Täältä palstalta poistettu teksti oli ilmeisesti seriffi miserexille liian kovaa purtavaa
Teksti käsitteli Ilmestyskirjassa olevaa kertomusta Suuresta Babylonista. Mikä tässä on niin kammoksuttavaa?
Lainaus alkaa:
"PORTTO JA S-BABYLON TAI VALTAKUNTA
Kirjoittanut: elon 6.2.2005 klo 14.18
PORTTO JA S-B TAI VALTAKUNTA
I ”PORTTO” SUURI BABYLON
MIKÄ ON S-B, ”SUURI BABYLON”? Väärän uskonnon maailmanmahti, joka käsittää kaikki uskonnot, joiden opetukset ja tavat eivät ole sopusoinnussa Jehovan, ainoan tosi Jumalan, oikean palvonnan kanssa. (* JHWH, Jah, Jehova nimestä erill. kirj.)
Nooan ajan vedenpaisumuksen jälkeen väärä uskonto alkoi Baabelissa (joka tunnettiin myöhemmin Babylonina).
BAABEL JA NIMROD! 1. Moos. 10:8-10; 11:4-9 mukaan, kaupunkia johti Nimrod - niminen kapinallinen!
Babylonialaiset uskonnolliset käsitykset ja tavat levisivät ajan mittaan moniin maihin. Suuresta Babylonista tuli siten sopiva nimi väärälle uskonnolle kokonaisuudessaan.
MITKÄ TODISTEET AUTTAVAT TUNNISTAMAAN ILMESTYSKIRJAN SUUREN BABYLONIN?
Se ei voinut olla muinainen Babylonin kaupunki. Ilmestyskirja kirjoitettiin ajanlaskumme ensimmäisen vuosisadan lopussa, ja se kuvailee tapahtumia, joiden täyttymys ulottuisi meidän aikaamme saakka.
Encyclopedia Americana: "Persialaiset valloittivat kaupungin (Babylonin) Kyyros Suuren johdolla v. 539 eKr. Myöh. Aleksanteri Suuri suunnitteli tekevänsä Babylonista itäisen valtakuntansa pääkaupungin. Hänen kuolemansa jälkeen Babylon menetti vähitellen merkityksensä." (1956, III osa, s. 7). Juutalaiset palasivat Jerusalemiin täsmällisesti ennustetun 70 vuoden autiona oloajan päätyttyä 537 eaa.
Nykyään kaupungista on jäljellä vain asumattomat rauniot, joita Saddam yritti aiemmin entisöidä!
(Koalition sotajoukko pitää Babylonia tukikohtanaan 2005-02-01 aikoihin!)
ONKO SUURI BABYLON KAUPUNKIVALTION KALTAINEN?
Ilmestyskirjan vertauskuvallisessa kielessä Suuresta Babylonista puhutaan "suurena kaupunkina",
"valtakuntana", joka hallitsee maan kuninkaita, ja "porttona" (Ilm. 17:18; 18:3, 4)
A. Se on kaupunki johon sisältyy monta järjestöä, ja kuin valtakunta, jonka valta-alueella on monia kuninkaita, se on kansainvälinen. (Katolinen kirkko on kristikunnan, maailman uskontojen ydinosa ja kuuluu ainoana YK-järjestöön, käyttämällä toista nimeä: "Vatikaanivaltio"; n. 5 km2, sijaitsee Roomassa!).
B. Sen kuvaillaan olevan
1) suhteissa "kuninkaiden", hallitsijoiden kanssa ja
2) rikastuttavan suuresti kauppiaita, kun taas se itse muodostaa kolmannen perusaineksen, joka
3) on "tullut demonien asuinpaikaksi" ja
4) "profeettojen ja pyhien" vainoojaksi.
(n. 2000 v. on väärä uskonto vainonnut rauhaisia kristittyjä – Jeesuksesta ja apostoleista – Jehovan todistajiin, [Jes. 42:8, 9 ja 43:7-12!] – Ilm. 18:2, 9-17, 24.)
**
Raamatun mukaan on pohjimmltaan kaksi ryhmää: 1. Oikea Raamatun usko. 2. Väärät uskonnot, joiden opit ja tavat perustuvat muinaisesta Baabelista!"
Lainaus päättyy

Vastaukset 5
Vanhimmat
siinä tuli taas vartiotornitulkintaa raamatusta.
keitä ovat nuo väärät profeetat joita jotkut seuraavat?
ketkä ovat lisänneet raamattuun tekstiä raamatun kiellosta huolimatta
vastaus:
jehovantodistajien hallintoelin
kuuluvat ryhmään 2. väärät uskonnot
miten te jehovantodistajat ette tajua asiaa?
lukisitte joskus raamattua ilman vartiotornin tuulesta temmattuja tulkintoja, näkisitte mitä raamatussa todella sanotaan
UM-95 vertailussa.
http://www.jippii.fi/jsp/forum/thread.jsp?b=uskojaelama&t=22588
miksi pitäisi edes luopion teksteistä välittää.
korjaa käsitykseni jos et olekaan luopio eli ex-luterilainen nykyinen jehovantodistaja
>>Katolinen kirkko on kristikunnan, maailman uskontojen ydinosa ja kuuluu ainoana YK-järjestöön
Tämä YK:hon kuuluminen kelpasi muuten Vartiotorni-seurallekin vuosina 1992-2001 ja loppui vasta kun ex-todistajta kertoivat asiasta medialle.
Tiedote YK:n sivuilla: http://www.un.org/dpi/ngosection/watchtower.pdf
kaivellessani löisin tään
>>>lainaus:
II Portto
Kirjoittanut: elon 6.2.2005 klo 14.19
II MUINAINEN BABYLON OLI TUNNETTU VARSINKIN USKONNOSTA JA JEHOVAN UHMAAMISESTA!
NIMRODISTA – PAAVIIN!
A. Nimrod --- oli mahtava metsämies Herran edessä ["Jehovaa vastustamassa", UM]. - - Ja hänen valtakuntansa alkuna olivat Baabel [joka tunnettiin myöhemmin Babylonina]." - 1. Moos. 10:8-10: "
1. "Sumerilainen sivistys [joka kuuluu Babyloniaan] oli pappisvaltainen; valtion johdossa oli lugal (kirjaimellisesti `suuri mies´), jumalten edustaja." – Encyclopedia Americana (1977) 3. osa, s. 9. (Vrt. Juutalaisuuden johtajan, talmudin opettajan, nimitys "Rabbi" merkitsee myös "suurta"!)
2. "Uskonnolla oli keskeinen asema sumerilaisessa kulttuurissa. Jokaisen kaupungin katsottiin kuuluvan jollekin jumalalle, joka turvasi kaupungin vaurauden. Sumerilainen kuningas kuului jumalien ryhmään." – Spectrun (1977) 4. osa, s. 599.
B. Sinä [Belsassar, Babylonin kuningas] - - olet korottanut itsesi taivaan Herraa vastaan - - ja
sinä olet ylistänyt hopeisia ja kultaisia, vaskisia, rautaisia, puisia ja kivisiä jumalia, jotka eivät näe, eivät kuule eivätkä mitään tiedä. Mutta sitä Jumalaa, jonka kädessä on sinun henkesi ja kaikki sinun tiesi, sinä et ole kunnioittanut." - Dan. 5:22,23
C. Vanha nuolenpääkirjoitus kuuluu: "Kaikkiaan on Babylonissa 53 suurten jumalain temppeliä, 55 Mardukin kappelia, 300 kappelia maan jumaluuksille, 180 alttaria Istar-jumalattarelle, Nergal- ja Adad-jumalille ja 12 muuta alttaria eri jumalille." – Lainattu Werner Kellerin kirjaan Raamattu on oikeassa (Porvoo 1957) s. 280.
D. On siksi johdonmukaista, että Ilmestyskirjassa Suuri Babylon on uskonnollinen.
Koska se on kaupungin ja valtakunnan kaltainen, se ei rajoitu yhteen uskontoon. Se käsittää kaikki Jehovaa, tosi Jumalaa, vastustavat uskonnot. Katolinen hierarkia, Paavin erehtymättömyysoppi on itsensä korottamista, epäjumaloimista, koska omaksutaan Kristuksen sijaisen asema ja valtuudet, jotka jopa ylittävät Jumalan ja Jeesuksen valtuudet. (Paavi voi tehdä sopimuksia jopa Saatanan kanssa – näin määritellään valtuudet!)
**
2. Tessal. 2 ja 1. Joh. kertoo laittomuuden ihmisestä (jumaloidusta) ja Anti-Kristuksesta.
**