Rukous aihe

Olen tämän ennenkin tänne kirjoittanut. Jotka jaksavat tai kerkeävät niin rukoilisitteko Onni nimisen miehen puolesta hänellä on syöpä. Parantuminen olisi mahtava asia mutta jos se ei ole Herran tahto niin että saisi pelastua ja päästä Jeesuksen tykö kun aika koittaa.

Kyseessä on sellainen joka ei ole vielä pelastunut.

Kiitos teille kaikille jotka muistatte.
6169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Muistetaan.

Entä jos kävisit tapaamassa myös vaikka seurakunnan diakonia tai jättäisit esirukouspyynnön.
Tai jutteleisit papin kanssa?

Rohkeasti vaan yhteyksiä ottamaan. Tuntuu paremmalta kun voi jutella jonkun kanssa.
Juttele myös Onnin kanssa.

Rukoilen täällä!

Äänestä

Rukoilen puolestasi!

Äänestä
  • Kiitos sullekin että hänen puolestaan ruikoilet niin kuin minäkin kaikki rukous auttaa.
    Jeesus on toivomme ja turvamme.

    Äänestä

Jeesus anna Onnin kohdata sinut täällä ajassa ja sinulla on valta ja voima vielä parantaa hänet ja antaa elinvuosia.

Äänestä

Rukoilen samoin kuin palstaaseuraava, ja että saisit sinäkin voimia!

Äänestä

Taivaallinen Isä, Jeesuksen nimessä me tuomme tämän hädän sinun eteesi, auta ja tee hyvän tahtosi mukaan, pelasta ja paranna ja anna Onnin kirkastaa Jeesuksen nimeä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Muumital kirjoitti:

Olen tämän ennenkin tänne kirjoittanut. Jotka jaksavat tai kerkeävät niin rukoilisitteko Onni nimisen miehen puolesta hänellä on syöpä. Parantuminen olisi mahtava asia mutta jos se ei ole Herran tahto niin että saisi pelastua ja päästä Jeesuksen tykö kun aika koittaa.

Kyseessä on sellainen joka ei ole vielä pelastunut.

Kiitos teille kaikille jotka muistatte.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu