Ihan mielenkiinnosta, mitä tekemisiä valtio

DV8_HellRaiser

Helsingiltä estänyt? Kyllä Helsingin ongelmat ovat omien politikkojen aiheuttamia. Ainoa jonka muistan on valtion vetäytyminen Pisara radan maksamisesta ihan aiheesta. Vuosaaren satama on Vihreiden muistomerkki, Länsimetroa ja musiikkitaloa en nyt muista. Vapaavuoren ajatus kaupunkien keskinäisestä kilpailusta on turhaa rutinaa, siitä vaan kilpailemaan. Vaikka Vapaavuori ja Ihalainen aluksi

Helsinki on ainoa kaupunki suomessa jossa on merkittävä n 5 000 asunnotonta. Kun tuolle joukolle ei pystytä järjestämään asustoa niin ei ole osaamista tai halua.

Vapaavuori on kokoomus politiikko ja erimielisyyksiä toki puolueen sisällä on mutta herää kysymys kumpi johtaa kokoomusta Orpo ja eduskuntaryhmä ja Vapaavuori ja kaupunginjohtajat.

Vai onko kysymys kokoomuksen tunnetusti hyvästä kaksilla rattailla ajamisesta?

17

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Helsinki.on.velkainen

      Helsinki pitää veroayrin alhaalla tahalla, että saa muilla maksetettua kulujaan.
      Veron voisi heti nostaa 2 % sitten olisi tasoissa monien kanssa. Kauniaisiin turha verrata, kun se elää kuin herran kukkarossa näiltä osin.

    • Cana-aulis

      Kokoomuksen populismi nenee vähä-älyisen kadunmiehen kaaleen.;)

      Annetaan ymmärtää, että nyt otetaan maalaisilta ja idiootit uskoo sen.

    • Ei tunnu olevan tietäjiä paikalla

    • helsinkielättäälandea

      Helsinki maksaa kepukunnile verotulontasauksia 300 miljoonaa vuodessa, tuon 300 miljoonan verran siis valtio estää Helsinkiä. Lisäksi valtionosuuksien laskentapersusteissa on syrjäseutu- ja harvaanasutus- sekä saamelaislisiä joita helsinkiläiset maksavat kepulandiaan noin 200 miljoonaa. Puolella miljardilla tekisi aika paljon asunnottomienkin eteen.

      • Cana-aulis

        Se on monta kertaa kalliimpi vaihtoehto Helsingille jos syrjäseutujen asukkaat muuttaisvat sinne, (niinku jotkut tyhmät populistit haluaisivat) sillä niiden elättäminen siellä makaisi paljon enemmän ja kaikenlainen turvattomuus lisääntyisi.


      • Cana-aulis

        "Heidät pitää pakkopalauttaa takaisin elättietanoiden kepulandiaan."

        Siis kumminpäin sen pitää olla? Pitääkö kaupungeista palauttaa sosiaaliturvan varassa olevat ihmiset maalle vai pitääkö maalta saada lisää sosiaaliturvan varassa eläviä ihmisiä, joidenka elättäminen on kalliimpaa kaupungeissa?

        Osmotollisko haaveilee "lopullisesta ratkaisusta" :)) Ei muuta kun rodunjalostukseen!


      • Yhteisöveron tasausta ei pystytä tekemään millään "oikein" koska siinä tarvittavia tietoja ei yhtiöistä verottajalle anneta vaikka ne olisivatkin tiedossa. Osa verotuloista jää saamatta suunnittelun takia Suomelta ja menee johonkin veroparatiisiin.

        Et voi siis tietää noita summia tai muitakaan oikeita summia koska ne eivät ole tiedossa.


      • osmium2

        Nyt on jo äärettömän kallista oikeille yrittäjille ja palkansaajille elättää punikkiSYÖTTILÄÄT ja punikkilandian mitättömät elätit. He, siis vielä sen lisäksi, että heidät veronmaksajat elättävät sananmukaisesti kohdusta hautaan, niin nyt he lähettävät "pikku kullanmurunsa", heidät joiden tyhmiin päihin on hakattu ankara vihan, kaunan ja kateuden punikkitotuus.
        Heidät pitää pakkopalauttaa takaisin elättietanoiden punikkiandiaan.


      • kepu_pettää_aina
        DV8_HellRaiser kirjoitti:

        Yhteisöveron tasausta ei pystytä tekemään millään "oikein" koska siinä tarvittavia tietoja ei yhtiöistä verottajalle anneta vaikka ne olisivatkin tiedossa. Osa verotuloista jää saamatta suunnittelun takia Suomelta ja menee johonkin veroparatiisiin.

        Et voi siis tietää noita summia tai muitakaan oikeita summia koska ne eivät ole tiedossa.

        Mitä vattua väität

        https://www.kuntaliitto.fi/asiantuntijapalvelut/talous/valtionosuudet-vuonna-2017

        Joka ikisen kunnan verotulo- ja tasauslaskelma on julkinen asiakirja, löytyy "kohdasta valtionosuuslaskuri 2017 kunnalle", taulukossa voi vaihtaa kunnan niin näkee millaisen helvetinkoneen kepu-on kehittänyt, sieltä taulukoista näkee mm. että Mikko Kärnän kotikunta Enontekiö saa pelkällä asukastiheyskertoimella/syrjäisyyskertoimella 2 195 554 euroa (= 1180€/asukas) valtionavustuksia.

