Venäjän armeijalla suuria ongelmia, ei pärjää enää

Viimeisten tutkimusten mukaan homoseksuaalisuus on lisääntynyt räjähdysmäisesti, heterot ovat siellä nykyään vähemmistönä.
Sotilaskarkureita on enemmän kuin muiden maiden armeijoissa yhteensä, seksuaalinen ahdistelu suurimpana syynä.
Palkat jatkuvasti myöhässä, jopa useita kuukausia.
Alkoholin ja huumeiden käyttö päivittäistä, siksi itsemurhiakin tehdään paljon enemmän kuin missään muussa armeijassa.

Ei siis mikään ihme että alle kymmen vuotiaista tehdään uutta lapsiarmeijaa...
Ja uskovat vielä itse olevansa joku suurvalta.
694
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eikös niillä ole noi samat harrastukset ollu aina, ennen niistä ei vaan uskallettu puhua?

Äänestä

"Alkoholin ja huumeiden käyttö päivittäistä, siksi itsemurhiakin tehdään paljon enemmän kuin missään muussa armeijassa."

Sotilaat myös tappavat siellä toisiaan. Viime torstaina taas eräs sotilas ampui Venäjän armeijassa kaksi palvelustoveriaan ja yhden upseerin ennen kuin hänet itsensä ammuttiin.

Äänestä

Tunnen Suomessa asuvan eläkkeellä olevan Venäjän armeijan everstin, aktiiviaikana majuri.
Hänen mukaansa samat ongelmat olleet vuosikymmeniä, paitsi homous, josta rangaistiin ennen äärimmäisen ankarasti pienestäkin vinkistä.

Äänestä

Kuuleman mukaan ne sotilaat myös varastavat kaiken mikä vaan irti lähtee, mutta siinä ei taida olla mitään uutta?
Lapsiarmeija joo, mutta entä sitten kun ne lapset kasvavat ja kyllästyvät noihin sotaleikkeihin?

Äänestä
  • Ilmankos ne tunkee naapurimaihin, tuskin on Venäjällä enää mitään varastettavaa on Kremlin oligarkki-jengi jo vienyt kaiken.

    Äänestä

Kuvaillaanko täällä Venäjän armeijaa vai ironmikessiä ja mielikuvituskavereita?
Suurisuisia paskan lässyttäjiä nyt kuitenkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EiNATOmaissa kirjoitti:

Viimeisten tutkimusten mukaan homoseksuaalisuus on lisääntynyt räjähdysmäisesti, heterot ovat siellä nykyään vähemmistönä.
Sotilaskarkureita on enemmän kuin muiden maiden armeijoissa yhteensä, seksuaalinen ahdistelu suurimpana syynä.
Palkat jatkuvasti myöhässä, jopa useita kuukausia.
Alkoholin ja huumeiden käyttö päivittäistä, siksi itsemurhiakin tehdään paljon enemmän kuin missään muussa armeijassa.

Ei siis mikään ihme että alle kymmen vuotiaista tehdään uutta lapsiarmeijaa...
Ja uskovat vielä itse olevansa joku suurvalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu