Unicefin tavara-arpajaiset.

EiNiinSenttiäkään

Unicef saisi valistaa kehitysmaita, ettei tukea tule ylikansoittamisesta. Vaikka kuinka uskonto kieltää ehkäisyn, pitäisi takoa järkeä käteen, mieluimmin kortsuja.

Olen varma, jos kerättäisiin varoja ehkäisyyn, niin kyllä ihmiset antaisivat. Vuosikymmenestä toiseen sama tyhmyys jatkuu. Eikö siellä edes nuoret herää missään vaiheessa. Edesvastuutonta siittää lapsia kärsimään ja kuolemaan.

2

1595

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • NiiiiiiiiiiNväärin

      Ei ainakaan nuoret miehet. Naiset tekevät muutenkin kaikki Afrikan maissa.

    • viedääntietotaitoa

      Ehdottomasti keskityttävä viemään ehkäisyneuvoa. Eli hoitaa syy eikä seurausta. Jonkun "potkaistava" heidätkin 2010- luvulle. Ruoka- ja terveydenhuolto on vähentänyt lapsikuolleisuutta ja korottanut keski-ikää, jolloin väestö lisääntyy nopeammin ja kauemmin.

      Kaivojen rakentamisiin tarkoitetut laitteet ovat käyttämättä, maatalouskoneet lojuu pelloilla nykäisemättä koska taito tai viitseliäisyys puuttuu. Opetettu odottamaan riisikupit kourassa seuraavaa avustuserää kuin tilipäivää.

      Ei näytä mitään kehitystä tapahtuvan, vuosikymmeniä eläneet samassa kurjuudessa vaikka maailmalta viedään apua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      68
      7594
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      125
      3022
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      153
      1864
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      67
      1704
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      124
      1536
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      172
      1482
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      132
      1202
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      78
      879
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      48
      822
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      784
    Aihe