Seuraatteko yleensä vanhempien pariskuntien käytöstä kaduilla ja puistoissa ?
Minussa ainakin herättää sääliä nähdä noiden olentojen, entisten miesten, taapertavan
siloposkisina ja miehisyys murrettuna, kuivapilluisten henkilökohtaisten tyranniensa perässä.
Ymmärrän kyllä, että demokratia on ihanteelinen naisille, sillä siinä he ovat oikeutettuja henkilökohtaiseen
miespuoliseen palvelijaan, jota ironisesti kutsutaan kumppaniksi.
Sanonnat "pariskunnat alkavat muistuttavat toisiaan" tai "seura tekee kaltaisekseen pitää hyvin paikkansa."
Valitettavasti miehen ja naisen pitkässä yhteiselossa vain käy niin, että kierompi manipuloija voittaa,
ja mies alkaa muistuttaa naista, eikä päinvastoin.
Minussa ainakin herättää sääliä nähdä noiden olentojen, entisten miesten, taapertavan
siloposkisina ja miehisyys murrettuna, kuivapilluisten henkilökohtaisten tyranniensa perässä.
Ymmärrän kyllä, että demokratia on ihanteelinen naisille, sillä siinä he ovat oikeutettuja henkilökohtaiseen
miespuoliseen palvelijaan, jota ironisesti kutsutaan kumppaniksi.
Sanonnat "pariskunnat alkavat muistuttavat toisiaan" tai "seura tekee kaltaisekseen pitää hyvin paikkansa."
Valitettavasti miehen ja naisen pitkässä yhteiselossa vain käy niin, että kierompi manipuloija voittaa,
ja mies alkaa muistuttaa naista, eikä päinvastoin.
Vastaukset 57
Vanhimmat
Kylläpä veti mies synkäksi...
nää miekkosten jutut naisista olemaan taas sitä luokkaa, että jos ei noiden juttujen takana oli Naisviha niin mistä tollainen muuten tulee.
Nämä herrat voisivat nyt vastata kysymykseen Miksi vihaatte naisia?
En vihaa naisia, enkä ole sovinisti,mutta antifeministinä inhoan feministejä.
Miksi ?
Koska feministinaiset ovat ahneita vallanhalussaan, mitä paremmaksi naisten asema on muuttunut, sitä enemmän on feministejä jotka vaativat naisten aseman parantamista.
Kymmeniä vuosia on puhuttu yksipuolisesti naisten aseman parantamisesta, ja ollaankin tultu tilanteeseen että yhteiskunnassa miehillä on enemmän vakavia ongelmia: päihde-, väkivalta-,itsetuho-,rikollisuus jne. jne. Lisäksi yhteiskuntamme tulevaisuuden pahimmaksi uhkaksi on luokiteltu syrjäytyminen, joka koskee pääosin miehiä. Eikö jumalauta olisi aika parantaa sen sukupuolen asemaa joka voi yhteiskunnassa huonommin ja jolla on enemmän ongelmia.
Yksinkertaisesti juttu on näin: mitä feminiinisemmäksi yhteiskunta muuttuu, sitä vaikeampi on siinä maskuliinisia arvoja käyttäen pärjätä, tosinsanoen pärjätäkseen nyky-yhteiskunassa miehen on muututtava naismaiseksi pehmeiden arvojen ämmäksi. Ja hyvinvoivassa yhteiskunnassa täytyy olla tasa-paino feminiinisyyden ja maskuliinisuuden välillä.
Pitipä tuossa sinulle vastata, mutta koska olet niin täynnä raivoa naisia kohtaan,etkä ole täysissä järjissä niin se lienee aivan turhaa
Ja kaikilta naisilta pitää mielestäsi ottaa äänioikeus pois, koska heillä ei ole aataminomenaa, kyllä sinä olet misogyyni ja sovinisti, vaikka muuta nyt väitätkin.
Tekstisi on nyt hiukan ristiriitaista. Toisaalta valitat sitä, että miehillä on ongelmia väkivaltaisuuden, alkoholin ja rikollisuuden sekä syrjäytymisen suhteen, ja toisaalta kuitenkin valitat sitä, että yhteiskunta ei saisi muuttua "pehmeiden" arvojen kannattajaksi.
"... ollaankin tultu tilanteeseen että yhteiskunnassa miehillä on enemmän vakavia ongelmia: päihde-, väkivalta-,itsetuho-,rikollisuus jne. jne."
Tähän tilanteeseen ei olla tultu, vaan tässä tilanteessa ollaan oltu jo pitkälti ennen feminismiä. Päihde- väkivalta- ja rikollisuusongelmat ovat kyllä aikojen alusta saakka kuuluneet enemmän tuohon miehiseen elämään, päinvastoin, vasta viimevuosina erot naisten ja miesten keskuudessa ovat alkaneet tasoittua.
"mitä feminiinisemmäksi yhteiskunta muuttuu, sitä vaikeampi on siinä maskuliinisia arvoja käyttäen pärjätä, "
Kun nyt itsekin totetat, että nuo maskuliiniset arvot aiheuttavat noita em. ongelmia, niin miksi ihmeessä näillä arvoilla pitäisi pärjätä? Eikö nuo "pehmeämmät" arvot olisi parempi vaihtoehto kuin rikollisuus, alkoholismi ja syrjäytyminen?
Eikö tällä palstalla ole juuri haukuttu naisten muuttuneen miesmäisiksi. Ryyppäämme, poltamme, olemme lopettaneet synnyttämisen...teemme miesten töitä jne. Esimerkkejä löytyy loputtomasti.
Kysymys on siitä että sukupuoliroolit on sekaisin,
onko sekaisin hyvä vai olisiko järjestys sekaisinolemista parempi ?
Jos miehillä on kivaa ja naisten pitäisi olla kunnollisia ja siveitä äitejä, kodinhoitajia ja lastenkasvattajia, on todellakin parempi että roolit ovat välillä sekaisin. Näin me naisetkin pääsemme kokeilemaan miltä tuntuu käydä töissä, tienata rahaa ,opiskella, osallistua valtion päätöksentekoon ja politiikkaan, maksaa veroja, kirjoittaa kirjoja ja muutenkin elää hyvää elämää:)
"naisten pitäisi olla kunnollisia ja siveitä äitejä"
eiko jokainen haluaisi, että oma äiti on kunnollinen ja siveä ?
Sinä luultavasti haluaisit äitisi olevan huora.
Kohta puolet väestöstä on onnenpillereiden suurkuluttajia, masennus, persoonallisuushäiriöt, seksuaaliset poikkeamat yleistyvät. Katkera vanhapiika on joka toisen naisen kohtalo. Suomen talous laskee kuin lehmän häntä ja puolustuksen selkäranka katkeaa, sillä eihän 1000 miehellä Suomen laajaa maata puolusteta...ym.
Teitä kahta kun ajattelee, miestä ja Mekkoa, niin ei voi sanoa että vanhanpiian kohtalo tuntuisi mitenkään katkeralta.
Mutta koska olet ruma ja epänaisellinen, niin sinulle riittää niitä miespuolisia kavereita, vai mitä?
Niin mikä oli kysymys?
Peitelty tiedustelu ulkomuotoani kohtaan? Pitäsikö minun nyt kovastikin tuntea tarvetta todistella kauneuttani sinulle? - Jostain syystä en kuitenkaan ole kiinnostunut mielikuvistasi.
Miespuolisia kavereita? Tekisikö tämä tieto sinut hyvinkin onnelliseksi?
Sen vähän mitä olen härmän härskiintyneen kuivapillun hedelmättömiä juttuja seurannut, voin hertoa vain sen, että kysymyksessä on harvinaisen näivettyneen ajatusmaailman omaava olento.
Sekoitin sut nuttuun, mutta kyllä kai kysymys sinuunkin sopii melko hyvin?
Toistat itseäsi, äkäpalli.
Tylsää.
on auki, että mikä kysymys.
Onko miespuolisia kavereita? Mitä sillä tiedolla tekisit?
Minkä väriset kalsarit sinulla on?
No, keskusteltiin tossa mies ja nainen ystävänä ketjussa ja minä olen sitä mieltä että rumat ja epänaiselliset naiset saavat helpommin miespuolisia ystäviä kuin kauniit ja seksikkäät naiset.
Edelleen olen sitä mieltä, että mies ja nainen voivat olla vain ystäviä.
Eikä ystävyys ole ulkonäöstä kiinni.
En ole niin perverssi, että miettisin onko äitini siveä vai ei, hänen seksuaalikäyttäytymisensä ei kuulu minulle.
Ja luojan kiitos niitä lapsia ei nykyaikana ole pakko hankkia...yhä useampi nainen valitsee olla hankkimatta:)
tietoinen, mutta en kiinnostunut ystävyysketjusta. En osallistunut siihen kun ei huvittanut, mutta nyt pitäisi silti tilittää mieskavereiden olemassaoloa tai olemattomuutta.
