monet naiset ja varsinkin feministit ovat sitä mieltä että kehitys on parempaan suuntaan, onhan naisten asemaa parannettu ja parannetaan yksipuolisesti koko ajan. Mutta onko kehitys todellakaan parempaan suuntaan kun naisvalta lisääntyy ?
Raportissaan maailman tila 2004 ympäristön ja yhteiskuntapolitiikan tutkimuslaitos
Worldwach maalaa synkeitä uhkakuvia:
"Elämme yhä kiirellisimpinä, uupuneimpina, lihavimpina, velkaantuneimpina, pilaantuneemmassa ympäristössä ja tyytymättöminpinä elämään kuin ennen."
Hyvin nyky-yhteiskunnan tilaa kuvaa myös viihteen muuttuminen: Suosituimpia ovat televisiom tositvformaatit, missä pudottamisseikailuissa ihmisten epäonnistuminen,nolaaminen ja häpäisy jatkuun loputtomasti.
Jos kerta kaikki faktat osoittaa yhteiskunnallisen tilaanteen huononemista, eiko olisi aika kyseenalaistaa tilanteen aiheuttaja,yhteiskuntajärjestelmämme demokratia, eikä ainakaan hyväksyä sen levittäminen kaikkialle maailmaan, taloudellisin ja sotilaallisin pakottein.
Demokratian arvostelu on tabu, ja ihmeelisen aivopesun kautta ihmiset silti uskovat sokeasti sen hyvyyteen,vaikka on selkeästi osoitettavissa, että se johtaa vallan siirtymiseen rahalle ja kasvottomille suuryrityksille,joilla ei ole moraalia eikä otuntoa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Maailman köyhyys ja saastuminen johtuu siitä, että syntyvyys on liian suurta. Mitä enemmän naisilla on päätösvaltaa omaan kehoon sitä pienempi syntyvyys.
Nykyään puhutaan teknologisesta työttömyydestä. Usa:n teollisuudesta 75% voidaan automatisoida. Työttömyys ja köyhyys lisääntyy koko ajan sillä ihmistyövoimasta pyritään pääsemään yhä enemmän eroon. Voitto jää vain harvojen käsiin.
"Maailman köyhyys ja saastuminen johtuu siitä, että syntyvyys on liian suurta"
Siis tuumasta toimeen:
"Vuosituhansia ihmiskunta on muokannut luontoa ihmiskunnan huväksi, olisiko aika muokata ihmiskuntaa luonnon hyväksi ? "
Että naisille annetaan johtajuus firmoissa usein silloin, kun yrityksellä menee huonosti, laiva on jo uppoamassa. Eli voisi katsoa, että tilanne on nyt niin epätoivoinen, että nyt tarvitaan naisia pelastamaan se, minkä miehet ovat tuhonneet.
Mies sotkee ja nainen siivoaa
Tälleen polarisoiden - kieliposkella.
joo vaikuttaa usein siltä että kun miehet ovat huomanneet että homma ei toimi, niin naiset silti jatkaa. esim useimmat suurvaltiot ovat tuhoutuneet naisvaltiaan aikana, ja juuri siksi toivoisinkin myös Usaan naispresiodenttiä.