Yhdysvaltain littovaltion Euroopan analyysitoimiston johtaja Timothy M. Savagen julkaisussa jo vuodelta 2004.

Riski on erittäin suuri,että ajaudumme sisällissotaan,kaikki eivät tule alistumaan vieraiden kulttuurien/uskontojen vaatimuksiin,tästä seuraa lähes väistämätön tie sisällissotiin.

En voi käsittää,kuinka kuinka kansalaiset äänestävät päättäjiä,jotka ajavat pitkässä juoksussa oman kansansa tuhoamista,ikään kuin äänestävät tieten tahtoen omien jälkeläistensä kuseen joutumista.

Onneksi Suomen kansa ei ole niin tyhmää,etteivät he nousisi päättäjiä vastaan,tai ainakin luulisin niin, että taistelutahtoa riittää,kun olemme saaneet esi-isiemme geeneistä taistelutahtoa.Sisäministeriön yritys tukahduttaa isänmaallisuus ei tehoa ainakaan minuun,minun motiivi on olla vastuussa omille lapsilleni mahdollisen turvallisen Suomen puolesta.
872
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Olet inhottavan oikeassa! Omahyväisyydessään lännen poliitikot eivät käsitä, ettei heidän hallnto- ja lännen yhteiskuntamalli ihastuta likimainkaan kaikkia tunkijoita.
Tämä on kuin tauti.

Kun olen harrastukseni piirissä todennut, että ainakin nuorempi porukka tulee näkemään kun veri virtaa Euroopassa niin sakki on katsoa mollottanut kuin lehmä uutta veräjää.
Mitä aikaisemmin herätään, niin sitä vähemmillä ruumiilla selvitään.

Yhteiskunta- ja moraalijärjestelmät törmäävät ja nykylinja johtaa myös kaikkien elinehtojen heikkenemiseen.
Muslimit eivät tingi periaatteistaan.
Tulos on täysin vihreiden unelmien vastainen.

Äänestä
  • Niinhän se tulos onkin sellainen ettei sitä kukaan toivo,eivät taatusti edes suvakit mutta kun kaikilla ei ole ymmärrystä ja kykyä nähdä yhtä päivää pitemmälle.Ei ymmärretä miten yksi asia johtaa toiseen jne.vaan ollaan olevinaan hyvän puolella vaikka oikeasti kaivetaan maata omien jalkojen alta.Ja sitten kun se totuus jokaiselle valkenee niin on auttamattomasti liian myöhäistä.

    Äänestä

Olet oikeassa,ei näin voi jatkua,nythän on alkamassa hiljainen kansanmurha.Me olemme pieni kansa ja ainoa toivomme on että kansa olisi yhteinäinen ,yrittihän jopa muslimi meille viestiä että yhtenäinen kansa on voimakas kansa kun näki miten suvakit ovat kääntäneet selän matuhurmiossa omalle maalle ja kansalle.Yhtenäisiä emme siis enää ole ja päättäjämmekään eivät pidä oman kansan puolia ja aja oman maan etua.Meidät on helppo tuhota.

Äänestä

Kuka siihen sisällissotaan nousisi ja ketä vastaan ja missä vaiheessa? Nythän valtaosa ei uskalla edes sanoa mitään unelmanvastaista ainakaan julkisesti.
Suomalaiset ovat todellisuudessa lammasmaisin nössökansa, mitä olemassa on.
Terästyminen sisällissotaan vaatisi ensinnäkin nälkää ja kurjuutta. Ja jos osa kansasta lopulta saadaan näännytettyä sotahaluisiksi, niin sota tulee olemaan suvakkeja vastaan, eikä heitä vastaan nouse riittävän moni, joten poliisi ja armeija tottelevat suvakkeja.

Siinä vaiheessa kun valtaosa kansasta mahdollisesti olisi valmiita sisällissotaan, on muslimeja jo niin hitosti, ettei Suomi siitä koskaan toivu ennalleen. Korkeintaan suomalaiset voivat onnistua luomaan itselleen protektoraatin Lappiin tai P-Karjalaan.

Äänestä
  • Miksemme siis auttaisi pakolaisia vain heidän lähiseuduillaan- ja maissaan? Se on helppoa, nopeaa, halpaa, turvallista ja viisasta. Se on ratkaisu, kunhan ongelmamaat hoitavat väestöräjähdyksensä itse kuntoon. Voimme tehdä voitavamme heidän hyväkseen, emme enempää ja se on aika jo tajuta. Maahanmuutto vain pahentaa kokonaisuutta. Eikö joku sanonut joskus, että kokonaisuus ratkaisee? Tärkein arvopohjamme on suomalaisten turvallisessa tukevaisuudessa ja vasta sitten tulee kaikki muu. Tarvitsemme oikeat johtajat, jotka eivät hylkää omiaan minkään muun takia!

    Äänestä

  • Kirjoitusvirhe: piti tietenkin lukea ”tulevaisuudessa” eikä ”tukevaisuudessa”.

    Äänestä

  • Archers kirjoitti:

    Miksemme siis auttaisi pakolaisia vain heidän lähiseuduillaan- ja maissaan? Se on helppoa, nopeaa, halpaa, turvallista ja viisasta. Se on ratkaisu, kunhan ongelmamaat hoitavat väestöräjähdyksensä itse kuntoon. Voimme tehdä voitavamme heidän hyväkseen, emme enempää ja se on aika jo tajuta. Maahanmuutto vain pahentaa kokonaisuutta. Eikö joku sanonut joskus, että kokonaisuus ratkaisee? Tärkein arvopohjamme on suomalaisten turvallisessa tukevaisuudessa ja vasta sitten tulee kaikki muu. Tarvitsemme oikeat johtajat, jotka eivät hylkää omiaan minkään muun takia!

    "miksi emme auttaisi". Kun sitä ei kukaan meiltä edes kysy ! Kaikki käskyt hallitus saa jo Brysselinmafialta, ja EUn perustamisen syy oli juuri tämä Kaergin suunnittelema kansanmurha Eurooppaan. Ainoa pelastus on saada Sipilä ja Niinistö pois palleiltaan ja tilalle Huhtasaari ja Halla-aho. Tämä on ainoa vaihtoehto jos ei sotimaan ruveta. Sipilän voisi poistaa maanpetos-ja veronkierto syytteillä ja Niinistön moninkertaisilla maanpetos syytteillä. Kumpikin on tuonut maahan vieraan valla sotajokkoja ja pyrkivät saamaan Suomen vieraan maan alamaiseksi.. Niinistöllä onkin pitkä lista laittomia hankkeita alkaen isäntämaasopimuksesta, jota eduskunta ei ole edes käsitellyt.

    Äänestä

Niin+kansamme+tarvitsee+ehdottomasti+isänmaallisen+johtajan,kuten+monessa+entisessä+itäblokin+maassa+on,koska+heillä+on+hyvässä+muistissa+miehityksen+aika,yritettiinhän+tsekissäkin+68+nousta+vastaan+miehittäjää+vastaa.Kyllä+sortoa+ja+väkivaltaa+vastaan+on+käytävä+taistoon,kun+aika+on,mutta+tärkeintä+olisi+tehtävä+nyt+ennalta+ehkäisevät+päätökset,ettei+konflikteihin+jouduta,kukaan+ei+voi+väittää,ettei+riskiä+ole,jos+olemme+omassa+maassamme+vähemmistönä+riski+on+enemmän+kuin+todellinen.Koska+suomessa+ensimmäinen+no+go+alue+on+totta?Bosniassakin+roihahti,kyllä+historia+opettaa.On+muuten+mielenkiintoinen+artikkeli+Nurmijärven+uutisissa,kuinka+pieni+joukko+kannattaa+kulttuurin+rikastuttamista,82%+kyselyyn+vastanneista+vastustaa+pakolaisten+otta+ja+silti+suvakit+ovat+jatkuasti+älämölöötä+pitämässä+pakolaisten+jopa+laittomien+puolesta,missä+on+meidän+oikeus+elää+omassa+maassamme+turvallisesti?+tuossa+linkki+http://www.nurmijarvenuutiset.fi/artikkeli/223873-ottaisitko-sina-nurmijarvelle-pakolaisia

Äänestä

Kommentoi aloitusta


flodaa kirjoitti:

Historiaa ja tilastoja seuranneena ei tarvii olla kovin kummoiset matikan lahjat,kun voi vetää johtopäätöksen,että eurooppalaiset tulevat olemaan monessa maassa vähemmistönä noin 2050,tästä ovat jo varoitelleet tutkiat kuten Yhdysvaltain littovaltion Euroopan analyysitoimiston johtaja Timothy M. Savagen julkaisussa jo vuodelta 2004.

Riski on erittäin suuri,että ajaudumme sisällissotaan,kaikki eivät tule alistumaan vieraiden kulttuurien/uskontojen vaatimuksiin,tästä seuraa lähes väistämätön tie sisällissotiin.

En voi käsittää,kuinka kuinka kansalaiset äänestävät päättäjiä,jotka ajavat pitkässä juoksussa oman kansansa tuhoamista,ikään kuin äänestävät tieten tahtoen omien jälkeläistensä kuseen joutumista.

Onneksi Suomen kansa ei ole niin tyhmää,etteivät he nousisi päättäjiä vastaan,tai ainakin luulisin niin, että taistelutahtoa riittää,kun olemme saaneet esi-isiemme geeneistä taistelutahtoa.Sisäministeriön yritys tukahduttaa isänmaallisuus ei tehoa ainakaan minuun,minun motiivi on olla vastuussa omille lapsilleni mahdollisen turvallisen Suomen puolesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu