Omenapuutesti evolutionisteille

Evolutionistit väittävät kaiken elämän saaneen alkunsa elottomista aineista. Pyydänkin heitä todistamaan väitteensä.
Valmistakaan elottomista aineista omenansiemen, josta kasvaa omenapuu, joka tuottaa siemeniä sisältäviä omenia, jotka puolestaan tuottavat lisää omenapuita.

"Ja Jumala sanoi: Kasvakoon maa vihantaa, ruohoa, jotka tekevät siementä, ja hedelmäpuita, jotka lajiensa mukaan kantavat maan päällä hedelmää, jossa niiden siemen on" (1.Moos.1:11)

31

260

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • räyhräyh

      Aina kun sitä luulee, että sinä Mark5 vuotiaan tasoinen tollo olet pieraissut tyhmimmän aivopierun, mitä ikinä on mahdollista, sinä pieraiset vielä tyhmemmän. Tyhmenetköhän sinä älykääpiö koko ajan? Ei tarvitse vastata.

      • Hehenoitaevoja

        Kuka tässä aivpieree?
        Ihmislapsi ei ole älykkäimmilläänkään edes yhtä pikkuruista siementä kyennyt valmistamaan mutta uskoo vielä joskus siihen pystyvänsä, ja uskoo että kun niin tapahtuu niin tekijöitä kunnioitetaan Nobeleilla suuresti heidän älykkyytään ihaillen. Samalla nuo Nobelin jakajat eivät ymmärrä älyllisen umpisokeutensa vuoksi antaa mitään kunniaa sille joka vielä paljon ihmisälyä suurempana tuottaa kaikki maailman kasvisiemenet ja eliöt siihen päälle.
        Miksi nuo toopet antavat mieluummin kunniaa yhden siemenen tekijöille kuin sille joka tuottaa kaikki loputtomat miljardit muut siemenet? Johtuisikohan aivopieremisestä?

    • Viittaat auktoriteettiin, jonka mukaan omenapuita oli ennen Aurinkoa. Eikö tuo ole jo vähän naurettavaa?

      • KelluvatKoeHenkilöt

        Nii ja tais tää sama auktoriteetti kelluttaa sitä ensimmäistä ihmistäkin aikansa siinä tyhjässä avaruudessa, ennenku se tajus et perhana toi näyttää vähän huonokuntoselta tossa?! :P Ja älys sit alkaa tekemään sitä maailmaakin siihen ympärille.

        PS: Moneshan koekani-ihminen sillä oli jo menossa, ennenku se älys?
        Tais olla jossain vaiheessa olemassa eräskin Aatami, Beetami, Ceetami ja jopa Deetami?

    • "...ja hedelmäpuita, jotka lajiensa mukaan kantavat maan päällä hedelmää, jossa niiden siemen on."

      Istuta sinä hyvänmakuisen omenan seimeniä muutama kymmenen ja kasvata niistä omenapuita. Tuskin yhdenkään siemenestä istutetun omenapuun omenat maistuvat samalle kuin alkuperäisen tai maistuvat edes kelvolliselle. Puutarhaomenamme ovat kaikki klooneja.

    • olenrobotti

      jotain niinku valkeekuulasta vai?

    • Kreatebetter

      Villiomenoita ei syö pirukaan ?

      • Juu, ei syö. Yritin aikoinaan kokeilun nimissä tehdä villiomenachutneita. Pahaa tuli. Eedenin omenat oli villiomenoita myös. Aatamilla ei ollut mitään makuaistia.

      • HimotSeOnAatamillakin
        Vanha_Vihtahousu kirjoitti:

        Juu, ei syö. Yritin aikoinaan kokeilun nimissä tehdä villiomenachutneita. Pahaa tuli. Eedenin omenat oli villiomenoita myös. Aatamilla ei ollut mitään makuaistia.

        No varmaan söisit itsekin villiomenan, jos se olis ainoa keino päästä PANEMAAN! :P :D

    • A.Teisti

      Kaikki elävät oliot muodostuvat elottomasta aineesta. Atomit ovat elottomia, mutta niistä muodostuu elollisia olentoja. Koska elolliset oliot muodostuvat elottomasta aineesta, voisi olettaa, että elämäkin on syntynyt elottomasta aineesta. Emergentti ilmiö?

      • "Kaikki elävät oliot muodostuvat elottomasta aineesta. Atomit ovat elottomia, mutta niistä muodostuu elollisia olentoja"

        Todista väitteesi ja tee elottomista atomeista omenapuunsiemen, josta kasvaa omenapuu, joka tekee siementä sisältäviä omenoita.

      • Knark5
        Mark5 kirjoitti:

        "Kaikki elävät oliot muodostuvat elottomasta aineesta. Atomit ovat elottomia, mutta niistä muodostuu elollisia olentoja"

        Todista väitteesi ja tee elottomista atomeista omenapuunsiemen, josta kasvaa omenapuu, joka tekee siementä sisältäviä omenoita.

        Todista sinä että sinulla on sielu.

      • qwerty3
        Mark5 kirjoitti:

        "Kaikki elävät oliot muodostuvat elottomasta aineesta. Atomit ovat elottomia, mutta niistä muodostuu elollisia olentoja"

        Todista väitteesi ja tee elottomista atomeista omenapuunsiemen, josta kasvaa omenapuu, joka tekee siementä sisältäviä omenoita.

        "Todista väitteesi ja tee elottomista atomeista omenapuunsiemen, josta kasvaa omenapuu, joka tekee siementä sisältäviä omenoita. "

        Omenapuun siemenen mikrorakenne on niin monimutkainen, ettei nykytekniikalla sitä pystytä tekemään. Keinotekoisen bakteerin valmistamisessa sensijaan on jo päästy hyvin pitkälle.

      • A.Teisti
        Mark5 kirjoitti:

        "Kaikki elävät oliot muodostuvat elottomasta aineesta. Atomit ovat elottomia, mutta niistä muodostuu elollisia olentoja"

        Todista väitteesi ja tee elottomista atomeista omenapuunsiemen, josta kasvaa omenapuu, joka tekee siementä sisältäviä omenoita.

        Siis mitä minun pitäisi todistaa?!

        Pitäisikö minun todistaa, että atomit ovat elottomia? Ovatko mielestäsi atomit, jotka muodostavat elollisia olioita, muka jotenkin eläviä tai elollisia, päinvastoin kuin atomit, jotka muodostavat esim. kiviä?

        Vai pitäisikö minun todistaa, että kasvit ja eläimet (mukaan luettuna ihminen) muodostuvat (=rakentuvat) atomeista? Väitätkö, että esim. eläimet eivät muodostu atomeista?

      • Pseudotiedeevousko

        Toistaiseksi riittävästi älykkyyttä siementen valmistamiseen on on löytynyt kun kerran siemeniä on olemassa, ja varsin moninaisia.
        Mutta tuo älykkyys ei ole lähtöisin ihmisestä vaan tietenkin jostain muusta lähteestä, vai mitä?

        Tässä kohdassa evokit AIVOPIREVÄT että sokea sattuma korreloituna miljardeihin vuosiin voittaa ihmsiälyn kirkkaasti.

        Heiltä jää huomaamatta se että tässä kohdassa he ovat noin ajattelemalla hylänneet reaalimaailman todellisen tutkimustieteen joka ei tuollaista mekanismia tunne, ja ovat siirtyneet puhtaasti uskomuspuolelle tuonne evouskon ihmeelliseen simsalabim-taikamaailmaan jota ohjailee silkka yliutopistinen mielikuvitus.

      • SiementäVakoonJaMuijaa
        Pseudotiedeevousko kirjoitti:

        Eli sä väität vai että sun jumalas loi yksitellen ihan jokaisen puun (niin vai jopa ihan jokaisen kasvinkin?) siemenen ihan omin pikku kätösinsä ja jokaiselle lajille erikseen, niinkö? :) No voi hellanlettas sentään juu! :)
        No se sun jumalas sit luo noita vissiin kaiken aikaa, kun ihan uusia puu-, ja kasvislajeja on syntyny saatana sen MILJOONIA sen sun alkuperäsen "luomises" jälkeen, että: Sanos nyt et loiko se sun taikaheppu tän maan kerralla, vai luoko se ihan kokoajan lisää noita uusia juttuja tänne?

        Ja mikäs siinä, Kauas teillä kretuliineillä on aikaa odotella? :)
        Meikä lätkäsee ompunsiemenen sisältämiä aminohappoja ja mitälie orgaanisia yhdisteitä koeputket täyteen, ni ootellaan täs tollai 10 miljardia vuotta niinku sen alkuperäsenki alkusolun kanssa, niin tiiä vaikka siellä jossain putkessa jotain olis! :) Maltattehan odotella? Hörpätkää vaikka kahvit siinä odotellessa? :)

      • Pseudotiedeevousko kirjoitti:

        Toistaiseksi riittävästi älykkyyttä siementen valmistamiseen on on löytynyt kun kerran siemeniä on olemassa, ja varsin moninaisia.
        Mutta tuo älykkyys ei ole lähtöisin ihmisestä vaan tietenkin jostain muusta lähteestä, vai mitä?

        Tässä kohdassa evokit AIVOPIREVÄT että sokea sattuma korreloituna miljardeihin vuosiin voittaa ihmsiälyn kirkkaasti.

        Heiltä jää huomaamatta se että tässä kohdassa he ovat noin ajattelemalla hylänneet reaalimaailman todellisen tutkimustieteen joka ei tuollaista mekanismia tunne, ja ovat siirtyneet puhtaasti uskomuspuolelle tuonne evouskon ihmeelliseen simsalabim-taikamaailmaan jota ohjailee silkka yliutopistinen mielikuvitus.

        "Tässä kohdassa evokit AIVOPIREVÄT että sokea sattuma korreloituna miljardeihin vuosiin voittaa ihmsiälyn kirkkaasti."

        Kreationisti Leisola myönsi tieteellisessä artikkelissaan, että darwinistinen evoluutio toimi tutkimuksessa paremmin kuin suunniteltu prosessi. Eikä se tutkimus kestänyt miljardeja vuosia.

    • PuupäätestiKretuille

      Riittäiskö se, jos mä todistan et SINÄ ITSE muodostut elottomista aineista? :)
      Ai riittää? Kiitos.

      Fysiologisesti sä muodostut atomeista = eloton aine.
      Kemiallisesti sä muodostut pääosin orgaanisista yhdisteistä ja vedestä, kaikki sinällään elottomia aineita!

      *kumartaa*

      Kiitos kiitos. Lopettakaa jo ne aplodit.

      • "Riittäiskö se, jos mä todistan et SINÄ ITSE muodostut elottomista aineista? :)
        Ai riittää? Kiitos.

        Fysiologisesti sä muodostut atomeista = eloton aine.
        Kemiallisesti sä muodostut pääosin orgaanisista yhdisteistä ja vedestä, kaikki sinällään elottomia aineita!"

        OK! Todista väitteesi ja valmista tai pyydä johtavia evoluutiotiedemiehiä valmistamaan laboratorioissaan elottomista atomeista elävä ihminen.

      • materiaalitutkija
        Mark5 kirjoitti:

        "Riittäiskö se, jos mä todistan et SINÄ ITSE muodostut elottomista aineista? :)

        Voi sen todistaa toisinkin päin. Puretaan sinut elottomiin alkuaineisiin ja tutkitaan löytyikö sieltä välistä jotain sielun tapaista. Helppoa.

        Voit tulla tiistaiaamuna materiaalintutkimuslaitokselle niin pannaan tutkien mitä sinusta löytyy ja missä se sielu luuraa.

        Sen jälkeen kasaamme sinut takaisin kasaan samoista aineista. Menetelmä on tekijöilleen muutoin täysin turvallinen mutta se ei anna täydellistä turvaa juristeja vastaan.

      • grutsistapoo

        "OK! Todista väitteesi ja valmista tai pyydä johtavia evoluutiotiedemiehiä valmistamaan laboratorioissaan elottomista atomeista elävä ihminen."

        Se on jo tehty, mutta se on salassapidettävää tietoa. Jos sen kertoisi, kaikki uskonnot kaatuisivat. Terveiset raunileenaluukanenkildeltä tuonpuoleisesta.

      • IlkimyksenEsi-isänTäti
        materiaalitutkija kirjoitti:

        Voi sen todistaa toisinkin päin. Puretaan sinut elottomiin alkuaineisiin ja tutkitaan löytyikö sieltä välistä jotain sielun tapaista. Helppoa.

        Voit tulla tiistaiaamuna materiaalintutkimuslaitokselle niin pannaan tutkien mitä sinusta löytyy ja missä se sielu luuraa.

        Sen jälkeen kasaamme sinut takaisin kasaan samoista aineista. Menetelmä on tekijöilleen muutoin täysin turvallinen mutta se ei anna täydellistä turvaa juristeja vastaan.

        Suostuisikohan Mark5 johonkin sellaiseen kokeeseen, jossa (minun käsittääkseni) voidaan aiheuttaa taivas- ja helvettikokemuksia magneettikentillä tai huumeilla? Voisiko sellaisella todistaa että Markin Jumala on vain hänen omassa umpipuisessa lantussaan?

      • MitenOlisAlatko
        Mark5 kirjoitti:

        "Riittäiskö se, jos mä todistan et SINÄ ITSE muodostut elottomista aineista? :)
        Ai riittää? Kiitos.

        Fysiologisesti sä muodostut atomeista = eloton aine.
        Kemiallisesti sä muodostut pääosin orgaanisista yhdisteistä ja vedestä, kaikki sinällään elottomia aineita!"

        OK! Todista väitteesi ja valmista tai pyydä johtavia evoluutiotiedemiehiä valmistamaan laboratorioissaan elottomista atomeista elävä ihminen.

        Tehään toi ensin toisinpäin, että mä saan siihen rakennusmateriaalit?
        Sähän varmaan suostut mielelläs koekaniiniki, joten mä sulatan susta kaikki noi aminohapot ja orgaaniset yhdisteet irti keittämällä (ja tislaan toki samalla sun sisältämän vedenkin talteen, nou hätä ) suo jossain liuottimessa, ni siinähän sitä on sit valmiiks kaikki vitamiinit ja hivenaineet kauniissa kasassa lopulta! :P

        Sit ei muuta ku noi kamat johku ilmatiiviiseen ihmisen menevään petri-maljaan, ne tislatut vedet sekaan, ja hämmentämään! En nyt mee vannomaan, et siitä mun ekasta Frankensteinista tulee sit ihan täsmälleen yks-yhteen saman näkönen sun nykysen olomuotos kanssa, mut eihän haittaa? Kuitenki ihan ekaa kertaa oon luomassa, niin ei liikaa voi vaatia? Ja siks toisekseen, eihän se menny siltä jumalaltaskaan ekalla putkeen, ku piti kaikki tappaa ja alottaa uudestaan alusta! Et ei kai voi odottaakaan et mä olisin jumalaas parempi, eihän?

    • Vihdoinkin Suomeksi! Tiedelehti luomisesta jossa mm. eräs tunnettu lääkäri kirjoittelee. Hänen on P. Reinikainen ja lehti on http://luominen.fi/
      Kovin on uskottavaa "tiedettä".

      • "Ihmissilmä on täydellistä suunnittelua", sanoo puffi.

        Höpsis. Täydellisesti suunnitellussa silmässä ei olisi sokeaa pistettä eikä sen näkökyky rajoittuisi ns. näkyvän valon aallonpituuksiin.

      • Knark5
        itte.piru kirjoitti:

        "Ihmissilmä on täydellistä suunnittelua", sanoo puffi.

        Höpsis. Täydellisesti suunnitellussa silmässä ei olisi sokeaa pistettä eikä sen näkökyky rajoittuisi ns. näkyvän valon aallonpituuksiin.

        Eikä täydellisesti suunnitellussa silmässä tietenkään olisi minkäänlaisia virheitä. Ai niin, se syntiinlankeemus. Ai niin, mutta Jumalahan suunnitteli senkin.

      • täydelliset.silmät

      • HoitoonHoitoon

        Notta joo! :/
        Tota "vastaukset" osioo pläräsin jonku aikaa, ja heräs lähinnä yks ainoo kysymys: Kui toi saitin tekijä ei o suljetulla? :/

      • Pööfekt
        täydelliset.silmät kirjoitti:

        "Ihmissilmä on täydellistä suunnittelua" kertoo henkilö, joka käyttää silmälaseja. ;)
        http://amos.tv7.fi/exodus-interfaces/image?pnid=46268

        Ja ei toi täydellisesti suunniteltu tukkakaan näyttäny kestävän ihan loppuun asti? :D Hmmm ... tai ehkä se onkin vaan jumalan pikku vinkki, et: Kannattais alkaa pikkuhiljaa ruveta dokaamaan ittes hengiltä? :D

    • Se että jotain prosessia ei tällähetkellä tunneta , ei ole argumentti mielikuvitusjumaluuksien puolesta. Aukkojen jumala argumentaatio, koita keksiä jotain uutta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5097
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      24
      3446
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      34
      2785
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      58
      1800
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1576
    6. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1362
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1346
    8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      241
      1331
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      73
      1058
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      54
      945
    Aihe