köyhyys johtuu tyhmistä ihmisistä

Tämä on tosi, jota ei haluta hyväksyä.
10122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

köyhyys johtuu rikkaiden olemattomasta johtamistaidosta, täyttä sotkuu, kehu yh-mamma aamupanon jälkeen elämäänsä, nykyään kelaa.
t.KÄKÄ

ps.saattaa köyhyys olla yksinkertasesti täysin väestönräjähdyksen aiheuttama apropoo kadabaduras, valtaapitävien rikkaiden, jo valmiiksi hätiköidyssä, täysin olemattomassa johtamistaidossa, mistä on käytännön elävä esimerkki olemassa, Kimi porsaan pohijoos-koria

pps.KÄKÄlänmäjeltä

Äänestä

Niin, ehkäpä ainakin jossain määrin johtuukin. Oikeudenmukaisuudessa on kuitenkin kyse siitä, että älykkäämpänä syntynyt ihminen ei rankaise tyhmempäänsä siitä, että on tämä toinen on saanut vähemmän älynlahjoja ja on tyhmempi.

Suomessa oikeudenmukaisuus kyllä toimii kohtalaisen hyvin. Toimeentulotuki takaa jokaiselle kohtuullisen minimitoimeentulon. Kenenkään ei tarvitse olla absoluuttisesti köyhä. Nykymittapuun mukaan köyhä olisi ollut 1900-luvun alun Suomessa melko hyvin toimeen tuleva. Suhteellista köyhyyttä on niin kauan kuin köyhyys määritellään nykyisellä tavalla.

Äänestä
  • nykymittapuun mukaan on parempi olla mammanpoika, jos ei ole muita resursseja, onko tuokaan köyhää? ethän sinäkään voi ottaa ohjia omalta mutsilta, vaikka miten saarnaat, nolo.
    t.kaksi todistajaa......

    :)

    Äänestä

  • Miksi rikkaat vihaavat niin paljon köyhiä? Rikkailla kaikki asiat hyvin, mistä moinen viha kumpuaa? Rikkaat vihaavat enemmän, kuin köyhät outoa.

    Äänestä

Köyhän kyykytys on vaan niin hauska leikki. Nii ja sit rikkaat on huomanneet joutuvansa kustantamaan köyhille kaikenlaisia avustuksia. Se tietysti raivostuttaa.

Äänestä

Toisaalta moni rikas on huijannut luit oikein huijannut tai perinyt omaisuutensa,lahjonut ym.Taitaa olla niin,että vain pieni osa rikkaista on mennyt ihan lain ja moraalin mukaan urillaan.

Äänestä

Köyhä muistuttaa rikkaita heidän ahneudestaan ja itsekkyydestään, huonosta omatunnosta kumpuaa viha.

Äänestä

Usein suuret rikkaudet johtuu rosvoavista, kaikki yhteiskunnan tuet yrityskeinotteluun hankkineista ja veroja kiertävistä ihmisistä. Aina siinä ei ole mukana älykkyys vaan kierous ja oveluus, porsaanreikiä käytetään hyväksi minkä ehditään ja pieni suuria vaatimaton työntekijä tekee työt.

Äänestä

Mooilmassa on tietty määrä rahaa, ja se tuppaa virtaamaan hyvin harvoille suurella volyymilla. Jos kaikki olisivat yhtä "viisaita", olisi nykytyylinen business-maailma suurissa toimivuusongelmissa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


asioidenkiertelyä kirjoitti:

Tämä on tosi, jota ei haluta hyväksyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu