Siinä he istuvat konsertissa.Lissu pienenä ja pehmoisena Annan vieressä. Anna katsahtaa Lisun profiilia.Kuinka naisella voi tuollainen leuka olla, dynaaminen. Mutta kun katsoo Lissua edestäpäin ja näkee hänen kaksi tuikkivaa tähtisilmäänsä, ihmettelysilmät ja huulten pehmen kaaren ,joiden raottuessa hymyyn paljastuvat kurrehampaat, niin katse vetää hymykuoppiin ja leuka pehmeene ja sulautuu kasvojen sulokkuuteen. Pienet korvat heristyvät valmiiksi kuunteluun.
Lissukka, tuo enkelilapsi, nojaa leukaansa pitkillä ja herkillä sormillaan. Hän sulkee silmänsä ja valmistautuu elämykseen.
Anna miettii. Taas sitä ollaan konsetissa ja kotona on kaapit sekaisin.
Siinä samassa kaksi honteloa italialaista miespianistia tulee lavalle nyökäten arvokkaina yleisölle. Annan ja Lissun edessä istuu klassikkopäinen nainen, runokirjojen kaunotar, kuutamoidylli älyllisesti esitettynä.
Lissu on kuin muumin ja enkelin sekoitusta. Anna ajattelee huvittuneesti, että täällä sitä ollaan vain muumiklassikot sekaisin.
Muusikot aloittavat konsertin. He pistävät komeille suurille nenilleen silmälasit yhtaikaa kuin stereona. Toinen ottaa voimaa flyygelistä ja toisen sormet sekoittuvat mukaan.Vierekkäin, kuin kaksi tikkaa, he hakkaavat koskettimia ja silmälasit lenksuvat nenillä. Vieressä vanhempi arvokkaan näköinen pariskunta tirskahtaa pidätetystä naurusta ja kohta koko penkkirivi hytisee pyrskähdyksistä. Anna katsahtaa Lissuun.
Ei se huomaa. Lissu on jo omassa ihmemaassaan suljetuin silmin.
Annakin sulkee silmänsä ja eläytyy musiikkiin. Kuin riemullinen kesäinen päivä tulvisi sisälle ja samassa kaapit ovat siivotut ja tiskaamattomat tiskit somasti asettautuneet hyllyille puhtaina.
Sitten on vain lämpöä ja tuoksuja. Humisevia puita ja liplattavia aaltoja.Värien välkettä ja sisäisten maisemien maalauksia.
Ihmismassa on lämmin.Utuinen tunne tihenee kosketeltavaksi.
Konsertti loppuu ja syttyvät valot häikästyvät silmissä.Kumarruksia ja läpytyksiä ja taas läpytyksiä niin ,kuin tuhnsittain lätkittäisiin kärpäsiä käsien välissä.
Kukkia ja lentosuukkoja unelmille.Elämyskukkasia hetken unohduksesta.Miehet soittavat lisää. Siinä teille tuutulauluja arjen keskelle.
Ulkona Lissu pyrskähtää nauruun. Hän riepottaa Annaa kädestä ja hihkuu: "Juostaan. Mennään mun luo mansikkateelle , jooko, jooko."Hänen kaulassaan heiluu monenkirjava huivi, kuin riepumatto. Nikita lepraa päässä ja vilttitossut suhisevat lumessa.On kevät ja vielä lunta.
"Anna, Anna",,,Lissu kujertaa ja kiskoo takintaskujaan ulos. Paperilappusia tippuu lumihangelle. "Niin" , Anna saa vaivoin naurultaan sanottua ja jatkaa: "Olihan pojilla nenut.."
"Niin nenut," Lissu hihkuu, "Mutta se tunne kuin--
....kuin ruusu olisi revähtänyt silkkipaperin läpi."
Taikatemppuja keskellä arkipäivää.
He juoksevat kipakille käsikkäin ja Lissu nöksähtää tiskille ja sanoo myyjälle:" Saiskos yks LOLA." Anna pistää lapasen suuhunsa pidätellen nauruaan.
Niin, kuka muu kuin Lissu kulkisi kaupungilla vanhaa fillariaan talutellen kuin ihmistä; villatakki levällään ja silmät ihmetyksestä sädehtien. Ritsillä takana on vanha mollamaija nukke.
Yksi ystävällinen naama katsoen eteenpäin toinen taaksepäin.Lissukka tuo ikuinen lämöfilosooffi. Ihmiset kääntylevät urillaan , päät kiertyvät katsomaan jälkeensä tuota epätodellista näkyä keskellä arkipäivää pienessä kaupungissa.
Lissun luo mennään silloin, kun maailma kaatuu tai kun halutaan lämpöön ja turvaan.
Lissun pihamökissä on paha maailma kaukana. Sinne mennään kuin unimaahan. Siellä voi leikkiä.
Niinkuin silloinkin kun lauma ystäviä kokoontui pieneen piparkakkumökkiin. Mentiin sänkyyn vierekkäin ja kerrottiin satuja. Joken päässä oli pieni nuken pipo ja ja hellan pellissä keinua toinen pikku pipo. Huone täyttyi laulusta ja kitaran soitosta.Aika pysähtyi.Ystävykset hengittivät yhtä yhteistä samaa kaikkialla läsnäolevaa rytmiä.
Mutta eräänäpäivänä Lissu lähti. Hän pakkasi reppunsa ja tarttui vanhaan fillariinsa. Soitellen
surumielistä huuliharppuaan hän käveli sateisena yönä kauas pois suureen maailmaan.
Syksyllä leikkimökki oli purettu ja maassa leijuivat värikkäät vaahteran lehdet. Anna otti yhden kullanpunaisen lehden kätensä ja heitti sen keveään tuuleen. Kuin lintu se lennähti keinuen tuulen sylissä niin kauas ja korkealle. Kultainen valo siivilöityi hellänä puiden hennoissa latvuksissa.
Lissukka, tuo enkelilapsi, nojaa leukaansa pitkillä ja herkillä sormillaan. Hän sulkee silmänsä ja valmistautuu elämykseen.
Anna miettii. Taas sitä ollaan konsetissa ja kotona on kaapit sekaisin.
Siinä samassa kaksi honteloa italialaista miespianistia tulee lavalle nyökäten arvokkaina yleisölle. Annan ja Lissun edessä istuu klassikkopäinen nainen, runokirjojen kaunotar, kuutamoidylli älyllisesti esitettynä.
Lissu on kuin muumin ja enkelin sekoitusta. Anna ajattelee huvittuneesti, että täällä sitä ollaan vain muumiklassikot sekaisin.
Muusikot aloittavat konsertin. He pistävät komeille suurille nenilleen silmälasit yhtaikaa kuin stereona. Toinen ottaa voimaa flyygelistä ja toisen sormet sekoittuvat mukaan.Vierekkäin, kuin kaksi tikkaa, he hakkaavat koskettimia ja silmälasit lenksuvat nenillä. Vieressä vanhempi arvokkaan näköinen pariskunta tirskahtaa pidätetystä naurusta ja kohta koko penkkirivi hytisee pyrskähdyksistä. Anna katsahtaa Lissuun.
Ei se huomaa. Lissu on jo omassa ihmemaassaan suljetuin silmin.
Annakin sulkee silmänsä ja eläytyy musiikkiin. Kuin riemullinen kesäinen päivä tulvisi sisälle ja samassa kaapit ovat siivotut ja tiskaamattomat tiskit somasti asettautuneet hyllyille puhtaina.
Sitten on vain lämpöä ja tuoksuja. Humisevia puita ja liplattavia aaltoja.Värien välkettä ja sisäisten maisemien maalauksia.
Ihmismassa on lämmin.Utuinen tunne tihenee kosketeltavaksi.
Konsertti loppuu ja syttyvät valot häikästyvät silmissä.Kumarruksia ja läpytyksiä ja taas läpytyksiä niin ,kuin tuhnsittain lätkittäisiin kärpäsiä käsien välissä.
Kukkia ja lentosuukkoja unelmille.Elämyskukkasia hetken unohduksesta.Miehet soittavat lisää. Siinä teille tuutulauluja arjen keskelle.
Ulkona Lissu pyrskähtää nauruun. Hän riepottaa Annaa kädestä ja hihkuu: "Juostaan. Mennään mun luo mansikkateelle , jooko, jooko."Hänen kaulassaan heiluu monenkirjava huivi, kuin riepumatto. Nikita lepraa päässä ja vilttitossut suhisevat lumessa.On kevät ja vielä lunta.
"Anna, Anna",,,Lissu kujertaa ja kiskoo takintaskujaan ulos. Paperilappusia tippuu lumihangelle. "Niin" , Anna saa vaivoin naurultaan sanottua ja jatkaa: "Olihan pojilla nenut.."
"Niin nenut," Lissu hihkuu, "Mutta se tunne kuin--
....kuin ruusu olisi revähtänyt silkkipaperin läpi."
Taikatemppuja keskellä arkipäivää.
He juoksevat kipakille käsikkäin ja Lissu nöksähtää tiskille ja sanoo myyjälle:" Saiskos yks LOLA." Anna pistää lapasen suuhunsa pidätellen nauruaan.
Niin, kuka muu kuin Lissu kulkisi kaupungilla vanhaa fillariaan talutellen kuin ihmistä; villatakki levällään ja silmät ihmetyksestä sädehtien. Ritsillä takana on vanha mollamaija nukke.
Yksi ystävällinen naama katsoen eteenpäin toinen taaksepäin.Lissukka tuo ikuinen lämöfilosooffi. Ihmiset kääntylevät urillaan , päät kiertyvät katsomaan jälkeensä tuota epätodellista näkyä keskellä arkipäivää pienessä kaupungissa.
Lissun luo mennään silloin, kun maailma kaatuu tai kun halutaan lämpöön ja turvaan.
Lissun pihamökissä on paha maailma kaukana. Sinne mennään kuin unimaahan. Siellä voi leikkiä.
Niinkuin silloinkin kun lauma ystäviä kokoontui pieneen piparkakkumökkiin. Mentiin sänkyyn vierekkäin ja kerrottiin satuja. Joken päässä oli pieni nuken pipo ja ja hellan pellissä keinua toinen pikku pipo. Huone täyttyi laulusta ja kitaran soitosta.Aika pysähtyi.Ystävykset hengittivät yhtä yhteistä samaa kaikkialla läsnäolevaa rytmiä.
Mutta eräänäpäivänä Lissu lähti. Hän pakkasi reppunsa ja tarttui vanhaan fillariinsa. Soitellen
surumielistä huuliharppuaan hän käveli sateisena yönä kauas pois suureen maailmaan.
Syksyllä leikkimökki oli purettu ja maassa leijuivat värikkäät vaahteran lehdet. Anna otti yhden kullanpunaisen lehden kätensä ja heitti sen keveään tuuleen. Kuin lintu se lennähti keinuen tuulen sylissä niin kauas ja korkealle. Kultainen valo siivilöityi hellänä puiden hennoissa latvuksissa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
niin kovasti:)
Lissukoita, lämpöfilosoofeja tämä maailma kaipaisi enemmänkin.Tunsin kerran minäkin erään...*hymyilee haikeasti*
Löysin kyllä tarinasta muutakin, en ole varma lähtikö mielikuvitukseni laukkaamaan tuulen mukaan..mutta annan sen mennä...:D
...oli paljon pitempi, mutten jaksanut sitä kirjoittaa . Lissu on ihan oikeasti olemassa oleva ihminen ja hänen kansaan on monet hauskat ja kipeätkin asiat jaettu silloin joskus ...kauan sitten...Tuli kyyneleet silmiin muistelessa.
..tämä juttu ei ole sitten tarkoitettu miksikään arvausleikiksi....vaan kertomus ystävyydestä:-)
-----joku kaihomieli tänään pääsi pintaan, kun papereita järjästäessä luiskahti käsiini.....
...joka minussakin herätti omat muistoni. Lissu on hieman kuin Nuuskamuikkunen Muumilaaksossa. Huuliharppua soittava filosofi, jonka leikkimökkinä oli teltta puron rannalla. Syksyn tullen Nuuskamuikkunenkin lähti huuliharppuaan soitellen pois palatakseen seuraavana keväänä takaisin. Tosielämän Nuuskamuikkuset eivät aina palaa, mutta pitäisikö meidän ottaa puhelin esiin ja kertoa heille, että yhä kaipaamme heitä!
PS "Tiskaaminen... Nuo eivät ymmärrä mitään. Tiskaaminenhan on sitä että kiepauttaa lautasta purossa, että huuhtaisee tassunsa ja heittää vihreän lehden menemään,eihän se ole mitään. Mistä nuo oikein puhuvat. " - Nuuskamuikkunen
.....nyt on niin mukavaa kun eivät tuossa loju pitkin pöytiä.
Kummallista , että Lissulla oli oikeestikkin huuliharppu, jota hän soitteli.
-----tarnia oli paljon syvällisemoi kokonaisuudessaan ja josko ehdin voin siihen vielä yhden osuuden lisääkin kirjoittaa.....että sitä kaikkea löytääkin itseltäänkin jo piiloitettuna---
Milloinkas sinun noveleitasi tulee nähtäväksi?
...innolla :))
Kun on näin kovatasoisessa kirjoittajaseurassa, kynnys julkaista omia novelleja on aika korkea, etenkään kun ei sitten kouluaikojen ole niitä paperille laittanut. Mutta katsotaan nyt.
.....novelleja ollut kirjoittanut noiden leikkimökkiaikojen jälkeen...taisi olla se "Suudelma" novelli, jonka tänne kaffeeseen kirjoitin ja vähän muistia veryttellen osaisinko vielä.
Novellin rakenne toki voi olla vaikkapa ihan jossakin asiatekstissä, tai kiintoisan esitelmän sisäisenä jännittenä. Mites se nyt olikaan ...alku ja tarina ja loppuhuipennus. Kokeile:-)
Kirjoittaminen on vähäsen kuin *RAKASTELEMISTA* -------jokain tuota sinäkin sen vertaa jo olet harjoitellut.....:-)))
Lisssun pihamökin vieressä olevassa suuressa talossa asustavat hänen vanhempansa.Anna on pyydetty kylään.
Lissu on portailla vastassa ja kuiskaa Annalle:
"Varo siellä on äiti kotona" Jotkut äidit ovat ankaria ja nuhtelevia äitejä. Lissu onkin kertonut äidistään jo aiemmin, että äiti on koristeellinen ihminen. Äiti maalaa naamaansa , mutta Lissu ei.
Äiti ja isä ovat järkeviä ja hyvää tarkoittavia ihmisiä. Lissu on saanut joka syntymäpäivä aina uuden ja kauniin pitsimekon, joita hän ei ole koskaan käyttänyt.
Anna muistaa kuinka kerran Lissu oli näyttänyt hänelle pitkää listaa , jonka äiti oli laittanut yöpöydälle.
Listassa luki:
-vessapaperi lattialla
-hammastahna puristettu väärin
-pusero ruttuinen
-kirjat levällään
-lapaset ja sukat parsimatta
Lissu oli ollut mielisairaalassa toimintaterapeutti harjottelijana ja hän olikin vienyt kaikki sukkansa ja lapasensa potilaille parsittaviksi.
Nauraen Lissu oli selittänyt Annalle:" Kuvittele , eivät edes hullutkaan jaksaneet kokopäiväisesti lapasia parsia."
Lista olikin jäänyt Annan mieleen ja sitä ihmeteltyään vielä jäljestäkin päin Lissu oli todennut sen nyt olleen vain yksi niistä kaikista yhden illan kasvatusohjelmista---eikä sen kummempaa.
Mennään sisälle taloon ja tervehditään. Lissun äidin käsi on viileä.Mennään peremmälle.
Annan kiertää huoneissa, ja vähän aristellen tarkastelee ympäristöä.
Tuossa on lipasto ja sininen liina, sinisiä muovisia kukkia kullatussa maljakossa. Sininen posliininen muna pienessä kupissa.Lissu on kertonut , että talo on täynnä krääsää ja somisteita.Onkohan ,,,Anna miettii ja jatkaa tarkasteluaan.Tuossa on piano, mykän ja yksinäisen näköinen. Sillä ei soita kukaan.Tässä talossa asuu karjuva tiikeri-isä. Kuva on aivan selkeänä Annan mielessä.Tuossa on pienissä kultaisissa kehyksissä kuvia. Äiti on raamittanut perheensä.Kolme pikkuista vakavaa lasta , karjuva tiikeri-isä ja nuhteleva äiti-ihminen.Kaikki on sterillin puhdasta ja juuri siivottua. Ruusuin kuvioidut ikkunaverhot lepattavat hieman avoimesta ikkunasta.Isä on karjunut pienen äiti-ihmisen pelokkaaksi ja ankaraksi.Äiti on kätkenyt rakkautensa esineisiin.Jokainen kuppi ja kippo ja virkatut liinat ja muovikukat kertovat puseretusta toteutumattomasta rakkauden nälästä. Syvä ja hiljainen kuiskaus on jäänyt huoneisiin: rakkautta , on niin ikävä rakkautta.
Anna tuntee kuinka sydäntä kivistää. Noin yksin, noin suunnattoman yksinkö ihmiset elävät huoneissaan.
"Tuu jo!",Lissu hihkaisee ja säpsäyttää Annan ajatuksitaan "Mennään vintille, mun entiseen huoneeseen", hän jatkaa sitten.
Kavutan rappuset ylös ja Lissu esittelee huoneen , jossa hän asui ennenkuin muutti pihamökkiin.
Tässä huoneesa on satutytön tunnelmaa vielä jäljellä.Kaikkialla on vanhoja mukavia huonekaluja.Ikkunasta sataa suuren hopeapajun värisevä varjo lattialle ja seinille.Anna poimii sohvalta pehmoisen räsynuken syliinsä samalla katse eksyen piirongin päällä olevaan kauniiseen posliininukkeen.Nukke on runsain rimpsuin puettu ja päässä vaaleanpunainen pitsi myssy.
Lissu hymähtää katsoen nukkeensa."Ei sillä ole leikitty koskaan , se on vain suunnuntai katselunukke."
Äiti huutelee alas kahville. On elokuu ja vielä niin lämmintä.
-------jatkuu ...ehkä--------
Istutaan Baarissa koko sakki: Hansu, Jokke, Mara , Lissu ja Anna.Ollaan hilpeitä ja juodaan viiniä.
"Lissu nyt nauretaan", hihkuu Anna. Jokke kertoo loputonta tarinaa pienestä mustapartaisesta miehestä jolla on villakoira ja kävelykeppi.Tarina jatkuu ja sama loppuu alusta ja päättyy alusta. Hansu ja Mara ja Anna nauravat katketakseen. "No sitten se runo ja kaikki yhtäaikaa ", saa Hansu vaivoin naurultaan sanotuksi.
Jokke:"Olipa kerran tyttö ja sillä oli kieli ja tikkaria mieli."
Hansu:"Minä en ala, en ala, en ala, ei aleta koskaan."
Anna vakavammin:" Henki ja sielu ja sielun mieli."
Mikä on sielu , hei mikä on henki.
"Lueppas typy kirjoista ", sanoo Jokke. Anna on lukenut eikä ymmärtänyt.
"Lissu , miksetsää sano mitään , noh."
Ei Lissu mitään sanonut,meni veskiin ja takaisin. Kulautti viinilasinsa tyhjäksi ja lähti.
------------
Lissu", kysäisee Anna katsahtaen Lissukan itkettyihin silmiin,"Oltiinks me tyhmii sunsta eilen?"
"Ette olleet ", vastaa Lissu,"minä itse se olin."
"No miksi olit?"
"Kunluulen olevani raskaana", huokasee Lissu.
"Mikset sitä jo eilen sanonut?"
"Sanoa nyt sulle, pikkulikkanahan mua pidät."Lissu pyörittelee kynää käsissään ja napittaa Annaa silmiin. "Onkait niitä mullakin ongelmia."
Lissullako, Anna on jo hämillään.Ongelmia Lissulla onhan niitä , onhan tietysti. Nyt sen vasta huomaa , että onhan se jo nainen --rinnat ja kaikki.
Anna:"Kenen kans sinä?"
Lissu:"Kait tiedät."
Anna: "Empäs tiedä, kerro."
"Olenhan minä sulle siitä ihmisestä kertonutkin ",saa Lissu kyneliltään sanotuksi.
"Aise hölö ....se omituinen olento..ko, niinkö", Anna päivittelee jatkaen samaan hengenvetoon",SEN kans aloit nuin vain, niikö, ,,,,?"
"Siinä näet, et olisi uskonut niinkö? Mä menin sen luo yhtenä iltana ja se näytti mulle tauluja. Ne taulut olivat sellaisia yksinäisyysahdistuskuvia ja niin siinä vain kävi."Lissu selittää jo tuohtuneena.
"No jo olit ..kin tosi hullu." töksäyttää Anna.
"Mikä hullu ja sellainen oot itsekkin ja kaikki kai me jontenkin ollaan," Lissun selittää ääni väristen.Oltiin vain alasti kaikkialta alasti."
Niinpä tietenkin, aivan niin, sillaihan sitä ollaan.Alasti ollaan ja sillai ja sitten näin vain käy.Mietitään , mietitään, mitä sitten, lapsille lapsia ja mitä sitten tehdään.
Viikko sitä mietittiin mitä tehdä. Eikä se Lissu siihenkään olisi suostunut. Eikä sitäkään tiedä, möykky jotain ja onko sillä jo sielu ja milloin siihen tulee henki ja onko se jo ihminen.
Mutta onhan sekin jo elämää.Kai se Lissukin sitten haluaa. Pakkokai sekin on hyväksyä, että kaikki sitäkin haluaa.Syntyyhän niitä ihmisiä maailmaan. Kuka sitten mitenkin syntyy.Väittävät ettei se mitää ja jos ei mielytä niin otetaan pois.Kiskotaan naisista rakkauden idut irti noin vain ja jonnekin koiranruuaksi.Lissu sanoo , että jos nin on ja kotona kertoo, niin pois vain näkyvistä. Noin ihmiselle sanotaan. Pois näkyvistä.
-----jatkuu mahdollisesti-----
Liissu keittää mustaviinimarja teetä ja sytyttää mehiläisvaha kynttilät. Elokuu on jo pitkällä ja hämärtyvässä illassa on syksyn tuntu.
He puhuvat hiljaa keskenään. Joskus on tunne kuin sanoja ei tarvittaisi ollenkaan. Kaikki tärkeä välittyy muutenkin ymmärrettäväksi.
Sitten Lissu alka kertoa lapista. Tunturit ja erämää kasvat huoneeseen. Lapin suunnaton taianomainen selkeä ja suuri yksinäisyys tunkeutuu sisäiseen ilmapiiriin.
Lissu kertoo: "Samoilin tunturissa ja minua seurasi rujo ja kitulias lapin kummajainen. Halusin olla yksin ja käännyin huutamaan hänelle, että mene matkoisi siitä minua väijymästä.
Se meni ja tupisi mennessään:" Senkin noita, olet noita ja möröt syövät sinut täällä suuhunsa."
"Menin nukkumaan erämaakämppään.Mutta tiedätkös, että yöllä se olikin tullut perässäni sinne. Aamulla kun heräsin se oli keittänyt nuotiolla ulkona kahvit." Siinä se seisoi sitten oven pielessä rumana ja rujona katsellen minua pikimustilla silmillään.Ei se koskenut eikä mitään. Se vain hengitti kuin pieni lapsi ja kyyneleet valuivat sen silmistä.Se vain pyysi minut kahville tuskin kuuluvalla äänellä.Kun katselin häntä kahvia hiljaisina juodessamme,niin yhtäkkiä ymmärsin tuollaisenkin peikon olevan ihminen. Se lähti niinkuin oli tullutkin. Hävisi sinne tuntureille taakseen edes kertaakan katsomatta."
"Etkö edes pelännyt",kysäisee Anna hämillään.
"Ihmistäkös minä nyt pelkäisin", naurahtaa Lissu ja kiepsahtaa suureen sänkyyn tilkkupeiton päälle.
Hämärä valuu jokaiseen nurkkaan ja kynttilöiden valot tanssivat seinillä. Anna on heittäytynyt Lissun viereen.
"Minun kai pitäisi lähteä kotiin",kuiskaa Anna väsyneesti.
"Ei vielä , levätään ensin", vastaa Lissu ja jatkaen hiljaisesti: "Kertoisitko minulle sadun."
Sinulleko sadun , sinulle joka olet kuin satu itse.Toki kerron , kerronhan minä.Mutta ensin kerron jotain muuta.
"Muistatko kun sinulle vähän pahastikkin taisin sanoa silloin, kun luulit olevasi raskaana. En minä sitä niin tarkoittanut, mutta halusin vain puolustaa elämää." Annalle on noussut kyyneleet jo silmiin ja hän katsoo hellän myötätuntoisena Lissukkaan.
"Höh, mitä tuo nyt oli ja juttuhan selvisi. Ei tullut lasta tuli menkat", Lissu vastaa keveästi ja samalla naurahtaa.
"Sanoin minä, sanoin pahastikkin.Sitä vain kun puolustaa, niin unohtaa , että toisellakin puolella on joku ja ei voikkaan olla vain sillä puolella , mitä uskoo puolustavansa.
Kyllähän minä sinua ymmärsin ja ymmärsin sitä toistakin, sitä sinun kaveriasi. Ymmärränhän , että noin voi tapahtua.Harvoin sitä kohdalle sattuu , että haluaa niin paljon ja tuntee toisenkin haluavan ja eikai sitä aina niin ehdi kaikkea ajatella.Vaikeakai sitä on silloin kieltää ja kieltää itseään haluamasta.Joskus vain on pakko."
"Hö, höpsötät nyt ja sitäpaitsi minua hävetti se jälestäpäin.Tuollainen hölöttäminen. Menin nyt noin vain, enkä mitään sen seurauksia edes pohtinut."
"Miksi sitäkin niin pitäisi hävetä.Miksi hellyyttä ja läheisyyttä hävetään niin paljon. Miksei tökeryyttä ja ilkeyttä ja pahansuopuutta älytä hävetä.Tuolle annan tuolle en, tuo saa rakkautta tuo taas ei. Vähän samanlaisia "räkäposkella" olijoitahan me ollaan kaikki. Ollaan oviin kolkuttajia ja pyydetään josko saisi sisälle tulla leikkimään...Eikö muka...?" Annaa alkaa jo naurattaa ja Lissukin hyrähtää nauruun.
"Niin", jatkaa Anna vielä,"oliskai sinunkin nyt pitänyt sentään älytä edes käyttää jotain."
Lissu puuskahtaa ja katsoo silmät levällään. "Ai silloinko,,,,siinä nyt sellaista ehtinyt miettiä."
"Seuraavan kerran mietit sitten....jookosta."
"Hei se satu, nyt sadun vuoro" , saanoo Lissu sulkien silmänsä ja pöyhäsee pehmoista tyynyä päänsä alle,
Anna kertoo hiljaisella äänellä ja kynttilät sammuvat. Hämärä valahtaa ympärille ja siihen he nukahtavat vierekkäin.
Kohta olisi Lissu pois ja kaukana maailmalla. Lissu oli jo kertonut , että kunhän lähtee niin pihamökkikin purettaisiin pois rumentamasta.
Anna oli sanonut hymy huulillaan , että onhan se leikkimökkikin vielä, tuo ihan pieni. Mitäs sitä pieni muumi-ihminen muuta tarvisikkaan ..kunhan on pieni ja lämmin koto. Niin Anna sen tietää, että se päivä on kohta ,jolloin he eivät enää näin nukkuisi. Jostain kaukaisilta tähdiltä sapuivat siniset enkelit levittäen suojelevat siipensä ja suudellen nukkuvien otsaa.Niin hiljaa ja sametin pehmeänä laskeutui elokuun yö.
....kirjoitusvirheitä....mutta olkoon.
----mikähän kirjoitusvimma lie iskenytkään ....kun näin paljon tätäkin piti "säveltää" .....eikai näin pikiä juttuja kukaan jaksa lukeekaan...Hohhoijakkaa...
...on kokonaisuuden kannalta epäolennainen asia. Minä ainakin luin jatko-osat yhdeltä istumalta ja hienosti ne toivat syvyyttä Lissun persoonaan, hänen maailmaansa ja osviittaa lähdön syihin. Ehkä tekstiä olisi voinut hieman tiivistää. Muuten edelleenkin teksti oli sitä samaa sujuvaa, lämmintä ja haikeaa kerrontaa kuin avausjaksokin. Väliosien jälkeen kaiketi saamme loppuosankin?
..olisi hiekkaan kirjoittanut:-) Sinä oletkin ainoa , joka on mitään kommentia edes sanonut.
-----minä tänne enää mitään ikinä kirjoita , enkä muuten järkkää mitään KISOJAKAAN:-(((
....OLENKIN TÄÄLLÄ JO OLLUT KUIN JOKU SIRKUKSESTA KARANNUT KLOVNI......
-----tai massaviihdyttäjä------
-----menee lopuksipäivää mököttään........
...nykyisessä ylikiireisessä maailmassa ei vaan aina ole olevinaan aikaa syventyä novelleihin, niiden tunnelmaan ja syvimpiin merkityksiin. Itsekään en taitanut täysin onnistua tuossa viimeksimainitussa, mutta ainakin novellisi välittämästä tunnelmasta pidin :))) Ja kertoihan merliNellakin sentään kommenttinsa.
Panoksesi kaffepalstan uudelleen henkiinherättämisessä on ollut merkittävä ja kisat hauskoja. Esimerkkisi myötä muutkin ovat aktivoituneet ja olemme saaneet oman lehdenkin, joten mihinkään mököttämiseen ei liene syytä!
PS Hiekallekin on kuule joskus kirjoitettu upeita tekstejä kuten esim laulu Love Letters in the Sand
antaa ymmärtää ;D