Paradise,
tässä olisi sinulta kesken jäänyt vääntö:
Aluksi lainauksia parista palstan kirjoituksesta. (Lainaukset ovat katkoviivojen välissä.)
Lainaus nro 1:
-----
"Babylonin kukistumista v.539 eKr. ei kukaan epäile. Sitä pidetään ns. "kiveenhakattuna faktana" jopa jehnujen keskuudessa.
Jos ja kun kerran hyväksymme tuon v.539 eKr. historiallisen merkityksen, niin silloin meidän on hyväksyttävä myös Nebukadnessarin 8:n hallitusvuoden olleen vuoden 598 eKr. tienoilla, koska se perustuu samaan historiantutkimukseen ja perusteluun kuin tuo vuoden 539 ekr. tapahtumat.
Raamattu kertoo, että Jerusalem hävitettiin Nebukadnessarin 19 hallitusvuotena, joten Jerusalemin tuho tapahtui 587/6 eKr.
Tuosta faktasta te jehova-jeppulat ette pääse luikertelemaan!" [Corrector]
-----
Tuo on aivan totta! Miksi Paradise väität että maallinen historia ja raamattu olisivat tuossa ristiriidassa. Sinun pitäisi pystyä osoittamaan tuon todistelun virheellisyys muutenkin vain puhutun sanan voimalla. Pelkkä väittäminen itsessään ei ole mikään todiste, ymmärrätkös?
Olet muuten kysynyt tuota sanan AUTIOITUS käyttöä nimimerkiltä Jari L. näin: "Mitä sitten Raamatussa osoitettu Jerusalemin 70-vuotinen autiotus mielestäsi tarkoittaa? (Dan 9:2)"
Lainaus nro 2:
--------
"Ongelma on kuitenkin, että Jer 52:12 mukaan Jerusalemin autioitus tapahtui Babylonian kuninkaan Nebukadnessarin 19. hallitusvuonna. Tämä vuosi oli 587 (tai 586, vuoden vaihtumisen ajankohta oli eri kuin meillä) e.Kr. Nebukadnessarin hallitusvuodet voidaan laskea useista eri lähteistä. Tällaisia ovat esim. Ptolemaioksen Almagest-teos, babylonialaisen papin Berossuksen aikakirjat, useat babylonialaiset aikakirjat, erilaiset astronomiset kirjoitukset (kuten VAT 4956) sekä noin 5.000 erilaista yksityistä babylonialaista dokumenttia (sopimuksia, kauppakirjoja jne.). Huomattava on, että myös (Vartiotorniseurankin mukaan oikea) Babylonian valloituksen ajankohta on laskettu juuri näistä samoista aikakirjoista! Mikäli niitä siis pidetään epäluotettavina, murenee samalla koko raamatullisen ajanlaskun mahdollisuus. Raamattu itsehän ei mainitse yhtään absoluuttista vuosilukua.
Mitä on sitten sanottava Daniel 9:2:sta? Siinähän Daniel sanoo: "minä, Daniel, kirjoituksia tutkiessani havaitsin, että Herra oli ilmoittanut profeetta Jeremialla niiden vuosien määrän, jolloin Jerusalem oli oleva autiona, ja se luku oli seitsemänkymmentä vuotta." On ensiksihin huomattava, että Daniel ei sano, että nämä seitsemänkymmentä vuotta olisivat täsmällinen aikamäärä, joka olisi laskettava Jerusalemin tuhosta. Hänen mukaansa Jerusalemin autioituksen aika oli seitsemänkymmentä vuotta, mutta hän ei sano tarkalleen, mistä mihin tämä aika tuli laskea.
Daniel mukaan nämä seitsemänkymmentä vuotta täyttävät Jeremian profetian (samoin sanoo 2 Aik 36:21). Tämän täytyy olla viittaus Jeremian kirjan 25. lukuun, ennen kaikkea sen jakeeseen 11.
On huomattava, että Jeremia ei missään sano, että Jerusalemin autioituksen aikamäärä olisi 70 vuotta. Hänen mukaansa nuo seitsemänkymmentä vuotta ovat nimenomaan maan orjuutuksen aika, jolloin maa tosin on "täynnä raunioita ja autioituu". Nebukadnessar voitti Egyptin faarao Nekon Karkemiin taistelussa vuonna 605 e.Kr. Sotaretkellään hän autioitti ja tuhosi pahoin Egyptin kanssa liittoutunutta Juudeaa, sekä kuljetti huomattavan osan juutalaista ylimystöä sotavankeina Babyloniaan. Tämä on kaikesta päättäen ollut sen 70-vuotisen autioituksen alku, josta Jer. 25 puhuu. Tämän jälkeen Babylonian sotajoukot hävittivät ja autioittivat Juudaa lähes joka vuosi, kunnes he vuonna 587 tuhosivat koko Jerusalemin kaupungin.
Puhuessaan Jerusalemin tuhosta Daniel 9:2 käyttää heprealaista sanaa chorbah. Tämä sana ei tarkoita täydellistä tuhoa ja asumattomuutta, hävitystä kylläkin. Hes. 33:24, 27 käyttää tätä samaa sanaa chorbah puhuessaan ihmisistä, jotka asuvat "raunioissa" ja "raunioiden keskellä". Nehemia käyttää samaa sanaa puhuessaan "raunioina" olevasta Jerusalemista, jossa pakkosiirtolaisuudesta palanneet juutalaiset jo asuvat! Danielin 9:2 ei siis tarkoita Jerusalemin lopullista autioittamista. Viittaus Jeremian profetiaan osoittaa, että se viittaa Jerusalemin aitioituksen alkuun eli Nebukadnessarin sotaretkeen vuonna 605 e.Kr." [Jari L.]
-----
Linkki tuohon sinun itsesi aloittamaan ketjuun on tässä: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000 000000003&conference=4500000000000099&posting=220000000 05390525
Tuon Jari.L:n vastauksen jälkeen sinua ei enää ko. ketjussa näkynyt?
Onko pakosi tulkittava hiljaisesta hyväksynnästä vastustajien voitoksi?
tässä olisi sinulta kesken jäänyt vääntö:
Aluksi lainauksia parista palstan kirjoituksesta. (Lainaukset ovat katkoviivojen välissä.)
Lainaus nro 1:
-----
"Babylonin kukistumista v.539 eKr. ei kukaan epäile. Sitä pidetään ns. "kiveenhakattuna faktana" jopa jehnujen keskuudessa.
Jos ja kun kerran hyväksymme tuon v.539 eKr. historiallisen merkityksen, niin silloin meidän on hyväksyttävä myös Nebukadnessarin 8:n hallitusvuoden olleen vuoden 598 eKr. tienoilla, koska se perustuu samaan historiantutkimukseen ja perusteluun kuin tuo vuoden 539 ekr. tapahtumat.
Raamattu kertoo, että Jerusalem hävitettiin Nebukadnessarin 19 hallitusvuotena, joten Jerusalemin tuho tapahtui 587/6 eKr.
Tuosta faktasta te jehova-jeppulat ette pääse luikertelemaan!" [Corrector]
-----
Tuo on aivan totta! Miksi Paradise väität että maallinen historia ja raamattu olisivat tuossa ristiriidassa. Sinun pitäisi pystyä osoittamaan tuon todistelun virheellisyys muutenkin vain puhutun sanan voimalla. Pelkkä väittäminen itsessään ei ole mikään todiste, ymmärrätkös?
Olet muuten kysynyt tuota sanan AUTIOITUS käyttöä nimimerkiltä Jari L. näin: "Mitä sitten Raamatussa osoitettu Jerusalemin 70-vuotinen autiotus mielestäsi tarkoittaa? (Dan 9:2)"
Lainaus nro 2:
--------
"Ongelma on kuitenkin, että Jer 52:12 mukaan Jerusalemin autioitus tapahtui Babylonian kuninkaan Nebukadnessarin 19. hallitusvuonna. Tämä vuosi oli 587 (tai 586, vuoden vaihtumisen ajankohta oli eri kuin meillä) e.Kr. Nebukadnessarin hallitusvuodet voidaan laskea useista eri lähteistä. Tällaisia ovat esim. Ptolemaioksen Almagest-teos, babylonialaisen papin Berossuksen aikakirjat, useat babylonialaiset aikakirjat, erilaiset astronomiset kirjoitukset (kuten VAT 4956) sekä noin 5.000 erilaista yksityistä babylonialaista dokumenttia (sopimuksia, kauppakirjoja jne.). Huomattava on, että myös (Vartiotorniseurankin mukaan oikea) Babylonian valloituksen ajankohta on laskettu juuri näistä samoista aikakirjoista! Mikäli niitä siis pidetään epäluotettavina, murenee samalla koko raamatullisen ajanlaskun mahdollisuus. Raamattu itsehän ei mainitse yhtään absoluuttista vuosilukua.
Mitä on sitten sanottava Daniel 9:2:sta? Siinähän Daniel sanoo: "minä, Daniel, kirjoituksia tutkiessani havaitsin, että Herra oli ilmoittanut profeetta Jeremialla niiden vuosien määrän, jolloin Jerusalem oli oleva autiona, ja se luku oli seitsemänkymmentä vuotta." On ensiksihin huomattava, että Daniel ei sano, että nämä seitsemänkymmentä vuotta olisivat täsmällinen aikamäärä, joka olisi laskettava Jerusalemin tuhosta. Hänen mukaansa Jerusalemin autioituksen aika oli seitsemänkymmentä vuotta, mutta hän ei sano tarkalleen, mistä mihin tämä aika tuli laskea.
Daniel mukaan nämä seitsemänkymmentä vuotta täyttävät Jeremian profetian (samoin sanoo 2 Aik 36:21). Tämän täytyy olla viittaus Jeremian kirjan 25. lukuun, ennen kaikkea sen jakeeseen 11.
On huomattava, että Jeremia ei missään sano, että Jerusalemin autioituksen aikamäärä olisi 70 vuotta. Hänen mukaansa nuo seitsemänkymmentä vuotta ovat nimenomaan maan orjuutuksen aika, jolloin maa tosin on "täynnä raunioita ja autioituu". Nebukadnessar voitti Egyptin faarao Nekon Karkemiin taistelussa vuonna 605 e.Kr. Sotaretkellään hän autioitti ja tuhosi pahoin Egyptin kanssa liittoutunutta Juudeaa, sekä kuljetti huomattavan osan juutalaista ylimystöä sotavankeina Babyloniaan. Tämä on kaikesta päättäen ollut sen 70-vuotisen autioituksen alku, josta Jer. 25 puhuu. Tämän jälkeen Babylonian sotajoukot hävittivät ja autioittivat Juudaa lähes joka vuosi, kunnes he vuonna 587 tuhosivat koko Jerusalemin kaupungin.
Puhuessaan Jerusalemin tuhosta Daniel 9:2 käyttää heprealaista sanaa chorbah. Tämä sana ei tarkoita täydellistä tuhoa ja asumattomuutta, hävitystä kylläkin. Hes. 33:24, 27 käyttää tätä samaa sanaa chorbah puhuessaan ihmisistä, jotka asuvat "raunioissa" ja "raunioiden keskellä". Nehemia käyttää samaa sanaa puhuessaan "raunioina" olevasta Jerusalemista, jossa pakkosiirtolaisuudesta palanneet juutalaiset jo asuvat! Danielin 9:2 ei siis tarkoita Jerusalemin lopullista autioittamista. Viittaus Jeremian profetiaan osoittaa, että se viittaa Jerusalemin aitioituksen alkuun eli Nebukadnessarin sotaretkeen vuonna 605 e.Kr." [Jari L.]
-----
Linkki tuohon sinun itsesi aloittamaan ketjuun on tässä: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000 000000003&conference=4500000000000099&posting=220000000 05390525
Tuon Jari.L:n vastauksen jälkeen sinua ei enää ko. ketjussa näkynyt?
Onko pakosi tulkittava hiljaisesta hyväksynnästä vastustajien voitoksi?
Vastaukset 17
Vanhimmat
ei yksikään jehovantodistaja voi myöntää vartiotornin olevan väärässä.
nämä väittelyt ovat aivan turhia.
Jokainen tietää sen, että valkeuden saa filosifialla väännetyksi pimeydeksi ja pimeyden valkeudeksi, vaikka todellista muutosta ei tapahdukaan. Faktan on mahdollista "vääntää" ymmärrettäväksi toisin, kuin sen maalaisjärjellä lukiessa ymmärtää.
Esim.
"On ensiksikin huomattava, että Daniel ei sano, että nämä seitsemänkymmentä vuotta olisivat täsmällinen aikamäärä, joka olisi laskettava Jerusalemin tuhosta."
"On huomattavaa, että Jeremia ei missään sano, että Jerusalemin autioituksen aikamäärä olisi 70 vuotta."
Kaikella tuolla tyhjänpäiväisellä oikean vääräksi vääntämisellä te vain väsytätte kirjoitusten lukijat. Ei ihme, jos teidän kanssanne ei huvita keskustella pitempään.
"tässä olisi sinulta kesken jäänyt vääntö:"
Ei oikeasti olisi hirveästi intressejä jatkaa tästä aiheesta, mutta olkoon sitten.
"Historioitsijat ovat sitä mieltä, että Kyyroksen armeija valtasi Babylonin vuoden 539 eaa. lokakuussa. Nabunaid oli silloin kuningas, mutta hänen poikansa Belsassar hallitsi Babyloniaa hänen rinnallaan. Jotkut tutkijat ovat laatineet luettelon uusbabylonialaisista kuninkaista ja heidän hallituskausiensa pituudesta Nabunaidin viimeisestä vuodesta taaksepäin aina Nebukadnessarin isään Nabopolassariin asti.
Tuon uusbabylonialaisen aikakirjan mukaan kruununprinssi Nebukadnessar voitti egyptiläiset Karkemiin taistelussa vuonna 605 eaa. (Jeremia 46:1, 2) Nabopolassarin kuoltua Nebukadnessar palasi Babyloniin ottaakseen valtaistuimen itselleen. Hänen ensimmäinen hallitusvuotensa alkoi seuraavana keväänä (604 eaa.).
Raamattu kertoo, että babylonialaiset tuhosivat Jerusalemin Nebukadnessarin johdolla hänen 18. hallitusvuotenaan (19:ntenä, jos valtaanastumisvuosi lasketaan mukaan). (Jeremia 52:5, 12, 13, 29) Näin ollen jos uskottaisiin edellä mainittua uusbabylonialaista aikakirjaa, Jerusalemin autioitus olisi tapahtunut vuonna 587/586 eaa. Mutta mihin tämä maallinen ajanlasku perustuu, ja millainen se on verrattuna Raamatun ajanlaskuun?
Tärkeimpiä todisteita tämän maallisen ajanlaskun puolesta ovat seuraavat:
Ptolemaioksen kaanon: Klaudios Ptolemaios oli kreikkalainen tähtitieteilijä, joka eli 100-luvulla. Hänen kaanoninsa eli kuningasluettelonsa liitettiin hänen tuottamaansa tähtitiedettä käsittelevään teokseen. Useimmat nykyajan historioitsijat hyväksyvät Ptolemaioksen tiedot uusbabylonialaisista kuninkaista ja heidän hallituskausiensa pituudesta (vaikkakin Ptolemaios jättää mainitsematta Labasi-Mardukin hallituskauden). Ilmeisesti Ptolemaios perusti historialliset tietonsa lähteisiin, jotka olivat peräisin seleukidien hallitusajalta, joka alkoi yli 250 vuotta sen jälkeen kun Kyyros valtasi Babylonin. Näin ollen ei ole hämmästyttävää, että Ptolemaioksen luvut täsmäävät Berossoksen, seleukidien aikana toimineen babylonialaisen papin, lukujen kanssa.
Nabunaidin Harranin steele (NABON H 1, B): Tämä samalta ajalta peräisin oleva steele eli kivipatsas, jossa on piirtokirjoituksia, löydettiin vuonna 1956. Siinä mainitaan uusbabylonialaisten kuninkaitten Nebukadnessarin, Evil-Merodakin ja Neriglissarin hallituskaudet. Noita kolmea hallituskautta koskevat luvut ovat sopusoinnussa Ptolemaioksen kaanonissa esitettyjen lukujen kanssa.
VAT 4956: Tämä on nuolenpääkirjoitustaulu, jossa on vuodelta 568 eaa. peräisin olevaa tietoa tähtitieteestä. Siinä sanotaan, että muistiinmerkinnät olivat Nebukadnessarin 37. vuodelta. Tämä olisi sopusoinnussa sen ajanlaskun kanssa, joka sijoittaa hänen 18. hallitusvuotensa vuoteen 587/586 eaa. Mutta tämän taulun on tunnustettu olevan jäljennös 200-luvulta eaa., joten on mahdollista, että siinä olevat historialliset tiedot esittävät yksinkertaisesti sen, mitä pidettiin totena seleukidien aikana.
Liikeasioita sisältävät taulut: On löydetty tuhansia samalta ajalta peräisin olevia uusbabylonialaisia nuolenpääkirjoitustauluja, joihin on merkitty yksinkertaisia liiketoimia ja joissa mainitaan, mikä Babylonian kuninkaan hallitusvuosi oli liiketointa tehtäessä. Tällaisia tauluja on löydetty tunnettujen uusbabylonialaisten kuninkaitten kaikilta hallitusvuosilta tuon ajan hyväksytystä ajanlaskusta.
Maalliselta kannalta katsoen tuollaiset todistusketjut saattaisivat näyttää vahvistavan sen uusbabylonialaisen ajanlaskun, jonka mukaan Nebukadnessarin 18. vuosi (ja Jerusalemin tuho) oli vuonna 587/586 eaa. Mutta kukaan historioitsija ei voi kieltää sitä mahdollisuutta, että nykyinen käsitys Babylonian historiasta saattaisi olla harhaanjohtava tai virheellinen. On esimerkiksi tunnettua, että muinaiset papit ja kuninkaat muuttivat joskus muistiinmerkintöjä omien tarkoitustensa mukaisiksi. Tai vaikka löydetyt todisteet pitäisivätkin paikkansa, saattaisi olla että nykyajan tutkijat tulkitsevat ne väärin tai että ne ovat epätäydellisiä, niin että vielä löytämätön aineisto saattaisi voimakkaasti muuttaa tuon aikakauden ajanlaskua.
Tajuten ilmeisesti sellaiset tosiasiat professori Edward F. Campbell nuorempi esitti taulukon, johon sisältyi uusbabylonialainen ajanlasku, huomauttaen: "On selvää, että nämä luettelot ovat väliaikaisia. Mitä enemmän tutkii muinaisen Lähi-idän ajanlaskun ongelmiin liittyviä vaikeuksia, sitä haluttomampi on ajattelemaan, että mikään esitys on lopullinen. Tästä syystä sanaa noin voitaisiin käyttää vielä vapaammin kuin sitä käytetään." - The Bible and the Ancient Near East (vuoden 1965 painos), s. 281.
Raamattuun uskovat kristityt ovat kerran toisensa jälkeen havainneet, että sen sanat kestävät runsaan kritiikin kokeen ja että ne on todistettu täsmällisiksi ja luotettaviksi. He ymmärtävät, että koska se on jumalan henkeytetty sana, sitä voidaan käyttää mittakeppinä arvioitaessa maallista historiaa ja maallisia näkemyksiä. (2. Timoteukselle 3:16, 17) Vaikka Raamattu esimerkiksi puhui Belsassarista Babylonin hallitsijana, tutkijat olivat vuosisatojen ajan epävarmoja hänestä, koska hänen olemassaolostaan, henkilöllisyydestään tai asemastaan ei ollut saatavissa mitään maallisia asiakirjoja. Mutta lopulta arkeologit löysivät maallisia muistiinmerkintöjä, jotka vahvistivat Raamatun todeksi. Raamatun sisäinen sopusointu ja sen kirjoittajien osoittama huolellisuus myös ajanlaskua koskevissa asioissa puhuvat niin voimakkaasti Raamatun puolesta, että kristitty asettaa sen auktoriteetin maallisten historioitsijoitten jatkuvasti muuttuvien mielipiteitten yläpuolelle.
Mutta miten Raamattu auttaa meitä saamaan selville, milloin Jerusalem tuhottiin, ja miten se kestää vertailun maallisen ajanlaskun kanssa?
Profeetta Jeremia ennusti, että babylonialaiset tuhoaisivat Jerusalemin ja tekisivät kaupungin ja maan autioksi. (Jeremia 25:8, 9) Hän lisäsi: "Niin koko tämä maa tulee raunioiksi, autioksi, ja nämä kansat palvelevat Baabelin kuningasta seitsemänkymmentä vuotta." (Jeremia 25:11) Nuo 70 vuotta kuluivat umpeen, kun Kyyros Suuri (Raamatussa Koores) ensimmäisenä vuotenaan vapautti juutalaiset, ja he palasivat kotimaahansa. (2. Aikakirja 36:17-23) Me uskomme, että totuudenmukaisin tulkinta Jeremian 25:11:stä ja muista raamatunkohdista on, että nuo 70 vuotta alkoivat babylonialaisten tuhotessa Jerusalemin ja jättäessä Juudan maan autioksi. - Jeremia 52:12-15, 24-27; 36:29-31.
Kuitenkin ne, jotka luottavat pääasiassa maallisiin tietoihin tuon aikakauden ajanlaskun suhteen, ymmärtävät, että jos Jerusalem olisi tuhottu vuonna 587/586 eaa., niin Babylonin valtaamiseen ja siihen, että Kyyros päästi juutalaiset palaamaan kotimaahansa, ei missään tapauksessa olisi kulunut 70 vuotta. Yrittäessään saattaa asioita sopusointuun keskenään he väittävät, että Jeremian profetia alkoi täyttyä vuonna 605 eaa. Myöhemmät kirjoittajat lainaavat Berossoksen sanoja, joiden mukaan Nebukadnessar ulotti Karkemiin taistelun jälkeen Babylonian vaikutusvallan koko Syyria-Palestiinaan ja palatessaan Babyloniin (valtaistuimelle nousunsa vuonna, v. 605 eaa.) hän vei juutalaisia vankeja pakkosiirtolaisuuteen. Näin ollen he arvelevat Babylonin orjuudessa vietetyn 70 vuotta kestäneen ajanjakson alkaneen vuonna 605 eaa. Se merkitsisi sitä, että tuo 70 vuoden ajanjakso olisi päättynyt vuonna 535 eaa.
Mutta tähän tulkintaan liittyy joitakin suuria ongelmia:
Vaikka Berossos väittääkin Nebukadnessarin ottaneen juutalaisia vankeja valtaannousunsa vuonna, niin mitkään nuolenpääkirjoitukset eivät tue sitä. Ja mikä vielä tärkeämpää, Jeremian 52:28-30 kertoo tarkasti Nebukadnessarin ottaneen juutalaisia vankeja 7:ntenä, 18:ntena ja 23. vuotenaan, ei valtaannousunsa vuonna. Myös juutalainen historioitsija Josephus toteaa, että samana vuonna, jolloin Karkemiin taistelu käytiin, Nebukadnessar valloitti koko Syyria-Palestiinan "paitsi Juudeaa". Hän on näin ollen eri mieltä Berossoksen kanssa, ja hänen toteamuksensa on ristiriidassa sen väitteen kanssa, että juutalaisten orjuuden 70 vuotta alkoivat samana vuonna kuin Nebukadnessar nousi valtaistuimelle. - Antiquities of the Jews X, vi, 1.
Lisäksi Josephus kertoo muualla babylonialaisten aikaansaamasta Jerusalemin tuhosta ja sanoo sitten, että "koko Juudea ja Jerusalem sekä temppeli pysyivät hylättyinä 70 vuotta". (Antiquities of the Jews X, ix, 7) Hän osoittaa painokkaasti, että "kaupunkimme oli autio 70 vuotta kestäneen ajanjakson Kyyroksen päiviin asti". ("Apionia vastaan" [Against Apion] I, 19) Tämä on sopusoinnussa 2. Aikakirjan 36:21:n ja Danielin 9:2:n kanssa, joiden mukaan ennustetut 70 vuotta olivat maalle 70 täydellisen autioituksen vuotta. 100-luvulla kirjoittanut Antiokian piispa Teofilus osoittaa myös, että nuo 70 vuotta alkoivat temppelin tuhoamisella sen jälkeen kun Sidkia oli hallinnut 11 vuotta. - Ks. myös 2. Kuningasten kirja 24:18-25:21.
Mutta Raamattu itse sisältää vielä voimakkaampia todisteita sitä väitettä vastaan, että nuo 70 vuotta alkoivat vuonna 605 eaa. ja että Jerusalem hävitettiin vuonna 587/586 eaa. Kuten sanottu, jos alkaisimme laskea vuodesta 605 eaa., niin nuo 70 vuotta ulottuisivat vuoteen 535 eaa. Mutta henkeytetty raamatunkirjoittaja Esra kertoi, että nuo 70 vuotta kestivät "Kooreksen, Persian kuninkaan, ensimmäiseen hallitusvuoteen" asti, jolloin hän antoi säädöksen, joka salli juutalaisten palata kotimaahansa. (Esra 1:1-4; 2. Aikakirja 36:21-23) Historioitsijat uskovat, että Kyyros valloitti Babylonin lokakuussa vuonna 539 eaa. ja että Kyyroksen ensimmäinen hallitusvuosi alkoi keväällä vuonna 538 eaa. Jos Kyyroksen säädös annettiin hänen ensimmäisen hallitusvuotensa loppupuolella, niin juutalaiset pystyivät helposti palaamaan kotimaahansa seitsemänteen kuukauteen (tisriin) mennessä, kuten Esran 3:1 sanoo; se olisi vuoden 537 eaa. lokakuu.
Mutta ei ole mitään järkevää tapaa siirtää Kyyroksen ensimmäistä vuotta vuodesta 538 vuoteen 535 eaa. Jotkut jotka ovat yrittäneet selittää ongelman vähäpätöiseksi, ovat kaukaa haetusti väittäneet, että puhuessaan "Kooreksen ensimmäisestä vuodesta" Esra ja Daniel katsoivat asiaa joltakin erityisesti juutalaiselta näkökannalta, joka poikkesi Kyyroksen hallituskauden virallisesta laskutavasta. Mutta sitä ei voida puoltaa, sillä sekä ei-juutalainen käskynhaltija että persialaisista arkistoista löydetty asiakirja ovat yksimielisiä siitä, että säädös annettiin Kyyroksen ensimmäisenä vuonna, aivan kuten raamatunkirjoittajat tarkasti ja selvästi kertoivat. - Esra 5:6, 13; 6:1-3; Daniel 1:21; 9:1-3.
Jehovan "hyvä lupaus" on läheisessä yhteydessä tuohon ennustettuun 70 vuoden ajanjaksoon, sillä Jumala sanoi:
"Sillä näin sanoo Herra: Vasta kun ne seitsemänkymmentä Baabelin vuotta ovat täyttyneet, minä katson teidän puoleenne ja panen täytäntöön teitä kohtaan hyvän lupaukseni ja palautan teidät tähän paikkaan." (Jeremia 29:10)
Daniel piti tuota lupausta varmana uskoen, että nuo 70 vuotta eivät olleet pyöreä luku, vaan tarkka aikamäärä, johon saattoi luottaa. (Daniel 9:1, 2) Ja hänen käsityksensä osoittautui oikeaksi.
Samoin mekin haluamme ennen kaikkea Jumalan sanan ohjaavan meitä emmekä sellaisen ajanlaskun, joka perustuu pääasiallisesti maailmallisiin todisteisiin tai joka on ristiriidassa Raamatun kanssa. Näyttää ilmeiseltä, että vaivattomin ja selvin tulkinta Raamatun eri lausunnoista on se, että nuo 70 vuotta alkoivat Juudan täydellisellä autioituksella sen jälkeen, kun Jerusalem oli tuhottu. (Jeremia 25:8-11; 2. Aikakirja 36:20-23; Daniel 9:2) Näin ollen, jos laskemme 70 vuotta taaksepäin siitä, kun juutalaiset palasivat kotimaahansa vuonna 537 eaa., niin päädymme vuoteen 607 eaa., ajankohtaan jolloin Nebukadnessar 18. hallitusvuotenaan tuhosi Jerusalemin, syöksi Sidkian valtaistuimelta ja lakkautti maallisessa Jerusalemissa hallinneitten Juudan sukuhaaran kuninkaitten sarjan. - Hesekiel 21:19-27."
"Onko pakosi tulkittava hiljaisesta hyväksynnästä vastustajien voitoksi?"
Vastustajat ovat väärässä, sillä heidän käsityksensä Jerusalemin tuhon ajankohdasta perustuu epävarmoihin historiallisiin lähteisiin ja mielivaltaiseen Raamatuntulkintaan. Jokainen lukekoon tuon lainaamani tekstin.
>>Jotkut tutkijat ovat laatineet luettelon uusbabylonialaisista kuninkaista ja heidän hallituskausiensa pituudesta Nabunaidin viimeisestä vuodesta taaksepäin aina Nebukadnessarin isään Nabopolassariin asti.
Ja käytännössä kaikki nämä tutkijat ovat riittävällä tarkkuudella aivan samaa mieltä hallitsijoista sekä heidän hallinta-aikojensa pituudesta kuin Vartiotorniseura. Miksi ihmeessä kukaan jehovantodistaja ei kykene kertomaan miksi Vartiotorniseura sijoittaa kuitenkin Nebun hallinnon alun siten, että sen ja kaiken muun siihen liittyvän materiaalin välillä on noin 20 vuoden virhe?
Tätä kysymystä kierrät kuin kissa kuumaa puuroa ja koitat hukuttaa sen selittelyhyökyaaltoosi jälleen kerran:
--------------------------------------------
Nebukadnessar hallitsi 43 vuotta ja hänen jälkeensä tuli hallitsijaksi Evil-Merodak. (dp pp. 50-51; dp p. 99; it-1 pp. 238-239; it-2 p. 480; w00 May 15 p. 12; w86 Nov. p. 5; w65 Jan. 1 p. 29)
Evil-Merodak hallitsi 2 vuotta ja hänen jälkeensä tuli hallitsijaksi Neriglissar. (it-1 p. 773; w69 Feb. 1 p. 89; w69 Feb. 1 p. 90; w65 Jan 1 p. 29; it-1 pp. 238-239; it-1 p. 147; g72 May 8 pp. 27-28; it-1 p. 453; kc p. 186)
Neriglissar hallitsi 4 vuotta ja hänen jälkeensä tuli hallitsijaksi Labashi-Marduk. (w69 Feb. 1 p. 89; w69 Feb. 1 p. 90; w65 Jan. 1 p. 29; it-2 p.493; it-1 p.453; it-1 p. 425; it-1 p. 239; g72 May 8 pp. 27-28)
Labashi-Marduk hallitsi alle vuoden ja hänen jälkeen tuli hallitsijaksi Nabonidus. (w65 Jan. 1 p. 29; it-1 pp. 238-239; it-1 p.425; it-2 p. 458; w69 Feb. 1 p. 89)
Nabonidus hallitsi 17 vuotta, jonka jälkeen Kyyros valloitti Babylonin vuonna 539. (it-2 p. 457; it-1 pp. 567-568; w68 Aug. 15 pp. 490-491; w68 Aug.15 p. 491 Footnote)
Kun nämä hallitsijat sekä heidän hallinta-aikansa asetetaan Vartiotorniseuran osoittamaan järjestykseen sekä kiinnitetään Vartiotorniseuran nk. absoluuttiseen vuosilukuun, niin syntyy seuraava luettelo:
21 = 605 Nebukadnessar II 43 vuotta
1 = 604
2 = 603
3 = 602
4 = 601
5 = 600
6 = 599
7 = 598
8 = 597
9 = 596
10 = 595
11 = 594
12 = 593
13 = 592
14 = 591
15 = 590
16 = 589
17 = 588
18 = 587
19 = 586
20 = 585
21 = 584
22 = 583
23 = 582
24 = 581
25 = 580
26 = 579
27 = 578
28 = 577
29 = 576
30 = 575
31 = 574
32 = 573
33 = 572
34 = 571
35 = 570
36 = 569
37 = 568
38 = 567
39 = 566
40 = 565
41 = 564
42 = 563
43 = 562 Evil-Merodak 2 vuotta
1 = 561
2 = 560 Neriglissar 4 vuotta
1 = 559
2 = 558
3 = 557
4 = 556 (Labashi Marduk 9 kk) Nabonidus 17 vuotta
1 = 555
2 = 554
3 = 553
4 = 552
5 = 551
6 = 550
7 = 549
8 = 548
9 = 547
10 = 546
11 = 545
12 = 544
13 = 543
14 = 542
15 = 541
16 = 540
17 = 539 Nk. absoluuttinen vuosiluku (w68 Aug. 15 pp. 490-493)
--------------------------------------
>>Mutta mihin tämä maallinen ajanlasku perustuu, ja millainen se on verrattuna Raamatun ajanlaskuun?
Yllä olevan valossa olisi tähdellisempää puhua, Raamatun ajanlaskun asemesta, Vartiotorniseuran ajanlaskusta.
>>Mutta kukaan historioitsija ei voi kieltää sitä mahdollisuutta, että nykyinen käsitys Babylonian historiasta saattaisi olla harhaanjohtava tai virheellinen.
Virhemarginaali tutkijoiden välillä on käytännössä yhden vuoden luokkaa.
>> On esimerkiksi tunnettua, että muinaiset papit ja kuninkaat muuttivat joskus muistiinmerkintöjä omien tarkoitustensa mukaisiksi.
Siis tuhansia kaupallisia ja muita dokumetteja olisi väärennetty täsmälleen samalla tavalla?
Tässä pari näytettä tutkijoiden mielipiteistä, kiinnitä huomiota heidän mielipide-eroihin:
Abba, Raymond - PRIESTS AND LEVITES (IDB Vol. 3 p. 882) 586, Achtemaier Paul - THE OLD TESTAMENT ROOTS OF OUR FAITH (p. 103) 587, Achtemeier Elizabeth - SERAIAH (IDB Vol. 4 p. 278) 587/586, Ackroyd, Peter R. - EXILE AND RESTORATION (OTL, p. 2) 587, Adams, J.McKee - BIBLICAL BACKGROUNDS (p. 266) 586, Adamson, James T.H. - MALACHI (NBC, p. 804) 587, Addis, W.E. - THE PSALMS (PCI p.368) 586, Adeney, W.F. - LAMENTATIONS (Exp Vol. 3 p. 546) 587, Aharoni, Yohanan - THE LAND OF THE BIBLE (p. 369) 587, Albright, William F. - THE OLD TESTAMENT WORLD (IB, Vol. 1 p. 268) 587, Alden, Robert L. - HAGGAI (EBC, Vol. 7 p. 573) 586, Alexander, George M. - THE HANDBOOK OF BIBLICAL PERSONALITIES (p. 137) 587 , Alexander, Ralph H. - EZEKIEL (EBC Vol. 6 p. 741) 586, Allen, Leslie C. - PSALMS (IBC p. 607) 587, Allis, Oswald T. - THE UNITY OF ISAIAH (p. 32) 588?, Andersen, H.G. - ASSYRIA (ZPEB Vol. 1 p. 383) 587?, Anderson, Sir Robert - THE COMING PRINCE (13th ed. p. 235) 587, Anderson, Hugh JOB (INT. 1 Vol. p. 239) 586, Anderson, Bernard - UNDERSTANDING THE OLD TESTAMENT (p. 355) 587, Anderson, G.W. - THE PSALMS (PCII p. 410) 586, Andrews, H.T. - DANIEL (PCI p. 524) 586, Angus, Joseph - THE BIBLE HAND-BOOK (p. 526) 587, Archer, Gleason L, Jr - DANIEL (EBC, Vol. 7 p. 4) 587, Armerding, Carl E. - OBADIAH (EBC, Vol. 7 p. 337) 586, Armstrong, Karen - JERUSALEM: ONE CITY, THREE FAITHS (p. 27) 586, Asimov, Isaac - GUIDE TO THE BIBLE (p. 641) 586, Austel, Hermann J, - 1,2 KINGS (EBC Vol. 4 p. 3) 586, Avi-Yonah, M. - THE HOLY LAND (p. 11) 586, Baker, Walter L - OBADIAH (BKC Vol. 1 p. 1453) 586, Baker, D.W. - ZEDEKIAH (NBD p. 1278) 586, Baldwin, Joyce G. - THE HISTORY OF ISRAEL (NBC p. 24) 587, Ball, C.J. - CHRONICLES (Ell, p. 211) 588, Barabas, S. - HAMATH (ZPEB Vol. 3 p. 22) 587?, Barber, Cyril J. - NEHEMIAH [p.15 (2 prior deportations, 605&597)] 586, Barker, Kenneth L. - ZECHARIAH (EBC Vol. 7 p. 612) 586, Barlow, George - KINGS (PREACHER'S HOMILETIC COMMENTARY p. 648) 587, Barnes, W. Emery - EZEKIEL (NC p. 523) 586, Baron, Salo W. - ECONOMIC HISTORY OF THE JEWS (p. 8) 586, Baron, David - THE VISIONS AND PROPHECIES OF ZECHARIAH (p. 34) 587, Barr, James - DANIEL (PCII p. 592) 586, Barrington, Porter L. - JEREMIAH (CLB p. 710) 586, Barrois, Georges A. - CHRONOLOGY, METROLOGY etc (IB p. 142) 587, Barry, Alfred 1 KINGS (Ell, p. 6) 586, Barton, George A. - ARCHAEOLOGY AND THE BIBLE (p. 199) 586, Barwell, B.O. - KING, KINGSHIP (NBD p. 655) 587, Baxter, J. Sidlow - EXPLORE THE BOOK (Vol. 3 p. 280) 587, Beard, J.R. - ZEDEKIAH (PCBE Vol. 3 p. 1745) 588, Beasley-Murray, G.R. - EZEKIEL (NBC p. 668) 586, Beck, H.F. - GOUGING EYES (IDB Vol. 2 p. 450) 586, Bedale, C.L. - THE NATIONS CONTEMPORARY WITH ISRAEL (PCI p. 61) 586, Bennett, W.H. - THE THEOLOGY OF THE OLD TESTAMENT (p. 51) 586, Bentzen, Aage - INTRODUCTION TO THE OLD TESTAMENT (Vol. 2 p. 224) 587, Bertholet, Alfred - A HISTORY OF HEBREW CIVILIZATION (p. 375) 586, Bevan, Edwyn - THE APOCRYPHA (NC p. 24) 586, Bewer, Julius A. - OBADIAH (ICC p. 37) 586, Bickerman, Elias - FROM EZRA TO THE LAST OF THE MACCABEES (p. 4) 586, Biederwolf, William - THE SECOND COMING BIBLE COMMENTARY (p.152) 588, Bimson, John J. - REDATING THE EXODUS AND CONQUEST (p. 75) 587, Binns, L.Elliot - DANIEL (NC p. 545) 586, Bird, T.E. - THE PSALMS (CCHS, p. 457) 586, Birdsall, J.N. - ALPHABET (ZPEB Vol. 114) 586, Blackman, E.C. - JUSTIFICATION, JUSTIFY (IDB Vol .2 p. 1028) 586, Blackwood, Andrew - PREACHING FROM PROPHETIC BOOKS (p. 173) 586, Blaikie, William G. - MANUAL OF BIBLE HISTORY [p. 342 (3 deportations, 607&599)] 588, Blank, Sheldon H. - PROPHETIC FATIH IN ISAIAH (p.49) 586, Blenkinsopp, Joseph - DEUTERONOMY (JBC p.119) 587, Blue, J. Ronald - HABAKKUK (BKC Vol. 1 p. 1506) 586, Bowling, A. GEDALIAH (ZPEB Vol. 2 p. 669) 583, Bowman, Raymond A. - EZRA (IB Vol. 3 p. 574) 586, Box, G.H. - EZRA (HDB p. 253) 586, Boyer, Paul - WHEN TIME SHALL BE NO MORE (p.24) 586, Breasted, J.H. - A HISTORY OF EGYPT (p. 490) 586, Bright, John - THE KINGDOM OF GOD (p.114) 587, Brockington, L.H. - JOEL (PCII p. 616) 586, Brooks, Richard - GREAT IS YOUR FAITHFULNESS (p. 8) 586, Brown, Colin - DAY OF THE LORD (ZPEB Vol. 2 p. 46) 587, Brown, Charles R. - JEREMIAH (p. vi) 586, Browne, L.E. - HISTORY OF ISRAEL: POST-EXILIC (PCII p. 126) 586, Brownlee, William H. - EZEKIEL (IB.1V p. 411) 586, Bruce, F.F. - THE BOOK AND THE PARCHMENTS (p. 126) 587, Brueggemann, Walter - JEREMIAH 1-25: TO PLUCK UP, TO TEAR DOWN (p. 1) 587, Bullock, C. Hassell - INTRODUCTION TO THE OLD TESTAMENT POETIC BOOKS p.30 586, Bullough, S. - ABDIAS (CCHS, p. 666) 586, Burrows, Millar - JERUSALEM (IDB, Vol. 2 p. 852) 587, Bush, Frederic W. - OLD TESTAMENT SURVEY (p. 418) 586, Caldecott, W. Shaw - TEMPLE (ISBE p. 2934) 586, Campbell, Donald K. - DANIEL: DECODER OF DREAMS (p. 8) 586, Campbell, Edward F. - THE BIBLE AND THE ANCIENT NEAR EAST (Chronological Bibliography&Charts p. 292) 587, Carmody, John - THEOLOGY OF HISTORY IN THE OLD TESTAMENT (BTR, p. 173) 587, Carpenter, N. Bob - LAMENTATIONS (CLB p. 771) 586, Carson, John T. - ZEPHANIAH (NBC p. 777) 587, Carstensen, Roger N. - HAGGAI (INT. 1 Vol. p. 502) 586, Cashdan, Eli - SONCINO BOOKS: THE TWELVE PROPHETS (p. 259) 586, Castle, E.B. ANCIENT HISTORY AND TODAY (p. 165) 586, Cawley, F. - JEREMIAH (NBC p. 658) 586, Cazelles, Henri - OLD TESTAMENT BIBLICAL CRITICISM (IDB, Vol. 5 p. 101) 587/586, Challoner, Richard, Ed. - THE HOLY BIBLE TRANSLATED FROM THE LATIN VULGATE (p. 457) 588, Charles, R.H. - DANIEL (Cent p.106) 586, Charlesworth, J.H. - THE OLD TESTAMENT PSEUDEPIGRAPHA (Vol. 1 p. 616) 587, Chesnut, J. - Stanley - THE OLD TESTAMENT UNDERSTANDING OF GOD (p. 110) 586, Cheyne, T.K. - JEREMIAH: HIS LIFE AND TIMES (p. 1) 586, Childs, Brevard S. - INTRODUCTION TO THE OLD TESTAMENT AS SCRIPTURE (p. 346) 587, Chisholm, Robert B. Jr - JOEL (BKC Vol. 1 p. 1409) 586, Christie, W.M. - SYRIA (ISBE p. 2883) 586, Clements, R.E. - ISAIAH 1-39 (p. 6) 587, Clinton, H.F. - FASTI HELLENICI (Vol. 1 p. 328) 587, Coad, F.Roy - HAGGAI (IBC p. 959) 587, Cogan, Mordecai - 2 KINGS (AB p. 341) 586, Cohen, S. - EDOM, EDOMITES (IDB, Vol. 2 p. 26) 586, Cohu, J.R. - THE BIBLE AND MODERN THOUGHT (p. 181) 586, Coker, W.B. - HAZOR (ZPEB Vol. 3 p. 52) 587?, Coleman, N.D. - THE APOCRYPHA (NC p. 58) 587, Conroy, Charles - 1,2 SAMUEL, 1,2 KINGS (OTM p. 263) 587/586, Constable, Thomas L. - 2 KINGS (BKC Vol. 1 p. 586) 586, Cook, Stanley A. - AN INTRODUCTION TO THE BIBLE (p. 48) 586, Cook, F.C. - HABAKKUK (Cook p. 654) 588, Cooke, G.A. - EZEKIEL (ICC, p. xviii) 586, Cornfeld, Gaalyah - ARCHAEOLOGY OF THE BIBLE (p. 167) 586, Cornill, Carl INTRODUCTION TO THE CANONICAL BOOKS OF THE O.T. (p. 317) 586, Couturier, Guy P. - JEREMIAH (JBC p. 301) 587, Craigie, Peter C. - TWELVE PROPHETS (DSB Vol. 1 p. 208) 587, Crane, Thomas ISRAEL'S DEUTERONOMIC THEOLOGIANS (BTR p.183) 587, Crapps, Robert W. - PEOPLE OF THE COVENANT (2nd ed. p. 396) 587, Crichton, James - GEDALIAH (ISBE p. 1181) 586, Culver, Robert D. - DANIEL (WBC p. 771) 587, Cumming, J. Elder - THE BOOK OF ESTHER (p. 25) 586?, Cundall, A.E. - EZRA AND NEHEMIAH (NBC p. 401) 586, Cunliffe-Jones, H. - JEREMIAH (TB p. 285) 587, Currey, G. - EZEKIEL (Cook p. 113) 588, Dahlberg, Bruce T. - JESHUA (IDB Vol. 2 p. 867) 586, Dake, Finis Jennings - DAKE'S ANNOTATED REFERENCE BIBLE (OT p. 805) ca 616, Daniel-Rops, Henri - ISRAEL AND THE ANCIENT WORLD (p. 275) 586, Davey, C.J. - LACHISH (NDB, p. 669) 587, Davidson, A.B. NAHUM, HABAKKUK AND ZEPHANIAH (p. 46) 586, Davies, T. Witton - THE PSALMS (Cent Vol. 2 p. 46) 586, Davis, John J. A HISTORY OF ISRAEL FROM CONQUEST TO EXILE (p. 487) 586, Davison, W.T. - PROPHECY, PROPHETS (HDB p. 758) 586, Dawe, H. A. - THE ANCIENT NEAR EAST (p. 123) 586, De Vries, S.J. - CHRONOLOGY OF THE OLD TESTAMENT (IDB Vol. 1 p. 596) 586, Deane, H. - DANIEL (Ell, Vol. 5 p. 385) 588, Delitzsch, Franz - PSALMS (KD Vol. 2 p. 328) 588, Dentan, R.C. - KINGS, CHRONICLES [Lay p.154 (70 years till temple rebuilt)] 587, Dever, William G. - GEZER (IDB, Vol. 5 p. 363) 587/586, Dillard, Raymond B - INTRODUCTION TO THE OLD TESTAMENT (p. 304) 587, Dimont, Max I. - JEWS, GOD & HISTORY (p. 62) 586, Dodd, C.H. - THE BIBLE TO-DAY (p. 33) 586, Douglas, Emmett - EZEKIEL (CLB p. 778) 586?, Drake, W. - ZECHARIAH (Cook pp. 717-18) 588, Drinkard, Joel F. - JEREMIAH 1-25 (Word p. 5) 587, Driver, S.R. - INTRODUCTION TO THE LITERATURE OF THE OLD TESTAMENT (p. 298) 586, Drumwright, H.L., Jr. - DIASPORA (ZPEB Vol. 2 p. 119) 586, Duff, Archibald LAMENTATIONS (PCI p. 496) 586, Dumbrell, W.J. - COVENANT AND CREATION (p. 164) 587, Dumm, Demetrius R. - TOBIT, JUDITH, ESTHER (JBC p. 625) 587, Duncan, J.G. - THE ACCURACY OF THE OLD TESTAMENT (p. 107) 586?, Dunkin, John R. - DANIEL (CLB p. 829) 587?, Durant, Will - OUR ORIENTAL HERITAGE (p. 114) 586, Dyer, Charles H. - JEREMIAH (BKC Vol. 1 p. 1127) 586, Dyrness, William - THEMES IN OLD TESTAMENT THEOLOGY (p. 220) 587, Eadie, John - BIBLE CYCLOPEDIA (p. 362) 588, Easton, Stewart C. - A BRIEF HISTORY OF THE WESTERN WORLD (p. 401) 586, Eddrup, E.P. - 1 ESDRAS (COT) ca 588, Edersheim, Alfred - PROPHECY AND HISTORY [p. 322 (sets final deportation in 584)] 588*, Edwards, J.J. - BARUCH (ZPEB Vol. 1 p. 482) 586, Eichrodt, Walther - EZEKIEL (OTL p. 6) 587, Eiselen, F.C. - THE PENTATEUCH -- ITS ORIGIN AND DEVELOPMENT (ABC p. 143) 586, Eissfeldt, Otto - THE OLD TESTAMENT: AN INTRODUCTION (p. 503) 587, Ellis, Peter F. - 1, 2 KINGS (JBC p. 179) 587, Ellisen, Stanley A. - KNOWING GOD'S WORD (p. 236) 586, Ellison, H.L. - 1 & 2 CRONICLES (NBC p. 393) 587, Elmslie, W.A.L. - HOW CAME OUR FAITH (p. 14) 586, English, E. Schuyler, ed. - THE NEW SCHOFIELD REFERENCE BIBLE (p. 258) 586, Erith, L.E.P. - THE HISTORY OF ISRAEL (NC p. 184) 586, Evans, William - THE BOOK OF BOOKS (p. 197) 587, Everson, A. Joseph - DAY OF THE LORD (IDB Vol. 5 p. 209) 587, Fallows, Samuel, ed. - BARUCH (PCBE Vol. 1 p. 243) 588?, Farrar, F.W. - THE BOOK OF DANIEL (p. 333) 588, Fausset, A.R. - ZECHARIAH (JFB p. 717) 588, Feinberg, Paul D. - TRADITION AND TESTAMENT (p. 197) 586, Feinberg, Charles Lee - ZECHARIAH (WBC p. 899) 586, Fenton, Ferrar - THE HOLY BIBLE IN MODERN ENGLISH (p. 408) 588, Filson, Floyd V. - BIBLICAL ARCHAEOLOGIST READER [ed. Wright/Freedman (p. 192)] 587, Findlay, G.G. - BARUCH (HDB p. 85) 586, Finegan, Jack - LIGHT FROM THE ANCIENT PAST (Vol. 1 p. 192) 586, Fink, Paul R. - OBADIAH (LBC p. 1716) 586, Fisch, S. - EZEKIEL (Sonc, p. 225) 586, Fitzgerald, Aloysius - BARUCH (JBC p. 614) 587, Flanders, Henry J., Jr - PEOPLE OF THE COVENANT [2nd ed. (p. 396)] 587, Ford, Desmond - DANIEL (p. 35) 587, Forestell, J.Terence - PROVERBS (JBC p. 496) 587, Fosdick, H.E. - A PILGRIMAGE TO PALESTINE (p. 118) 586, Francisco, Clyde T. - STUDIES IN JEREMIAH (p. 1) 587, Freedman, H. - SONCINO BOOKS OF THE BIBLE - JEREMIAH (p. ix) 586, Freedman, David N. - CANON OF THE OLD TESTAMENT (IDB, Vol. 5 p. 131) 587, Freehof, Solomon B. - PREFACE TO SCRIPTURE: ... JEWISH TRADITION (p. 122) 586, Freeman, Hobart E. - INTRODUCTION TO THE OLD TESTAMENT PROPHETS (p. 241) 586, Fritsch, Charles T. - 1 CHRONICLES (IB.1 Vol. p. 208) 586, Frost, Stanley Brice - OLD TESTAMENT APOCALYPTIC (p. 87) 587, Fuller, J.M. - DANIEL (Cook p. 238) 588, Fuller, Reginald H. - THE BOOK OF THE ACTS OF GOD (p. 168) 587, Gaebelein, Arno C. - THE PROPHET DANIEL (p. 11) 587, Garner, G.G. - FORTIFICATION & SIEGECRAFT (NBD, p. 392) 586,
Gasque, W. Ward - OBADIAH (IBC p. 914) 587/586, Gates, John T. - 1 KINGS (WBC p. 308) 586, Geddie, William, ed. - CHAMBERS BIOGRAPHICAL DICTIONARY [3rd ed. 1935 (p. 689)] 586, Geikie, Cunningham - HOURS WITH THE BIBLE: FROM MANASSEH TO ZEDEKIAH (p. 394) 588, Geisler, Norman L. - A GENERAL INTRODUCTION TO THE BIBLE (p. 240) 586, Genung, John F. - ZEDEKIAH (ISBE p. 3142) 586, Gersh, Harry - THE SACRED BOOKS OF THE JEWS (p. 81) 586, Getz, Gene A. - NEHEMIAH (BKC Vol. 1 p. 673) 586, Giacumakis, G., Jr - BROOCH (ZPEB Vol. 1 p. 656) 587, Gifford, E.H. - BARUCH [APOCRYPHA ed, WACE Vol. 2 (p. 243)] 588, Gigot, Francis E. - SPECIAL INTRO. TO THE STUDY OF THE OLD TESTAMENT (Vol. 1 p. 43) 586, Gilbert, Martin - JEWISH HISTORY ATLAS (p. 6) 586, Glazebrook, M.G. - STUDIES IN THE BOOK OF ISAIAH (p. xv) 586, Gleig, G.R. - THE HISTORY OF THE BIBLE (Vol. 2 p. 109) 586, Goddard, Burton L. - MALACHI (WBC p. 914) 586, Gold, V.R. - BETH-SHEMESH (IDB Vol. 1 p. 403) 587, Goldingay, J.E. - BOOKS OF KINGS (NBD p. 661) 587, Golub, Jacob S. - IN THE DAYS OF THE FIRST TEMPLE (p. 155) 586, Goodman, H.G. - THE STORY OF PROPHECY (p. 185) 586, Goodspeed, Edgar J - HOW TO READ THE BIBLE (p. 91) 586, Gordon, A.R. - THE PROPHETS OF THE OLD TESTAMENT (p. 190) 586, Gordon, R.P. - PAPYRI AND OSTRACA (NBD p. 873) 587, Gotch, F.W. - JEREMIAH (PCBE Vol. 2 p. 920) 586, Gottwald, Norman K. - HEBREW POETRY (IDB Vol. 3 p. 837) 586, Gowan, Donald E. - BRIDGE BETWEEN THE TESTAMENTS (p. 12) 587, Graham, William C. - ZEPHANIAH (ABC p. 813) 586, Gray, John - ARCHAEOLOGY & THE OLD TESTAMENT (p. 180) 586, Gray, G.B. - THE BOOK OF ISAIAH (HDB p. 390) 586, Graybill, J.F. - JEREMIAH (WBC p. 659) 587, Griffith, F.L. - HOPHRA (HDB p. 362) 586, Grogan, Geoffrey W. - ISAIAH (EBC Vol. 6 p. 6) 587, Grubb, Edward - THE BIBLE: ITS NATURE AND INSPIRATION (p. 106) 586, Grun, Bernard - THE TIMETABLES OF HISTORY (p. 10) 581?, Guiladi, Yael - ONE JERUSALEM (p. 73) 587, Guillaume, A. - 1 & 2 KINGS (NC p. 273) 586, Guinness, H. Grattan - LIGHT FOR THE LAST DAYS (p. 49) 587, Gulston, Charles - JERUSALEM: THE TRAGEDY & THE TRIUMPH (p. 88) 586, Guthrie, Harvey H. - ISRAEL'S SACRED SONGS (p. 167) 587, Haggai, John - HAGGAI (CLB p. 907) 586, Hagner, D.A. - BOOK OF BARUCH (ZPEB Vol. 1 p. 484) 586?, Haldar, Alfred - RIBLAH (IDB Vol. 4 p. 78) 586, Hamilton, R.W. - LACHISH (IDB Vol. 3 p. 54) 586, Hammer, Raymond - THE BOOK OF DANIEL (p. 8) 586, Hannah, John D. - ZEPHANIAH (BKC Vol. 1 p. 1525) 586, Hanson, Paul D. - APOCALYPTICISM (IDB Vol.5 p. 32) 587, Harford, J. Battersby - STUDIES IN THE BOOK OF EZEKIEL (p. 2) 586, Harrelson, Walter - INTERPRETING THE OLD TESTAMENT (p. 227) 586, Harris, R. Laird - CANON OF THE OLD TESTAMENT (ZPEB Vol.1 p. 717) 586, Harrison, R.K. - INTRODUCTION TO THE OLD TESTAMENT (p. 832) 586, Hartman, Harvey D. - 2 KINGS (LBC p. 745) 586, Hartman, Louis F. - DANIEL (JBC p. 447) 587, Harvey-Jellie, W. - 1 & 2 CHRONICLES (Cent p. 324) 587, Hayes, John H. - AN INTRODUCTION TO THE OLD TESTAMENT STUDY (p. 218) 586?, Heaton, E.W. - THE OLD TESTAMENT PROPHETS (p. 83) 586, Heinisch, Paul - THEOLOGY OF THE OLD TESTAMENT (p. 315) 587, Helmbold, A.K. - OBADIAH (ZPBE Vol. 4 p. 479) 586, Hempel, Johannes - ETHICS IN THE OLD TESTAMENT (IDB Vol.2 p. 157) 587, Henderson, Ebenezer - THE 12 MINOR PROPHETS (p. 186) 588, Hengstenberg, E.W. - CHRISTOLOGY OF THE OLD TESTAMENT (p. 921) 588, Henry, Matthew - COMMENTARY ON THE WHOLE BIBLE (Vol. 2 p. 1027) 588, Herbert, A.S. - LAMENTATIONS (PCII p. 563) 586, Heschel, Abraham J. - THE PROPHETS (p. 135) 587, Higginson, R.E. - ZECHARIAH (NBC p. 790) 586, Hoaglind, Richard B. - WORLD HISTORY THE EASY WAY (p. 26) 586, Hobbs, Helen - THE PROPHETS SPEAK (p. 68) 587, Hoffner, H.A., Jr - AMMON, AMMONITES (ZPEB Vol. 1 p. 139) 587?, Holladay, William L. - JEREMIAH THE PROPHET (IDB Vol. 5 p. 471) 587, Hooke, S.H. - THE RELIGIOUS INSTITUTIONS OF ISRAEL (PCII p. 147) 586, Horton, R.F. - MINOR PROPHETS (Vol. 1 p. 185) 586, How, J.C.H. - EZRA & NEHEMIAH (NC p. 293) 586, Hubbard, D.A. - BOOK OF LAMENTATIONS (NBD p. 671) 587, Huey, F.B., Jr - JEREMIAH (BSC p. 121) 587, Hunt, Joseph Ignatius - EXCURSUS: ISRAEL AND HER NEIGHBORS (JBC p. 210) 587/586, Hyatt, J.P. - AMOS (PCII p. 618) 586, Irwin, W.A. - THE PROBLEM OF EZEKIEL (p. 68) 586, Jacob, Edmond - THEOLOGY OF THE OLD TESTAMENT (p. 187) 587, Jamieson, H.M. - BETHEL (ZPEB Vol. 1 p. 532) 587, Jantz, Elmer A. - EZEKIEL (LBC p. 1595) 586, Jeffery, Arthur - DANIEL (IB Vol. 6 p. 352) 587, Jenni, E. - DAY OF THE LORD (IDB Vol. 1 p. 785) 587, Jennings, A.C. - HAGGAI (Ell, Vol. 5 p. 550) 586, Jensen, Irving L. - JEREMIAH: PROPHET OF JUDGMENT (p. 117) 586, Jensen, Joseph - GOD'S WORLD TO ISRAEL (p. 298) 587, Johnson, Otto, ed. - 1997 INFORMATION PLEASE ALMANAC (p. 97) 586, Johnson, Aubrey R. - PROCLAMATION & PRESENCE [ed. R. Durham/Porter (p. 257)] 587, Jones, Alexander, ed. - THE JERUSALEM BIBLE (p. 1069) 587, Jones, Douglas R. - ISAIAH -- II & III (PCII p. 519) 586, Jordan, W.G. - THE OLD TESTAMENT AND SCIENCE (ABC p. 125) 586, Kaiser, Walter C.,Jr - TOWARD AN OLD TESTAMENT THEOLOGY (p. 236) 586, Kaiser, Otto - ISAIAH 13-39 (OTL p. 410) 587, Kapelrud, A. - PHOENICIA (IDB Vol. 1 p. 803) 587, Kaufmann, Yehezkel - THE RELIGION OF ISRAEL (p. 410) 587, Kautzsch, E. - LITERATURE OF THE OLD TESTAMENT (p. 192) 586, Kay, D.M. - CANON OF THE OLD TESTAMENT (HDB p. 112) 586, Keil, C.F. - KEIL-DELITZSCH COMMENTARY (KINGS p. 190) 588, Keller, Werner - THE BIBLE AS HISTORY (p. 295) 587, Kelley, Page H. - JEREMIAH 1-25 (Word p. 5) 587, Kellogg, Samuel - THE BOOK OF LEVITICUS (Exp p. 529) 586, Kelso, J.L. - BETHEL (IDB Vol. 1 p. 392) 587, Kenedy,& Sons (pub.) - THE HOLY BIBLE DOUAY/CONFRATERNITY [(p. 353) NT] 586, Kennedy, A.R.S. - ARK (HDB p. 49) 587, Kennett, R.H. - HAGGAI (PCI p. 572) 586, Kent, C.F. - BIBLICAL GEOGRAPHY AND HISTORY (p. 194) 586, Kenyon, Kathleen - ARCHAEOLOGY IN THE HOLY LAND (p. 289) 587, Kepler, Thomas S. - DREAMS OF THE FUTURE (p. 23) 586, Kidner, Derek - ISAIAH (NBC p. 588) 587, Kirkpatrick, A.F. - THE DOCTRINE OF THE PROPHETS (p. 534) 586, Kitchen, Kenneth A. - ARK OF THE COVENANT (NBD, p. 82) 587, Kitto, John - DAILY BIBLE ILLUSTRATIONS (Vol. 2 p. 304) 587, Klausner, Joseph - THE MESSIANIC IDEA IN ISRAEL (p. 70) 587, Kleinert, Paul - HABAKKUK (Lange Vol. 7 p. 5) 588, Kligerman, Aaron J. - MESSIANIC PROPHECY IN THE OLD TESTAMENT (p. 148) 586, Knight, George A.F. - DEUTERO ISAIAH (p. 28) 587, Kraeling, Emil G. - BIBLICAL ARCHAEOLOGIST READER [ed. Wright/Freedman (p. 142)] 586, Kraft, Charles F. - AMOS (IB.1 Vol. p. 476) 586, Kroll, F. Gerald - LAMENTATIONS (LBC p. 1526) 586, Kuist, H.T. - JEREMIAH (Lay p. 11) 587, La Sor, W. Sanford - 1 AND 2 KINGS (NBC p. 368) 587/586, Laetsch, Theodore - JEREMIAH (p. 11) 586, Lambert, D. etc - THE BOOK OF KEY FACTS (p. 11) 586, Landes, G.M. - AMMON (IDB Vol. 1 p. 112) 586?, Lapp, Nancy L. - POTTERY (IDB Vol. 5 p. 676) 587, Lattey, C. - JEREMIAS (CCHS p. 575) 587, Launay, A.J. - DICTIONARY OF CONTEMPORARIES (p. 7) 597, Lawson, J. Gilchrist - THE MARKED REFERENCE BIBLE (Chronology p. 8) 587, Leahy, M. - LAMENTATIONS (CCHS p. 592) 586, Lehrman, S.N. - HABAKKUK (Sonc p. 211) 586, Leonard, Paul E. - JOEL (IBC p. 889) 587, Leslie, Elmer A. - THE CHRONOLOGY OF THE OLD TESTAMENT (ABC p. 111) 586, Leupold, H.C. - EXPOSITION OF ISAIAH (Vol. 2 p. 23) 587, Levine, Baruch A. - PRIESTS (IDB Vol. 5 p. 687) 587, Levy, David - JOEL: THE DAY OF THE LORD (p. ix) 587, Lewis, J.P. - EKRON, EKRONITE (ZPEB Vol. 2 p. 260) 587, Lilley, J. - JEHOIACHIN (ZPEB Vol. 3 p. 419) 587?, Lindblom, J. - PROPHECY IN ANCIENT ISRAEL (p. 389) 586, Lindsey, F. Duane - HAGGAI (BKC Vol. 1 p. 1537) 586, Livingston, G. Herbert - OBADIAH (WBC p. 839) 587/586, Livingston, D.H. - ELIAKIM (ZPEB Vol. 2 p. 281) 587?, Lofthouse, W.F. - JEREMIAH AND THE NEW COVENANT (p. vii) 586, Longman, Tremper III - INTRODUCTION TO THE OLD TESTAMENT (p. 304) 587, Lowe, W.H. - ZECHARIAH (Ell, Vol. 5 565) 588, Luck, G. Coleman - DANIEL (p. 15) 588, Ludwigson, R. - A SURVEY OF BIBLE PROPHECY (p. 179) 586, Lumby, J.R. - 2 KINGS (Cam p. lii) 587, Lupton, J.H. - 1 ESDRAS (APOCRYPHA ed. Wace Vol. 1 p. 23) 588, M'Caw, Leslie S. - THE PSALMS (NBC p. 501) 586, M'Neile, A.H. - THE HISTORY OF ISRAEL (PCI p. 68) 586, Macalister, R.A.S. - PALESTINE (HDB p. 674) 586, Mackenzie, Donald A. - MYTHS OF BABYLONIA AND ASSYRIA (p. 489) 587?, Maclean, H.B. - ZEDEKIAH (IDB Vol. 4 p. 948) 587, MacRae, A.A. - PROPHETS AND PROPHECY (ZPEB Vol.4 p. 900) 586, Magnusson, M., ed. - CHAMBERS BIOGRAPHICAL DICTIONARY (5th ed., 1990 p. 1070) 586, Mangan, Celine - 1,2 CHRONICLES, EZRA, NEHEMIAH [p. 145 (OT)] 587, Mare, W.H. GAZA (ZPEB Vol. 2 p. 664) 587?, Marshall, I.Howard - 1 KINGS-2CHRONICLES (SU p. 47) 587, Martin, John A. - EZRA (BKC Vol. 1 p. 651) 586, Martin, Charles G. - 1 & 2 KINGS (IBC p. 395) 587, Masterman, E.W.G. - JERUSALEM (ISBE p. 1616) 586, Mauchline, J. - I & II KINGS (PCII p. 338) 586, Mauro, Philip - THE WONDERS OF BIBLE CHRONOLOGY (p. 73) 507, May, Herbert G. - EZEKIEL (IB Vol. 6 p. 44) 586, May, H.G. - HISTORY OF ISRAEL TO THE EXILE (PCII p. 125) 586, McCasland, S.V. - THE RELIGION OF THE BIBLE (p. 113) 587, McConville, J.G. - EZRA, NEHEMIAH & ESTHER (DSB p. 1) 587, McCurdy, James F. - HAGGAI (Lange Vol. 7 p. 8) 588, McDowell, Josh - DANIEL IN THE CRITICS' DEN (p. 48) 586, McFadyen, J.E. - HAGGAI (ABC p. 815) 587, McGee, J.Vernon - THRU THE BIBLE (Vol. 3 p. 436) 586, McKenzie, J.L. - THE TWO-EDGED SWORD (p. 22) 587, McNamara, Martin - TARGUM AND TESTAMENT (p. 20) 587, McNeill, W.H. - THE RISE OF THE WEST (p. 179) 586, McNichol, John - THINKING THROUGH THE BIBLE (Vol. 2 p. 70) 586, Meek, Theophile J, - LAMENTATIONS (IB Vol. 6 p. 5) 586, Mendenhall, G.E. - ELECTION (IDB Vol. 2 p. 80) 587, Mercer, Samuel A.B. - EXTRA-BIBLICAL SOURCES FOR HEBREW & JEWISH HISTORY (p. 197) 586, Merrill, Eugene H. - 2 CHRONICLES (BKC Vol. 1 p. 648) 586, Meyer, F.B. - JEREMIAH: PRIEST AND PROPHET (p. 8) 589, Meyrick, Prebendary - OBADIAH (Cook p. 565) 588, Micklem, Nathaniel - PROPHECY AND ESCHATOLOGY (p. 66) 586, Mihelic, Joseph - MOLTEN SEA (IDB Vol. 3 p. 541) 587/586, Millard, A.R. - TEMPLE (NBD p. 1169) 587, Miller, Adam W. - INTRODUCTION TO THE OLD TESTAMENT (p. 141) 587, Miller, J. Maxwell - THE OLD TESTAMENT AND THE HISTORIAN (p. 87) 587/586, Mitchell, T.C. - CHRONOLOGY (NBD, p. 193) 587586, Moller, Wilhelm - EZEKIEL (ISBE p. 1072) 586, Montefiore, C.G. - THE ORIGIN & GROWTH OF RELIGION ... ANCIENT HEBREWS (p. 207) 586, Montgomery, James A. - DANIEL (ICC, p. 114) 586, Moore, George F. - THE LITERATURE OF THE OLD TESTAMENT (p. 100) 586, Moorehead, W.G. - OUTLINE STUDIES IN THE BOOKS OF THE OLD TESTAMENT (p. 262) 588/589, Morgenstern, Julian - SOCIAL & ECONOMIC DEVELOPMENT OF ISRAEL (IDB2/768) 586, Moriarty, Frederick L. - ISAIAH 1-39 (JBC p. 280) 587, Morris, Herbert - TESTIMONY OF THE AGES (p. 554) 588?, Morrish, G. (pub.) - THE DATES AND CHRONOLOGY OF SCRIPTURE (p. 42) 588, Morton, W.H. - NETOPAH (IDB Vol. 3 p. 541) 587, Morton, H.V. - THROUGH THE LANDS OF THE BIBLE (p. 72) 586, Moscati, Sabatino - THE FACE OF THE ANCIENT ORIENT (p. 248) 586, Motyer, J.A. - PROPHECY, PROPHETS (NBD p. 977) 587, Mowinckel, Sigmund - HE THAT COMETH (p. 10) 587, Muilenburg, James - THE HISTORY OF THE RELIGION OF ISRAEL (IB Vol. 1 p. 329) 586, Murphy, Roland E. - PSALMS (JBC p. 589) 587,
Murphy, Richard T.A. - ZEPHANIAH, NAHUM, HABAKKUK (JBC p. 293) 587, Myers, Jacob M. - 2 CHRONICLES (AB p. 221) 587, Napier, B. Davie - PROPHET, PROPHETISM (IDB Vol. 3 p. 914) 587, National Geog. Soc. - EVERYDAY LIFE IN BIBLE TIMES (p. 275) 587, Neil, W. - HAGGAI (IDB Vol. 2 p. 509) 586, Neusner, Jacob - CHRISTIAN FAITH AND THE BIBLE OF JUDAISM (p. 6) 586, Newberry, Thomas - THE ENGLISHMAN'S BIBLE (p. 306) 588, Newell, William - OLD TESTAMENT STUDIES (p. 292) 588, Nichol, F.D., ed. - THE 7TH-DAY ADVENTIST BIBLE COMMENTARY (Vol. 1 p. 98) 586, Nicol, T. - DISPERSION (ISBE p. 856) 586, Nix, William E. - A GENERAL INTRODUCTION TO THE BIBLE (p. 240) 586, North, Christopher R. - ISAIAH (IDB Vol. 2 p. 742) 586, North, Robert - THE CHRONICLER: 1-2 CHRONICLES, EZRA, NEHEMIAH (JBC p. 404) 587, Noth, Martin - LEVITICUS [(OT) p. 130)] 587, Oesterley, W.O.E. - INTRODUCTION TO THE BOOKS OF THE APOCRYPHA (p. 257) 586, Oppenheim, A.L. - NEBUCHADNEZZAR (IDB Vol. 3 p. 530) 586, Orelli, Conrad von - ISAIAH (ISBE p. 1525) 586, Orr, James - TEMPLE (ISBE p. 2934) 586, Osborne, W. - LAMENTATIONS (IBC p. 800) 587, Oswalt, John N. - ISAIAH 1-39 (NIC p. 406) 587, Ottley, R.L. - A SHORT HISTORY OF THE HEBREWS (p. 309) 586, Overstreet, Floyd W. - JEREMIAH (CLB p. 709) 587, Ozanne, C.G. - THE FIRST 7000 YEARS (p. 86) 586, Parrott, Andre - BABYLON AND THE OLD TESTAMENT (p. 123) 586, Pascoe, L.C.,ed. - ENCYCLOPEDIA OF DATES & EVENTS (p. 22) 586, Patai, Raphael - THE HEBREW GODDESS (p. 11) 586, Paterson, John - THE GOODLY FELLOWSHIP OF THE PROPHETS (p. 175) 586, Patterson, Richard D. - 1,2 KINGS (EBC Vol. 4 p. 3) 586, Payne, J. Barton - ENCYCLOPEDIA OF BIBLICAL PROPHECY (p. 350) 586, Payne, D.F. - JERUSALEM (NBD, p. 569) 587, Peake, A.S. - JEREMIAH (Vol. 1 p. 74) 586, Pearson, Anton T. - EZEKIEL (WBC p. 703) 586, Pentecost, J. Dwight - DANIEL (BKC Vol. 1 p. 1326) 586, Perowne, T.T. - HAGGAI AND ZECHARIAH (p. 27) 586, Petersen, David L - HAGGAI AND ZECHARIAH 1-8 (p. 7) 587, Pfeiffer, Robert H. - HISTORY OF THE NEW TESTAMENT (p. 5) 586, Pfeiffer, Charles F. - ZEPHANIAH (NBD, p. 1278) 587, Philip J. King - AMOS (JBC p. 252) 587, Pickering, B.M. - JEREMIAH (NC p. 507) 586, Pierson, Arthur T. - KNOWING THE SCRIPTURES (p. 39) 586, Pilcher, C.V. - THREE HEBREW PROPHETS (p. 85) 586, Pinnock, W.H. - AN ANALYSIS OF SCRIPTURE HISTORY (p. 205) 588, Plumptre, E.H. - JEREMIAH (Ell, Vol. 5 p. 133) 588, Poelman, Roger - TIMES OF GRACE (p. 15) 587, Porteous, Norman W. - DANIEL (OT p. 135) 587, Power, E. - THE HISTORY OF ISRAEL TO 130 B.C. (CCHS p. 93) 587, Price, Warwick James - THE ONE BOOK (p. 37) 586, Price, Ross - LAMENTATIONS (WBC p. 695) 586, Price, Ira M. - THE TRANSMISSION OF THE OLD TESTAMENT (ABC p. 101) 586, Provan, Iain - LAMENTATIONS (NCB, p. 10) 587, Pusey, E.B. - LECTURES ON DANIEL THE PROPHET (p. 201) 588, Rabinowitz, I. - GOVERNMENT (IDB, Vol. 2 p. 457) 587, Rad, Gerhard von - OLD TESTAMENT THEOLOGY (Vol. 1 p. 337) 587, Radin, Max - THE JEWS AMONG THE GREEKS & ROMANS (p. 56) 586, Ragozin, Zenaide - STORY OF BABYLON, MEDIA & PERSIA (p. 181) 586, Rast, Walter E. - TRADITION HISTORY OF THE OLD TESTAMENT (p. 64) 587, Rattey, B.K. - A SHORT HISTORY OF THE HEBREWS (p. 106) 586, Raven, John H. - OLD TESTAMENT INTRODUCTION (p. 174) 586, Rawlinson, George - EZRA & NEHEMIAH: THEIR LIVES & TIMES (p. 9) 586, Redpath, H.A. - THE BOOK OF THE PROPHET EZEKIEL (WC, p. 19) 588, Relm, Merlin D. - ZADOK THE PRIEST (IDB Vol. 5 p. 977) 587, Rendtorff, Rolf - THE OLD TESTAMENT: AN INTRODUCTION (p. 53) 586, Richardson, Alan - PREFACE TO BIBLE STUDY (p. 47) 585, Rivkin, Elias - THE SHAPING OF JEWISH HISTORY (p. 19) 586, Roberts, J.M. - THE PELICAN HISTORY OF THE WORLD (p. 127) 587, Robinson, H.W. - INSPIRATION AND REVELATION IN THE OLD TESTAMENT (p. 123) 586, Robinson, T.H. - AN INTRODUCTION TO THE OLD TESTAMENT (p. 183) 586, Robinson, George L. - HAGGAI (ISBE p.1317) 586, Robinson, James M. - THE OLD TESTAMENT & CHRISTIAN FAITH [ed. B.W.Anderson (p. 128)] 587, Robinson, D.W.B. - OBADIAH (NBC p. 742) 587, Rogers, Robert W. - EZRA AND NEHEMIAH (ABC p. 454) 586, Roper, R.K. - LAMENTATIONS (NC p. 514) 586, Rose, H.J. - DANIEL (Cook p. 238) 588, Rosenberg, Stuart E - THE BIBLE IS FOR YOU (p. 16) 586, Roth, Wolfgang - ISAIAH (Knox p. 118) 587, Rowley, H.H. - THE GROWTH OF THE OLD TESTAMENT (p. 101) 586, Russell, Bertrand - A HISTORY OF WESTERN PHILOSOPHY (p. 312) 586, Russell, D.S. - THE METHOD & MESSAGE OF JEWISH APOCALYPTIC (p. 197) 587, Rylaarsdam, J.C. - HEBREW WISDOM (PCII p. 387) 586, Ryle, H.E. - THE CANON OF THE OLD TESTAMENT (p. xx) 586, Saggs, H.W.F. - THE GREATNESS THAT WAS BABYLON (p. 536) 586, Salibi, Kamil - THE BIBLE CAME FROM ARABIA (p. 15) 586, Sampey, John R. - THE BOOK OF OBADIAH (ISBE p. 2174) 587, Sanders, J.A. - EXILE (IDB Vol. 2 p. 186) 587, Sandmel, Samuel - CONCEPTIONS OF ISRAEL (IDB, Vol. 5 p. 462) 587, Sauer, Erich - FROM ETERNITY TO ETERNITY (p. 50) 586, Schofield, J.N. - JUDGES (PCII p. 304) 586, Schroder, W.J. - EZEKIEL (Lange Vol. 7 p. 6) 586/587, Schultz, A.C. - EXILE (ZPEB Vol.2 p. 424) 586, Schultz, Samuel J. - THE GOSPEL OF MOSES (p. 74) 586, Scofield, C.I., ed. - THE SCOFIELD REFERENCE BIBLE (p. 455) 588, Scott, R.B.Y. - THE WAY OF WISDOM (p. 35) 587, Scott, Thomas - HOLY BIBLE (Commentary Vol. 2 p. 673) 588, Scroggie, W.Graham - RULING LINES OF PROGRESSIVE REVELATION (p. 93) 586, Sellers, O.R. - PALACE (IDB Vol. 3 p. 620) 587, Sellin, E. - INTRODUCTION TO THE OLD TESTAMENT (p. 153) 586, Shanks, Hershel - THE CITY OF DAVID (p. 122) 586, Shewell-Cooper, W.E. - COTTON (ZPEB Vol. 1 p. 990) 587?, Short, Stephen S. - EZRA (IBC p. 490) 587, Simpson, D.C. - I & II KINGS (ABC p. 412) 586, Simpson, C.A. - THE GROWTH OF THE HEXATEUCH (IB Vol. 1 p. 197) 586, Skinner, John - I & II KINGS (p. 432) 586/587, Slotki, I.W. - KINGS (Sonc, pp. 315,319) 586/587, Slotki, Judah J. - DANIEL, EZRA, NEHEMIAH (Sonc, p. 114) 587, Smelik, Klaas A.D. - WRITINGS FROM ANCIENT ISRAEL (p. 191) 586, Smith, David Anthony - PEOPLE OF THE COVENANT (2nd ed. p. 396) 587, Smith, Uriah - DANIEL & THE REVELATION [p. 20 (Adventist, 70 years began 1st exile)] 588?, Smith, George - THE HEBREW PEOPLE (p. 347) 586, Smith, George Adam - A HISTORICAL GEOGRAPHY OF THE HOLY LAND (p. xxv) 587, Smith, W.Robertson - THE PROPHETS OF ISRAEL (p. 416) 586, Smyth, K. - 3 AND 4 KINGS (CCHS p. 328) 587, Snaith, Norman H. - 1 AND 2 KINGS (IB Vol.3 p. 11) 586, Sonne, Isaiah - SYNAGOGUE (IDB, Vol. 4 p. 479) 587, Spencer, F. Ernest OLD TESTAMENT HISTORY (p. 115) 587?, Stade, B. - BIBLISCHE THEOLOGIE DES ALTEN TESTAMENTS (p. 292) 586, Stafford, Gary C. - SECOND KINGS (CLB p. 354) 586, Stalker, D.M.G. - EZEKIEL (TB, p. 29) 586, Stearns, Wallace N. - THE BOOK OF KINGS (ISBE p. 1808) 586, Stephens-Hodge, L. - LAMENTATIONS (NBC p. 659) 586, Stevens, W.S. - THE BOOK OF DANIEL (p. 15) 587, Stigers, Harold - 2 KINGS (WBC p. 364) 586, Stinespring, W.F. - ASHDOD (IDB Vol. 1 p. 249) 587, Stott, John R.W. - UNDERSTANDING THE BIBLE (p. 96) 587/586, Streane, A.W. - EZEKIEL (Cam p. 34) 586, Stuart, Douglas HOSEA-JONAH (Word p. 403) 586, Stuhlmueller, Carroll - POST-EXILIC PERIOD: SPIRIT, APOCALYPTIC (JBC p. 337) 587, Sutcliffe, E.F. - THE CHRONOLOGY OF THE OLD TESTAMENT (CCHS p. 162) 587, Szikszai, Stephen - I & II SAMUEL (IDB Vol. 4 p. 205) 586, Tadmor, Hayim - 2 KINGS (AB p. 341) 586, Talmon, S. - EZRA AND NEHEMIAH (IDB, Vol. 5 p. 317) 586, Taylor Jr, Charles L. - ZEPHANIAH (IB Vol. 6 p. 1008) 586, Taylor, John B. - EZEKIEL (p. 29) 587, Taylor, Kenneth N. - THE LIVING BIBLE (p. 296) 587, Thackeray, H.St.John - BARUCH (NC Vol. 2 p. 106) 587, Thiele, Edwin R. - THE MYSTERIOUS NUMBERS OF THE HEBREW KINGS (p. 166) 586, Thomas, D.Winton - DOCUMENTS FROM OLD TESTAMENT TIMES (p. xviii) 587, Thomas, John - EXPOSITION OF DANIEL [p.36 (Christadelphian)] 592, Thompson, F.C. - THOMPSON CHAIN-REFERENCE BIBLE (p. 840) 588?, Thompson, J.A. - AMMON, AMMONITES (NBD, p. 30) 586, Thompson, J. Alexander - ARABIANS (ZPEB Vol. 1 p. 242) 587?, Thomson, J.G.S.S. - JEREMIAH (NBD p. 558) 587, Thomson, W.R. - THE BURDEN OF THE LORD (p. 193) 586, Tkacik, Arnold J. - EZEKIEL (JBC p. 345) 587, Toombs, L.E. - DISH FOR INCENSE (IDB Vol. 2 p. 698) 586, Toynbee, Arnold - A STUDY OF HISTORY [(Rev & Abr) p. 65] 586, Trever, J.C. - WORMWOOD (IDB Vol. 4 p. 879) 586, Unger, Merrill F. - ARCHAEOLOGY AND THE OLD TESTAMENT (p. 285) 587, Urquhart, John - NEW BIBLE GUIDE (Vol. 7 p. 111) 586, Van Beek, G.W. - TERRITORY OF SAMARIA (IDB Vol. 4 p. 189) 587, Van Gorder, Paul R. - THE OLD TESTAMENT PRESENTS REFLECTIONS OF CHRIST (p. 70) 586, VanGemeren, Willem - PSALMS (EBC Vol. 5 p. 484) 586, Vaux, Roland de - ANCIENT ISRAEL (p. 299) 587, Vawter, Bruce - THE CONSCIENCE OF ISRAEL (p. 238) 586, Velikovsky, I. - AGES IN CHAOS (p. 4) 586/587, Verhoef, Pieter A. - THE BOOKS OF HAGGAI AND MALACHI (NIC p. 95) 587, Vermes, Geza - THE DEAD SEA SCROLLS IN ENGLISH (p. 61) 587, Voegelin, Eric - ORDER AND HISTORY: ISRAEL AND REVELATION (p. 488) 586, Vos, Howard F. - ARCHAEOLOGY IN BIBLE LANDS (p. 187) 587/586, Vriezen, T.C. - AN OUTLINE OF OLD TESTAMENT THEOLOGY (p. 40) 586, Walker, L.L. - ARAMAIC (ZPEB Vol. 1 p. 250) 587?, Waltke, B.K. - BOOK OF LAMENTATIONS (ZPEB Vol. 3 p. 862) 586, Walvoord, John F. - DANIEL (p. 203) 586, Ward, J.M. - SAMGAR -- NEBO (IDB Vol. 4 p. 197) 586, Wardle, W.L. - EZEKIEL (ABC p. 714) 586, Watson, Richard - A BIBLICAL & THEOLOGICAL DICTIONARY (p. 513) 588, Watson, W.G. - JOEL (ABC p. 768) 586, Weatherhead, Leslie - THE BUSY MAN'S OLD TESTAMENT (p. 11) 586, Weber, C.P. - GERUTH-CHIMHAM (ZPEB Vol. 2 p. 704) 586, Weir, Thomas Hunter - KINGDOM OF JUDAH (ISBE p. 1762) 586, Weiser, Artur - THE OLD TESTAMENT (p. 209) 587, Welch, Adam C. - JEREMIAH (ABC p. 679) 586, Wellard, James - BABYLON (p. 211) 587, Wellhausen, Julius - PROLEGOMENA TO THE HISTORY OF ISRAEL (p. 491) 586, Wells, H.G. - OUTLINE OF HISTORY (p. 265) 586, Werblowsky, R.J., ed. - ENCYCLOPEDIA OF THE JEWISH RELIGION (p. 216) 586, Westermann, Claus - ISAIAH 40-66 (OTL p. 3) 587, Wevers, J.W. - ARMY (IDB Vol. 1 p. 229) 586, Whitcomb, John C. - A HISTORY OF ISRAEL: FROM CONQUEST TO EXILE (p. 487) 586, White, W., Jr. - COMMONWEALTH (ZPEB Vol. 1 p. 928) 586?, Whitehouse, Owen C. - THE RELIGIOUS INSTITUTIONS OF ISRAEL (PCI p. 98) 587, Widyapranawa, S.H. - ISAIAH 1-39 (ITC p. 262) 587/586, Wigoder, Geoffrey, ed. - ENCYCLOPEDIA OF THE JEWISH RELIGION (p. 216) 586, Willard, Samuel - CHRONOLOGY (PCBE Vol. 1 p. 422) 586, Willett, Herbert L. - DANIEL (ABC p. 746) 586, Williams, Albert N. - THE HOLY CITY (p. 32) 586, Wilson, Robert Dick - STUDIES IN THE BOOK OF DANIEL (Vol. 1 p. 65) 586?
The Oslo chronology versus the chronology of Parker and Dubberstein
The chronology of Parker and Dubberstein has been almost universally accepted for the last fifty years. According to P&D, the accession year of Nebuchadnezzar was 605 B.C.E and his destruction of Jerusalem occurred in 587 B.C.E. The conquest of Babylon by Cyrus occurred in 539, and the Persian Empire ended in 331 B.C.E., after the five-year reign of Darius III.
For the first time, this chronology has been challenged in a scholarly study. The tablets to which P&D refer have been studied afresh, and for the first time an attempt has been made to make a synthesis of all the tablets that contradict the traditional chronology and give a new interpretation to some of the old material.
The book is based on a study of the data from several thousand cuneiform tablets, including dated contracts and other business documents, and astronomical tablets giving the positions of the heavenly bodies in relation the each other and to the Zodiac in particular years. A careful analysis of relevant texts in Hebrew and Aramaic (the Elephantine Papyri) has been performed as well, and 400 modern sources have been used.
The real importance of the Oslo chronology, therefore, is not that it has established "the only true chronology", but that it has demonstrated that neither the accepted chronology which is based on P&D is "the only true chronology" .
http://folk.uio.no/rolffu/Chronlgy.htm
Huomasitko ottaa huomioon: peruslukujen ja järjestyslukujen eron.
Perusluvut ovat täysiä lukuja.
Järjestysluvuista on täyden luvun saamiseksi vähennettävä yksi.
Ja päinvastoin.
Esim. >>Kun siis puhutaan "Nebukadressarin kahdeksannestatoista vuodesta", ilmaus "kahdeksastoista" on järjestysluku, joka vastaa 17:ää täyttä vuotta sekä lisäksi joitain päiviä, viikkoja tai kuukausia.>>(Raamatun ymmärtämisen opas, osa-1, s.89)
>>Esim. >>Kun siis puhutaan "Nebukadressarin kahdeksannestatoista vuodesta", ilmaus "kahdeksastoista" on järjestysluku, joka vastaa 17:ää täyttä vuotta sekä lisäksi joitain päiviä, viikkoja tai kuukausia.>>(Raamatun ymmärtämisen opas, osa-1, s.89)
Ja tälläkö yrität selittää noin 20 vuoden ristiriidan toisaalta Vartiotornin materiaalin ja taas toisaalta Vartiotornin materiaalin välillä?
Pahoittelen tuota Paradisen vartiotornilaista tapaa käyttä perusteluissaan jo aikaisemmin torpedoituja selityksiä. Alla oleva teksti osoittaa taas kerran sen kuinka Vartiotorniseura valikoi toisten kirjoituksista lainauksia omiin tarkoituksiinsa sopiviksi, vaikka alkuperäinen asiayhteys puhuu Vartiotorniseuraa vastaan:
*********
Jonsson oli kirjeenvaihdossa Vartiotorniseuran päämajan kanssa 1977 jälkeen ja esitti lisäaineistoa tutkielmansa täydennykseksi. Seura kuitenkin halusi pitää kiinni vuodesta 607 eKr ja julkaisi kirjan Let your kingdom come (Tulkoon sinun valtakuntasi) 1981. Tämän kirjan 14. luvun liitteessä pohditaan lyhyesti vuotta 607 eKr vastaan esitettyä todistusaineistoa (s. 186-189). Jonsson toteaa, että puolet todistusaineistosta on jätetty pois ja osaa on käsitelty harhaanjohtavalla tavalla.
Liitteessä s. 187 esitetään väite, että nykyinen käsitys Babylonian historiasta saattaisi olla harhaanjohtava tai virheellinen ja että muinaiset papit ja kuninkaat olisivat muuttaneet muistiinmerkintöjä omien tarkoitustensa mukaisiksi. Jonssonin mukaan tässä halutaan jälleen salata tosiasioita. Koska A.K. Graysonia pidetään Assyrian ja Babylonian historian johtavana auktoriteettina, Jonsson lainaa hänen tekstejään huomauttaen, että vaikka assyrialaiset kirjurit suorittivat tämänkaltaisia väärennöksiä, niin uusbabylonialaiset kirjurit eivät koskaan väärentäneet historiaa tällä tavalla. "Kiinnostuskohteittensa rajoissa he olivat objektiivisia ja puolueettomia."(44)
Liitteessä väitetään edelleen, että vaikka löydetyt todisteet pitäisivätkin paikkansa, ne saattavat olla epätäydellisiä tai niitä on tulkittu väärin ja vielä löytämätön aineisto saattaisi voimakkaasti muuttaa tuon aikakauden ajanlaskua. Jonssonin mielestä löytämättömän aineiston varaan rakennettu kronologia lepää todella heikolla perustuksella, joka on vain kannattajien mielikuvituksessa. Hän kysyy edelleen: mitä edellytyksiä meillä on silloin hyväksyä mitään vuosilukua Babylonian historiasta, esim 539 eKr. Tämäkin vuosiluku on määrätty yksinomaan historiallisten asiakirjojen avulla.(45)
Liitteessä vedotaan myös prof. Edward F. Campbell jr:n arvovaltaan: "Tajuten ilmeisesti sellaiset tosiasiat professori Edward F. Campbell nuorempi esitti taulukon, johon sisältyi uusbabylonialainen ajanlasku, huomauttaen: 'On selvää, että nämä luettelot ovat väliaikaisia. Mitä enemmän tutkii muinaisen Lähi-idän ajanlaskun ongelmiin liittyviä vaikeuksia, sitä haluttomampi on ajattelemaan, että mikään esitys on lopullinen. Tästä syystä sanaa noin voitaisiin käyttää vielä vapaammin kuin sitä käytetään." (46)
Professorit Campbell ja David N. Freedman laativat yhdessä BANE:n kronologiset taulukot. Jonsson toteaa, että VT-seura jättää kuitenkin mainitsematta, että ne kronologiset luettelot, joihin Campbell jr viittaa, käsittävät Egyptin, Palestiinan, Syyrian, Vähä-Aasian, Assyrian ja Babylonian erilaiset kronologiat noin vuodesta 3800 eKr Aleksanteri Suuren kuolemaan 323 eKr ja että - vaikka sana noin asetetaan monien tämän pitkän aikakauden hallitusaikojen eteen - noin sanaa ei ole asetettu minkään Uus-Babylonian aikakauden hallitusaikojen eteen.(47)
Jonsson tiedusteli prof. Campbellilta mitä hän tarkoitti em. lausunnollaan. Vastauksessaan Campbell totesi mm.: "... olen kiusaantunut siitä tavasta miten Vartiotorniseura on käyttänyt Noel Freedmanin ja minun kronologisia taulukoitani. Pelkään, että jotkut innokkaat ihmiset tarttuvat jokaiseen oljenkorteen löytääkseen tukea ennakolta valmiille johtopäätöksilleen. Tässä tapauksessa on epäilemättä käynyt juuri näin... Puhuimme tosin niistä varauksista, jotka panimme taulukoiden eteen, mutta tarkoituksena ehdottomasti ei ollut antaa ymmärtää, että poikkeama olisi niinkin suuri kuin 20 vuotta Babyloniaa ja Juudaa koskevissa ajankohdissa. Olen täysin vakuuttunut, että tri Freedman jossakin BANE:n alaviitteessä ... selittää että vuosiluku 587/586 voi olla virheellinen korkeintaan yhdellä vuodella, kun sen sijaan 597 on eräs harvoista varmoista ajankohdista koko kronologisissa luetteloissamme." Hän lisää edelleen, ettei hänellä ole tiedossa mitään todisteita siitä, että papit tai kuninkaat olisivat muuttaneet ajankohtia babylonialaisessa kronikassa. "Olen täysin yhtä mieltä Graysonin kanssa."(48)
Tri Freedman puolestaan kirjoitti: "Olen täysin samaa mieltä tri Campbellin kanssa... On totta, että joitakin epävarmuustekijöitä on olemassa, kun on kysymys tämän ajan raamatullisesta kronologiasta, mutta tämä epävarmuus johtuu epäselvistä ja ehkä ristiriitaisista tiedoista Raamatussa, eikä niillä ole mitään tekemistä niiden kronologisten tietojen ja todisteiden kanssa, joita nuolenpääkirjoitukset ja muut Raamatun ulkopuoliset lähteet antavat uusbabylonialaiselta ajalta. Tämä ajanjakso on eräs parhaiten tunnettuja muinaisesta maailmasta, ja voimme olla täysin varmoja, että ajankohdat ovat oikeita noin yhden vuoden tarkkuudella, ja monet ajankohdat ovat täsmällisiä päivän ja kuukauden tarkkuudella. Sen tähden niissä tulkinnoissa ja lausunnoissa, joita Vartiotorniseura esitti meidän epävarmuudestamme, ei ole mitään perää. Ajattelin lähinnä tutkijoiden kesken vallitsevaa erimielisyyttä koskien Jerusalemin kukistumista, tuleeko se ajoittaa 587 vai 586. Johtavat tutkijat ovat eri mieltä tässä asiassa. Valitettavasti meillä ei ole babylonialaista aikakirjaa tältä ajalta, sen sijaan Jerusalemin valloituksesta 597 sellainen on olemassa ja niinpä tämä ajankohta on nyt täsmällisesti vahvistettu. Mutta kysymys on korkeintaan yhdestä vuodesta (587 tai 586), jolla ei ole mitään tekemistä niiden käsitysten kanssa, joita Jehovan todistajat esittävät. He ilmeisesti toivovat voivansa kirjoittaa koko tämän aikakauden historian uudelleen ja muuttaa ajankohtia melko dramaattisesti. Tälle ei ole mitään tukea. (49) [http://personal.inet.fi/atk/reino.nurminen/aikalaskelma/]
*********
-Corrector-
Carl Olof Jonsson yrittää nonsoleerata Furulia parhaansa mukaan, mutta itsellään ei taida olla minkään tyyppistä koulutusta?
Seuraavaa kirjaa odotellaan mielenkiinnolla.
>>>The witness of the cuneiform tablets related to the New Babylonian kings will be thoroughly discussed in volume II. The astronomical evidence of this period is meager indeed, though specific, and it will be discussed in the light of the three criteria mentioned above. It is particularly important to come to grips with the astronomical diary VAT 4956. As of present I have reviewed data from about 7.000 business tablets from the New Babylonian Empire. There are so many tablets that are anomalous (from the point of view of the traditional chronology), that the whole scheme of P&D breaks down; each king seems to have ruled longer than P&D says. This material will be systemized and interpreted.´
monien joukossa. Monta on enemmän kuin yksi. Miksi siis huomioida vain yhden, koska lauserakenteesta ilmenee että kyseessä on nimenomaan esimerkki.
Et huomannut antaa lähdeviitettä tekstiisi, mutta minä voin kertoa, että se on peräisin Vartiotorniseuran teoksesta "Tulkoon sinun valtakuntasi" (Tikkurila, 1981). Kyseessä on liite kirjan 14. lukuun. Kirjassa ei tavalliseen tapaan mainita sen kirjoittajaa, mutta nykyään tiedämme sen olleen Raymond Franz.
Kyseessä on Franzin yritys vastata teokseen "Gentiles' Times Reconsidered", jonka kirjoittaja osoitti vuoteen 1914 johtavan ajanlaskun virheellisyyden.
Vastauksessaan Franz pyrki osoittamaan vuoden 587/586 eKr. Jerusalemin autioituksen ajankohtana vääräksi ennen kaikkea viittaamaalla "maallisten lähteiden" epävarmuuteen. Hän ei kuitenkaan pysty osoittamaan yhtäkään konkreettista syytä, miksi nämä lähteet olisivat virheellisiä. Kyseessä on pelkkä heitto, joka tuntuu perustuvan ennemminkin toiveisiin kuin joihinkin vakavasti otettaviin faktoihin.
Franzin ajatuskulun kannalta on erityisen ongelmallista, että hänen varmana faktana esittämänsä vuosiluku, Babylonian valtauksen vuosi 539 eKr., perustuu täsmälleen näihin samoihin lähteisiin, joiden luotettavuutta Franz epäilee vuoden 586/587 eKr. suhteen! Tuskin on minkäänmoista perustetta ajatella, että kyseiset aikakirjat olisivat luotettavia vuoden 539 eKr. suhteen mutta epäluotettavia vuoden 586/587 eKr. suhteen! Mikäli kyseiset lähteet halutaan asettaa kyseenalaisiksi, romuttuu koko antiikin ajanlasku ja samalla yhdellä iskulla myös koko raamatullisen ajanlaskun mahdollisuus. Niin tai näin, koko vuoden 607-1914 ajanlasku murskautuu. Kyseessä on yksinkertaisesti nollasummapeli, sinä ja Raymond Franz häviätte, olivatpa nämä asiakirjat luotettavia eli ei.
Raymond Franzin ansioksi on sanottava, että hän itse on nykyään tunnustanut olleensa väärässä. Todisteet vuoden 587/586 puolesta ovat yksinkertaisesti niin musertavat.
Mikäli tämä luvunlasku on liian vaikeaa, niin voimme yksinkertaistaa kysymyksenasettelua. Osoita, että Danielin 2. luvun ennustuksessa puhutut vuodet tarkoittavat meidän nykyään käyttämämme gregoriaanisen ajanlaskun (joka sivumennen sanottuna otettiin käyttöön 1500-luvulla jKr.) aurinkovuosia, eivätkä suinkaan babylonialaisen ajanlaskun mukaisia kuuvuosia!
"Todisteet vuoden 587/586 puolesta ovat yksinkertaisesti niin musertavat."
Jos näin on, niin olisi mukava kuulla selitykset muutamaan ongelmakohtaan.
- Milloin Raamatun profetian mukainen 70 vuotta alkoi ja päättyi?
- Raamattu mainitsee, että ensimmäiset pakkosiirtolaiset vietiin Babyloniin Nebukadnessarin 7:tenä hallitusvuonna, ei siis valtaannousuvuonna.
- Miksi Raamattu useaan otteeseen antaa ymmärtää, että täydellisen autioituksen välinen aika olisi 70 vuotta? Jos autioitus olisi todella kestänyt vain 50 vuotta, niin luulisi siellä olevan siitä edes jonkinlaista mainintaa.
"Osoita, että Danielin 2. luvun ennustuksessa puhutut vuodet tarkoittavat meidän nykyään käyttämämme gregoriaanisen ajanlaskun (joka sivumennen sanottuna otettiin käyttöön 1500-luvulla jKr.) aurinkovuosia, eivätkä suinkaan babylonialaisen ajanlaskun mukaisia kuuvuosia!"
"Kalenteri on esitys siitä järjestelmästä, jonka mukaan aika jaetaan vuosiin, kuukausiin, viikkoihin ja päiviin. Jumala loi perustan tällaiselle ajan mittaamiselle jo kauan ennen ihmisen luomista. 1. Mooseksen kirjan 1:14, 15:ssä kerrotaan, että yksi "taivaiden laajuudessa" olevien "valonlähteiden" tarkoitus oli osoittaa "vuodenaikoja ja päiviä ja vuosia". Aurinkovuorokausi, aurinkovuosi ja kuukuukausi ovat sen vuoksi luonnollisia aikajaksoja, jotka johtuvat siitä, että maa pyörähtää vuorokaudessa akselinsa ympäri ja kiertää vuodessa auringon ympäri ja että kuu on kuukausittain eri vaiheissa suhteessa maahan ja aurinkoon. Ajan jakaminen viikkoihin ja vuorokauden jakaminen tunteihin ei puolestaan perustu luonnonilmiöihin.
Ensimmäisestä ihmisestä Aadamista lähtien on aikaa mitattu vuosina. Niinpä Aadam oli "satakolmekymmentä vuotta" vanha, kun hänelle syntyi Set (1Mo 5:3).
Lisäksi aikaa ryhdyttiin jakamaan kuukausiin. Vedenpaisumukseen mennessä aika jaettiin kuukausiin, joissa oli 30 päivää, sillä viiden kuukauden ajanjakson osoitetaan vastaavan 150:tä päivää (1Mo 7:11, 24; 8:3, 4). Samasta kertomuksesta käy myös ilmi, että Nooa jakoi vuoden 12 kuukauteen. (Ks. VUOSI.)
Tässä yhteydessä mainitaan seitsemän päivän jaksoja, ja sellainen jako on voinut olla yleisessä käytössä jo ihmishistorian alkuajoista lähtien (1Mo 7:4, 10; 8:10, 12). Ei ole kuitenkaan mitään todisteita siitä, että Jumala olisi vaatinut ihmistä viettämään viikoittaista sapattia, ennen kuin hän antoi siitä nimenomaiset ohjeet israelilaisille heidän Egyptistä lähtönsä jälkeen. (Ks. VIIKKO.)
Ihmiset ovat menneisyydessä kehittäneet erilaisia kalentereita, ja jotkin niistä ovat käytössä nykyäänkin. Varhaiset kalenterit olivat pääasiassa kuukalentereita, ts. vuoden kuukaudet laskettiin kuun täysien kiertojen mukaan, esimerkiksi uudestakuusta seuraavaan uuteenkuuhun. Tällainen kuukuukausi kestää keskimäärin 29 vuorokautta 12 tuntia ja 44 minuuttia. Kuukausiin laskettiin tavallisesti joko 29 tai 30 päivää, mutta Raamatussa sana "kuukausi" tarkoittaa yleensä 30:tä päivää (vrt. 5Mo 21:13; 34:8; myös Il 11:2, 3).
Kaksitoista kuukuukautta pitkä vuosi on lähes 11 vuorokautta lyhyempi kuin aurinkovuosi, jossa on 3651/4 vuorokautta. Koska vuodenajat määräytyvät aurinkovuoden mukaan, niin kalenteri täytyi sovittaa aurinkovuoteen, ja sen vuoksi syntyivät ns. kuu-aurinkovuodet eli vuodet, joiden kuukaudet määräytyivät kuun mukaan, mutta vuodet auringon mukaan. Tämä saatiin aikaan lisäämällä jokaiseen vuoteen joitakin päiviä tai joihinkin vuosiin ylimääräinen kuukausi korvaamaan 12 kuukuukauden lyhyyttä.
Heprealainen kalenteri. Israelilaiset käyttivät kuu-aurinkokalenteria. Tämä ilmenee siitä, että Jehova Jumala asetti heidän pyhän vuotensa alkamaan abibkuusta keväällä ja määräsi kiinteät päivämäärät tiettyjen sadonkorjuuaikoihin liittyneiden juhlien vietolle. Jotta nämä määräpäivät olisivat olleet samanaikaisia kyseisten korjuuaikojen kanssa, täytyi kalenterijärjestelmän olla sellainen, että se sopi yhteen vuodenaikojen kanssa ja tasoitti kuu- ja aurinkovuosien välisen eron. (2Mo 12:1-14; 23:15, 16; 3Mo 23:4-16.)
Raamatussa ei kerrota, miten alun perin määritettiin se, milloin ylimääräiset päivät tai ylimääräinen kuukausi eli karkauskuukausi lisättiin. On kuitenkin johdonmukaista, että joko kevät- tai syyspäiväntasauksen avulla havaittiin, milloin vuodenajat alkoivat jäädä niin paljon jälkeen, että kalenteria täytyi säätää. Sitä 13. kuukautta, jonka israelilaiset tämän takia lisäsivät vuoteensa, sanottiin pakkosiirtolaisuuden jälkeisenä aikana veadariksi eli toiseksi adariksi; tosin sitä ei suoranaisesti mainita Raamatussa.
Selvästi määritetty ja yhdenmukaistettu juutalainen kalenteri mainitaan vasta 300-luvulla ya. (n. 359), jolloin Hillel II määräsi, että jokaisen 19 vuotta käsittävän jakson 3., 6., 8., 11., 14., 17. ja 19. vuosi sisältäisivät 13 kuukautta. Tätä 19 vuoden jaksoa sanotaan Metonin jaksoksi (400-luvulla eaa. eläneen) kreikkalaisen matemaatikon Metonin mukaan, vaikka onkin todisteita siitä, että babylonialaiset olivat jo määrittäneet tämän jakson ennen häntä. (Ks. R. A. Parker ja W. H. Dubberstein, Babylonian Chronology, 626 B.C.-A.D. 75, 1971, s. 1, 3, 6.) Tässä jaksossa otetaan huomioon se, että uusikuu ja täysikuu osuvat joka 19. vuosi samoihin aurinkovuoden päiviin.
Juutalaisten kuukausi kesti uudestakuusta uuteenkuuhun (Jes 66:23). Heprealainen sana ho´des, joka on käännetty vastineilla "kuukausi" (1Mo 7:11) ja "uusikuu" (1Sa 20:27), on sukua sanalle ha·das´ 'uusi'. Toinen kuukautta tarkoittava heprean kielen sana on je´rah (1Ku 6:38). Myöhemmin uuden kuukauden alkaminen ilmoitettiin tulimerkeillä tai lähettämällä sanansaattajia ilmoittamaan asiasta.
Yksityisistä kuukausista puhutaan Raamatussa tavallisesti pelkin järjestysluvuin, ja ne on numeroitu järjestyksessä 1:stä 12:een (Jos 4:19; 4Mo 9:11; 2Ai 15:10; Jer 52:6; 4Mo 33:38; Hes 8:1; 3Mo 16:29; 1Ku 12:32; Esr 10:9; 2Ku 25:1; 5Mo 1:3; Jer 52:31). Babylonin pakkosiirtolaisuutta edeltävältä ajalta mainitaan nimeltä vain neljä kuukautta, nimittäin abib, ensimmäinen kuukausi (2Mo 13:4), siv, toinen kuukausi (1Ku 6:37), etanim, seitsemäs kuukausi (1Ku 8:2), ja bul, kahdeksas kuukausi (1Ku 6:38). Näiden kuukausien nimien merkitykset liittyvät pelkästään vuodenaikoihin, mikä myös todistaa kuu-aurinkovuoden käytöstä. (Ks. eri kuukausia käsitteleviä artikkeleita.)
Pakkosiirtolaisuuden jälkeen israelilaiset käyttivät Babylonissa käytössä olleita kuukausien nimiä, ja niistä mainitaan seitsemän: nisan, ensimmäinen, abibin korvannut kuukausi (Est 3:7), sivan, kolmas kuukausi (Est 8:9), elul, kuudes kuukausi (Ne 6:15), kislev, yhdeksäs kuukausi (Sak 7:1), tebet, kymmenes kuukausi (Est 2:16), sebat, yhdestoista kuukausi (Sak 1:7), ja adar, kahdestoista kuukausi (Esr 6:15).
Viiden muun kuukauden pakkosiirtolaisuuden jälkeen käytetyt nimet esiintyvät juutalaisessa Talmudissa ja muissa teoksissa. Ne ovat toinen kuukausi ijjar, neljäs kuukausi tammus, viides kuukausi ab, seitsemäs kuukausi tisri ja kahdeksas kuukausi hesvan. Aika ajoin lisätty kolmastoista kuukausi oli nimeltään veadar eli toinen adar.
Lopulta useimpiin kuukausiin määrättiin vakiomäärä päiviä. Nisanissa (abibissa), sivanissa, abissa, tisrissä (etanimissa) ja sebatissa oli aina 30 päivää. Ijjar (siv), tammus, elul ja tebet olivat aina 29-päiväisiä. Hesvanissa (bulissa), kislevissä ja adarissa saattoi kuitenkin olla joko 29 tai 30 päivää, jotta kuukalenteriin voitiin tehdä tarvittavat tasoitukset ja jotta tietyt juhlat eivät olisi osuneet päiviksi, joita juutalaisten uskonnolliset johtajat myöhemmin pitivät kiellettyinä.
Pyhä vuosi alkoi keväällä abibkuussa (eli nisankuussa) sen Jumalan säädöksen mukaan, joka annettiin Egyptistä lähdön aikaan (2Mo 12:2; 13:4), mutta Raamattu osoittaa, että sitä ennen israelilaiset laskivat vuoden syksystä syksyyn. Jumala hyväksyi tämän järjestelyn, joten hänen kansansa käytti itse asiassa kahta järjestelmää, pyhää kalenteria ja maallista eli maanviljelyskalenteria (2Mo 23:16; 34:22; 3Mo 23:34; 5Mo 16:13). Pakkosiirtolaisuuden jälkeen oli tisrikuun 1. päivä vuoden jälkipuoliskolla maallisen vuoden alkuna, ja juutalaista uuttavuotta, ros hasanaa (vuoden päätä), vietetään vieläkin tuona päivänä.
Ainoa löytö, jota voidaan sanoa muinoin kirjoitetuksi heprealaiseksi kalenteriksi, tehtiin vuonna 1908 Geserin paikalla, ja sen uskotaan olevan peräisin 900-luvulta eaa. Se on maanviljelyskalenteri, ja siinä kuvaillaan maanviljelystoimia syksystä lähtien. Tiivistetysti voidaan sanoa, että sen mukaan oli kahden kuukauden pituisia jaksoja varastointia, kylvöä ja kevätkasvua varten, niitä seurasivat yhden kuukauden jaksot pellavan nyhtämistä, ohranleikkuuta ja yleistä sadonkorjuuta varten, sitten oli kaksi kuukautta kestänyt viiniköynnösten leikkaaminen ja lopuksi yksi kesähedelmien kuukausi. (3Mo 26:5.)
Tähän artikkeliin liittyvässä kaaviossa esitetään kuukausien sijainti sekä pyhässä että maallisessa kalenterissa ja niiden likimääräiset vastinkuukaudet nykyisessä kalenterissamme.
Evankeliumien ja Apostolien tekojen lukuisat viittaukset eri juhla-aikoihin osoittavat, että juutalaiset noudattivat juutalaista kalenteria vielä Jeesuksen ja apostolien päivinäkin. Näiden juhla-aikojen perusteella voidaan päätellä silloisten Raamatun tapahtumien ajankohtia. (Mt 26:2; Mr 14:1; Lu 22:1; Joh 2:13, 23; 5:1; 6:4; 7:2, 37; 10:22; 11:55; Ap 2:1; 12:3, 4; 20:6, 16; 27:9.)
Huomattakoon, että kristityt eivät ole minkään pyhän tai uskonnollisen kalenterin alaisia, jossa säädetään tiettyjä pyhäpäiviä tai juhlia, kuten apostoli Paavali selvästi osoittaa Galatalaiskirjeen 4:9-11:ssä ja Kolossalaiskirjeen 2:16, 17:ssä. Ainoa tapahtuma, jonka vuosipäivää heidän tulee viettää, on Herran illallinen pesahin aikaan, ja sen ajankohta määritetään kuukalenterin mukaan (Mt 26:2, 26-29; 1Ko 11:23-26; ks. HERRAN ILLALLINEN).
Juliaaninen ja gregoriaaninen kalenteri. Julius Caesar antoi vuonna 46 eaa. säädöksen roomalaisen kalenterin kuuvuoden muuttamisesta aurinkovuodeksi. Tässä kreikkalaisen tähtitieteilijän Sosigeneen laskelmiin perustuvassa juliaanisessa kalenterissa oli 12 kuukautta, joiden pituus oli määrätty teoreettisesti (ei luonnonilmiöiden mukaisesti), ja tammikuun 1. päivästä alkava vuosi, jossa oli 365 vuorokautta. Samalla otettiin käyttöön myös karkausvuodet siten, että joka neljänteen vuoteen lisättiin ylimääräinen päivä tasaamaan sitä ylimääräistä vuorokauden osaa, joka sisältyy lähes 3651/4 vuorokautta käsittävään trooppiseen vuoteen.
Juliaanisen kalenterin vuosi oli todellisuudessa hiukan yli 11 minuuttia 14 sekuntia pitempi kuin aito aurinkovuosi. Sen vuoksi oli 1500-luvulle tultaessa kertynyt kymmenen täyden vuorokauden poikkeama. Vuonna 1582 paavi Gregorius XIII teki juliaaniseen kalenteriin sellaisen vähäisen muutoksen, että joka neljäs vuosi pidettävä karkausvuosi säilytettiin lukuun ottamatta täysiä satalukuja, joista vain 400:lla jaolliset olivat karkausvuosia. Paavi määräsi bullassaan vuonna 1582 jätettäväksi tuona vuonna pois kymmenen päivää siten, että lokakuun 4. päivän jälkeen tuli lokakuun 15. päivä. Tämä gregoriaaninen kalenteri on nykyään käytössä suurimmassa osassa maailmaa. Tässä julkaisussa esiintyvät historialliset ajankohdat perustuvat siihen.
Kristityt noudattavat nykyään jokapäiväisessä elämässään sitä kalenteria, joka on käytössä heidän maassaan, mutta he ymmärtävät, että ikuisuuden Jumalalla, Jehovalla, on eri tapahtumia varten oma kalenterinsa, johon ihmisten järjestelmät eivät vaikuta. Hänen profeettansa Daniel kirjoittikin: "Hän muuttaa aikoja ja ajanjaksoja, poistaa kuninkaita ja asettaa kuninkaita, antaa viisautta viisaille ja tietoa tarkkanäköisyyden tunteville. Hän paljastaa syvät asiat ja salatut asiat, tietää, mitä pimeydessä on, ja hänen luonaan valo totisesti asuu." (Da 2:21, 22.) Asemassaan Kaikkeuden Suvereenina hän on paljon ylempänä kuin omaa rataansa kiertävä maapallomme vuorokausineen, kuukausineen ja aurinkovuosineen. Sanassaan Raamatussa Jumala kuitenkin ystävällisesti kertoo toimistaan ja tarkoituksistaan käyttäen ihmisten aikayksiköitä, jotta hänen maan päällä elävät luomuksensa tietäisivät, missä kohden he ovat hänen suuressa tapahtumien kalenterissaan. (Ks. AJANLASKU.)"
Tosin en edelleenkään ymmärrä miten tämä liittyy viestini aiheeseen. Syy on ilmeisesti rajoittuneisuudessani.
"Todisteet vuoden 587/586 puolesta ovat yksinkertaisesti niin musertavat." [Jari.L]
"Jos näin on, niin olisi mukava kuulla selitykset muutamaan ongelmakohtaan.
- Milloin Raamatun profetian mukainen 70 vuotta alkoi ja päättyi?" [Paradise]
---
En ole aivan varma mitä profetiaa tarkasti sanottuna tarkoitat, mutta jos tarkoitit 70-vuotista pakkosiirtolaisuutta, niin sitä ei ole mainittu Raamatun tekstissä muuten kuin otsikkotasolla (Jeremian kirjan 25 luvun kohdalla) joka taas on peräisin siltä ajalta, kun Raamattu jaettiin lukuihin ja jakeisiin. Tuolla 70-vuotisella pakkosiirtolaisuudella tarkoitetaan luonnollisesti sitä aikaa, josta tuon otsikon alla oleva Jeremian 25. luku kertoo. Siinä viitataan juutalaisten ja ympärillä olevien pakanakansojen palveluksen aikaan:
Jeremia 25:1-11: "Sana, joka tuli Jeremialle... Joojakimin... Juudan kuninkaan, neljäntenä vuotena... Nebukadressarin, Baabelin kuninkaan, ensimmäisenä vuotena sana... tuon heidät tätä maata ja sen asukkaita vastaan ja KAIKKIA NÄITÄ YMPÄRILLÄ OLEVIA KANSOJA VASTAAN... Niin koko tämä maa tulee raunioiksi, autioksi, ja NÄMÄ KANSAT palvelevat Baabelin kuningasta SEITSEMÄNKYMMENTÄ vuotta."
70-vuotinen palvelus koski siis muitakin kuin juutalaisia, joten tuon 70-vuotisen ajanjakson alkaminen tapahtui siis kauan ennen Jerusalemin hävitystä. Raamattu kertookin siitä, kuinka juutalaisiakin vietiin pakkosiirtolaisuuteen jo kauan ennen tuota Jerusalemin hävitystä aivan kuten itsekin totesit: "Raamattu mainitsee, että ensimmäiset pakkosiirtolaiset vietiin Babyloniin Nebukadnessarin 7:tenä hallitusvuonna, ei siis valtaannousuvuonna." Tosin tuosta ensimmäisestä pakkosiirrosta voidaan olla montaa mieltä, mutta oleellista on tässä se, että "70-vuotinen pakkosiirtolaisuus" alkoi kauan ennen Jerusalemin tuhoa.
AUTIOITUS: Jos taas tarkoitat 70-vuotista autioituksen aikaa, niin sillä tarkoitetaan myös tuota em. Jeremian 25 luvussa mainittua ajanjaksoa. Sanasta 'autioitus' täällä on jo kerrottukin, joten todetaan vain se, että tämän Babylonin johtoaseman ajan autioituksilla tarkoitettiin niitä useita hävittämistoimenpiteitä joita Babylon kohdisti juutalaisiin. Raamatussa tarkoitetaan autiolla myös sellaista kaupungin tilaa ja olosuhteita, joissa ihmiset saattoivat asua hävitystoimenpiteiden jäljiltä.
Kysyit näin: "Miksi Raamattu useaan otteeseen antaa ymmärtää, että täydellisen autioituksen välinen aika olisi 70 vuotta?"[Paradise]
Jos tarkoitat "täydellisellä autioiuksella täydellisesti asumatonta tilaa, niin kertoisitko missä noin sanotaan?
"Jos autioitus olisi todella kestänyt vain 50 vuotta, niin luulisi siellä olevan siitä edes jonkinlaista mainintaa."[Paradise]
Tuota noin, kun tuollaiselle täsmennykselle ei ole tarvetta. Jumala ei varmastikaan tarkoittanut, että tuollaisen ajanjakson perustalle pitäisi muodstaa jokin keskeinen oppikysymys, jonka perusteella tehtäisiin jako "vuohiin ja lampaisiin". Evankeliumin kannalta pakkosiirtolaisuuden ja autioitusten kestolla ei ole mitään merkitystä. JEi eesus eikä Paavali saarnannut pakkosiirtolaisuudesta tai sen kestosta. Tässä on nyt käynyt selvästikin niin, että Vartiotorniseura on kiihkeässä lopunajanodotuksessaan mennyt tekemään liian vaarallisen laskelman ja sen pettäessä kasvojenmenetyksen välttämiseksi naulannut siihen tärkeimmät oppinsa.
Kannattaisi tosiaan harkita sitä, oliko Jeesuksella ja apostoleilla mielessään muinaisten juutalaisten kohtalo kun he saarnasivat Taivasten Valtakuntaa".
Minusta tuntuu, että jotenkin puhumme toistemme ohi. Esittämiisi kysymyksiin olen osin vastannut jo aiemmin, ja edellä nimimerkki "kuka vaan" vastasi myös hyvin. Kuten jo aiemmin totesin, Jeremian mainitsemat seitsemänkymmentä vuotta eivät liity pakkosiirtolaisuuteen eivätkä täydelliseen autioitukseen. Käytetty heprealainen sanan chorbah viittaa hävitykseen, ei täydelliseen tuhoon tai autioittamiseen. Ei siis ole perustetta tulkita sitä viittaukseksi Jerusalemin tuhoon, vaan Juudan kärsimään hävitykseen yleensä.
Siteeraamasi artikkeli ajanlaskusta oli mielenkiintoinen ja informatiivinen, eikä minulla ole sitä vastaan huomautettavaa. Ongelma on vain, ettei se lainkaan vastannut esittämääni kysymykseen. Jos jotakin, niin se kaivoi maata argumentaatiosi alta. Siinähän todetaan itsensä Vartiotorniseuran suulla, että muinaisessa Lähi-idässä oli käytössä erilaisia kalentereita, sekä kuu- että aurinko- ja sekakalentereita. Artikkelista käy edelleen ilmi, että "selvästi määritetty ja yhdenmukaistettu juutalainen kalenteri" on peräisin vasta 300-luvulta jKr. Lisäksi todetaan, että ainut muinainen heprealainen kalenterilöyty on Geserin kalenteri. Tällä perusteella ei oikeastaan voi sanoa yhtään mitään varmaa siitä, millainen kalenteri heprealaisilla oli käytössään Babylonian pakkosiirtolaisuudessa. Artikkeli itse toteaa aivan oikein, että heprealainen kalenteri oli kuukalenteri, jota yhdenmukaistettiin "jollain lailla" aurinkokalenterin kanssa, niin että vuotuiset juhlat säilyttivät oikean paikkansa. Tästä voimme päätellä, ettemme tunne heprealaista kalenteria laisinkaan niin tarkkaan, että voisimme tehdä sen perusteella vuoden ja päivän tarkkoja laskelmia. Lisäksi artikkeli tuo selvästi ilmi sen, että juliaaninen ja gregoriaaninen ajanlasku, joihin Russellin laskelmat vuodesta 1914 perustuivat, on eri kuin Raamatun ajanlasku.