Psilosybiini sienet

AhdistunutMies

Olen ollut masentunut ja ahdistunut sekä kärsinyt vakavasta sosiaalisten tilanteiden pelosta jo yli 10-vuotta elämästäni ja tuntuu että mistään ei todellakaan ole apua näihin ongelmiin. Ikää on kohta sen 29-vuotta . Useita lääkkeitä ja terapioita on tullut kokeiltua ja myöskin vertaistukea.

Mietinkin että ainut mitä en ole kokeillut on huumeet ellei lääkkeitä ja alkoholia sellaisiksi lasketa. En oikeastaan muita huumeita uskaltaisi kokeillakkaan mutta nuo psilosybiini sienet kuulosti aika houkuttelevalta. Tuskin minulla on enää mitään menetettävää vaikka kokeilisinkin.

https://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/psykedeelina_tunnettu_psilosybiini_voi_lievittaa_masennusta

59

11369

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AvunSaanut

      Ymmärrän tuskasi. Itse kärsinyt samoista ongelmista ja käynyt välillä todella pohjalla. Alkoholi ja huumeet kannattaa unohtaa, mutta omien kokemusteni perusteella "taikasienet" voitaisiin luokitella terapeuttiseksi lääkkeeksi.

      Kokemus on hurja, mutta jo yksi kerta riittää muuttamaan suhtautumista elämään ja eri asioihin radikaalisti. Testaa sieniä turvallisessa ympäristössä selvin päin. Voit nähdä omituisia ja pelottavia asioita, mutta ne haihtuvat viimeistään seuraavan nukkumisen yhteydessä.

      Ovat sitten kuitenkin sen verran voimakkaita, että niillä ei auta alkaa leikkimään jatkuvasti. Menee vain pää turhaa sekaisin ja terapeuttinen hyöty katoaa.

      Itselläni yksi kerta riitti vuosikausia jatkuneiden ahdistus- ja masennusoireiden selättämiseen. Tsemppiä sinullekin ja parempaa loppuelämää!

    • AvunSaanut
    • sienimies80

      itse olen kerran kokeillut sieniä, ja voi pojat sitä tunnetta kun halusi vaan rakastaa kaikkia sen tripin jälkeen... tekisi milloin vaan mieli kokeilla uudestaan. mutta täytyy muistaa pitää taukoa, jotta ei toleranssit kasva.
      ainoa varoitus; voi alkaa hippiintymään.

    • AhdistunutMies

      Se vaan että mistä noita suippumadonlakkeja löytää ja miten ne erottaa hengenvaarallisista myrkkysienistä. En myöskään tiedä miten ne olis järkevintä nauttia ja mitä niille sienille pitää tehdä kuivattamisen lisäksi. Mieluiten siinä kait olis hyvä olla myös joku hoitohenkilö lähettyvillä jos saa vaikka hallitsemattoman paniikkikohtauksen.

      • Anonyymi

        Sienet on laaja eliöryhmä, lajit sekoittuvat helposti keskenään. Ilman pätevää asiantuntemusta ei tosiaan kannata kokeilla eikä leikkiä sienillä.

        Tämä juttu käsittelee psilosybiiniä:

        https://www.sciencealert.com/one-dose-of-psilocybin-regrows-lost-brain-connections-in-mice

        Aineella on tuon kokeen mukaan todella fyysisiä vaikutuksia, koehiirten hermokytkennät lisääntyivät.


    • AvunSaanut

      Olisitko valmis menemään tulevaan testiryhmään, jossa tutkitaan psilosybiiniä masennus- ja ahdistuslääkkeenä? Otin jo puolestasi yhteyttä tutkimusta vetävään Jesper Ekelundiin ja kysyin miten koeryhmään pääsisi. Sienimetsälle ja huumekauppiaiden luo en sinua ohjaa. Kirjoitan heti lisää, jos/kun Ekelund vastaa minulle.

      Tässä puolestaan on artikkeli siitä tulevasta tutkimuksesta:
      https://www.hs.fi/tiede/art-2000005382691.html

      • AvunSaanut

        Tällaisen vastauksen sain toiselta tutkimuksen vetäjältä:

        "Hei,

        halukkaat koehenkilöt voivat laittaa minulle viestiä tähän mailiosoitteeseen!

        [email protected]

        Terkuin,
        Mona"


      • AhdistunutMies
        AvunSaanut kirjoitti:

        Tällaisen vastauksen sain toiselta tutkimuksen vetäjältä:

        "Hei,

        halukkaat koehenkilöt voivat laittaa minulle viestiä tähän mailiosoitteeseen!

        [email protected]

        Terkuin,
        Mona"

        Taitaa olla niin etten sitten loppupeleissä ole kuitenkaan valmis lähtemään tuollaiseen kun jännitän kauheasti tuollaisiakin tilanteita ja kun tuo koe oletettavasti suoritetaan Helsingissä niin sinne on vähän turhan pitkä matka mun asuinpaikkakunnalta.

        Olisin ehkä voinut jopa harkitakkin jos asuisin samalla paikkakunnalla tai edes vähän lähempänä. Toisaalta kyllä vähän arveluttaa myös mahdolliset negatiiviset seuraamukset vaikka en uskokkaan että tuollaisesta valvotuissa oloissa suoritetusta kokeesta mitään pahempaa voisi seurata.


      • bdjrizkkgj
        AhdistunutMies kirjoitti:

        Taitaa olla niin etten sitten loppupeleissä ole kuitenkaan valmis lähtemään tuollaiseen kun jännitän kauheasti tuollaisiakin tilanteita ja kun tuo koe oletettavasti suoritetaan Helsingissä niin sinne on vähän turhan pitkä matka mun asuinpaikkakunnalta.

        Olisin ehkä voinut jopa harkitakkin jos asuisin samalla paikkakunnalla tai edes vähän lähempänä. Toisaalta kyllä vähän arveluttaa myös mahdolliset negatiiviset seuraamukset vaikka en uskokkaan että tuollaisesta valvotuissa oloissa suoritetusta kokeesta mitään pahempaa voisi seurata.

        Ei todellakaan seuraa mitään pahempaa. Tuon tasoiset tutkimukset on jotain ihan muuta kuin Hitlerin tai lobotomian aikaiset "tutkimukset"


      • Asiaanperehtynyt
        AhdistunutMies kirjoitti:

        Taitaa olla niin etten sitten loppupeleissä ole kuitenkaan valmis lähtemään tuollaiseen kun jännitän kauheasti tuollaisiakin tilanteita ja kun tuo koe oletettavasti suoritetaan Helsingissä niin sinne on vähän turhan pitkä matka mun asuinpaikkakunnalta.

        Olisin ehkä voinut jopa harkitakkin jos asuisin samalla paikkakunnalla tai edes vähän lähempänä. Toisaalta kyllä vähän arveluttaa myös mahdolliset negatiiviset seuraamukset vaikka en uskokkaan että tuollaisesta valvotuissa oloissa suoritetusta kokeesta mitään pahempaa voisi seurata.

        Lataa tai striimaa dokumentti A New Understanding. Tuossa kerrotaan psilosybiiniterapiasta ja hoitokäytännöistä sekä tutkijoiden että apua löytäneiden suulla. Tuo auttaisi varmaan selättämään turhia pelkoja aiheeseen liittyen.


      • FlyAgarickärpässieni
        AhdistunutMies kirjoitti:

        Taitaa olla niin etten sitten loppupeleissä ole kuitenkaan valmis lähtemään tuollaiseen kun jännitän kauheasti tuollaisiakin tilanteita ja kun tuo koe oletettavasti suoritetaan Helsingissä niin sinne on vähän turhan pitkä matka mun asuinpaikkakunnalta.

        Olisin ehkä voinut jopa harkitakkin jos asuisin samalla paikkakunnalla tai edes vähän lähempänä. Toisaalta kyllä vähän arveluttaa myös mahdolliset negatiiviset seuraamukset vaikka en uskokkaan että tuollaisesta valvotuissa oloissa suoritetusta kokeesta mitään pahempaa voisi seurata.

        Onhan sinulla KONE nenäsi alla. GOOGLAA tietoa sienistä, ja niiden myrkyllisyyksistä. Monet sienilajit on ensin keitettävä, ja sitten vielä paistettava, jos niitä kerätään syötäväksi. Canttarellit menvät raakanakin, vähän suolattuina.
        Kärpäs-sieni ei ole yleensä tappava, mutta myrkyllinen. Panther Amanita vie
        kirkkomaahan 24 tunnissa. Keisarin sieni on peloittavan näköinen, mutta maukas. Sienitiede on kiinnostava harrastus, jos pysyy hengissä,heh.


      • AvunSaanut kirjoitti:

        Tällaisen vastauksen sain toiselta tutkimuksen vetäjältä:

        "Hei,

        halukkaat koehenkilöt voivat laittaa minulle viestiä tähän mailiosoitteeseen!

        [email protected]

        Terkuin,
        Mona"

        Sit jos sienet aiheuttaakii inkontinenssii
        Ni "morkuin, Tena".


    • vastustanhuumeita

      Auttaa masennukseen kyllä. Siitä vaan kasvattelemaan. Google kertoo lisää. Melko vaaratonta on, ei mitenkään verrattavissa lsd:hen. Auttaa myös hortonin syndroomaan.

      • suoramansienimies

        Lähinnä tarkoitan sitä että taikasienten vaikutusaika on huomattavasti lyhyempi. LSD on terapeuttinen ja hyvä lääke oikein käytettynä vaatii vaan vahtijan ettei homma lähde käsistä.


    • ai.hippiys.vaarana

      Niinpä niin... Todella arvaamatonta touhua, varsinkin ja nimenomaan kaikenlainen kotimyrkyttely. Sitten kun asiat menevät päin helvettiä, niin on kiva selitellä, miten hommaa ei vaan "hallittu", tai koekaniini oli vääränlainen yms. täydellisen vastuutonta paskaa...

      • ai.hippiys.vaarana

        Täällä palstalla vauhkotaan yhtenään esim. tieteellisesti tarkoin tutkittujen masennuslääkkeiden vaaroista - ja sitten jotkut sankarit mainostelevat tutkimattomien psykoaktiivisten kemikaalien kotikäyttöä "lääkkeinä". Surkuhuvittavaa menoa.

        Otatteko vastuun mainoksistanne, kun joku tuhoaa päänsä lopullisesti päihteillä teidän "hippijuttujenne" pohjilta?

        Nykyajan huumealakulttuurit ovat lähinnä umpikiero valheiden maailma, ja mielenterveysongelmista kärsivien kannattaisi niistä pysytellä vain mahdollisimman etäällä.


      • Anonyymi
        ai.hippiys.vaarana kirjoitti:

        Täällä palstalla vauhkotaan yhtenään esim. tieteellisesti tarkoin tutkittujen masennuslääkkeiden vaaroista - ja sitten jotkut sankarit mainostelevat tutkimattomien psykoaktiivisten kemikaalien kotikäyttöä "lääkkeinä". Surkuhuvittavaa menoa.

        Otatteko vastuun mainoksistanne, kun joku tuhoaa päänsä lopullisesti päihteillä teidän "hippijuttujenne" pohjilta?

        Nykyajan huumealakulttuurit ovat lähinnä umpikiero valheiden maailma, ja mielenterveysongelmista kärsivien kannattaisi niistä pysytellä vain mahdollisimman etäällä.

        "Nykyajan huumealakulttuurit ovat lähinnä umpikiero valheiden maailma.."

        Umpikiero valheiden maailma on myös psykiatria. Psyykenlääkkeiden haitat ja vieroitusoireet kiistetään järjestelmällisesti. Vika on aina potilaassa, ei koskaan lääkkeessä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Nykyajan huumealakulttuurit ovat lähinnä umpikiero valheiden maailma.."

        Umpikiero valheiden maailma on myös psykiatria. Psyykenlääkkeiden haitat ja vieroitusoireet kiistetään järjestelmällisesti. Vika on aina potilaassa, ei koskaan lääkkeessä.

        Juuri näin. Monella "huumeella" on vähemmän mahdollisia haittavaikutuksia kun psyyke lääkkeillä. Ketipinorin kehittäjäkin sanoi että sitä ei olisi pitänyt päästää markkinoille. Ketipinor on itellä vaan lisännyt insomniaa kun ei pysty enää nukkumaan ilman lääkettä ja viekkareitahan tulee jos lopettaa.

        Sienet voivat olla todella terapeuttinen kokemus. Itselle ja monelle muulle ollut hyötyä. Mut jos trippailee lähet nii kato annokset tarkkaan vaa'an päällä ja aloita pienellä annoksella, koska aina voi ottaa lisää. Ja ainiin tripkillereitä on kans hyvä olla jos trippi tuntuu liian voimakkaalta tai alkaa ahistaa, näitä ovat esim: ketiapiini, olantsapiini ja kaikki bentsot.


    • SyönytPsilosybiinisieniä

      Onhan noita tutkittu, ja hollannissa nuo psilosybiini-sienet on laillisia. En niitä suosittelisi, vaan suosittelen meditaatiota ja ihan vaan terveitä elämäntapoja.

      • poppakonsteja

        Sinä olet aivan liian "kiltti". Kaikessa pitää olla jotakin eksoottista muuten sotku ei toimi. Ihminen syö ja juo kaikenlaista, valmiiksi sulateltua sontaa, ja sitten
        hakee apua kipuihinsa. Kaupallinen myynti ala-arvoisiin aineisiin on suurena syynä ihmiskunnan terveyden rappeutumiseen, vaikka keski-iän vakuutetaan
        olevan nousussa. Se mitä syöt, SE OLET.


    • PsykoPsyliini

      Moon kokeillut sieniä, lsdtä, dmtä, psykedeelisiä siemeniä ja 2cp tä. On erittäin voimakkaita kokemuksia, mutta minulla auttoi vain hetkellisesti (viikko jälkeen). En suosittele nauttimaan kuin max kerran kuukaudessa ellei mikrodoussaa sieniä. En ole itse vielä kokeillut, että en tiedä auttaako kuinka, mutta idea on siis ottaa 0,1g sientä per päivä mielellään aamulla. Se on niin pieni määrä että voit suoriutua koulusta töistä. Et siis pääse tripille tuosta mutta se kohottaa mielialaa ja rakentaa uusia yhteyksiä aivokäyrien välille (netistä löytyy tietoa jos haluaa). Ei muun lääkityksen kanssa! Ja ei yksin jos ensikertalainen. En puhu puolesta enkä vastaan, en suosittele mutta en myöskään pidä hullumpana ideana. Enkä ole lääkäri. Ja mikäli kyseessä alaikäinen niin odota, näitten kanssa ei läträillä ihan muutenvaan, se rupeaa näkymään ja kuulumaan ihan jutuista että on tullut ehkä vähän nautittua joskus. Todellisuus hämärtyy ja uni on läsnä koko ajan, joka kerta kun herkistyt universumin värähtelylle hukkaat palan itsestäsi. Itse tyydyn rapsuttelemaan kissojani ja odotan kevättä. Kyllä se aurinko valaisee mustemmankin mielen. -Taskunpohjankristallihippi

    • sienimies27

      Moro! löytää silokkei.. voiks niitä talvel löytää jäätyneenä lumen alta ?

    • Psykonaut

      Tietämättömyys luo ennakkoluuloja, kuten tässäkin asiassa !! Yleinen mielipide siitä että "taika sienet" olisivat huumeita kuten myös Suomenlaki nämä määrittelee. Sienet ovat aina olleet osa meidän luontoa ja vanhaa kulttuuria kuten myös useat muutkin kasvit ja yrtit joita on käytetty kautta ihmiskunnan historian luonnosta saatavina lääkkeinä. Ympäri maailmaa kansanparantajat ja shamaanit ovat käyttäneet näitä luonnonlääkkeitä parannus keinoina. Mutta tietämättömien ja väärällä asenteella suhtautuvien käsissä kuten mitkä tahansa lääkkeet voivat olla jopa vaarallisia käyttäjälleen. Hyvä jos asiaa aletaan tutkimaan myös Suomessa, muualla maailmassa tätä aihetta tutkittu jo pitkään ja tulokset ovat ällistyttävän positiivisia. Oikeissa käsissä ja olosuhteissa olen nähnyt lukuisia nopeitakin paranemisia mielen alueella psilosybiini sienillä. Asiaan siis kannattaa suhtautua suurella kunnioituksella, kyseessä kun ei ole mikään synteettinen bileehuume jolla vähän trippaillaan huvin tai kokeilun halun vuoksi. Jos joku näitä välttämättä haluaa nauttia ominpäin, varoituksen sana tässä kohtaa että ei tulisi pettymystä tai lisää ongelmia, varsinkaan synteettisesti valmistettujen mielialalääkkeiden kanssa nämä ei sovi yhteen. Suosittelen siis ensin tarkasti asiaan perhetymistä mistä oikeasti on kysymys ja vasta sitten harkita asiaa....

      • Khunnioitusjoo

        Mä olen nähnyt lukuisia huonoja trippejä ja elämien surkeita pahenemisia myös. Ja tuollaisia sössöttelyjä olen kanssa kuullut monia. Ne vain hiljenee ja häipyy yleensä johonkin sitten, kun asiat ei menekään silleen kivasti ja henkisyyksiä kunnioittavan hipisti sinne harhakuvamaaliin.


      • Anonyymi
        Khunnioitusjoo kirjoitti:

        Mä olen nähnyt lukuisia huonoja trippejä ja elämien surkeita pahenemisia myös. Ja tuollaisia sössöttelyjä olen kanssa kuullut monia. Ne vain hiljenee ja häipyy yleensä johonkin sitten, kun asiat ei menekään silleen kivasti ja henkisyyksiä kunnioittavan hipisti sinne harhakuvamaaliin.

        Siis tottakai jokaikisellä lääkeaineella on mahdollisia haittavaikutuksia, kuten myös sienillä ja muilla psykedeeleillä. Mutta mahdolliset positiiviset vaikutukset voivat olla päihittää haittavaikutukset. Lääkärit määrää oxycontteja kipulääkkeenä, jonka pitkä aikaiseen käyttöön kuolee ja oxyt on erittäin koukuttavia. Syöpä potilaille määrätään pilveä. Akuuttia vakavaa masennusta hoidetaan ketamiinilla. Ahdistukseen ja uniongelmiin saa bentsoja sekä bentsojohdannaisia...ja bentso viekkareihin voi muuten kuolla...


    • Historiaa

      Luonnonkansojen samaanit söivät kärpässienijauhetta.
      Tekivät sitten "trippejä" tuonpuoleiseen, ja saivat "vastauksia" mm metsästyksen onnistumisesta ym yhteisölle elintärkeitä tapahtumista.
      Hevostallin takaisesta, maatumaan alkaneesta lantakasasta niitä suippolakkisieniä löytyy.

    • Homeohoi

      Ottaisit mieluummin homeopaattisia lääkkeitä, vaikka se kestää jonkin aikaa niin ainakaan ei tarvitse kärsiä sivu yms oireista.

      • kantsuukokeilla

        Omakohtainen kokemus. Lopetin kaikki kemiallisesti tehtaillut lääkkeiden syömiset, ja "simsala-pim" olo parani. Määrätyt tyypit terveys-alalla eivät pidä siittä ollenkaan. Vahdin ruokatapojani, enkä tupakoi, ja alkoholin käyttö on minimaalista, vain pieni lasillinen olutta aterian viereen. Valtava muutos, jonka
        jokainen yksilö voi kokea, mutta vain ne joilla on itsehillintää "repussaan".


    • Herännyt

      Suosittelen 1g kuivana ensimmäisellä kerralla. Itse en ole juonut alkoholia 7v, ensimmäisen "trippailuni" jälkeen... Se avaa vanhoja väyliä aivoissa, eli herättää sulkeutuneita synapseja, ja myös hiljentää pelko väylää aivoissa, koska kuoleman pelko on ainut luonnollinen pelko, ja muut pelot ovat opittuja, joten se poistaa turhia pelkoja pois! Se pistää ajattelemaan asioita "selvemmin", omat visiot on rakentunut myös opitusta, ja muiden oikea ei ole ehkä itselle "oikea", joten sienissä ajattelet asioita "sielusi" kautta eli olo on herännyt ja alat miettimään onko elämäsi asiat sellasia jotka on hyväksi sielullesi. Jos tunnet surua niin se on hyväksi koska se pistää sinut miettimään sinulle tärkeitä asioita ilman filtteriä, näät asiasi ns muiden silmin, ja ymmärrät myös että kokemasi pahat asiat ovat muuttaneet elämääsi paremmaksi ajan kanssa, TAI olet vahventunut niiden seurauksesta. Auttaa tajuamaan polkusi. Mitä enemmän itsekäs esim olet, sitä enemmän hyväksi muutut ja osaat ajatella muita kanssa. Muuttaa temperamenttisen ihmisen sellaseks joka miettii ennen sanomisiaan. Sienten jälkeen tunnet yhteyttä luontoon, muistat miltä tuuli tuntuu, ymmärrät auringon laskiessa vaan pysähtyä ja nauttia hetkestä. Muistat sukulaisesi, ystävät ja ettet ole ollut niin paljon yhteydessä kuin pitäisi. Ymmärrät ehkä että olet eksynyt polulle jota et itse halunnut, ehkä luulit haluavasi, mutta tajuatkin että sen polun olisi halunnut esim vanhempasi. Minulla kävi sillei, että yläasteen harrastuksesta tuli yritykseni, tulin Suomen "parhaimmaksi", tai ainaki kalleimmaksi ja asiakkait riitti. Se mihin lipsuin, että enää sielun tarpeista ei tullut 1 asia, vaan rahasta ja asiakkaan toiveesta, ja sitten vasta viimeisenä sielun ääneni. Sienten jälkeen olen samoissa hinnoissa, mutta jokainen työni on edellistä parempi, asiakkaan ideasta luon oman vision jonka sieluni myös hyväksyy, koska jokainen työ parempi kuin edellinen. Ja mikä tärkeintä, että saan työstä eka sielulle ruokaa, ja sitten rahaa, eli ilman rahaa myös jää jotain... Ja myös tajusin, että työni tukee elämäni tehtävääni, mutta oikea tehtäväni on enemmän taidetta käsillä, sitä mitä tein ala-asteella. Tajusin että nykyinen työni liittyy myös siihen taiteeseen, ja että keräämällä työstäni rahaa tähän taiteeseen ja tämän tarkotuksena on inspiroida ihmisiä. pistää ymmärtää et "väärä" polkusi tukee ns oikeaa polkuasi! Vastoinkäymisist opit sen, että olet oppinut eniten niistä, esim itse opin ammattini jokaisen hölmöily virheiden takia, ja se teki minusta PRON, koska tiedän seuraukset. Hipiks se muuttaa joo sillein että tunnet yhteyttä luontoon, huomaat että metsästä saat energiaa ja että sielun äänen kuulet metsässä selkeiten, et halua roskata, alat miettimään miten tuot elämääsi enemmän plussaa kuin miinusta, miten tuot maapallolle plussaa kuin miinusta. Olin ennen tosi pinnallinen, tiuskin ja olin tosi ailahtelevainen ja sain välil raivokohtauksia vaikka olen ollut aina "kiltti", raivokohtaukset loppu kuin seinään sienten jälkeen sekä tyttöystävälle turhat tiuskimiset ja syyttelyt yms. Seurustelussa ei itsellä ollut mielipiteitä vaa kysyin toisen mielipidettä ja olin ns vässykkä. Nykyään vahvat omat mielipiteet, osaan joustaa ja ajattelen toisten mielipiteit myös, mutta jokainen valinta palvelee hyvyyttä aina.

      Olo nykyään on kuin herännyt, tuntuu että 90% ihmisistä elää omassa fantasia unessa joka on unelmii täynnä, ja voivotellaan kun niitä ei saadakkaa ilman työntekoo taikomalla, ja siitä itketään keskittymällä pelkkii negatiivisiin asioihin, ja voivotellaan kun muut ihmiset toteuttaa unelmiaan ja jauhetaa niistäkin paskaa.. katsoo draama ohjelmii, lukee juorui ja kertoo jälkiviisaana kuinka ois pitänyt toimita, manaa jokaista asiaa mikä vois mennä pielee ja yrittää tällä tavoin saada muutki luovuttamaan. Yrittää lietsoo vihaa ja paskan puhumist muille ihmisille ja saada aina pahasta isompi paha, sitku et lähe samaa mukaan niin siitäkin suututaan 😆

      Eli sienillä pääset kaikesta tuosta ajattelutavasta eroon melkei kokonaan, yht'äkkiä heräät ja huomaat käärme ihmiset jotka sporttaa noita hommii, ja näät maailman kauneuden, mutta samalla ihmisten zombeuden ja draaman mitä ne sporttaa.
      Mutta et tuomitse koska haluat auttaa ihmisiä pääsee eroo tuosta turhuudesta ja haluut herättää negatiivisest unest mitä ne on ite luonut ja eksynyt polullaan.

      Kiitos et luit tähän asti, en keskity kirjotusoppeihin koska työhöni ei kuulu kuin mainoskuvat, ja annan tahaltee käärmeille ansan tarttua näin mitättömää asiaa.

      Suurin salaisuus mitä tajuat sienissä, ja ymmärrät että jokainen uskonto (paitsi islam), filosovia, suurmiesten quotes tekstit kertovat samaa oppia.

      Sisälläsi elää kaksi ääntä. Hyvä ja paha. Inspiraatio ja salaman isku ideat tulee sielun kautta ja ne on sun tehtäviä, musta käärme ääni yrittää saada sut luovuttaa ja siirtää tehtävää myöhemmäksi, tai se uskottelee "tämä ei ole normaalii, tää on ihan turhaa, mee lepää ja yritä huomen".

      • Haukotus

        Olipa naiivia settiä. Kiitti stereotypiasta.

        Kannattaa silti ehkä kelata vielä uudestaan selvin päin nuokin hommat. Jos onnistuu.


      • Riippumatonasiantuntija8

        Kiitos kirjoituksesta. Ihan samankaltaisia kokemuksia minullakin sienistä. Ne ovat nöyräksi tekevää lääkettä😉 Minuöle sienien suurin anti on ollut kaikenlaisen jännityksen väheneminen ja hiljaisuuden lisääntyminen. Enää ei ole koko ajan jokin levy soimassa mielenpäällä vaan voi aidosti olla hiljaa ja nauttia vaikka vaan aamukahvista. Tuon yhteyden vahvistumisen luontoon ja muihin ihmisiin allekirjoitan minäkin.
        Myöskin täysi päihteettömyys on tullut elämääni sienten käytön jälkeen.
        Minulle riittää 1-2 hoitokertaa vuodessa sieniä pieninä 0.5 g annoksina kahdesti viikossa 2-3 viikkoa kerralla. Joskus olen ottanut 1g ja se on jo mulle aika voimallinen annos.


      • Anonyymi

        Siis mun mielestä ihan hyvää settiä oli. Itellä saman tyyppisiä kokemuksia sienistä. Sekä hyvin monella muulla niitä käyttäneellä. Itse olen käyttänyt terapeuttisessa mielessä ja ihan viihdekäyttönä. Hyviä kokemuksia vain ollut. Shanga ja dmt myös vaan hyviä kokemuksia. Lsd tripeillä oon harhautunut sitä huonoa trippiä kohti kun ympäristössä tapahtunut ahdistavia asioita siks just aika ja paikka sekä seura ratkasee paljon. Ja kovia huumeita olen myös käyttänyt muutaman vuoden ja vasta vuosi sitten alkanu tykästyy psydeeleihin kun ns pelännyt sitä huonoa trippiä. Et joo tällee päivittäis iv käyttäjän mielipide. Psykedeelit on auttanu monii kavereit pääsee piikist tai jostain aineesta eroon. Itsekkin olen paljon hyötyä saanut deeleistä. Viime sieni tripillä tajusin että oon ollut taas radalla ja alkanu miettii kahdesti ennen ku itteeni mitään pistän.


    • Herännyt

      Ja musta käärme kans todistelee wikipedia maisella nippeli tiedolla joka tukee luovuttamista. Sekä myös sillee että se ajattelee sun parastas, esim et halua lähtee telttailee kun voit kastua ja vilustua, vaan ois parempi jäädä sohvalle viltin alle paskaruokaa kainalos ja tv ohjelmat 24/7 pyörii. Musta käärme kans keksii pelkoja ettet suorittaisi tehtävääsi. Kun näet jonku ihmisen johon ehkä polkusi on tutustua, tässä tapauksessa teet ennakkoluulot ihmisen ulkonäöstä ja päähän tulee ajatukset "tollai ylimielinen paska joka luulee olevansa jotain, kattoks toi pahasti mua, mikä vitun ongelma tolla on?- tämän tyylisiä ajatuksia.. Sielun ääni on enemmän isä/äitimäinen totuus jossa on rakkautta. Paras juttu mitä opin on että tuo Musta käärme ääni tulee vahviten kun teen taidetta, se yrittää kaikkensa että lopettaisin taiteen teon, nykyään alan hymyilee kun tuo huutelee koska tiedostan siitä, että minun on tarkotus tehdä tätä asiaa kun se yrittää hiljentää minut. Sama ääni heijastuu muista ihmisistä. Mitä enemmän heikkomielisempi olet, sitä enemmän pahuus iskee kauttasi. Mitä enemmän stressaantunut, väsynyt, nälkänen olet sitä helpommin paha iskee kauttasi. Mitä enemmän tempperamenttisempi olet, sitä useemmin paha iskee vaikka oletki "hyvä tyyppi". Ja suhteessa tälläinen heijastuu siten että vaikka kuinka rakastaisit rakastasi, mutta ainakun löytyy mahdollisuus niin rakkaasi suuttuu sinulle järettömästi ja yrittää kääntää syyksesi kaiken, eihän sellai toimi vaikka kuinka loves ois koska aina se pahuus iskee ku tulee mahollisuus. Opit välttelee tälläsiä ihmisiä ja opit ajattelemaan sanojasi ennen sanoamisiasi. Hullun ja terveen ihmisen erottaa siitä, että hullu kuuntelee kaikkia ajatuksiaan ja jossai välissä paha on hallitsevana osapuolena ja sitten se on menoa. Eläimen ja ihmisen erottaa vara ajatella eikä tarttua jokaisee vaistoo ja ajatukseen. Sienten jälkeen sielusi äänestäsi tulee johtava. Olet enemmän sellainen kuin lapsena, ilman rajoja ja olet oma ittesi ilman sitä suojamuurii minkä olet kasannut päällesi. Kukaan ei enää voi satuttaa sanoilla sinua kun tiedostat heikkomielisten huutelevan mustilla käärmeillä ja kun niistä voit löytää vihjeen kans polulles. Näet että maailmassa ei ole rajoja polullesi. Hetken päästä tajuat että olet keskittynyt valkoiseen ääneen koko ajan, ja havahdut että olet sokaistunut maailman kauneudesta ja mysteereistä niin paljon ettet malta nukkua vaan haluat suorittaa polkuasi koko ajan. Joka kerta kun kuuntelet sielun ääntäsi saat voimaa liekkiisi ja pystyt tekemään 15h työpäiviä tai olla nukkumatta tavotteesi eteen, JOS on pakko. Alat kokeilemaan uusia juttuja, tai lapsuuden haaveita etkä pelkää enää vaistoinkäymisii. Suosittelen sienä koska muutti elämäni. Muutti myös parhaimman ystäväni elämän ja hän oli neg ajatusten valloittamana 12v ja moneen kertaa itsekkin mietin kestänkö tätä ystävyyssuhdettä kun vie enemmän kuin antaa. Onneksi kaverini heräsi syömällä näitä, hän on tämän jälkeen työskennellyt polkuansa varten 10h päivässä, vaikka adhd rajoitti häntä ennen tekemästä mitään. En ole kuullut hänen tiuskivan enää vaikka ennen se oli 95% hänen ajastaan. Mutta jos syöt niin ota trippi vahti, mene vaikka hollantiin ja ota luonnon helmasta mökki ja kasaa lempi biisejäsi ja ole mukavassa paikassa. Tässä on tärkeätä että olet koko ajan positiivisessa modessa, koska sitä saa mitä tilaa. Rukoilu auttaa pääsemään tähän tilaan, itse tulin uskoo sienten jälkeen ja kun syöt sieniä ymmärrät tämän jutun paremmin, voin sanoa että pystyt Jumalan kanssa puhuu mitä tahansa ja että tätä en voinut itse tajuta vasta tämän jälkeen. Ole silmät kiinni, kuuntele esim instrumentaalista musiikkia, suosittelen 432hz.Itse syön kerran vuodessa sieniä ja kuuntelen ayahuasca ceremony pätkiä.Sienet saa heräämää, mut Ayahuasca on elämän puu sen ceremonia poistaa pahimmat mielenterveys ongelmat, parkinson, syöpä,aids yms.Ayan yks ceremonia vastaa 10v meditaatiota ja näitä on tehty yli 4000v.Kannattaa googlaa ancient mushroom niin ymmärrät että myös löytyy yli 1000v iconeit missä on jeesuksen ja taikasienten kuvia, löydät myös maya,egyptin ja kreikkalaisten historiasta kuvia. Silmät kii pystyt sienissä irtaantumaan kehosta ja pääset vahingossa samaan astraalimaailmaan kuin meditaatiossa,mutta ilman opettelua.Joten nämä samat opit saat meditoinnin kautta, mutta kärsivällisyydellä. Itse päädyin sieniin tutkimusten takia, ja tutkimani historian takia. Sekä kun kaverini kertoi ruumiista irtaantumisesta sienissä, ilman lukemista/aikasempia kokemuksia hän kertoi kun oli astraalimaailmassa, että sielun jalassa hänellä oli hopealanka joka ruumissa kiinni ja hän pystyi palata milloin tahansa siihen. Tämä hopealanka on aivan sama ruumiista irtaantuminen kuin meditaatiossa. Googlettakaa purpe eye tunnel, se oli ensimmäinen asia minkä itse näin, näin sen 4K näöllä ja tuijottelin yksityiskohtii kuinka tarkkoi ne oli, olin omasta mielikuvituksestani ylpeä kunnes googlasin että meditaatiossa tuo yleinen näky, portti astraalii

    • orjiaollaankaikki

      en kyllä uskalla ees kokeilla vaikka kiinnostaisikin kieltämättä kun pelkään että pää menee sekasin. 16v ollu täysin raitis kaikesta paitsi kahvistA ja särkylääkkeistä kun joutuu käyttää panacodia silloin tällöin kipuun. nii ja pameja ahdistukseen parikin jaksoa ja enempääkin olis kyllä tarvetta ollu. mut semmone hippi oon kyl jo et vuokranmaksun 100e kuussa oon eläny jo vuosikausia. mut enempi näytän kyl joltain perus persulta aikoinaan kyseltiin kadulla et ootko se sä se halme. niin se ulkonäkö pettää. mä oon semmonen kärsimys hippi joka vahvistuu vaan kidutuksessa ja tuskassa. luurit päässä korvissa soi ruotsalainen evergrey metallimusa. mä oon vitun vahva ei mua voi nujertaa koskaan lopullisesti. tää maa on paska ja ihan mätä. älkää koittako uskotella itsellenne muuta etenkään millään kemikaaleilla.

      ei kyl ollu tarkotus näin kirjottaa tähän sori. ei mitään hyvä jos ootte saanu apua itsellenne sienistä. peace!

    • orjiaollaankaikki

      mut jos olisin vakavasti masentunut ja etenki jos olisi itsetuho suunnitelmia niin kokeilusin kyllä ihan mitä vaan ilman muuta kävisin sienimetsälläkin. ja käytänhän mä nytkin jo codeiinia silloin tällöin ja sit vielä jotain muutakin keskushermostoa rauhoittavaa ainettakin päivittäin joo 5mg bisoprolol sydän oireisiin ja kohonneeseen verenpaineeseen. ilman mitään olisin jo kuollu kipuun tuskaan ja sydänkin olisi jo posahtanut varmasti ahdistuksesta. on näistä kemikaaleista siiz kyl apua ollu mullekki. hippimatka intiaan kuiteski viel tekemättä. mut ei enää hikoiluta jatkuvasti. vähä semmone olo et oon rauhottunu. ei pääse oikein himastakaa ulos enää ku pakon edessä. sieniä tähän enää uskalla vetää kun ahdistusherkkyyttä on kovastikin niin voi vahvistaa sitä puolta. nuoruudessa kokeilun pari kertaa hxsxx piltella ja oli todella ahdistavia kokemuksia nekin jo. kaikki möröt sielun syövereistä tuli kimppuun etenki se kerta oli hirveä kun oli jo valmiiksi kännissä.

    • Tänä vuona tuli/tulee niin huonosti sieniä (kuivuuden takia), ni liekö noitakaan maastossa?

    • Herätkää.idiootit

      Huumeita kannattaa ilman muuta kokeilla, jos haluatte laukaista mielenterveysongelmanne täysille. Jos jotain vielä ongelmista puuttuu tai on jotenkin vajaasti toteutunutta, niin mömmöt ovat hyvä konsti säätää kaikki isolle. Sosiaaliset ongelmat hoituvat myös samalla.

      Mömmöpäiden paskanjauhannat tukevat tässä hommassa erittäin hyvin. Positiivista on myös se, että kukaan ei ota mistään mitään vastuuta. Valopäinä valehdellaan itselle ja muille kaikkea kivaa siitä, miten hienosti elämä varmaan avartuu, kun tripit ovat niin hyviä ja kivoja.

      Saatanan ääliöt.

      • Adsl

        Lue aiheesta ennen ku tuut pätemään. Amfetamiinit ja heroiinit asia erikseen kuin vuosisatoja ellei tuhansia käytetyt luonnon yrtit..


      • Herätkää.idiootit

        Mistäpä "pätijä" päättelit, etten tiedä mikä on synteettisen vs. muun huumeen ero, tai ole "lukenut aiheista"? Mieti itse aiheita oikein kunnolla, äläkä vain toistele typeriä ja vastuuttomia mömmöposselätinöitä, jotka kuulit muualta? "Luonnontuote" ei tarkoita sitä, että mömmö olisi ongelmaton. Mömmö kuin mömmö - kukin tietty omanaan samalla.

        Ääliömäistä toimintaa suositella mielenterveysongelmaisille hallusinogeeneja. Toivottavasti löydätte edestänne, vaikka jo ennemmin kuin myöhään.


      • Puolueeton

        En ota kantaa siihen, että onko sienet hyvä vai huono ratkaisu ongelmiin, koska riippuen masennuksesta se voi pahentaa sitä tai se voi parantaa siitä väliaikaisesti tai jopa kokonaan. Joka tapauksessa omia sanojasi lainaten "Huumeita kannattaa ilman muuta kokeilla, jos haluatte laukaista mielenterveysongelmanne täysille." Tämä pätee myös lääkärin määräämiin (masennus)lääkkeisiin, jotka ovat yleensä näitä "monitoimilääkkeitä" kun määrätään jokaseen vaivaan samat nippelit ja nappelit. Ahdistus, masennus, unettomuus, mielenterveysongelmat jne. Masennustakin on lievästä psykoottiseen eri asteita ja niihin eri lääkkeet? Ylipäätään miten voidaan olettaa, että masentunut paranee syömällä esim. ssri lääkkeitä, mirtazapinia tai vaikka venlafaxinia kun ne vaikuttaa serotoniinireseptoreihin jotka joo nostaa serotoniini pitoisuuksia ja saa kyseisen henkilön mielialaa, vireyttä, aggressiivisuutta ja ruokahalua parempaan päin väliaikaisesti. MUTTA mitä tapahtuu sitten kun lääkkeen syöminen lopetetaan? Serotoniini pitoisuus laskee alemmaksi kuin se oli ennen lääkkeen syömisen aloittamista. Kuinkas tämä taas vaikuttaa masennukseen? Masennus menee pahemmaksi tai hyvällä säkällä pysyy yhtä pahana kun se oli alkujaan. (erittäin pieni % paranee masennuksesta lääkkeitä syömällä, mutta on totta kai myös mahdollista)

        Entäs mitä jos kokeiltaisiin sellaista lääkettä joka vaikuttaa pidemmän aikaa eikä nosta serotoniinia sen enempää kuin yhden päivän masennuslääke jos sitäkään? Psilosybiini hidastaa aivoissa sitä aluetta mikä masentuneella käy ylikierroksilla ja vaikuttaa masennukseen 2 viikosta jopa vuosiksi tai parantaa siitä kokonaan. Tätä on alettu tutkimaan suomessa ja tutkittu paljon myös maailmalla enkä näe siinä mitään väärää jos menee kokeilemaan testiryhmään. Siellä ammattilaiset tietävät, että sopiiko se testihenkilölle vai ei ja jos se on ainoa keino päästä masennuksesta niin kai se voi olla sen arvosta. Toki on myös hienoa jos se kotikonstein poimittu suippomadonlakki on auttanut kommentoijia mitä kommentteja lukee, mutta oletan, että helposti lähtee lapasesta ja näistä hipeistäkin täällä kommentoimassa varmasti jotkut ovat vähän nauttineet muitakin huimausaineita tatti tripin jälkeen ihan vaan kokeilu mielessä. Jos ne sienet on syöty masennukseen lääkkeenä ei huvikseen, niin ne muut eivät ole kyllä lääke mielessä otettu ja pistää kyseenalaistamaan myös niiden tattien "lääkinnällistä" tarkoitusta. Se on äkkiä ongelman vaihtamista toiseen eli masennus vaihdetaan huumeongelmaan ja huumeongelma menee käsi kädessä masennuksen kanssa.

        Näkisin taikatatit aika samoilla linjoilla lääkärien valmisteiden kanssa. Lääkkeet lieventää melkein varmasti, mutta ei poista ongelmaa, kun taas tatit joko vievät masennuksen pois ja uskallan väittää, että 80% on sen jälkeen myöhemmin kuitenkin koittanut jotakin toistakin huumetta eli tuonut huumeongelman tilalle tai tulee ns. Paha trippi joka pahentaa masennusta ja todnäk kasvattaa pelkoa huumeita kohtaan. (Pahaan trippiin tosin auttaa antipsykoottiset lääkkeet eli ne vievät sen tripin pois kokonaan ja ne toimii myös hyvään trippiin.)

        Moni on varmasti lukenut netistä, kuinka ketamiinia (nykyisin käytetty unilääkkeenä ja nuoret käyttävät jossain määrin bilehuumeena) on alettu tutkimaan masennuslääkkeeksi. En itse tiedä kyseisestä valmisteesta paljon wikipediaa enempää, mutta tutkimukset ovat osoittaneet sen auttavan vakavaan masennukseenkin tosi nopeasti ja pitkäksi aikaa eikä se vaikuta serotoniinipitoisuuksiin mitenkään, niin se vaikuttaa mielenkiintoiselta ja toivottavasti toimivalta masennuslääkkeeltä. Tiedä sitten onko elimistölle tai psyykkeelle kuinka haitallinen myös väärinkäytön potentiaali on liian suuri, että sitä ei määrättäisi kuin harvoille ja valituille. tutkimukset kestävät kymmeniä vuosia ennen kuin siitä tiedetään tarpeeksi joten se ei ole nyt ehkä ajankohtainen lääke masennukseen, mutta mainittakoon sekin nyt tässä.

        Toki sienten tutkimus on myös näyttänyt lupaavalta, mutta psykedeelin käyttö masennukseen tuo riskit mielenterveydelle ja erittäin pienellä todennäköisyydellä myös elimistölle.
        Kun taas kemialliset lääkkeet(mukaan luettuna tuo ketamiini) tuo riskit elimistölle ja erittäin pienellä todennäköisyydellä myös mielenterveydelle.

        Jokainen toki päättää mitä suuhunsa laittaa ja korjatkaa jos on virheitä ja kannattaa aina lukea lääkeseloste ja/tai netistä tietoa jos teille määrätään jotain lääkkeitä. On meinaan mielenkiintoista tekstiä.

        PS. Toi "saatanan ääliöt" jälkeen tolla kommentilla ei ole paljon arvoa. Selvästi jotain ongelmia joita purkaa muihin täällä.


    • Puolihippi

      Suosittelen varauksetta. Kannattaa ottaa jännitykseen 2-3 olutta ennen sienien nauttimista. Valitettavasti kausi alkaa olla jo ohi, mutta laitumilta voi löytää vielä kun rauhassa kääntelee ruohotuppoja, joissa nämäm"myrkkysienet tykkää kasvaa. Muutenkin tunnistus helppoa ja muut sienetno on jo 90℅ hävinneet tähän aikaan vuodesta.

      Psilosybiini.info googleen, löytyy asiallinen keskustelu foorumi ja tietoa aiheesta.

      Itse olen nauttinut tarvittaessa kuivattuja 20-100kpl. Näissä kasvaa pitoisuudet mitä pidemmälle syksy etenee ja ilmat kylmenee, joten aloittelijalle jo 25-40 sientä voi olla ok annos. Set and settings vaan kuntoon.

    • Halukokeillaon

      Uskaltaako taikasienitripit ottaa, jos on ollut joskus psykoosissa?

    • Puolihippi

      Itsekin olen ollut psykoosissa ja nautin sieniä välillä viikonnkin välein. Pitää muistaa että jos sulla menee esim joku ssri lääke(?), se estää tehokkaasti deelejen toimintaa. Pitää päivä pari olla ilman ssri.tä. ketipinor ja luonnollisesti muut neuroleptit ja psykoosilääkkeet kans blokkaa varsinkin sitä henkisyyttä ja tajunnan laajentumista, jota haetaan juuri masiksen hoitoon.
      Itse olin käyttämättä psykedeelejä n 3-4 vuotta viimeisimmän pahan psykoosin jälkeen, että ei kande kiirehtiä jos vasta ollut psykoosi

      Huom tämä vain yheen henkilön kokemus ja moelipide

      • Halukokeillaon

        Pahasta psykoosista on viisi vuotta, pienemmästä kolme. Haluaisin kokeilla sieniä, mutta en löydä niitä. Lääkkeinä on abilify ja voxra.


      • Yrittänyttälaitetaan

        Kyllä niitä sieniä löytyy.
        Mene hevostallin taa, siellä ne sienet kasvaa.
        Siis tunkiossa.
        Saattaa ukko tulla havelikon kaa kysymään mitä etsit.
        Mutta riski kannattaa!
        Ovat v*ttu niin ruokaisia nuot sienet!


      • Mitenonn

        Olen valmis maksamaan, jos lähetät minulle yhden erän. En löydä omin avuin mistään.


      • Laita tähän numeroon viestiä, jos haluat myydä sieniä.


      • Eikun sähköpostiin tietenkin :)


      • DiplomiHorse
        Yrittänyttälaitetaan kirjoitti:

        Kyllä niitä sieniä löytyy.
        Mene hevostallin taa, siellä ne sienet kasvaa.
        Siis tunkiossa.
        Saattaa ukko tulla havelikon kaa kysymään mitä etsit.
        Mutta riski kannattaa!
        Ovat v*ttu niin ruokaisia nuot sienet!

        Sienet tuhoutuu kun yöpakkaset tulee, että silleen. Muutenkin lantakasasta sienien poimiminen ei ole välttämättä kovin fiksua, vaikka "pärisisikin"!


      • Anonyymi
        Yrittänyttälaitetaan kirjoitti:

        Kyllä niitä sieniä löytyy.
        Mene hevostallin taa, siellä ne sienet kasvaa.
        Siis tunkiossa.
        Saattaa ukko tulla havelikon kaa kysymään mitä etsit.
        Mutta riski kannattaa!
        Ovat v*ttu niin ruokaisia nuot sienet!

        Alavilta viheriöiltä kun on koivikkoa myös, siellä se suippumadonlakki elokuusta- marraskuuhun viihtyy.

        Netistä löytyy hyviä kuvia tunnistamiseen.

        Niitä ei sitten saa syödä :D


    • melettömänhyvä

      rukous

    • ForrestGump

      Ei kannata varsinkaan alkoholia käyttää yhtä aikaa, koska sehän vain sekoittaa pään eri tavalla. Sienet ovat järisyttävän voimakkaita ja voivat aiheuttaa järisyttävää pään sisäistä eksistentiaalista ahdistusta ja mm. ikuisuusasioiden ja ihmissuhteiden syväluotausta raastavan intiimillä tavalla. Vaikutus menee kuitenkin suhteellisen nopeasti ohi 3-4 tunnissa joten panikointi on turhaa. Näin olen kuullut monilta jotka ovat kokeilleet. En kuitenkaan voi, enkä varsinkaan halua suositella kenellekään sellaisia.

      Varoitus: Jos sieniä kerää niin pitää olla varma siitä mitä kerää, koska esim. yksi suippumyrkkyseitikki tuhoaa munuaiset.

    • tuntematon1

      Riskit on hyvä muistaa, on uutisoitu hyppäämisiä ikkunasta, sillalta jne.
      Huumevalistuksessa oli jo ala-asteella juttu LSD-porukasta, joista yksi juoksi käärmeitä pakoon koskeen ja hukkui.
      https://www.independent.co.uk/news/world/asia/bali-death-ong-chee-seng-balcony-fall-magic-mushrooms-a7726451.html
      https://www.manchestereveningnews.co.uk/news/greater-manchester-news/death-leap-man-ate-magic-1066483
      https://www.mirror.co.uk/news/world-news/banker-falls-death-after-eating-8035827
      https://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/2798443/Teacher-stabbed-himself-to-death-while-high-on-magic-mushrooms.html

      Omakohtainenkin kokemus on; talvella tuli pakottava tarve mennä metsään psilosybiinin vaikutuksen alaisena. Sen verran oli järkeä(?), että en mennyt. Tästä on noin kymmenen vuotta.

      Älä anna periksi pedolle.
      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201807042201050236_u0.shtml

    • hipintekele

      minulla sienet auttaa ja toimii erinomaisesti. kerran kaks vuodessa kunnon pohjoispohjanmaan silokkia ku naukasee nii ai prkl ! . niille jotka on saanu huonoja trippejä (i feel you) ja niille jotka vastustavat sieniä nii buuhuu, vittu hyvä että ette syö niitä nii riittää enempi minulle :) harrastellu näitä jo jokusen vuojen ja ei ole tarvinnu viinaa eikä muita päihteitä edes miettiä vuosiin. minulla se oli masennuksesta työelämään ja pillerit roskiin. puhun aina omasta kokemuksesta enkä kannusta ketään mihinkään,
      ja kaiken parasta on että nää on ilmaisia ja täysin luomua.

      • Terkut.Osastolle.buuhuu

        "I feel you", hei - siinä psykohippiyden syvällinen ydin.


    • MuutakinApuaKuinSienet

      Maailmassa on monenlaista säätä. Et voi vaikuttaa niihin mitenkään. Myös ihmiset ovat luonnon tekeleitä. Voit ajatella myös ihmisten tekojen olevan kuin säätä. Et voi niillekään mitään. Myös omat ajatuksesi ja tunteesi ovat ikäänkuin sisäistä säätä. Et voi niillekään mitään (paitsi ennaltaehkäisevästi). Suhtaudut liian herkästi siihen miten muut kohtelevat sinua. Pidät itseäsi korkeassa arvossa. Sinun on vaikea ymmärtää että muut eivät välttämättä pidä. Se ei johdu siitä mitä olet tai mitä et ole, vaan ulkoisesta säästä, jolle et voi mitään.

      • etj

        Hienosti argumentoitu. Mihin ihminen loppupeleissä voikaan edes vaikuttaa?!


    • krölli

      Itse yhden paketin kerran vedin. Ei mitään vaikutusta. Taisi olla liian pieni paketti. Ota kerralla kunnolla ja herää Kuussa.

    • ffff

      Suosittelisin laillisia lääkesieniä ensin. Kiinalaista lääketiedettä.. Suomessa on varmasti asiantuntijoita, jotka neuvovat mielellään. Niiden sienten tosin kannattaa olla muualla kuin Kiinass kasvatettuja.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olisiko sinulla mitään toiveita?

      Miten sinä toivoisit minun sinua lähestyvän? Mitään mitä olisi tosi hyvä tietää ennen sitä? Jos ei sen kummempia, niin
      Ikävä
      95
      2610
    2. Turun tunnin juna toteutetaan

      Köyhiltä viedään mutta tunnin juna Turkuun viedään läpi. Puhaltakaa PS nyt tämä poikki! https://www.hs.fi/politiikka/ar
      Perussuomalaiset
      190
      1700
    3. Oletko kertonut tästä

      Meidän oudosta jutusta kenellekään? Olen kertonut ystävälleni, että olet saanut minut sekaisin…, mutta tästä hän ei tied
      Ikävä
      83
      1645
    4. huono vai hyvä juttu

      Miten ulkopuoliset reagoisivat jos olisit kaivattusi kanssa yhdessä....?
      Ikävä
      93
      1360
    5. Miksi miehet kohtelevat mua huonosti

      Oon nyt tapaillut kolmea ihmistä. Ensimmäisen kanssa nähtiin kolme kertaa, ja meidän oli tarkoitus mennä leffaan tiettyn
      Sinkut
      77
      1047
    6. Mitä mielestäsi on aito

      rakkaus? Miten sen kuvailisit?
      Ikävä
      82
      847
    7. Hitsi että olet tyylikäs!

      Sinulla on upea näkemys ja oikeaa värisilmää. Hyvä etten melkein pudonnut polvilleni eteesi kun hämmästytit minut jällee
      Ikävä
      36
      834
    8. Poliisi etsii Leif Lindemannia

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/poliisi-etsii-leif-lindemania-julkaisi-kuvan/8982310#gs.cec6zf Onko nähty jo tarhar
      Kokkola
      19
      785
    9. Ensi kerralla aion ottaa sinun kanssa

      Tuijotus kisan ja mitäs sitten tapahtuu jää nähtäväksi 🤩😃 Voi olla vähän hankalaa jos muita ihmisiä mutta odotelkoot s
      Ikävä
      42
      700
    10. Voisiko kaivattusi tehdä jotain mitä

      Et voisi antaa anteeksi
      Ikävä
      35
      696
    Aihe