Globalisaatio on kehitystä, yhteistyötä, yhteenkuuluvuutta. Parhaimmillaan. Mutta valitettavasti se on saastutettu koko maailman väestöä uhkaavilla asioillta. Se on hyväksikäyttöä, vallanhimoa, valtausta, kleptokratiaa, rasismia, epätasa-arvoa, vihan lietsontaa, valheita....
Euroopan Unioni on vain osa globalisaatiota. "EU" on operaatio, jonka taustalla toimii häikäilemättömät voimat. Monille EU tarkoittaa sitä, että asioita pyöritellään Euroopan tasolla. Totuus on kuitenkin ikävämpi. Globalismin pimeä puoli, maailman laajuisesti, on häikäilemättömien ihmisten hallinnassa. Pelottavaa on se, että kaikki tapahtuu vaivihkaa, lailliseksi järjesteltynä. Meilläkin se näkyy mm. itsemääräämisoikeuden heikkenemisenä. Lisäksi ennen suomalaisten hyvinvointia ylläpitänyt liiketoiminta on vähitellen viety hyödyttämään kansainvälistä liiketoimintaa. Tämä tarkoittaa sitä, että suuret rahat ei enää kierrä kansan kautta. Tämä on syynä mm. ostovoiman heikkenemiseen, kasvavaan työttömyyteen, kansan köyhtymiseen jne.
Ulos EU:sta, pois globalistien ahneiden näppien ulottuvilta. HUOM! Sipilä, Orpo, Stubb jne. ovat liittyneet globalistiseen liikkeeseen. Siksi näkyvästi tapahtuu päätöksiä, joita entisessä Suomessa ei olisi koskaan edes harkittu. Muistellaan hallintarekisterijupakkaa ja mihin se päättyi.
Globalisaatiolla ratsastavat bandiitit uhkanamme
4
185
Vastaukset
- enoleallekijoittanut
Missä on se minun yli 20.000e velkapaperi.
- bandawagon
Myrsky nousee on ollu liian pitkään tyyntä, oma tilanne aina jonkun toisen syytä, tyytymättömyys tarvii vaan pienen kipinän, vaikka norjalaisen kusipään kesäleirillä, yhtäkkii syyllisii on sananvapaus ja muslimit kulttuuriministeri haluu skrivaajilt tussit kii, ei ykskään oikee ämcee pysty tohon skeidaan myöntyy, se oikee kysymys, ketkä tästäkin taas hyötyy
, Jos kohtaloni on sopii terroristin profiiliin, sanottakoon et sanoin kaiken ainoastaan siks, et oon onnellinen mut huolestunut kansalainen, olot vaillinaiset niinku saudi-arabialaisel naisel, sama mekanismi, hajota, hallitse, ihmispsyyke kaipaa vihollist, vasurit marisee, supressioi sananvapaus suvaitsevaisuuden nimis, niinku siionistit ohjaa invaasio dialogii
Tervetuloo tänne massojen diktatuuriin, sama taho tekee sairaaks ja myy meille lääkekuurit, tääl aspartaamikammonen, alkoholisti, törmää miekkareis kasipalloseen poliisiin, muille ku noviiseille tää on täysin selvää, kuka tienaa ku kansalainen pelkää, eikä valistunut mielipide kynnyst pysty ylittää, ja harva alistunut jaksaa enää yrittää,
Maahanmuuttokriitikko on sama sitten ku rasisti, ota näist nyt selvää vaik nasut on iilimatoi, vaik persut on perseest, tekopyhää paatost, ne pahimmat konnat operoi avoimesti pimennos, Varoitetaan teitä niin selkeästi kuin pystytään, jäbät joilla tunnetusti alumiini myssyt pääl, vihapuheiks leimaaminen eka askel fasismiin, ja false flagit perheen äidin silmät lasit Orjalaivan ruumas väännetään taas kättä, mielet mutiloitu vaik älykkyys osamäärät on mensan tasoa, mut muuten ihan lukossa, tieteellinen metodi tarvittaessa unohdetaan, Massamanipulaatio, psykologiaa, ahneus, pelko, panetus, eli vallitseva tila, ja irrationaalisen pelon takii, jänikset vaatii perustettavaksi uuden Stasin - Globalisti
Suomi oli pinteessä kun Neuvostoliitto kaatui. Kauppa ei enää käynnyt ja kaikki mikä oli kaupan sai halvalla. (vuosi 1989 ja eteenpäin) Oli roskapankit ja velkojat liikkeellä. EU oli pelastus. Suomi koheni taas hyvälle tasolle. Eiköhän siirrytä reippaasti seuraavalle tasolle eli kohti liittovaltioo.
- Lakanatsänkyyn
Lähdetään nyt vaikka liikkelle siitä ihan ensiksi että tasa-arvoisessa Suomessa naisten ei tarvitse kulkea kaavuissa :https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2641
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2743497Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1341899Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3001629- 801479
- 821476
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531176Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001150Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois711061- 631031
- 221007