Sanotaan, että elämä on lahja.
Meitä opetetaan kiitollisuuteen, josta uudessa Päivämiehessä 4.10 kirjoitetaan.
Jo ihan pääkirjoituksesta lähtien "Iloa etsimässä" tästä puhutaan.
Pääkirjoituksessa:
" Maailmassa on paljon epäkohtia ja niihin on hyvä etsiä ratkasuja, muttat tärkeää on myös huomata elämässään ja ympäröivässä maailmassa olevat hyvät asiat. "
Epäkohtia on. Siitä ei pääse mihinkään. Mutta mitä, jos et löydä keksimälläkään hyviä asioita omassa elämässäsi? Sellaisia, joihin myös uskot.
Sain tehtäväksi täyttää ns. Voimavarakilpeä.
Se on jaettu viiteen laatikkoon, jotka ovat
1. Asenteet ja uskomukset, jotka ovat voimaannuttaneet.
En löytänyt, kuin negatiivisia uskomuksia.... laitoin kuitenki jotain hyviä asioita, joihin en kuitenkaan usko.
2. Tukiverkko ihmisistä, jotka tukevat ja joista iloitsen.
Laitoin tuonne Ystävät, erityisesti saattoystävän, uskon ja harrastukset.
Kuitenkin ajattelen samaan aikaan, että näille ystäville ja erityisesti saattoystävällekin olisi parasta, jos mua ei olisi. Enkä harrastuksistanikaan pysty nauttimaan.
3. Elämänkokemuksia, jotka ovat vahvistaneet ja opettaneet selviytymään
Tuonne laitoin, että huumorin avulla pääsen johonkin asti. Huumorillakaan en pitkälle pötki, sillä niillä ei voi ohittaa kasautuvia tehtäviä jotka kaatuvat sitten lopulta päälle tavalla tai toisella. Eikä huumorilla selvitä taloudellisista vaikeuksistakaan.
4. Tapoja pitää huolta fyysisestä kunnosta ja omasta itsestä
Tuonne laitoin asioita, jotka eivät kuitenkaan tuota mulle iloa. Näen vain järkiajattelun perusteella, että liikunta voi parantaa oloani. Joskus silti en saa itteäni liikkeelle.
5. Mitä voin tehdä auttaakseni itseäni, hemmottelukeinot.
Tähän en keksinyt mitään. Kun mikään ei tuota iloa, niin millä minä itseäni hemmottelen.
En ole onnistunut saamaan apua ongelmiini, ja tänä päivänä usko siihen, että vielä joskus voisin nousta jaloilleen, on heikoin ikinä.
Jos rehellisiä ollaan, en keksi kiitoksen aiheita elämästäni millään. Jos ollaan ihan rehelisiä, ilo elämästäni on ollut kateissa jo ties kuinka kauan.
Elämä on lahja, mutta miksei siitä voi luopua? Uskoisin, että jos mua ei olisi, kaikki voisivat paremmin. Ehkä surisivat mua jonkin aikaa, mutta pääsevät siitä kyllä yli ja sitten heidän elämä alkaa menemään paremmin, kuin nyt, ku minä vielä oon täällä.
Meitä opetetaan kiitollisuuteen, josta uudessa Päivämiehessä 4.10 kirjoitetaan.
Jo ihan pääkirjoituksesta lähtien "Iloa etsimässä" tästä puhutaan.
Pääkirjoituksessa:
" Maailmassa on paljon epäkohtia ja niihin on hyvä etsiä ratkasuja, muttat tärkeää on myös huomata elämässään ja ympäröivässä maailmassa olevat hyvät asiat. "
Epäkohtia on. Siitä ei pääse mihinkään. Mutta mitä, jos et löydä keksimälläkään hyviä asioita omassa elämässäsi? Sellaisia, joihin myös uskot.
Sain tehtäväksi täyttää ns. Voimavarakilpeä.
Se on jaettu viiteen laatikkoon, jotka ovat
1. Asenteet ja uskomukset, jotka ovat voimaannuttaneet.
En löytänyt, kuin negatiivisia uskomuksia.... laitoin kuitenki jotain hyviä asioita, joihin en kuitenkaan usko.
2. Tukiverkko ihmisistä, jotka tukevat ja joista iloitsen.
Laitoin tuonne Ystävät, erityisesti saattoystävän, uskon ja harrastukset.
Kuitenkin ajattelen samaan aikaan, että näille ystäville ja erityisesti saattoystävällekin olisi parasta, jos mua ei olisi. Enkä harrastuksistanikaan pysty nauttimaan.
3. Elämänkokemuksia, jotka ovat vahvistaneet ja opettaneet selviytymään
Tuonne laitoin, että huumorin avulla pääsen johonkin asti. Huumorillakaan en pitkälle pötki, sillä niillä ei voi ohittaa kasautuvia tehtäviä jotka kaatuvat sitten lopulta päälle tavalla tai toisella. Eikä huumorilla selvitä taloudellisista vaikeuksistakaan.
4. Tapoja pitää huolta fyysisestä kunnosta ja omasta itsestä
Tuonne laitoin asioita, jotka eivät kuitenkaan tuota mulle iloa. Näen vain järkiajattelun perusteella, että liikunta voi parantaa oloani. Joskus silti en saa itteäni liikkeelle.
5. Mitä voin tehdä auttaakseni itseäni, hemmottelukeinot.
Tähän en keksinyt mitään. Kun mikään ei tuota iloa, niin millä minä itseäni hemmottelen.
En ole onnistunut saamaan apua ongelmiini, ja tänä päivänä usko siihen, että vielä joskus voisin nousta jaloilleen, on heikoin ikinä.
Jos rehellisiä ollaan, en keksi kiitoksen aiheita elämästäni millään. Jos ollaan ihan rehelisiä, ilo elämästäni on ollut kateissa jo ties kuinka kauan.
Elämä on lahja, mutta miksei siitä voi luopua? Uskoisin, että jos mua ei olisi, kaikki voisivat paremmin. Ehkä surisivat mua jonkin aikaa, mutta pääsevät siitä kyllä yli ja sitten heidän elämä alkaa menemään paremmin, kuin nyt, ku minä vielä oon täällä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.