Tämä maa ja kansa tuhoutuu sisältäpäiin. Kulttuureissa on eroja ja tämä kansa on sen suhteen sinisilmäinen.
Rasismi- sanalla hiljennetään ihmiset, ei saa kertoa mitä vaaroja ulkomaalaiset tuovat mukanaan, koska se on Rasismia, ja se silmien sulkeminen nostaa vihan.
Joissain kulttuureissa moni asia on ylpeyden aihe mikä meillä on epärehellisyyttä. Jo se yksistään aiheuttaa ristiriitoja.
Ulkomaalaiset tulevat tänne kertomaan miten meidän pitäisi heihin suhtautua. Hyvin kehitellyssä näyttelyn innossaan luulevat olevansa jotain erikoista.
Samoin jotkut tämän kansan edustajat luulevat olevansa kovinkin kansainvälisiä, kun puolustavat ulkomaalaisia.
Meidän pitäisi sopeutua heidän oppeihinsa eikä heidän tämän maan tapoihin. Sinisilmäinen kansa tuhoaa itsensä sillä että yrittää olla jotain erikoista.
Jotkut kerjäävät ulkomaalaisten hyväksyntää niin paljon, että suostuvat heidän sylkykupeikseen ja kavereikseen senkin hinnalla, että kadottaa itsensä ja suostuu laumaan.
Suomalaisetkin ulkomaille mennessään skarppavat alkuinnosuksen voimin ja saavat hyvän maineen mutta arki koittaa.
Maahanmuuttajat ovat kyllä päteviä syyllistämään rasismilla saadakseen etuja. Heidän lapsensakin ovat oppineet olemaan silmä tarkkana jospa löytäisivat pieniäkään viitteitä rasismista ympäristöstään.
Missä olet kokenut tai nähnyt Rasismia.?
Rasismi- sanalla hiljennetään ihmiset, ei saa kertoa mitä vaaroja ulkomaalaiset tuovat mukanaan, koska se on Rasismia, ja se silmien sulkeminen nostaa vihan.
Joissain kulttuureissa moni asia on ylpeyden aihe mikä meillä on epärehellisyyttä. Jo se yksistään aiheuttaa ristiriitoja.
Ulkomaalaiset tulevat tänne kertomaan miten meidän pitäisi heihin suhtautua. Hyvin kehitellyssä näyttelyn innossaan luulevat olevansa jotain erikoista.
Samoin jotkut tämän kansan edustajat luulevat olevansa kovinkin kansainvälisiä, kun puolustavat ulkomaalaisia.
Meidän pitäisi sopeutua heidän oppeihinsa eikä heidän tämän maan tapoihin. Sinisilmäinen kansa tuhoaa itsensä sillä että yrittää olla jotain erikoista.
Jotkut kerjäävät ulkomaalaisten hyväksyntää niin paljon, että suostuvat heidän sylkykupeikseen ja kavereikseen senkin hinnalla, että kadottaa itsensä ja suostuu laumaan.
Suomalaisetkin ulkomaille mennessään skarppavat alkuinnosuksen voimin ja saavat hyvän maineen mutta arki koittaa.
Maahanmuuttajat ovat kyllä päteviä syyllistämään rasismilla saadakseen etuja. Heidän lapsensakin ovat oppineet olemaan silmä tarkkana jospa löytäisivat pieniäkään viitteitä rasismista ympäristöstään.
Missä olet kokenut tai nähnyt Rasismia.?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Rasismimääritelmä tunnettiin ennen kehityksen aikaansaamana arvona ja positiivisena oppina, joka erotti sivistyneet ihmiset entisaikojen ennakkoluuloisista, itsekkäistä ja ilkeistä ihmisistä. Sitten tapahtui jotain, joka muutti rasismimääritelmän toisenlaiseksi. Myrkylliseksi hyökkäykseksi, hyväksikäytettäväksi aseeksi, yleistäväksi silmittömäksi tuomioksi, manipulointikeinoksi, leimakirveeksi... Tämän vuoksi "rasisteja" uskottiin yhtäkkiä olevan koko Suomi täynnä. Vaikka todellisuudessa rasistien määrä ei juuri ole muuttunut. Mutta rasisteja syntyi kuin sieniä sateella, kansalaisista poliitikkoihin asti, ajatuksiin, puheisiiin, mmielipiteisiin, päätöksiin, lakeihin, asetuksiin asti. Kaikki rasisteja ja rasismia, joka ei kirjaimellisesti kumarra, myönny, anna periksi, eikä taivu islaminuskoisia eikä palvo niitä. Nyt rasismimääritelmän omaksi edukseen manipuloineet tahot, suvakit, on yhtä ennakkoluuloisia, itsekkäitä ja ilkeitä kuin rasistit aikoinaan. Siis oikeat rasistit. Ei keinotekoisesti leimatut ihmiset.
Olet rasisti, jos puhut niistä miljardeista, jotka ovat kantaväestön hyvinvoinnista pois. Olet rasisti, jos et usko, että "olemme hyvinvointimme velkaa". Olet rasisti, jos puhut todellisuudesta. Olet rasistit, jos tuomitset tai kritisoit rikoksen tehnyttä islaminuskoista, tai tummaihoista. Olet rasisti, jos kannat leijonakorua tai Suomen lippua. Olet rasisti, jos olet kalju parrakas mies, joka kehtaa käyttää maihinnoususaappaita. Olet rasisti... olet myös natsi. Olet kaikkea pahaa ja kaikki ajatuksesi edustaa pahaa. Isänmaallisuus on paha. Kansallismielisyys on paha. Suomalaisuus on paha. Suomalaiset geenit on paha. Suomalaisten työmotivaatio on paha. Sillä kaikki nämä ovat rasisteja ja rasismia.
Kokonaisuudessaan rasismisyytöksiä viljelevä kansanosa on itse tämän kaiken ikävyyden takana. He ovat luoneet tämän keinotekoisen paskasirkuksen omaksi työkalukseen, jonka todenperäisyys on vain murto-osa todellisuudesta. Suvakit on huomattavasti vakavampi ongelma. Ja ongelmat jatkuu uusien määritelmien muodossa, kuten vihapuhe, vihakuvaaminen, vihasivustot, viha sitä, viha tätä. Ei siis ole vaikea todeta, että islaminuskoisia ja tummaihoisia paapovalta kansanosalta on karannut homma käsistä ja järki päästä. Ei jatkoon.
Olen joskus ehdottanut rahaston perustamista. Sillä elätettäisiin mamut ja heidät asutettaisiin niille seuduille mistä raha lahjoituksina rahastoon tulee.
Silloin kulut maksaisivat ihmiset jotka heitä tänne vaativat. Samalla toimisi myös se, että kun mamut törkyilevät, vaikuttaisi se varmasti lahjoitusten määrään ja silloin tulisi lähtöjä.
Nykyisellään tässä ylihuolehtivassa maassa matkitaan jenkkejä niissä asioissa jotka huodyttävät tiettyjä tahoja ja kansa maksaa.
Samat valheet pyörivät liikenteessä. Toisinaan vedotaan ilmastosopimukseen ja toisinaan se taas unohdetaan suvereenisti ja vedotaan kilpailun tuomaan apuun, kuten nyt junakeskustelut. Todellisuudessa siis palvotaan markkinavoimia.
Voi että olettekin kiihtyneet omista sanoistanne äärimmillenne! -Mutta teidän kiihoittumisenne ja vieraanpelkonne on aivan oma asianne. Yleinen mielipide ei
sitä jaa eikä pidäkään. Eiks nii?
Jos sulla ei oo vieraanpelkoa niin tulen sulle asumaan ja sun täytyy ruokkia mut. Ja olen persu. Enks olekin aika vieras sulle mut ethän sä pelkää. Sun täytyy auttaa. Ootko sä rasisti jos et auta?
Mistähän olet tuon "yleisen mielipiteen" ottanut. Otat valtuuden puhua aika monen suulla.
Kommenttisi taisikin olla tasoa - Shout and hide - joita täällä on helppo viljellä. Oletko siis yksi niistä jotka piiloistaan haluavat pitää kansan silmät kiinni, näkemästä asioita jotka sitten huomataan vasta kun on liian myöhäistä.
Minä laittaisin matut kotimaihinsa. Järjetön on myös tulkkien määrän oltava, jos Suomeen haalitaan kaikkiaan yli 100 kansallisuuden maahanmuuttajia. Myös muita aivan tarpeettomia ammatteja on syntynyt, ja niihin palkat tulevat verovaroista.
Oleskeluluvan saaneille tulkkipalvelut määräaikaisiksi. Jos aikoo aloittaa normaalin elämän kuten työt, opiskelun ja muun asioidensa hoitamisen, luulisi ensimmäisenä opettelevan Suomen kielen. Ilman sitä ei koskaan integroidu tänne. Voisikin jopa jatko-oleskeluluvan saamisen ehto olla välttävä Suomen kieli.
On se säälittävää täällä ylihuolehtijoiden maassa katsella, kun vaikkapa verovirastossa virkailijat pääsevät toteuttamaan ylihuolehtimistaan paapomalla mamuja. Se ei edistä heidän tottumistaan maan tavoille.
Jenkeissä jos hieman kohit ja haet sanoja, he toteavat, että go home now and come back once you know what you want. Next on the line.
Minä olen monien muiden kanssa rasisti siitä yksinkertaisesta syystä, etten hyväksy kehitysmaamuslimien enkä Afrikan heimokulttuuriväen roudaamista maahamme. En näe siinä pienintäkään järjentynkää, ainoastaan suurta vastemielisyyttä tätä sopeutumatonta elättiväkeä kohtaan. Puhumattakaan siitä mitä tunnen noiden joukossa olevaa kasvavaa rikollisväkeä kohtaan!
PS: En paheksu itseäni enkä muitakaan samoinajattelevia tämän rasismin takia. Olen ihan ylpeä rasisti.
Persumielinen mieliaiheessaan,
Rasismia on: Kolme tummaa miestä esitellään Suomen kansalaisina ottamassa osaa Isisjoukkoihin.
Kaavut eivät kuulu suomalaiseen kulttuurin.https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2641
Nyt asia meni hakoteille, sillä ei suomen väestö ole mikään yhtenäin porukka. Suomalaisen määritelmä, mikä se on? Kun Suomi saavutti itsenäisyyden, kaikki Suomen rajojen sisällä olevat saivat Suomen kansalaisuuden. Lisää "Suomalaisuutta" Hartwallin perusti venäläinen suurliikemies. Suomen Sokeri oli niin ikään perustanut venäläinen liikemies. Gustav Paulig oli saksasalainen kahvipaahtimon perustaja. Fazer oli alkujaan Sveitsistä. Stockmann Saksasta. Myös kanasallislaulun tekijä oli saksalainen Fredrik Pacius. Ehkä "autenttisille" Suomalaisille, jotka sitä haluavat, olisi järjestettävä noin 2000 neliökilometrin suuruinen alue. Siellä voisi tehdä esi-isien käsitöitä, tuohikontit, tuohitossut ja pettuleipää. Vaihtoehtoina on globaali yhteiskunta. Terve tuloa New Agen maailmaan. Kyllä me kaikki toimeen tullaan
Rasismi ja ärtyneisyys kulttuurimme, uskontomme ja arvojemme halveksujia kohtaan ovat eri asia.