        Kuntien valtionosuuksia
        Kauniainen -95 €/asukas
        Espoo 131 €/asukas
        Helsinki 348 €/asukas
        Kajaani 2711 €/asukas
        Ranua 5224 €/asukas

        Helsingin verotulojen tasaus on - 289 177 264€ ja Espoon - 172 217 052€, eli tuon verran maksavat pelkästään tasausmaksuja muille kunnille.


        Samat talukot löytyy myös valtionvarainministeriö nettisivuilta


      • kepu_pettää_aina
        DV8_HellRaiser kirjoitti:

        Yhteisöveron tasausta ei pystytä tekemään millään "oikein" koska siinä tarvittavia tietoja ei yhtiöistä verottajalle anneta vaikka ne olisivatkin tiedossa. Osa verotuloista jää saamatta suunnittelun takia Suomelta ja menee johonkin veroparatiisiin.

        Et voi siis tietää noita summia tai muitakaan oikeita summia koska ne eivät ole tiedossa.

        Vielä, verotulojen tasaukset lasketaan siis kuntien tulojen mukaan, ei yritysten tulojen mukaan. Yritysten yhteisöveroilla ei ole mitään tekemistä tämän kanssa.


      • kepu_pettää_aina kirjoitti:

        Vielä, verotulojen tasaukset lasketaan siis kuntien tulojen mukaan, ei yritysten tulojen mukaan. Yritysten yhteisöveroilla ei ole mitään tekemistä tämän kanssa.

        Totta kirjoitimme eri asiasta. Tuo on poliittinen päätös jonka viimeisen version on näköjään tehnyt kepu/kok hallitus.

        Ei tuo asia kuitenkaan muuta sitä asiaa että valtio jotenkin estäisi Helsinkiä hoitamasta asioitaan. Asuntopula on ollut jo jatkosodasta lähtien ja on kaavoitusasia. Vanhustenhoito jne ovat kyllä Helsingin politiikkojen erimielisyyttä asioiden hoidosta.


      • niinpäniiin
        DV8_HellRaiser kirjoitti:

        Totta kirjoitimme eri asiasta. Tuo on poliittinen päätös jonka viimeisen version on näköjään tehnyt kepu/kok hallitus.

        Ei tuo asia kuitenkaan muuta sitä asiaa että valtio jotenkin estäisi Helsinkiä hoitamasta asioitaan. Asuntopula on ollut jo jatkosodasta lähtien ja on kaavoitusasia. Vanhustenhoito jne ovat kyllä Helsingin politiikkojen erimielisyyttä asioiden hoidosta.

        Asunnottomuus on pääosin sosiaaliongelma, suurimalla osalla suomalaisista asunnottomista syynä asunnottomuuteen on päihteiden käyttö ja/tai mielenterveysongelmat. Helsingissä jokaiselle asunnottomalle suomen kansalaiselle on käytännössä tarjottu asuntoa tai asuntolapaikkaa, tosin asunnon saadakseen ja pitääkseen tulisi olla "sisäsiisti", tämä ei kaikille sovi. Ulkomailla syntyneiden asunnottomuus onkin sitten eri asia, esimerkiksi luvattomille maassaolojoille ei asuntoa anneta, pitäisikö?


      • Agraarikommarit
        Cana-aulis kirjoitti:

        Se on monta kertaa kalliimpi vaihtoehto Helsingille jos syrjäseutujen asukkaat muuttaisvat sinne, (niinku jotkut tyhmät populistit haluaisivat) sillä niiden elättäminen siellä makaisi paljon enemmän ja kaikenlainen turvattomuus lisääntyisi.

        Eli syrjäseuduilla kepuluuserit ei siis tule omillaan toimeen? Oli kerrankin rehellinen kommentti kepuloiselta, kiitoksia sonnimullikka, alat oppia. Pysykää siellä maalla mieluummin, kyllä teidät rankat sinne elätetään, niin kuin ennenkin.


    • Hajasijoitus, tämä Rupla - Urhon suuri "ajatus" on vienyt Suomea alaspäin vuosikymmeniä.
      Hullujen huoneen Iso typerä tyttö, Liisa Hyssälä, ja hänen typerääkin typerämpi ja äärettömän kallis Lääkintöviraston siirto Kuopioon on hulluuden korkein veisu.

      • hahahhahhhahhaaaa

        Osmium vaatii pakkopalautusta sossu porukalle hän ei näytä tietävän mitä haluaa. Sitä ne sähköhoidot saattaa tehdä.

        Ossi ei ymmärrä edes sitä mitä haluaa


      • Lääkärisi

        Lähete Ossille:
        Peräruiskeen kautta sähköshokkiin.


      • hahahhahhhahhaaaa kirjoitti:

        Osmium vaatii pakkopalautusta sossu porukalle hän ei näytä tietävän mitä haluaa. Sitä ne sähköhoidot saattaa tehdä.

        Ossi ei ymmärrä edes sitä mitä haluaa

        Vain kepulandian elättietanoiden pikkukullanmuruille, sellaisille jotka isot kepusyöttiläät ovat lähettäneet ihmisten ilmoille loisimaan. Heidän vanhempansa ja suvut loisivat tietysti maatalous- ym. tukiaisissa kepulandiassa.
        Toivottavasti Maakuntamalli johtaa Maakuntien verotusoikeuteen ja siihen, että nämä elättimaakunnat pakotetaan tulemaan toimeen omillaan. Myös maatalous"yrittäjien" pitää maksaa omat eläkkeensä ja "eläkkeen kaltaiset etuudet"
        Loisimiselle on saatava loppu!.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      74
      1420
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      13
      957
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      882
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      90
      828
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      704
    6. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      654
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      46
      612
    8. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      134
      608
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      47
      603
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      50
      564
    Aihe