Onko kuolemaa olemassa?

Sielukokija

Onko kuolemaa olemassa?

Kukaan ei ole tullut kertomaan. Ajatelkaa jos kvanttikuolemattomuus on totta, siis se että sinä kokijana selviät aina kvanttitapahtumissa omassa horisontissasi. Tämän voi ajatella myös sielun eli kokijan kuolemattomuutena josta esim. kristinusko ja islami sekä juutalaisuus puhuvat.
Jos ihminen olisi kvanttikuolematon tai ikuinen kuolematon sielu, niin huomaako hän oman kuolemansa, vai onko jatkumo sellainen että todellisuusarki vain jatkuu? Muuthan voivat omassa horisontissa kuolla vaikka itse kokija eläisikin ikuisesti. Selviääkö siis kokija itse täpärästi kaikesta, entä vammautumiset, mikäli kokeva sielu on ikuinen?

Esim. itsemurha voisi olla erikoinen kokemus kvanttikuolemattoman kohdalla.

20

1038

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ikuisuusturvaa

      Mitä jos ahneet rikkaat ihmiset tietää ton ja siksi kerää itselleen varallisuutta muista piittaamatta. Ikuisuus on pitkä aika taloudellisesti turvattuna

    • Entä_jos

      Jos multiuniversumiteoria pitää paikkansa, niin "kuolinhetkellä" ihmisen näkökulmasta hän ei kuollutkaan, vaan selviää aina ja näyttää siltä että hän uhmaa kaikkia todennäköisyyksiä. Vaikka ydinpommi räjähtäisi vierelläsi, sinä tulet aina selviämään hengissä. Et koskaan kuole.

      https://en.m.wikipedia.org/wiki/Quantum_suicide_and_immortality

      • Kvanttiselitys

        Niin, tähän liittyy sellainenkin juttu, että voit muistaa vain sellaisen historian, josta olet selvinnyt hengissä. Eli jos olet kohdannut sellaisen onnettomuuden, jossa olisit todennäköisimmin kuollut, niin silloin useimmissa multiversumin universumeissa todellakin kuolit. Ja ei tarvitse ihmetellä sitä onnenkantamoista, jolla selvisit hengissä. Niissä universumeissa, joissa et selvinnyt, et ole enää elossa muistamassa mitään, eli voi havaita vain tämän universumin, jossa selvisit.


      • Törkyteoriat

        Monimaailmat ovat höpöjuttuja ja tieteen loppu. Jos kaikki mahdollisuudet toteutuvat, nin aina voidaan antaa tapahtumille selitykseksi: "me vain satumme elämään siinä maailmassa, jossa näin pääsi käymään. Tämä selitys kattaa kaiken tarvittavan, ei tarvetta enempiin selityksiin." Monimaailma on myös kaiken vastuullisuuden loppu ja tekosyy ihan mille tahansa: "ihan hyvin voin tappaa tuon ihmisen, koska jossain maailmassa se toteutuu joka tapauksessa; olkoon se tämä maailma."


    • Deep_n_Dark

      Itse rinnastan sielun kokijaan. Jokainen meistä on ainutlaatuinen kokija, näkökulma todellisuuteen/maailmaan. Persoona, psyyke jne. voivat muuttua, mutta tämä kokija, subjektiivinen näkökulma säilyy ainakin kuolemaan asti. Kuka tosin edes tietää tapahtuuko kokijan kuolemaa/häviämistä, vai jatkaako kokija aina olemistaan (ikuinen sielu/kvanttikuolemattomuus). Onko kuolema vain tapa poistaa muita historiapiiristämme?

    • Kokija_I

      Kvanttikuolemattomuus

      Kvanttikuolemattomuudessa havaitsijalle itselleen valikoituu se tapahtumaketju, jossa hän itse ei kuole. Muut voivat kuolla havaitsijan horisontissa, ja silti jatkaa omassa havaitsijahorisontissaan ikuista elämäänsä, jossa taas tämä ensimmäinen havaitsija kuolee heidän todellisuudessaan. Jokaisella havaitsijalla olisi näin ikuinen elämä omassa horisontissa. Jokainen havaitsija loisi siis oman maailmankaikkeutensa/universumin, joka silmikoituisi kuin mustan aukon kautta, kun hän kuolee muiden maailmassa. Taivas ja helvetti olisivat siis täällä läsnä ikuisen elämän muodossa, elämän jossa ei tule supermuutoksia kuoleman hetkellä.

    • Heräämisiä2

      Ehkä "eilen" uneen vaipuessasi kuolitkin, ja heräsit äärettömän ajanjakson päästä "tänään", kun kvanttitilat loivat vastaavan aikajatkumon pienellä modifikaatiolla.

    • Pohdiskelmia

      "Kaikkea sitä itsellesi uskotteletkin kuolemanpelossasi."

      Miksei ihan yhtä hyvin kuolemattomuuden pelossa? Keskiajalla peloteltiin ihmisiä helvetillä ettei ne uskaltaneet paeta maailmasta edes itsemurhaan. Jos tulevaisuudessa pelotellaan kvanttikuolemattomuudella, esim. itsemurhayrityksestä vammautumisen ikuisuudella.

