Suomalaiset eivät ole velkaa kehitysmaille, koska meillä ei ole ollut alusmaitakaan.
Moni eurooppalainen valtio on velkaa, Iso-Britannia etunenässä.
Nykyisin USA;n suuryhtiöt ryöväävät mm. Afrikkaa. Me Euroopassa saamme jätökset syliimme eli matuinvaasion.
Miksei YK puutu tähän suuryritysten ryöstelyyn?
Sen sijaan, että ryöstettäisiin maiden kulta- ja malmivarantoja voitaisiin kehittää maan asukkaita tekemään itse businesta omaisuuksillaan.
Eihän se näin mene. USA hyökkää armeijallaan, jos joku ei anna ryöstää maataan.
Gaddafi sanoi jo ennen kuin USA tappoi hänet, että Eurooppa saa vielä massoittain väkeä Afrikasta, jos Libyaa estetään tätä muuttoa vastustamasta.
Niinhän siinä kävi. USA pommitti Libyan infran paskaksi ja tappoi Gaddafin.
Nyt Eurooppa saa korjata USA;n jäänteet eli massamaahanmuuton.
Libya oli kehittynyt öljyvaltio. Sosialistinen, jossa Gaddafia ei saanut vastustaa.
Muutoin kansalla meni hyvin.
Nyt USA kaivaa öljyä tässäkin maassa.
Tämä on totuus. Tuokaa se esille kaikilla foorumeilla.
USA päättää EU:n matuinvaasiosta
5
<50
Vastaukset
- ollaannarussa
Suomen päättäjillä kieli syvällä USA:n perseesä...
- Aabrahamm
Älä arvaile, apukoululainen !!
- lölökölköäkäkl
Aloittaja esitti argumentteja, jotka ovat pääsyyllisiä maailman epätasa-arvoon - sotiin - nälänhätään - muuttoliikkeisiin ym.
Kaikki edellämainitut asiat voitaisiin hoitaa, jos vain haluttaisiin. Suurvallat ja suururitykset menettäisivät ryöväämisoikeutensa, mikäli maailman muut maat haluaisisivat tehdä muutoksen esim. YK;n kautta,
Ei haluta. Koko maailma on korruption kourissa. Nähdään paremmaksi, että ns. rikkaiden maiden palkansaajaväestö elättää kehitysmaiden köyhiä. Muutoin suuryritysten omistajat menettäisivät etunsa ja rahansa - ja ainakin osan suurista tuloistaan.
En käsitä, miksi länsimaiden palkansaajat suostuvat maksamaan näiden rikkaiden tienestit.
Ottamaan maihinsa pakolaisia köyhistä Afrikan maista, joita nämä rikaiden omistamat yritykset kuppaavat. Miksi ihmeessä? Mitä tapahtuu, jos lopetamme rikkaiden elättämisen? - tällainenonmaailma
"Sen sijaan, että ryöstettäisiin maiden kulta- ja malmivarantoja voitaisiin kehittää maan asukkaita tekemään itse businesta omaisuuksillaan".
On jotenkin kornia, että joku maa maailmassa tulee toiseen valtioon ja sanoo, että te ette omista maitanne, kaivoksianne, vesilaitoksianne jne. Sen sijaan meidän maamme yhtiöt omistavat täällä kaiken omistamisen arvoisen.
Asiahan on aivan sama kuin joku maa hyökkäisi toiseen maahan. Tässä "hyökkäys" tehdään" yritysten nimissä - "vapaan" globaalikapitalismin nimissä. Ei näytä pahalta ulospäin.
Jos et suostu tähän "vapaaseen" globaalikapitalismiin, niin käy huonosti: B-52 pommikoneet tekevät selvää jälkeä. - nouskaavastarintaan
Ihmiset eivät halua puhua tosiasioista - siis niistä asioista, jotka tavalla tai toisella vaikuttavat heidänkin elämäänsä. Monet ihmiset piiloutuvat toisten selän taakse. He pelkäävät. Aivan kuin koulukiusaamisessa - pari kiusaa ja muut myötäilevät - eivät puutu - pelkäävät. Homma jatkuu.
Näin ei tarvitse olla.
USA on eräs imperialistisimpia maita maailmassa, Se valloittaa maita ja mantuja monin eri tavoin. Monet ihmiset eivät miellä sen tekemiä valloituksia valloituksiksiksi, koska ne on naamioitu. Yksinkertaiermpi kansalainen ei huomaa, mistä on kyse.
Näin ketju jatkuu ja jatkuu. Suuri myötäilevä enemmistö on hiljaa samoin kuin oppilaan kiusaamistapauksessakin. Eivät he puutuu. Maailma ei puutu.
Tarvitaan rohkeita ihmisiä,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2719647- 766640
- 286296
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni996075Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv435929Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h1015821- 635235
- 454950
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on604290- 503900