Mutta töitä tekevälle ei lueta armosta vaan velvollisuudesta Room. 4:4.
Kuten tässä puhutaan työn tekemisestä, merkitsee se sydämen luottamusta tekoihin. Me huomaamme sen siitä vastakohdasta, josta apostoli sanoo: »Mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi.» Siitä huomaamme, että tässä oleva työn tekeminen merkitsee sydämen luottamista tekoihin. Me ymmärrämme lisäksi, että jos sydän olisi vapaa ja kuoletettu laista ja uskoisi Kristukseen, ei tekeminen olisi esteenä vanhurskauttamiselle Jumalan edessä, vaan olisi päinvastoin sen hedelmä ja todistus.
Asia on näin: Minkälainen ymmärrys ja tunnustus sinulla onkin, ei sydämesi kuitenkaan voi luottaa muuhun kuin näihin kahteen: joko omaan tekemiseensä, olemiseensa, työhösi tai Herraan, joka vanhurskauttaa jumalattoman. Oma tekoansiomme ja Jumalan armo Kristuksessa ovat toistensa täydellisiä vastakohtia.
Jos luotan omiin tekoihini, en mitenkään voi luottaa Kristukseen, ja silloin ovat omat tekoni sydämelleni ja ajatuksilleni pääasia, mitä järki ja suu sitten sanonevatkin, ja silloin minua tässä nimitetään »työtätekeväksi» ja saan Jumalalta vain ansioni mukaan, mikä minulle kuuluu.
»Töitä tekevälle ei lueta paikkaa armosta, vaan velvollisuudesta.» Huomaa: se, joka tekee työtä, saa »palkkaa» - ei armoa, vaan »palkkaa». Jos hän on kaikin puolin täyttänyt sen, mitä isäntä vaatii, saa hän sovitun paikan tarvitsematta kiittää siitä kuin armolahjasta, vaan se on nyt hänen oma ansionsa. Mutta jos hän ei täysin ole velvollisuuttansa täyttänyt, saa hän rangaistuksen eikä saa mitään armosta. Sellainen on laki. Joka pitäytyy lain ehtoihin, tuomitaan myös niiden mukaan.
Näin selitti jo Herramme Kristus puhuessaan viinitarhan työmiehistä. Ja tässä hallitustavassaan on Jumala järkähtämättömän ankara. siinä ei ole mitään sääliä. Joka turvautuu tekoihinsa, saa ansionsa mukaan eikä saa mitään armosta. Kun sellainen henkilö kuitenkin on tehnyt paljon enemmän tekoja kuin se, joka etsii, ja löytää armon, niin se tuntuu sangen kovalta. Mutta tässä ei mikään auta, Raamatun sana on tässä kohden ankara ja järkähtämätön.
Kun eräs työmiehistä nurisi, ei se isäntään mitään vaikuttanut, hän ei ensinkään siitä taipunut, vaan vastasi näin: »Etkö sopinut kanssani denarista? Ota se, mikä sinulle on tuleva ja mene.» Samaa musertavaa puhetapaa apostolikin käyttää Room. 9:ssä. Huolestuneena juutalaisten itsepäisestä omavanhurskaudesta ja sitä seuraavasta tuomiosta, puhuu hän siinä tähän tapaan: Teidän työnne ja ponnistuksenne vanhurskaiksi tullaksenne ei auta, Jumalan valinta on teitä vastaan. Jumala on valinnut vain ne, jotka uskovat, ja on hylännyt ne, jotka lain töissä riippuvat. Tämä on Jumalan oma päätös. Autuaaksi tuleminen »ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, joka armahtaa.»
Ne, jotka tavoittelivat vanhurskautta, eivät sitä saavuttaneet, mutta ne, jotka eivät sitä tavoitelleet, ovat sen saavuttaneet.» Minkä tähden? Siksi, että edelliset tavoittelivat töiden vanhurskautta - eivätkä saavuttaneet sitä, mutta ne, jotka sitä uskossa etsivät, saivat sen.
Samalla tavoin hän, puhuu Gal. 4:nnessä, jossa hän jakaa autuuden etsijät kahteen joukkoon, verraten niitä Aabrahamin kahteen poikaan, orjattaren ja vapaan vaimon poikiin, siis orjiin ja lapsiin, joita hän myös nimittää »lupauksen pojiksi». Ja sitten hän vakuuttaa, että edellisiin nähden säälimättä toteutuvat sanat: »Aja pois orjatar poikineen. sillä orjattaren poika ei saa periä vapaan vaimon pojan kanssa.» Kuinka kovalta se kuulostaakaan! Kun he kauan ovat työtä tehneet ja olleet orjia, ajetaan heidät vihdoin ulos! Ihmiset, jotka ovat olleet taivaan häissä jo maan päällä ja tehneet paljon työtä ja vaivaantuneet, heitetään viimein »ulkoisimpaan pimeyteen», koska heillä ei ollutkaan »häävaatteita.
Näin suuri on Herran kiivaus lakinsa vanhurskaudesta ja Poikansa kunniasta! Oi, jospa kaikki ihmiset, jotka tahtovat tulla kristityiksi ja sellaisina pysyä, tarkoin ajattelisivat, että tässä suhteessa ei sovi ajatuksineen liehua sinne tänne ja itse oman mielensä mukaan suunnitella autuuden tie, vaan että tässä on järkähtämätön tuomio, jota ei yksikään ihminen ole säätänyt eikä yksikään ihminen voi muuttaa. Se on kaikkivaltiaan Jumalan oma säätämä neuvo ja päätös, että ken hyvänsä aikoo autuaaksi tulla, sen on oltava köyhä ja kadotettu syntinen, joka epäilee kaikkea omaa vanhurskauttansa ja voimaansa etsien pelastustansa yksin Kristuksen vanhurskaudesta.
LOKAKUUN 13 PÄIVÄNÄ
CORosenius
2
<50
Vastaukset
- Jobinpostia
Nää on näitä Raamatun ristiriitoja. Tässä laki. Room.2:13. Tässä armo. Room.3:28.
- hfhh
Raamatun selittämiseen tarvitaan opetusta ja Pyhän Hengen johdatusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28117958Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245730- 1332662
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172197Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3371805Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111063- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33961Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45958