Oikaistaan vähän ja jätetään mieskaverit. Olen feministi. Eiköhän jo se yksin riitä johtopäätösten vetämiseen, jopa psykologiseen analyysiin tarvittaessa.
"yhä useampi nainen valitsee olla hankkimatta"
No löytyihän jotain missä olen samaa mieltä, todellakin olisi yhteiskunnalisesti terveelisempää, että ne jotka tekevät, tekevät useampia, ja löytyisi lapsille ympäristöstä muitakin käyttäytymismalleja kuin ainoastaan isäksi tai äidiksi ryhtyminen.
Nykyisin naiset hankkivat yleensä yhden tai maksimissaan kaksi kakaraa. Kolmilapsinen perhekin on jo harvinaisuus. Lisäksi vapaaehtoinen lapsettomuus on nousussa. Lisääntyminen ei enää jaksa kiinnostaa, kun on niin paljon muita mahdollisuuksia. Tulevaisuudessa on onneksi helpompaa yhdistää ura ja vanhemmuus, jolloin monet varmaankin uskaltautuvat tekemään sen yhden lapsen, kun sen takia ei kuitenkaan tarvitse koko työuraa tai useampaa vuotta uhrata kotona.
On totta, että naisten lapsettomuus lisääntyy, mutta tutkimusten mukaan myös sellaisten perheiden määrä lisääntyy, jossa on 5 lasta tai enemmän. Näin luonnonvalinta toimii. Epäkypsät feministit eivät lisäänny ja naiselliset naiset tuottavat paljon terveitä jälkeläisiä.
kuiva härskiintyä?
mutta ehkä pitäisi seurata kun tekin ,kaikkien naisten ja ehkä jopa ihmisten yläpuolella oleva sitä teette.
Ei se ole sääliä mikä teissä herää. Se on pelkoa...
Olette vastenmielinen provoilija ja häpeäksi äidillenne.
"Ymmärrän kyllä, että demokratia on ihanteelinen naisille, sillä siinä he ovat oikeutettuja henkilökohtaiseen
miespuoliseen palvelijaan, jota ironisesti kutsutaan kumppaniksi. "
Harvoin ollut näin hauskaa, kiitos Miekkonen :DD. Että nää papparaiset palvelevat vaimojaan, luojani! Näkispä senkin päivän, papathan saavat vedenkin keitettynä eteensä. Papat kuolis heti eikä viidestoista päivä, jos söövis loppuisi.
se että nuo ämmät ruokkivat miehiään on vähintä mitä voivat tehdä, ovat nuo miespolot menettäneet terveytensä ja itsekunnioituksensa raataessaan ja kerätäkseen omaisuutta ahneille lihaville akoilleen.
paskapuntti ..olet nyt saanut viikottaisen annoksesi tätä..
Mikä muuten on että joka viikko laitat 2-3 kirjoitusta peräkäin ja yleisesti toinen provona ..Onko niin että aina kun yrität jotain tiede lehdestä luettua ymmärtää ja täällä sillä retostella niin se skitsofreeninen puoli saa sinussa vallan ja mieleen tulee ne vaaleisiin takkeihin pukeutuneet isot tädit..
Aivan puree se rottakin kun ahdistetaan..
Onneksi vain kerran viikossa...Täällä.
Olet siinämielessä oikeassa, etten roiku täälä 24/7 niinkuin sinulaisesi asemaansa ruikuttavat femakot.
No sanonpa nyt ainakin sen että naisista feministit nyt kaikkein vähiten vaativat äijää hoitamaan rahantuonnin perheeseen, tai ruokkivat ukkonsa. Ei jaksa tyhmää.
en ole täällä asioitani ruikutellu vaan enemmänkin käyn nauramassa sinunlaisillesi piipertäjille.
Ja en ole päivätyötäni tämän takia jättänyt.
Hyvää alkavaa viikkoa ja tule taas kertomaan miten viet poikasi huoriin, äitisi on kuivapillu ym..älykkäitä juttuja..
tottakai arvomaailmani poikkeaa feminististä, muutenhan olisin vain tavallinen ämmien kätyri, ja vääristelisin totuutta mieleisekseni kuten sinä väittämällä että olen haukkunut äitiäni.
haukut sinulle vieraita ihmisiä jotka ovat ehkä äitisi ikäluokkaa, mahdollistat sen että asia yleistetään eli äitisikin on samanlainen kuin nimittelemäsi tuntemattomat henkilöt..ymmärrätkö?
Katsos jos sanoo jotain on voitava myös pysyä sanojensa takana.Ja jos puhuu jostakusta ns.selän takana on sanottava vain sellaista minkä kehtaisi sanoa kyseiselle henkilöllekkin..
Siinä sinulle puuhaa alkuviikoksi..
Jos tekee vaikeeta niin voin tulla näyttämään mallia ja kertomaan äidillesi mitä olen mieltä sanomisistasi.
Taatusti arvomaailmasi poikkeaa feminismistä..se poikkeaa useimman miehen tai naisen arvomaailmasta .Onko prosessi vielä kesken..?pitäisikö hiukka kasvaa?
Vääntää jaksan niin kauan kuin sinäkin.Teen päivittäin töitä huonostikoulutettujen,pahansisuisten nuorte miesten kanssa..Joo ei nekään jaksa mua.
Luulen, että esim. perheväkivallan lisääntyminen Ruotsissa johtuu juuri emokratiasta. Naiset ovat alkaneet hyppiä miesten silmille ja kun mies näyttää mikä on perheen sisäinen nokkimisjärjestys... yhyy yhyy mä soitan poliisille.
Jos minun ukkoni alkaisi kuvitella olevansa "nokkimisjärjestyksessä" minua ylempänä tai alempana niin tuskin suhteeseen jäisin. Pomottaminen on yhtä sairasta kuin alistuminen, jotkut pervot tällaisistakin suhteista tietysti nauttivat ja jostakin iskusta lähtee sitten henki...
Terve parisuhde perustuu tasavertaiseen kumppanuuteen.
Joo ennen oli sallittua miehen lyödä vaimoaan, joskus se jopa kuului asiaan.Silloinpa ei ollut perheväkivaltaa.
Aina on miehiä lyöty nyrkillä enemmän kuin naisia.
Naiset vaahtoaa naisten hakkaamisesta vaikka miehet kokevat kuitenkin enemmän väkivaltaa.tyypillistä feminististä omien ongelmien nostamista toisten ongelmien edelle.
Miehet ne lyö kaikkia, sekä miehiä että naisia ja silti syyllistät naisia kaikesta. Mutta jospa miehet oppisivat pehmeät naismaiset arvot niin jopa väkivalta loppuisi ;viittaus aiempaan
Naisten vittumainen käytös pitää saada loppumaan niin väkivaltakin vähenee.
- Jos liike olisi ollut minun, niin pesäpallomailakäsittelyn jälkeen, olisin näyttänyt takahuoneen gorillalle käsimerkin ja valitteleva miesasiakas olisi saanut kaupan päälle ilmaisen ilmalennon katuun !!!
hakkaako miehet sitten vähemmän toisiaankin?
Juurihan sanoit että miehet lyövät enemmän miehiä
Harva nyt ilman syytä alkaa mätkimään.
näitä pesäpallo maila tapauksia on..?
Tuntuu että joka päivä joku lyö jotain mailalla?..Oliko se päähän?
Mutta löytyy niitäkin..yleensä ovat miehiä,muuten..
miehiin kohdistuvaa väkivaltaa?
Media on tällä hetkellä valjastettu feminismin palvelukseen. Se promotoi joka päivä feminististä propagandaa mm. liioittelemalla miesten väkivaltaisuutta ja vastaavasti uhriuttamalla nainen. Näin on luotu mielikuva, jonka mukaan mies on paha ja rikollinen, ja nainen hyvä ja uhri.
En minä ole sanonut tollaista, se oli miekkonen. Miesten välien selvittelyyn kuuluu mätkiminen aina silloin tällöin.
Tiedät itsekkin puhuvasi täyttä paskaa tuossa asiassa..onko jotenkin syyllinen ole..Ei tartte ellet sitten ole pahoinpidellyt ketään..
Naiset kyllä vittuilevat miehille ilman syytä.
ja niin vittuilee miehetkin..
Nyt hyvää yötä,eiköhän tätä tullu jo tarpeeksi.
Koti turvaton naisille.
Asutko mielummin kotona vai kadulla?
Miksi pitää valita mies, joka mätkii naista. Eikö kannattasi pysyä sinkkuna tai valita mies, jolle pärjää käsirysyssä?
Kysyin tätä käänteisesti tältä toiselta Mieheltä, joka valitti väkivaltaisista naisystävistään, kovasti asiasta vaikutti hermostuvan, miksiköhän?
Tuliko kaikille nyt selväksi millaisia miehet/mies voivat olla, että voi lopettaa.
Olet erinomainen esimerkki naisvihasta, tällä raivollasi sait muutaman naisen sanomaan että on feministi.
Saat poistua