      Eikö jotain voi vaivata sekin että jatkuuko tämä helvetti vielä jossain toisessakin ulottuvuudessa?

      Ei pidä ajatella että jokaisen elämä on ihanaa, ei tarvitse paljoa katsella maailman menoa niin tajuaa millainen helvetti tämä on.

      Ihminen on vaan niin itsekeskeinen että ei ajattele jumalasta mitään mutta kun itselle sattuu tarpeeksi ikävä juttu, aletaan ihmettelemään miksi jumala tämän sallii.

      "Juuri sinä kuolet"

      Mutta kuka olen minä? Oikea vastaus tähän muuttaa koko asetelmaa.
      Minä on vain illuusio koska yksin tyhjässä avaruudessa synynyt ja ollut ei tietäisi edes olevansa olemassa. Tietoisuus on siis universumin informaation polttopiste, todellisuus meissä on siis universumi. Kuolema tarkoittaa aina illuusion "minä" kuolemaa ja katoamista.

    • Höpinää

      Vasta-argumentti: "Kuten kuolemassa, myös tajuttomuudessa ja nukahtaessa tietoisuus häviää".

      Häviääkö? Jospa aivot eivät vain tallenna niiden aikaisia tapahtumia? Jospa ihminen on tietoinen koko ajan valveillaolon ja unennäön ohella, ehkä sitä ei vain saa muistiinsa. Kokijan itsensä kuolemasta ei ole siis mitään todisteita.

      Vasta-argumentti" "Tuo ei vastaa kvanttikuolemattomuutta, koska ihminen kokee pyörtyvänsä (olen kokenut sen, joten tiedän)".

      Sekava olo ja kehonsa vajaahallinta vs. tiedottomuus ovat eri asioita. Pyörtymisen kokeminen on jotain muuta kuin tajuttomuuden kokeminen.

    • Löpinää

      "Jos kvanttikuolemattomuus on totta, niin miksi tässä maailmassa ei ole esimerkiksi 200 vuotiaita ihmisiä?"

      Ehkäpä vain sinä koet sen kuolemattomuuden tunteen omassa todellisuudessasi. Informaatioähky iskee jos kaikki pysyy horisontissasi ikuisesti, se on sitä kierrätystä.

      Ihmiset uskovat muut kuolleiksi.

      "Ja kukaan ei sano mitään? Itse ainakin kertoisin tuhatvuotisen viisauteni muille niin saisin siitä arvostusta ja hyvän aseman yhteiskunnassa".


      Ehkä kerrotkin sitten ja muut ihmettelevät että nyt on ensimmäinen tuhatvuotiaaksi elänyt maan päällä. Tai siihen mennessä lääketiede on saattanut kehittyä jo niin että elät muiden tapaan 1000-vuotiaaksi ja pidempään, hyvä syy taas olla ihmettelemättä. Tai yhteiskunnat taantuu, eikä kukaan usko sun tarinaasi. Mahdollisuuksia olisi paljon.

    • Kuolematonko

      Kuoleman jälkeen - Mitä jos et kuolekaan?

      Kaikki puhuvat mitä on kuoleman jälkeen, mutta onko joku oikeasti itse kuollut? Toiset kuolevat, mutta kuoleeko kokija itse? Mitä jos poistumme vain toisten horisonteista, mutta jatkamme itse elämää ikuisesti? Jospa kiirastuli on tämä ikuisuus. Kvanttikuolemattomuus on tieteellisen raflaava nimi tälle minän kuolemattomuudelle.
      Mitä jos ikuinen sielu tarkoittaakin ikuista kokijaa omassa horisontissaan?

    • Ikuistako

      Onko jollain muka omakohtaista kokemusta omasta kuolemastaan? Muut kuolevat, mutta he eivät olekaan minä eli kokija itse. Mistä tiedetään että kokija kokee maailmanlopun eli oman kuolemansa? se on vain oletus. Yhtä hyvin jokainen voi omassa todellisuudessaan elää ikuisesti ilman kuolemaa, vaikka muut poistuvat kuolemisen kautta tämän havaintopiiristä. Ikuinen elämä se olisi tämäkin.

    • Luulossa

      "mutta onko joku oikeasti itse kuollut? "

      Elossa olevilta ei kannattane tuollaista kysellä...
      Sen sijaan meillä on kokemusta siitä, että jotkut toiset ovat kuolleet, eivätkä enää ole vaikuttamassa maailmamme tapahtumiin. Niinpä päättelemme että noin käy meille muillekin lopulta.

    • Brina

      Kuolemalla tarkoitetaan fyysisen kehon poisjättämistä tarpeettomana ja siirtymistä toiselle olemisen tasolle. On kuitenkin ollut joitakin ihmisiä, jotka eivät ole kuolleet viimeisessä inkarnaatiossaan, vaan he ovat kyenneet 'jalostamaan' fyysisen kehonsa korkeammalle värähtelytaajuudelle ilman kuolemisen kokemista eli ovat "hävinneet olemattomiin" tai "nostettu taivaaseen"..
      Tämä on meille kaikille mahdollista, jos vain saavutamme (ennemmin tai myöhemmin teemme sen joka tapauksessa) tuollaisen korkeamman tietoisuuden tason eli jossa tiedostamme syvällisesti todellisen olemuksemme jumalallisena olentona, joka on vain väliaikaisesti kokemassa ihmiselämää. Siis vain sitten kun olemme saavuttaneet päämäärämme tietoisuutemme evoluutiossa, emme enää tarvitse syntyä tämänlaisen fyysisen olemisen tason elämänkokemuksiin kuin korkeintaan vain, jos itse niin tahdomme.

    • Ohjelmavirhekö.Trolliko

      Mikäs tämä tämmöinen ketju on? Toistakymmentä vastausta aamuyöllä vähän reilun tunnin sisällä, ja sanasta sanaan samoja viestejä kuin jossain aiemmassa ketjussa?

      • satuunnainenmies

        Onko jotenkin kiellettyä pohdiskella itsekseen. Kirjoittaminen on yksi tapa tehdä ajatuksiaan itselleen selväksi.
        Jos siitä joku riemastuu,,, siloinhan se on tehnyt tehtävänsä,, mikä sitten lieneekin.
        Onko jokin asia jota ei olisi jo kirjoitettu ja sanottu tuhannesti?


    • MEläjä

      Kuolemaa ei ole, kuten esim. Rauni-Leena Luukanen kirjassaan toi monipuolisesti julkiseksi?

      1. Fyysinen todelisuus, se karkein kaikista....
      2. Astraalitaso, johon siirrymme ns. kuolemassa...yhtä todellinen mutta "kevyemmässä maailmassa"ilman fyysisiä rajoitteita.....kuusi erillistä vyöhykettä sillä tasolla.
      3. Mentaalitaso
      4. Kausaalitaso

      Tässä noin karkeasti määriteltynä vaiheet, jonka jokainen sielu tai minä käy lävitse useaan kertaan.

      • olenkokone

        Tässä lisää Rauni-Leenan ajatuksia, joita hän on wikipedian mukaan tuonut julki.

        1. Ihmisiin istutetaan heidän tietämättään esimerkiksi rokotusohjelmien yhteydessä mikrosiruja, joiden tarkoitus on hallita ja valvoa käyttäytymistä.
        2. Norjan vuoden 2011 terrori-iskujen oli salaliitto.
        3. Sikainfluenssarokotukset ovat vaarallisia ja niiden taustalla on salaliitto, jolla pyritään vähentämään maailman väestöä
        4. Keskuudessamme on avaruusolentoja.
        5. Kuulentoja tehdään kaksi kertaa viikossa.
        6. Ihmisillä on jo siirtokuntia Marsissa ja että myös Saturnukseen lennetään.
        7. Häntä häiritään psykotronisilla aseilla ja aiheutetaan erilaisia oireita ja halusi siksi Norjasta Suomeen, joka ei ole NATO-maa.


      • MEläjä

        Niin, sanotaanko suurelle yleisölle paljottakaan esim. Ufoista? Henkilö, joka tiedostaa ja tietää enemmän kuin meille yleisesti kerrotaan, leimataan hyvin herkästi salaliittoteorioihin hurahtaneeksi ja jopa mielenvikaiseksi?
        Tämä on eräs keino ja tehokas keino vaientaa ihminen, en ota enempää kantaa asioihin, joita en tunne.


      • olenkokone kirjoitti:

        Tässä lisää Rauni-Leenan ajatuksia, joita hän on wikipedian mukaan tuonut julki.

        1. Ihmisiin istutetaan heidän tietämättään esimerkiksi rokotusohjelmien yhteydessä mikrosiruja, joiden tarkoitus on hallita ja valvoa käyttäytymistä.
        2. Norjan vuoden 2011 terrori-iskujen oli salaliitto.
        3. Sikainfluenssarokotukset ovat vaarallisia ja niiden taustalla on salaliitto, jolla pyritään vähentämään maailman väestöä
        4. Keskuudessamme on avaruusolentoja.
        5. Kuulentoja tehdään kaksi kertaa viikossa.
        6. Ihmisillä on jo siirtokuntia Marsissa ja että myös Saturnukseen lennetään.
        7. Häntä häiritään psykotronisilla aseilla ja aiheutetaan erilaisia oireita ja halusi siksi Norjasta Suomeen, joka ei ole NATO-maa.

        Kykllä henkilö on siitä tietoinen salassa sitä ei voi laittaa. Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin.
        Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku. Ilm 13:16,17


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      123
      1672
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      50
      970
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      153
      816
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      756
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      617
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      596
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      129
      578
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      120
      544
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      510
    12. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      488
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      488
    14. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      487
    15. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      50
      482
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    17. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      476
    18. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    19. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      439
    20. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      137
      431
    Aihe