Valkkujen pojat saavat ne parhaat pelipaikat

Niskuuuuu

Aina ja ikuisesti.

Toimihenkilöiden junnut on niitä lellipentuja. Pitävät itseään staroina kun iskä auttaa.

Muut sitten pärjää jos nuolee näitä valkkuja.

28

963

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • erilainenpalkkamalli

      Jonkinlainen korvaus pitää valkulle maksaa menetetystä vapaa-ajasta.

    • Yhvhyhvhy

      Valkut saa päivärahat ja kulukorvauksia sekä oma janipetteri saa takuuvarmasti peliaikaa ja pelipaikan ykkösketjussa (kiikaritehoilla).

      Jotenkin säälittävää, että omaa hyysäävät ja muille sitten surutta aiheuttavat mielipahaa.

      Aina sen OMA menee jopa lahjakkuuksien edelle.

      • erilainenpalkkamalli

        Valkut saattavat saada kulukorvauksia ja päivärahoja, mutta ne ei ole palkkaa vaan nimensä mukaisesti kulukorvauksia. Palkka menetetystä vapaa-ajasta otetaan muulla tavalla.


    • Inkilnn

      Se oma poika kun on se paras - jösses mitä kitinää. Hameet päälle.

    • työtekijäänsäkiittää

      Niin kuuluu saadakkin. Valkut ja toimihenkilöt tekevät kaiken työnkin joukkueessa!

      • Iskä20172017

        Ei ne tee. Ne ajaa pääasiallisesti oman pojan asiaa...
        Sitten kun työtä tehdään toimihenkilöistä katoaa isit. Ja joukkueista heidän pojat..


      • Romeo88

        Isät ovat suurilta osin turhakkeita junnujen valmentajina. Mutta, kun vanhemmat eivät ole välttämättä valmiita maksamaan ammattivalmennuksesta ja toisaalta hyviä ammattivalmentajia on vaikea löytää edes vanhempiin junioreihin, niin mitenköhän olisi sitten nuorempien kohdalla tilanne..?

        Tampereella on ollut poikkeuksetta ongelmia 2000-luvulla syntyneiden kilpaurheilujoukkueissa isävalmentajien takia. Ry:t ovat onnistuneet osassa ikäluokissa ongelmat korjaamaan, osassa ongelmat jatkuvat. Koskee molempia suurempia seuroja kaupungissamme.


      • työseppo
        Iskä20172017 kirjoitti:

        Ei ne tee. Ne ajaa pääasiallisesti oman pojan asiaa...
        Sitten kun työtä tehdään toimihenkilöistä katoaa isit. Ja joukkueista heidän pojat..

        En ihmettele isävalkkujen toimintaa koska et saa palkkaa muitten penskojen valmentamisesta niin miksi sitten valmentaisit niitä. Suurimmassa osassa pienten junnujen joukkueita vielä toimihenkilöt joutuvat maksamaan samat kuukausimaksut kuin muutkin. Ihan sama kuin jos menet töihin johonkin firmaan ja sinulle ei maksettaisi siitä palkkaa vaan tekisit töitä talkoilla ja firman muut työntekijät hyötyisivät siitä. Kuinkahan moni suostuisi menemään töihin ilman palkkaa?


    • Reilupelivalkku

      Kyllä täytyy ihmetellä että ilmeisesti ihan aikuiset ihmiset pitävät täällä ok:na, että menetetty vapaa-aika on ok kompensoida oman lapsen suosimisella. Kyllä pitäisi ihan harrastamisen ilo riittää varsinkin nuorempien lasten isävalkuille. Jos suosit, teet karhunpalveluksen lapselle: Jossei oma lapsi huomaa suosimista, niin muut takuulla huomaabat, ja kermaperseen mainetta kannat sitten pitkään. Usein tuo johtaa junnulla turhiin paineisiinkin, ja kehitys sakkaa.

      • työstäpalkkaa

        Kyllä pitäisi ihan harrastamisen ilo riittää varisinkin nuorten valkuille??? Ihme käsityksiä. Kyllä niiden nuortenkin kanssa menee sitä vapaa-aikaa ihan kohtuullisen paljon. Omien lapsien suosimista en hyväksy, mutta kyllä toimihenkilöille pitäisi maksaa kohtuullinen palkka ei siis pelkästään kulukorvauksia. Näin toimimalla varmasti niitä päteviä kiinnostaisi hieman enemmän myös ryhtyä valmentajaksi. Nyt kuulee aivan liikaa sitä että enpä viitsi ruveta valmentamaan kun on niin "kiirettä" ettei ehdi, mutta monesti sitä aikaa kyllä järjestyisi jos siitä maksettaisiin asiallinen korvaus. Nyt kun näin ei toimita niin joudutaan ottamaan kenet satutaan saamaan ja monesti käy niin että nämä innokkaat "vapaaehtoiset" ei todellakaan ole kovin päteviä ja samalla kasvaa myös riski omien suosimisesta.


      • Reilupelivalkku2
        työstäpalkkaa kirjoitti:

        Kyllä pitäisi ihan harrastamisen ilo riittää varisinkin nuorten valkuille??? Ihme käsityksiä. Kyllä niiden nuortenkin kanssa menee sitä vapaa-aikaa ihan kohtuullisen paljon. Omien lapsien suosimista en hyväksy, mutta kyllä toimihenkilöille pitäisi maksaa kohtuullinen palkka ei siis pelkästään kulukorvauksia. Näin toimimalla varmasti niitä päteviä kiinnostaisi hieman enemmän myös ryhtyä valmentajaksi. Nyt kuulee aivan liikaa sitä että enpä viitsi ruveta valmentamaan kun on niin "kiirettä" ettei ehdi, mutta monesti sitä aikaa kyllä järjestyisi jos siitä maksettaisiin asiallinen korvaus. Nyt kun näin ei toimita niin joudutaan ottamaan kenet satutaan saamaan ja monesti käy niin että nämä innokkaat "vapaaehtoiset" ei todellakaan ole kovin päteviä ja samalla kasvaa myös riski omien suosimisesta.

        Tarkoitin kyllä ihan vain sitä, että isävalmentajan ei ole hyväksyttävää suosia omaa poikaansa korvauksena uhratusta ajasta. Ulkopuolisten valkkujen kulukorvaukset/palkat on ihan oma juttunsa.
        Suurin osa meistä pikkuseurojen isävalkuista harrastaa ihan talkooperiaatteella. Muuten ei oman eikä muidenkaan lapsien harrastaminen olisi mahdollista. Väitänkin, että ilman isävalkkuja ei homma monessakaan kylässä pyörisi.


    • NiiloNipo

      Nepotismi kuuluu suomalaiseen yhteiskuntaan. Miksi jääkiekko, jossa kaiken lisäksi liikkuu isot rahat, tekisi poikkeuksen ja hillopurkille päästettäisiin ulkopuolisia. Meillähän on tälläisiä vähän niinkuin "Jurkan teatterisukuja" kuten Kapanen. Muitakin kolmannen polven kiekkoilijoita löytyy sm-sarjasta ja toisen polven kiekkoilijoita jo aika paljon. Kuitenkin rahasta huolimatta mielestäni lätkä ei ole edes pahin laji. Oma rajattu kokemukseni on että futiksessa toiminta oli isä-valkku kuvioissa huomattavasti härskimpää. Onko sitten nepotismi menestysresepti .... huomioikaa kuinka paljon nykyisessä miesten futismaajoukkueessa on pelaajia, jotka ovat juniorivalmennukset käyneet muualla kuin Suomessa. Osuushan on merkittävästi isompi kuin tilastollisesti pitäisi olla. Sitten on laji jossa jo 6 vuotiaana erotellaan ketä pääsee valmennukseen ja ketä ei. Siis taitoluistelu. Mikähän voisi olla valintakriteereinä. Ketä sieltä löytyy viime aikoina kolmen kärjestä. No vanhojen kiekkoihmisten jälkikasvuja, Lepistö, Korpi ja Peltonen eli sielläkin on jotain koplausta (ja menestys valtaisaa kuten futiksessa).

      • onhyviäjahuonojakoutseja

        Muista lajeista en osaa sanoa, mutta kiekon puolella tuo johtunee ainakin osittain siitä että ex pelaajilla on luontainen innostus lajiin myös peliuran jälkeen ja silloin on helppo ryhtyä valmentajaksi. Sitten omasta kokemuksesta voin todeta että ainakin meillä ex pelaaja joka rupesi valmentamaan toimi tasapuolisesti kaikkia kohtaa ja erittäin hyvä että rupesi valmentamaan sillä muuten ei joukkueeseen toimihenkilöitä tahtonut löytyä.


    • Seppoww

      Isät on se suurin ongelma - siis valmentajina.


      Nyt on hauska katsella kun pistepörssissä rymistelee kaksi poikaa joiden vanhemmat eivät ole toimihenkilöitä yms.

      TOIsen junnun kohdalla on tehty kaikki kommervenkit, jotta poika saataisiin nujerrettua. Onneksi kovapäinen ja lahjakas.

      Hyvä kattella kun valkkujen poikien hyysäys ei ole tuottanut haluttua tulosta.

      • törkeäätoimintaa

        Jos asia on noin että toisen lahjakkaan kohdalla on tehty kaikki kommervenkit että poika saataisiin nujerrettua niin asia on törkeä. Voisitko hieman valoittaa mitä tälle pojalle on tehty?


    • Ujbjujb

      Siis on monta kertaa pudotettu huonompaan joukkueeseen pelamaan, vaikka Junnu lahjakas. Haluttu huonot rinnalle, ettei loista. Loistanut on kumminkin. Tätä tehty monta vuotta.

      Lahjakas Junnu nykyisin nelosketjussa, mutta loistaa sielläkin.

      Tulevaisuuden nimi. Tai ainut joka tuosta porukasta pärjää jatkossa.

      Hieno katsoa kun tyyppi jaksaa tehdä duunia. Valkkujen pojat ykkösketjussa...

      • törkeäätoimintaa

        Mistä ikäluokasta on kysymys?


      • ipassa
        törkeäätoimintaa kirjoitti:

        Mistä ikäluokasta on kysymys?

        Varmaankin Ilves 04??


    • Yhvhyybvvh

      Läheltä liippaa

    • VasenPakki33

      Mikä se mahtaa olla se paras pelipaikka johon otsikossa viitataan? Ykköskentän sentteri?

      • vainoman

        Se on se missä on valmentajan pojan ympärillä neljä joukkueen parasta pelaajaa! Pelipaikalla niin väliä ole, kunhan neljä muuta pelaajaa tekevät hommia jäällä niin, että puppeli saa kiekkoja ja pisteitä. Kyllä Isät osaa! ;)


      • ykköskenttä
        vainoman kirjoitti:

        Se on se missä on valmentajan pojan ympärillä neljä joukkueen parasta pelaajaa! Pelipaikalla niin väliä ole, kunhan neljä muuta pelaajaa tekevät hommia jäällä niin, että puppeli saa kiekkoja ja pisteitä. Kyllä Isät osaa! ;)

        Eikös se mene yleensä niin että toimihenkilöiden pojat ovat ykköskentässä eikä niillä pelitaidoilla ole niin väliä?


    • PalkatkaaValmentaja

      Tuollaiset isävalkut tekevät vain hallaa omalle junnulleen. Siinä vaiheessa kun ei enää oma isä saakaan valmentaa, niin usein nämä isävalkun junnut kohta lopettavat koko pelaamisen. Näitä on niin nähty! Seuratoimijoiden pitäisi ottaa nämä isävalkut silmän alle... Kun voivat karkottaa toimillaan seurasta koko ikäryhmän. Ja myös vanhemmat puuttukaa, jos aihetta, tehän toiminnan maksattekin.

      • veikkoq

        Ilveksellä on yksi ikäluokka missä tämä toiminta on jo täyttä teatteria!!!!


      • ammattikoutsitkehiin
        veikkoq kirjoitti:

        Ilveksellä on yksi ikäluokka missä tämä toiminta on jo täyttä teatteria!!!!

        Miksi ei hommata ulkopuolisia ammattikoutseja? Esimerkiksi kanadasta löytyy paljon huippuvalmentajia. Siinä samalla pojat oppisivat englannin kielen ja ne hyötyisi siitä jotka sitten joskus lähtevät ulkomaille pelaamaan.


      • Näätä3
        veikkoq kirjoitti:

        Ilveksellä on yksi ikäluokka missä tämä toiminta on jo täyttä teatteria!!!!

        Mikä ikäluokka? Jotta tietää välttää...


    • TreIlves

      huudettu

    • Sepetiadsdd

      Tarvii vaan kattoo finhockeyn sivuilta kokoonpanot. Ja verrata ykkösketjun sukunimiä joukkueen johtajien ja valmentajien nimiin.

      Se on tosi harmi, että tämä laji on niin sisäpiirisiittoista.

      Ainakin meillä muutama lahjakas jätetään täysin heitteille valmennuksen osalta. Mutta onneksi lähellä on seuroja joihin voi vaihtaa.

      Tuskin änärissäkään on niin leuhkoja valmentajia kuin tässä junnuporukassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      148
      2543
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      180
      1818
    3. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      70
      1637
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1628
    5. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1281
    6. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      80
      988
    7. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      979
    8. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      72
      978
    9. Milloin viimeksi

      Tunsit perhosia vatsassa? 🦋🦋
      Ikävä
      67
      891
    10. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      188
      884
    Aihe