Uskonnollisesta painostuksesta jumalanpalveluksiin

EsaYlikoskelta

Peruskouluissa leimataan syrjivästi ”osallistumattomiksi” oppilaita, jotka osallistuvat koulussa uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitoutumattomaan toimintaan. Oppilaita nimitetään ”osallistuviin” ja ”osallistumattomiin” lomakkeessa, jossa käytännössä markkinoidaan koulupäivään liitettyjä evankelis-luterilaisia jumalanpalveluksia.

Syrjivä menettely käynnistyy jo koteihin lähetettävän lomakkeen otsikossa ”Koulun uskonnolliset tilaisuudet ja juhlat”. Kun uskonnollisiin tilaisuuksiin ”osallistumattomille” sanotaan järjestettävän vaihtoehtoista ja mielekästä toimintaa, miksi siitä ei ole otsikossa mitään? Miksi otsikkona ei ole koulun tilaisuudet ja juhlat? Miksi mielekkään, uskonnollisesti ja katsomuksellisesti sitouttamattoman toiminnan sisällöstä ei kerrota?

Miksi kahta vaihtoehtoista ohjelmaa ei esitetä tasavertaisina, vaan toinen ensisijaisena ja toinen vaihtoehtona, vaikka on kaksi yhtä arvokasta ohjelmaa? Tai jos yhden ohjelman pitää olla ensisijainen, eikö silloin normaali sitouttamaton tilaisuus ole ensisijainen ja tunnustuksellinen evankelis-luterilainen jumalanpalvelus sille vaihtoehtoinen extra?

Uskonnollisen tilaisuuden, kuten jumalanpalveluksen liittäminen kunnallisen koulun toiminnan osaksi ja sellaisen ensisijaiseksi nostava tarjoaminen on uskonnollista painostusta kohteenaan perheet, joita ei kiinnosta lapsensa osallistaminen uskonnonharjoitukseen koulupäivän yhteydessä. Tarjonta-asetelma myös pakottaa perhettä vastentahtoisesti tuomaan julki suhtautumistaan uskonnollisiin tai uskonnottomiin katsomuksiin, mikä rikkoo arkaluontoisen tiedon yksityisyyden suojaa.

Mielestäni perusratkaisu tuohon syrjivään asetelmaan ei ole kahden rinnakkaisen ohjelman tarjonnan kehittäminen, vaan se, että koulu ei enää liitä ja tarjoa toimintansa kuuluvana minkään uskontokunnan jumalanpalveluksia, hartauksia ja muuta uskonnonharjoitusta. Kun tilastojen mukaan valtaosa vanhemmistakaan ei vie lapsiaan kirkon jumalanpalveluksiin, koulun ei pidä olla kirkollisempi kuin perheet itse.

15

551

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lukija.huom

      HS:n juttu päivähoidosta ja kirkon aktiivisuudesta päiväkodeissa unohtaa kokonaan uskonnottomat perheet, joista kuitenkin tulee erittäin suuri osuus päivähoitolapsista varsinkin Helsingissä ja Vantaalla. Helsingissä kastetaan evk-kirkkoon alle 43 prosenttia lapsista. Suurin osa jätetään liittämättä mihinkään uskonnolliseen lafkaan. Katsomuksissa ei ole kysymys vain uskonnoista.

      Jutun reportaasiosassa vantaalaisesta päiväkodista paljastuu, mistä kirkon työntekijöiden mukautumisessa hartaushetkistä kasvatustuokioihin on kysymys: maastoutumisesta, kun seurakunnan edustaja toimittajan havainnon mukaan esim. omii kultaisen säännönkin kirkolle nostamalla siinä kohtaa esiin vain Raamatun. Kultainen sääntöhän on tyypillisesti eettinen ohje, joka hyväksytään monissa uskonnoissa ja katsomuksissa, ja se kuuluu vahvasti juuri humanistiseen, ei-uskonnolliseen etiikkaan.

      Kultaisen säännön omiminen kuvastaa esimerkinomaisesti mitä tapahtuu, jos päiväkotihenkilöstö luovuttaa uskontokasvatuksen itseltään pois kirkolle – sekä samalla myös, millainen vaara uskonnottomien näkökulmasta on koulun elämänkatsomustiedon aineen ja saavutukset hävittävällä koulun ns. yhteisellä uskontotiedolla, jota jotkut ajavat. Asioita katsottaisiin vain yhden tai useamman uskonnon vinkkelistä, ei laajemmin humanistisen etiiikan ja kriittisen ajattelun ja tiedepohjaisuuden mukaan eikä avoimesti asioita tarkastellen.

      Varhaiskasvatuslaista poistettiin uskontokasvatus ja varhaiskasvatusssuunnitelmien valtakunnallisten perusteiden mukaan toiminnan tulee olla "uskonnollisesti ja katsomuksellisesti sitouttamatonta". Nyt kirkko ja osin OPH ja osin päivähoitoväki miettivät ja kokeilevat, miten tuon linjauksen voisi parhaiten kiertää. Vastuu on kunnilla!

      https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005446797.html

    • Älkäähei

      Niin surullista, niin surullista jos lapselta tahdotaan riistää viimeinenkin lapsenuskon mahdollisuus.
      Se lämmin kasvualusta.
      Mutta jos et sulje sydäntäsi, toivoa on.
      Jeesus on Herra, vaikket sitä ymmärtäisikään.

      • Anonyymi

        Jeesus on Herra, on sinun mielipiteesi ja uskosi. Usko pitäisikin pitää yksityisasiana,joka ei kuulu myöskään kouluihin ja päiväkoteihin.


    • SAnonp

      Monissa kouluissa itsenäisyyspäivän juhla korvaa tänä vuonna koulun yhteisen joulujuhlan. Se on ihan ok sinänsä.

      NYT on kuitenkin vaara siitä, että "joulukirkkoa" eli jumalanpalvelusta markkinoidaaan jonkinlaisena joulujuhlana , vaikka jumalanpalvelus ("jouukirkko") ja joulujuhla ovat aivan eri asioita (myös OPH:n ohjeiden mukaan).

    • JumalavaanOn

      Aktiivimallissakin olisi pitänyt ensin erota uskonnosta, mutta nyt näkyy se, kuinka asiaa väistäen tuleekin silkkaa sotkua.

    • Lukuj.huom
    • Vapaa-ajattelijoiden kirkon vastaista kampanjaa voisi ymmärtää silloin, jos heillä olisi tarjottavana joku parempi vaihtoehto kirkolle. Onhan toki kirkossakin omat epäkohtansa ja moni on siksi eronnut kirkosta ja liittynyt Helluntaiseurakuntaan, Vapaaseurakuntaan, Baptisteihin tai muihin ns. vapaisiin suuntiin.

      Mutta se, mitä Vapaa-ajattelijat tarjoavat vaihtoehdoksi, on paljon pahempi kuin kirkko kaikkine virheineenkin. Vapaa-ajattelijat tarjoavat kirkon vaihtoehdoksi uskonnottomuutta ja Jumalakielteisyyttä ja ateismia. Ne johdattavat ihmistä iankaikkiseen kadotukseen helvetin tulijärveen. Tätä taustaa vasten on aina järkevämpää olla uskova kristitty, kuulua kirkkoon ja maksaa kirkollisvero, olipa se kuinka suuri tahansa, mieluummin kuin valita iankaikkinen kadotus.

      Ihmisen ylivoimaisesti tärkein asia onkin se, missä hän viettää iäisyytensä? Sen tulisi olla määräävä tekijä ihmisen valinnoissa, eikä valtion ja kirkon suhteet tai uskonnonopetuksen korvaaminen ET-opetuksella.

      • Pascalin vaaka ei toimi, koska jos joku niistä jumalista, joihin väittäisi uskovansa, olisi olemassa, se omnipotenttina tunnistaisi huijauksen, eikö niin? Eli uskoa ei kannata teeskennellä, eikä uskoaan kovaankaan ääneen julistava pääse sen paremmin taivaaseen, koska eihän Jumalaa voi kusettaa.

        Oletko ajatellut tätä...


      • murhemieli_on_turhaa

        >>Mutta se, mitä Vapaa-ajattelijat tarjoavat vaihtoehdoksi, on paljon pahempi kuin kirkko kaikkine virheineenkin. Vapaa-ajattelijat tarjoavat kirkon vaihtoehdoksi uskonnottomuutta ja Jumalakielteisyyttä ja ateismia.>>

        No tuota nimenomaan, sillä eivät he muuten olisi vapaa-ajattelijoita.

        >>Ne johdattavat ihmistä iankaikkiseen kadotukseen helvetin tulijärveen.>>

        Tuo taas on silkkaa uskonnollista houretta, jolla kirkot ja muut uskonnolliset yhteisöt pyrkivät hallinnoimaan jäsenistöään.

        >>Tätä taustaa vasten on aina järkevämpää olla uskova kristitty, kuulua kirkkoon ja maksaa kirkollisvero, olipa se kuinka suuri tahansa, mieluummin kuin valita iankaikkinen kadotus.>>

        Mitään "kadotusta" ei ole olemassa, ei määräaikaista eikä iänkaikkista, joten jäsenmaksu sen välttämisestä on kankkulan kaivoon heitettyä maksajan kannalta, vaikka kirkkojen ja seurakuntien johtajat saattavatkin viettää varsin makeaa elämää jo täällä "murheen laaksossa" tuntuvien palkkojen ja joustavien kulukorvausten johdosta.

        >>Ihmisen ylivoimaisesti tärkein asia onkin se, missä hän viettää iäisyytensä?>>

        Tässä määräaikaisessa on aivan riittävästi ennakkoluulottomalle ja rohkealle ihmiselle elonsarkaa, sillä jokainen päivä on uusi ihana jakso siinä elämän ketjussa, joka kerran päättyy, ja se on sitten siinä.
        Sen jälkeen ihminen elää vain ja ainoastaan jälkeen jääneiden muistoissa, kunnes nekin haihtuvat. Ja sitten uudet ihmiset jatkavat omaa elämäänsä.

        Voit siis elää murehtimatta ja ylväästi jokaisen elämäsi päivän.


      • Anonyymi

        Ihmisen ylivoimaisesti tärkein asia onkin se, missä hän viettää iäisyytensä? No niin oilisikohan kuitenkin parempi kun ottaa tärkeimmäksi asiaksi missä ja miten viettää elämansä kuin että murehtii iäisyyttä. Ja tuollainen pelottelu tulisilla järvillä ja kadotuksilla. Herää jo pahvi.


    • Viikonlopun Educa-messuilla puhuttiin monessa tilaisuudessa varhaiskasvatussuunnitelmasta ja moneen kertaan puhuttiin siitä, miten pitää ottaa muualta tulleet huomioon. Eipä juuri puhuttu siitä, että Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan noin 25% suomalaisista uskoo ev.lut-kirkon jumalaselitykseen, suurelle enemmistölle siis kirkkokäynnit, hartauden yms. ovat vieraan uskonnon tuputtamista :-(

    • Anonyymi

      Koululle ilmoitus, että oppilas osallistuu vain uskonnollisesti sitouttamattomaan toimintaan.

      Ps. Armeijassa on sotilasvakuutus / -vala: elokuussa 2019 alokkaat joutuvat valitsemaan uskonnollisen sotilasvalan ("kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä") ja uskontoneutraalin sotilasvakuutuksen välillä.

      Koska armeijan koneistossa on sisäänrakennettu paine "perinteiseen" sotilasvalaan, isovanhempien ja vanhempien ja kavereiden on syytä tarvittaessa kertoa alokkaalle, että heidän puolestaan uskontoneutraali vaihtoehto on erittäin ok, että alokas ei ainakaan virheellisten olettamien takia valitsisi uskonnollista vaihtoehtoa.

      • Anonyymi

        Meiiläkin poika ,ei kuulu kirkkoon eikä usko satuolentoihin, antoi kuitenkin sotilasvalan, koska ei halunnut erottua liikaa joukosta, ja koska selvästi koki vakuutuksen antajien joutuvan "silmätikuiksi". Ja epäili sen myös vaikuttavan mahdollisuuksiinsa varusmiespalveluksessa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      294
      4791
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3076
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      52
      2993
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1551
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1252
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1199
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      1016
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      1001
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      989
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    Aihe