Rotuopin maisteri Sampo Terho torjuu vihapuhetta

Jos olisi ollut 10 vuotta sitten mukana torjumassa vihapuhetta, tällaisia mielenkiintoisia kirjoituksia tuskin olisi syntynyt..

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/sampo-terho-vuonna-2007-eurooppalaiset-levisivat-luonnonvoima-rotu-vaarassa/
774
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mielelenkiintoista että mies jonka päätehtävä on ollut vähemmistön tukahduttaminen kirjoittaa jostain vähemmistöjen oikeudesta.

Sinipersut ja hallapersut ovat ihan samaa porukkaa.

Äänestä
  • Samaa suvakki porukkaa, maksattaa laskun paperittomista kansalla, maksa itse.

    Äänestä

Onko Terho yhä kuolemantuomio diggari?

Äänestä
  • Vihervasurit sitä sanan oikeassa merkityksessä ovat, Suomalaiset pois maasta ja paperittomat tilalle.

    Äänestä

Järkyttävää vihapuhetta jälleen vasemmistolta

Äänestä

Terho on oikeasti valtava pettymys eikä ole pystynyt selittämään miksi hän loikkasi tyhjään PS-puolueesta

Halla-aholla on puoluerahat käytössä vaikka Terho olisi pudonnut eduskunnasta hänet olisi palkattu erikoistutkijaksi näkyvälle paikalle puoluetoimistoon josta hän olisi noussut uudelleen kun on aktiivinen

Soinilla ei ole rahaa pennin hyrrää velkainen säätiö on kyllä
eikä 2018 kesän jälkeen Soini järjestä enää kenellekään virkoja minnekään
kun Sipilä ottaa puolueelleen ulkoministerin paikan (Kaikkonen?)

Terholla on siis kaamea kiire järjestää itselleen virka ennen 2018 kesää ja se ei millään kyllä onnistu nyt ja kun Soini pääsee lepotilaan hillotolppaan peli on pelattu virkajakojen osalta, ei ole kuviteltavissa että alle prosentin kannatuksen saanut puolue saisi miinistereilleen virkoja Sipilältä kun hän tietää että puolue häviää eduskunnasta 2019 vaaleissa

Äänestä
  • Hallapersut ovat oikeasti olleet se pettymys, sieltäpäin ei tule mitään noteerattavia poliittisia avauksia.

    Ketä noista hallapersuista voi edes äänestää? Eihän heillä ole mitään poliittista uskottavuutta tai sanomaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


fhkjllöh kirjoitti:

Jos olisi ollut 10 vuotta sitten mukana torjumassa vihapuhetta, tällaisia mielenkiintoisia kirjoituksia tuskin olisi syntynyt..

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/sampo-terho-vuonna-2007-eurooppalaiset-levisivat-luonnonvoima-rotu-vaarassa/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu