Keskusta, enemmän karismaa

MaissiAnaalAUJombeJOHTOA

Pääministeri Juha Sipilä on rauhallinen ja karismaattinen Suomen johtaja, poikkeuksena muista ministereistä.
Myös sotilaan ammatissa oli hyötyä karismasta. Usein kävi niin, että kaikki ymmärsivät kuka johtaa kun henkilö paikalle tuli.

11

127

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • No_mutta

      Totta. myös Hitleriä pidettiin erittäin karismaattisena henkilönä.

      • HohHooooo

        Ei vaan henkilöllä armeijassa karismaa löytynyt kuin ylilutin arvoon saakka ja siviilissä neljän äänen verran persuehdokkaana.


    • linnaanvaan

      ennen vanhaan tuollaiset sankarit vietiin pellonreunaan

    • Voi.että

      Olisi naurussa pitelemistä jos Halla-aho pääministeri.

    • TotuusTuostakin

      "Usein kävi niin, että kaikki ymmärsivät kuka johtaa kun henkilö paikalle tuli". Silloin sinä jäit vaille huomiota, olipa tulija kuka tahansa.
      Karismaattisuudesta puheen ollen. Eiköhän armeijassa kuin siviilissäkin etene pisimmälle ne, joilla on karismaa. Karisma on hankittu näytöillään, työssään ja muutenkin. Sinulla ei ole ollut karismaa. Ei armeijassa, ei politiikassa, ei missään muualla. Ei edes kepupalstalla.

      • MaissiAnaalAUJombeJOHT

        Munakarvapelle tyhmyyttään esittelee


      • EiAihettaEnempään
        MaissiAnaalAUJombeJOHT kirjoitti:

        Munakarvapelle tyhmyyttään esittelee

        Enpä ole tarkoittamasi. Mutta kysyn: mitä sinä vastauksellasi esittelet? Karismaasiko? Vai vain sitä, että se yksi henkilö on aina mielessäsi? Lisäkysymys? Miksi ihmeessä???


      • KevytKoroHoro

        Ne jotka pääsivät lappeenrannan kanta-aliupseerikoulun pääsykokeista läpi, ovat mielestäni älykkäitä. Minulla oli kova halu aliupseereksi, mutta matemaattiset taidot eivät olisi riittäneet , siksi joudun olemaan siviili.


    • MaissiAnaalAUJombeJOHT

      Kenelläkään ei ole niin paljon karismaa kuin oli Kekkosella.

      • oikaisen.sorry

        Korkeasta sivistyksestäsi huolimatta ymmärrät karisma-sanan väärin. Se ei tarkoita Neuvostoliiton tukea.


    • Peltokuivattusipuli

      Sipilä ja Kaikkonen määräävät keskustapuolueen suunnan. Rehellisyys, maanviljelijöiden työnteon arvostus/auttaminen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe