Venäjällä tiedetään jo paljon siitä, mitä tapahtui vuosina 1937 ja 1938, pahimman Stalinin terrorin aikana. Harva venäläinen tietää, miten Stalin jatkoi rikoksiaan seuraavina vuosina: lähestyminen Hitlerin suuntaan, Euroopan kahtiajako, Baltian miehitys ja hyökkäyssota Suomeen 30.11.1939.
Suomalaisten teloitettujen muistomerkki paljastettiin lokakuun loppupuolella 2004 Levashovan karmealla joukkohaudalla, joka sijaitsee toimivan kasarmialueen vieressä. Levashova on aivan Viipurin-Pietarin päärautatien
vieressä, Pargolovosta pari kilometriä Suomen suuntaan. Yhteensä Levashovossa surmattiin 46 771 ihmistä, vuonna 1937 teloitettiin 18 719 poliittista vankia, vuonna 1938 tapettiin 20 769 syytöntä vankia. Noina vuosina Stalinin punafasistinen terrori oli huipussaan. Sama rikos jatkui heti seuraavana vuonna: Stalin liittoutui Hitlerin kanssa, jakoi Euroopan, miehitti Baltian, hyökkäsi Suomeen, anasti Karjalan ja Sallan. Kun nyt vaaditaan Karjalaa takaisin, halutaan mitätöidä Hitlerin liittolaisen rikoksia ihmisyyttä vastaan. Venäläiset alkavat jo tiedostaa vuosien 1937 ja 1938 karmea tapahtumat.
Milloin selvitetään vuosien 1939 ja 1940 rikokset Suomen tasavaltaa vastaan? Osataanko niistä vetää oikeat johtopäätökset? Kuolleita ei saada enää eloon, mutta anastetut alueet voidaan palauttaa. Levashovassa teloitettiin lukuisia vähemmistökansallisuuksia edustavia syyttömiä,
jotka Stalinin punafasistinen väkivaltakoneisto
lavasti syyllisiksi käyttäen mielikuvituksellisia käsitteitä: anti-sovjeettinen elementti, anti-sovjeettinen agitaatio ja vallankumouksen vastainen agitaatio. Pahimpiin keksittyihin “syytöksiin” kuuluivat “kansanvihollisen perheen jäsenyys” tai “vallankumouksen vastaisen henkilön perheen jäsenyys”. Nyt mäntyisellä metsäkankaalla on satoja vuodesta 1990 alkaen kiinnitettyjä muistoristejä näille syyttömille punaisen fasismin
uhreille. Siellä on juutalaisten uhrien ja assyyrialaisten uhrien muistomerkki, iso kivinen puolalaisten, liettualaisten, latvialaisten
ja virolaisten uhrien muistomerkki: “Siin puhkavad eestilased, Stalinlike repressioonide süütud ohvrid 1937-1938”. Iso risti virolaisten muistomerkin lähellä sisältää ytimekkään
muistotekstin kansanmurhatulle väestöryhmälle: “Venäjän saksalaisille”. Kansallisten muistokivien välissä on yksityisten ihmisten muistoksi pystytettyjä liikuttavia muistolaattoja. Muistokivissä lukee: “Ahonen Aleksander, 1883 Struuppaalla, Inkerissä. Vangittu 10.06.1938, ammuttu 10.10.1938 Pietarissa syyttömänä”.
Toisessa lukee: “Tapio-Sotkajärvi Alberti
Harrinpoika s. 1890 Juonnissa Muurmannin
alueella. Syyttömästi vangittiin NKVD:n 01.08.1939 Juonnissa, syyttömästi tuomittiin ammuttavaksi P.58-1A.58-6 toteutettiinkin 21.10.1937, rehabilitoitiin 11.09.1958”. Samanlaisia muistokiviä ja tarinoita on kymmenistä tuhansista syyttömistä punafasismin uhreista. Suomen iso muistokivi paljastettiin lokakuun loppupuolella. Siinä on pyöreällä jalustalla kivenmurikoita ja iso kivipaasi: TÄMÄ MERKKI ON PYSTYTETTY MUISTOKSI
KAIKILLE SUOMALAISILLE JOTKA KULJETETTIIN TEURAAKSI NEUVOSTOVALLAN AIKANA Tämä sama neuvostovalta oli syyllinen etnisestä puhdistuksesta myös laillisilla ja tunnustetuilla
Suomen tasavallan alueilla: Petsamossa,
Sallassa, Kuusamossa, Karjalassa ja Suomenlahden saarilla. Venäjällä käydään nyt läpi vuosien 1937-38 rikosten jälkipyykkiä. Inkerinmaalla (Pietarin kaupungin ympäristö, nykyinen Leningradin oblasti) asui noin 160 000 suomalaista (“inkerinsuomalaista”)vuonna 1917, kun bolshevikit nousivat valtaan. Siitä lähtien aina vuoteen 1991 asti heidän passissaan luki “epäluotettava”.
Toiseen maailmansotaan mennessä tästä
inkeriläisväestöstä oli teloitettu tai tapettu
keskitys- ja vankileireillä 23 000 ja karkotettu
60 000, joista ainakin 15 000 nääntyi karkotusmatkan epäinhimillisiin oloihin. Eniten inkeriläisiä surmattiin 1937 ja 1938.
Inkeriläiset siirtyivät Inkerinmaalle 1600-luvulla Suomesta. He asettuivat sotien seurauksena
lähes tyhjälle maalle. Pietari I valloitti tämän enimmäkseen suomalaisen alueen ja alkoi rakennuttaa Pietarin kaupunkia, jossa oli peräti 40 suomalaiskylää sekä Ruotsin perustama kaupunki, Nevanlinna. Se sijaitsi Nevan itärannalla, suunnilleen Smolnaa vastapäätä. Levashova ei ole ainoa joukkohauta vuosilta 1937-38, joissa makaa suomalaisia luurankoja. Tokosovassa, lähellä laillista Suomen rajaa Karjalan kannaksella, Raudun ja Kivennavan lähistöllä, on joukkohauta.
Petroskoin lähellä on kaksi suurta joukkohautaa.
Petroskoin koillispuolella, Äänisen toisella puolella, on Sandarmohin joukkohauta, jossa on 1 111 kuolleen syyttömän siviilin luurangot. Petroskoin eteläpuolella on Krasnyj Bor, jossa on laaja joukkohauta. Nämä Petroskoin lähistön joukkohaudat löydettiin vasta noin kuusi vuotta sitten. Vasta vuonna 2004 julkaisi petroskoilainen Carelia-lehti luettelon näiden joukkohautojen uhreista henkilötietoineen. Uhreista on myös hiljattain ilmestynyt paksu kirja Pomnialnye Spiski Karelii 1937-38. Neuvostoliit
Suomalaisten teloitettujen muistomerkki paljastettiin lokakuun loppupuolella 2004 Levashovan karmealla joukkohaudalla, joka sijaitsee toimivan kasarmialueen vieressä. Levashova on aivan Viipurin-Pietarin päärautatien
vieressä, Pargolovosta pari kilometriä Suomen suuntaan. Yhteensä Levashovossa surmattiin 46 771 ihmistä, vuonna 1937 teloitettiin 18 719 poliittista vankia, vuonna 1938 tapettiin 20 769 syytöntä vankia. Noina vuosina Stalinin punafasistinen terrori oli huipussaan. Sama rikos jatkui heti seuraavana vuonna: Stalin liittoutui Hitlerin kanssa, jakoi Euroopan, miehitti Baltian, hyökkäsi Suomeen, anasti Karjalan ja Sallan. Kun nyt vaaditaan Karjalaa takaisin, halutaan mitätöidä Hitlerin liittolaisen rikoksia ihmisyyttä vastaan. Venäläiset alkavat jo tiedostaa vuosien 1937 ja 1938 karmea tapahtumat.
Milloin selvitetään vuosien 1939 ja 1940 rikokset Suomen tasavaltaa vastaan? Osataanko niistä vetää oikeat johtopäätökset? Kuolleita ei saada enää eloon, mutta anastetut alueet voidaan palauttaa. Levashovassa teloitettiin lukuisia vähemmistökansallisuuksia edustavia syyttömiä,
jotka Stalinin punafasistinen väkivaltakoneisto
lavasti syyllisiksi käyttäen mielikuvituksellisia käsitteitä: anti-sovjeettinen elementti, anti-sovjeettinen agitaatio ja vallankumouksen vastainen agitaatio. Pahimpiin keksittyihin “syytöksiin” kuuluivat “kansanvihollisen perheen jäsenyys” tai “vallankumouksen vastaisen henkilön perheen jäsenyys”. Nyt mäntyisellä metsäkankaalla on satoja vuodesta 1990 alkaen kiinnitettyjä muistoristejä näille syyttömille punaisen fasismin
uhreille. Siellä on juutalaisten uhrien ja assyyrialaisten uhrien muistomerkki, iso kivinen puolalaisten, liettualaisten, latvialaisten
ja virolaisten uhrien muistomerkki: “Siin puhkavad eestilased, Stalinlike repressioonide süütud ohvrid 1937-1938”. Iso risti virolaisten muistomerkin lähellä sisältää ytimekkään
muistotekstin kansanmurhatulle väestöryhmälle: “Venäjän saksalaisille”. Kansallisten muistokivien välissä on yksityisten ihmisten muistoksi pystytettyjä liikuttavia muistolaattoja. Muistokivissä lukee: “Ahonen Aleksander, 1883 Struuppaalla, Inkerissä. Vangittu 10.06.1938, ammuttu 10.10.1938 Pietarissa syyttömänä”.
Toisessa lukee: “Tapio-Sotkajärvi Alberti
Harrinpoika s. 1890 Juonnissa Muurmannin
alueella. Syyttömästi vangittiin NKVD:n 01.08.1939 Juonnissa, syyttömästi tuomittiin ammuttavaksi P.58-1A.58-6 toteutettiinkin 21.10.1937, rehabilitoitiin 11.09.1958”. Samanlaisia muistokiviä ja tarinoita on kymmenistä tuhansista syyttömistä punafasismin uhreista. Suomen iso muistokivi paljastettiin lokakuun loppupuolella. Siinä on pyöreällä jalustalla kivenmurikoita ja iso kivipaasi: TÄMÄ MERKKI ON PYSTYTETTY MUISTOKSI
KAIKILLE SUOMALAISILLE JOTKA KULJETETTIIN TEURAAKSI NEUVOSTOVALLAN AIKANA Tämä sama neuvostovalta oli syyllinen etnisestä puhdistuksesta myös laillisilla ja tunnustetuilla
Suomen tasavallan alueilla: Petsamossa,
Sallassa, Kuusamossa, Karjalassa ja Suomenlahden saarilla. Venäjällä käydään nyt läpi vuosien 1937-38 rikosten jälkipyykkiä. Inkerinmaalla (Pietarin kaupungin ympäristö, nykyinen Leningradin oblasti) asui noin 160 000 suomalaista (“inkerinsuomalaista”)vuonna 1917, kun bolshevikit nousivat valtaan. Siitä lähtien aina vuoteen 1991 asti heidän passissaan luki “epäluotettava”.
Toiseen maailmansotaan mennessä tästä
inkeriläisväestöstä oli teloitettu tai tapettu
keskitys- ja vankileireillä 23 000 ja karkotettu
60 000, joista ainakin 15 000 nääntyi karkotusmatkan epäinhimillisiin oloihin. Eniten inkeriläisiä surmattiin 1937 ja 1938.
Inkeriläiset siirtyivät Inkerinmaalle 1600-luvulla Suomesta. He asettuivat sotien seurauksena
lähes tyhjälle maalle. Pietari I valloitti tämän enimmäkseen suomalaisen alueen ja alkoi rakennuttaa Pietarin kaupunkia, jossa oli peräti 40 suomalaiskylää sekä Ruotsin perustama kaupunki, Nevanlinna. Se sijaitsi Nevan itärannalla, suunnilleen Smolnaa vastapäätä. Levashova ei ole ainoa joukkohauta vuosilta 1937-38, joissa makaa suomalaisia luurankoja. Tokosovassa, lähellä laillista Suomen rajaa Karjalan kannaksella, Raudun ja Kivennavan lähistöllä, on joukkohauta.
Petroskoin lähellä on kaksi suurta joukkohautaa.
Petroskoin koillispuolella, Äänisen toisella puolella, on Sandarmohin joukkohauta, jossa on 1 111 kuolleen syyttömän siviilin luurangot. Petroskoin eteläpuolella on Krasnyj Bor, jossa on laaja joukkohauta. Nämä Petroskoin lähistön joukkohaudat löydettiin vasta noin kuusi vuotta sitten. Vasta vuonna 2004 julkaisi petroskoilainen Carelia-lehti luettelon näiden joukkohautojen uhreista henkilötietoineen. Uhreista on myös hiljattain ilmestynyt paksu kirja Pomnialnye Spiski Karelii 1937-38. Neuvostoliit
Vastaukset 2
Vanhimmat
Historiasta löytyy kyllä kaikenlaista. Partacus pitää kovaa mekkalaa joistain Svinhufvudin sodanaikaisista näkemyksistä ja perinnekerhoista. Karjalan tapahtumat 1930-luvun lopun tapahtumatkin voisi ottaa esille. Ja selvittää kuinka NKVD:n ym. joukot tuhosivat vihollisen.
Commendante otti esiin tärkeän asian. Ihmisoikeuksien loukkaukset eivät kosketa pelkästään kapitalismia. Kapitalismin raakuudet, joukkomurhat, kansojen alistamiset, kapinoiden veriset kukistamiset löytyvät legaalisesta historiankirjoituksesta mutta usein hämyisessä muodossa mutta kuitenkin. Pitkin historiaa läntisessä kapitalismissa kristinusko on ollut suuri tekijä ihmisoikeuksien loukkaamisessa eikä virallinen porvaristo ole moksiskaan. Muun muassa pappien raiskaamien lapsien määrä kohoaa tuhansiin ja ehkä hyvinkin suuriin lukuihin ja osittain se jatkuu vieläkin.
Sosialismissa on tapahtunut vääryyksiä. Sitä kommunistit eivät koskaan ole kiistäneetkään. Sosialismin ja sosialistisen oikeuden loukkaamiset ovat tunnettuja ja tuomittuja asioita. Vaikkakin tarkoitusperät ovat olleet vastakkaiset, yksilöiden ja omaisten kärsimykset ovat samanlaisia.
Siksi onkin käsittämätöntä, että esim. Suomessa vieläkään ei haluta yleisesti tunnustaa Valkoisen Suomen rikoksia ihmisyyttä vastaan ja ehkä pahinta rikosta nimittäin liittoa saksalaisen fasismin kanssa.
Suomalaisena luonnollisesti olen kiinnostunut eniten omiemme tekemisistä.
Neuvostoliitossa valtiollinen ja vastuussa olleiden kommunistien toimesta pesänselvitys alkoi 3 vuotta Stalinin kuoleman jälkeen, 20 vuotta pahimman väkivalta-aallon 1 937 - 1 939 jälkeen. Suomessa on kulunut 100 vuotta aseettomien tai antautuneiden työväenliikkeen ihmisten joukkomurhasta, eikä valtio virallisesti halua tunnustaa oikeuden loukkaamisia. Suojeluskuntaterrori on vieläkin virallisesti hyväksyttyä. Seuraavat 20 vuotta terrori jatkui kohdistuen vasemmistolaisen työväenliikkeeseen. Valtiollinen terrori jatkui natsien kanssa liittoutumisen jälkeen.
Commendante voi odottaa hetken, viikon tai pari, niin aloitan Neuvostoliitossa tapahtuneiden ihmisoikeusloukkausten jälkipyykin. Oletan että NL:n pahoista teoista on Suomessa aika hyvin tiedotettu, joten niistä ei ole epäselvyyttä.
Keskityn oleellisempaan, jälkipyykkiin. Jälkipyykissä Suomen porvari on valovuosia NL:n kommunisteja jäljessä.
Varoitan: Neuvostoliiton kommunistisen puolueen kritiikki itseään kohtaan vuonna 1956 on armoton. On aihetta ollakin.