Onko vilkun puolelta sallittua ohittaa? Minulle on opetettu, että ei ole. Mutta kun liikenteessä laitat vilkun vaihtaaksesi kaistaa, jäädään ajamaan rinnalle ettei vaan eteen pääse ja takana oleva tekee samoin. Jos tällaisessa tilanteessa pelti kolisee, kuka on syyllinen?
Vastaukset 3
- ÖLLÖLÄ__
17§
Ohittaminen
Edellä kulkeva ajoneuvo on ohitettava vasemmalta. Milloin edellä kulkeva kääntyy tai selvästi valmistautuu kääntymään vasemmalle, se on kuitenkin ohitettava oikealta.
Kaistanavaihtotilanteessa laki ei velvoita antamaan tietä, vaihtaja on syyllinen jos rytisee vaikka kuinka vikuttelisi. - Lisään
"""Merkki on annettava hyvissä ajoin ennen aiottua toimenpidettä, ja sen on oltava hyvin näkyvä ja ymmärrettävä. Merkinanto ei vapauta kuljettajaa velvollisuudesta varmistua siitä, ettei aiottu toimenpide aiheuta vaaraa tai tarpeetonta estettä."""
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1981/19810267#L2P35 - sopusijaa
Nykyinen laki on puutteellinen. Rintarinnanajo pitäisi kieltää ellei ruuhka siihen pakota. Eli, jos/kun kerran on tilaa, tulisi kaistalle tulemisen estäminen olla rangaistavaa. Ongelmaa tosin on vaikeaa mennä säätäämään, kun esim kolmikaistaisella tiellä voi olla yhtaikaa sekä vasemmalta että oikealta vilkuttamassa autot aikoen tulla molemmat keskikaistalle. Yksi vaihtoehto voisi olla kaistakohtaiset nopeusrajoitukset tyyliin oikea kaista 80 km/h vasen kaista 100 km/h.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS1253113Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.161091Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63903Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke54884- 52819
- 48709
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍80679- 54664
- 80636
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35624