Jos Helsingistä katkaistaisiin sähkö.

Pitäisi tulla toimeen omalla hiilisähköllä.
Jos ruokarekat lopettaisi liikennöinin, pitäisi Helsinkiläisten
lähteä kerjuulle muualle maahan, ruuan perään.

Se on tämmöistä kun liika kansoitetaan etelän kallioita.
Alue ei kestä kriisiä lainkaan. Mitä varastoissa sillä eletään
jokunen päivä.

Jo maanpuolustuksen kannalta olisi väen hajauttaminen ajankohtaista.
Maanpuolustus pitää sisällään myös väestöstä huolehtimisen.
Maanpuolustuksen -kriisien varalta on hyviä mm hiilikasat, niillä voi energiaa
saada jos meret on poikki. Mutta ruokahuolto on surkealla mallilla, kun ruoka
on muualla maassa.

Helsinki on maan saastaisin paikka, kaikilla mittareilla mitattuna.
Sillekkin pitäisi jotain tehdä, ei riitä jos valtavaan putkeen merelle
työnnetään huolet jätteistä. Puhdistamo puhdistaan osan silloin kun puhdistaa,
muulloin raakana pakko työntää merelle.
782
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eiköstä ne vihreät ole siellä Helsingissä johdossa, kuten se Sinnetännemäkikin.
Tuollaista paskaa ne tuottaa omassa kuplassaan, vaikka muilta kielletään jopa puhtaan vesivoiman tuotto.
Niin ja miten se on sen Venäjän kauppasaarronkin kanssa, mitä Kokoomuskoijarit yhdessä vassukkareppanoiden kera ovat kovasti painottaneet PUHEISSAAN.
Eli yks paskan maku millä oman pesänsä paskaavat, näkyy olevan motto.

1Äänestä

Minä ainakin saan sähköä, kun kiipeän kuusen ja kaadan ämpärillä oksalta vettä alas.

1Äänestä
  • Tarkoitat vesisähköä.
    Mallisi vain niin tehoton.
    Vuotos jäi nyt tekemättä kuin Kollajakin. Se vain meiltä kaikilta siten pois
    kun ilmainen vesi ei niiltäosin tee tehtävvää. Mieluummin vihreillä hiilisähkö.
    Sinänsä hiilikin hyvä energian tuottaja, kätevää kuljettaa ja varastoida, myös käyttö
    on kätevää. Ihmisiä kuolee paljon hiilen luohinassa, se nyt ei pahemmin taida vihreitä
    vaivata. Kunhan vain valehdellaan äänestäjilleen, miten nyt on puhdasta.

    Äänestä

Eihän sinulla reppanalla olisi varaa edes lukuisiin pillereihin ilman maataloustukea ja muita etelästä tulevia almuja. Suomeen tuodaan jo nyt paljon ulkomaista ruokaa, vaikka se ei ehkä Kuhmossa, Evijärvellä, Lestijärvellä ja muissa perslävisdä näy.

Äänestä

Se on tämä avaaja viisas mies.
Siellä kotimökin kätköissä hän äitimuorinsa kanssa valvoo ja miettii Helsinkiä, tuota kaukaista paikkaa.
Voi voi ja viisaus sen kun tarttuu.
Kaverin viisaudesta kertoo se, että kun naapurin Eino muutti kaupunkiin ja tuli käymään kotona, avaaja veisti itselleen perseeseen puutapin, kun pelkäs, että jospa Eino?
No avaaja ei ole puutappia ottanut vieläkään ja ihan kaiken varalta.
Mutta avara on avaajan näkemys ja olen pahoillani, että sinä et saa tuota suosikki lammasta itsellesi, suku luoasi vanhemmalle veljele.
Tässä tarinassa on käytetty samaa tietolähdettä, kuin avaaja avauksessa.

Äänestä
  • Onko tämä avaaja sama kaveri, joka Rautalammin Pestuumarkkinoilla tuota tappia esitteli ? Mutta ei ottanut sitä sieltä pois, pelkäs, että jos juku varastaa sen.
    Oman kylänsä johtavia kepuälykköjä.

    Äänestä

Muikku paskaputken seutuville, menisi mittarit pohjaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tosiaioista kirjoitti:

Pitäisi tulla toimeen omalla hiilisähköllä.
Jos ruokarekat lopettaisi liikennöinin, pitäisi Helsinkiläisten
lähteä kerjuulle muualle maahan, ruuan perään.

Se on tämmöistä kun liika kansoitetaan etelän kallioita.
Alue ei kestä kriisiä lainkaan. Mitä varastoissa sillä eletään
jokunen päivä.

Jo maanpuolustuksen kannalta olisi väen hajauttaminen ajankohtaista.
Maanpuolustus pitää sisällään myös väestöstä huolehtimisen.
Maanpuolustuksen -kriisien varalta on hyviä mm hiilikasat, niillä voi energiaa
saada jos meret on poikki. Mutta ruokahuolto on surkealla mallilla, kun ruoka
on muualla maassa.

Helsinki on maan saastaisin paikka, kaikilla mittareilla mitattuna.
Sillekkin pitäisi jotain tehdä, ei riitä jos valtavaan putkeen merelle
työnnetään huolet jätteistä. Puhdistamo puhdistaan osan silloin kun puhdistaa,
muulloin raakana pakko työntää merelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu