Kela maksaa kokonaan 12000 mamutalouden kulut hesa

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201710072200445019_u0.shtml

HU: Kela maksaa kokonaan yli 12 000 helsinkiläiskodin asumiskulut - "luku on hirveän iso"
Yleistä asumistukea saavien ruokakuntien määrä kasvoi Helsingin Uutisten mukaan viime vuonna paljon ja sitä sai Helsingissä 42 000 ruokakuntaa. Määrä on kaksinkertaistunut alle kymmenessä vuodessa ja kolmen viime vuoden aikana kasvanut erityisen jyrkästi.

Asumistuen saajista yli puolet oli työttömiä. Helsingin Uutiset kertoo, että tuen saajista reilu neljännes on työssäkäyvien kotitalouksia, joilla yleisen asumistuen käyttö onkin kasvanut viime vuosina eniten.

Asumistuen lisäksi asumismenoihin käytetään perustoimeentuloa. Tyypillisin tuen saajaryhmä ovat työttömät. Vajaa neljännes tuetuista oli lapsiperheitä, joista yli puolet yhden huoltajan perheitä. Reilut puolet perustoimeentulotuen saajista asui yksin.

Turun yliopiston taloustieteen professori Matti Virén ihmettelee lehden haastattelussa täyttä asumistukea saavien määrää.

- Luku on hirveän iso ja näyttää vain kasvavan, Virén sanoo HU:lle.
055
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Hyhuuujvuv kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201710072200445019_u0.shtml

HU: Kela maksaa kokonaan yli 12 000 helsinkiläiskodin asumiskulut - "luku on hirveän iso"
Yleistä asumistukea saavien ruokakuntien määrä kasvoi Helsingin Uutisten mukaan viime vuonna paljon ja sitä sai Helsingissä 42 000 ruokakuntaa. Määrä on kaksinkertaistunut alle kymmenessä vuodessa ja kolmen viime vuoden aikana kasvanut erityisen jyrkästi.

Asumistuen saajista yli puolet oli työttömiä. Helsingin Uutiset kertoo, että tuen saajista reilu neljännes on työssäkäyvien kotitalouksia, joilla yleisen asumistuen käyttö onkin kasvanut viime vuosina eniten.

Asumistuen lisäksi asumismenoihin käytetään perustoimeentuloa. Tyypillisin tuen saajaryhmä ovat työttömät. Vajaa neljännes tuetuista oli lapsiperheitä, joista yli puolet yhden huoltajan perheitä. Reilut puolet perustoimeentulotuen saajista asui yksin.

Turun yliopiston taloustieteen professori Matti Virén ihmettelee lehden haastattelussa täyttä asumistukea saavien määrää.

- Luku on hirveän iso ja näyttää vain kasvavan, Virén sanoo HU:lle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu