Väinö Tanner: "Leningrad hävitettävä maan tasalle"

Penna-Tervo

Lasse Lehtinen on antanut varsin silotellun kuvan Väinö Tannerista. Nimittäin Tanner ei ollut suinkaan mikään realisti ja reaalipolitiikko. Tästä esimerkki:

"Professori Väinö Voionmaa (sd.), eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja 1941–1946, kirjoitti pojalleen Tapio Voionmaalle 22.6.1941, jolloin Saksa oli julistanut sodan Neuvosto-Venäjälle, että tavatessaan Tannerin ”hän (Tanner) kuohui vihaa Venäjää vastaan ja arveli, että Leningrad olisi nyt hävitettävä maan tasalle, johon minä huomautin, että se olisi mahdotonta, koska Leningradin asema on maailmankaupallinen, joten sillä paikalla tulee aina olemaan suuri maailmankaupunki.” (Väinö Voionmaa: Kuriiripostia 1941–1946, s. 44)."

1

50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bror-Erik1974Neva

      Tanner oli hyvinkin reaalipoliitikko. Se mitä oli juuri tapahtunut Viipurille oli tapahtunut jo aiemminkin.

      Leningradin paikalla oli jo 1600-luvulla Itämeren tärkein kauppasatama ja Nevanlinnan kaupunki kirkkoineen.

      Venäläiset olivat ryöstäneet Nevanlinnan suomalaisilta ja polttaneet sen 1701, joten kukaan suomalainen ei tietenkään halunnut suojella vanhan suomalaisen kaupungin laittomia hallussapitäjiä.

      Pietari Suuri itse lausui 1703: "Vielä kerran tämän kaupungin kadut tulevat tyhjenemään".

      Leningradin piirityksen motiivina oli epäilemättä kaupungin historia. Hitlerkin tiesi, ettei kaupunki ollut alunperin venäläinen kaupunki ja että se oli ryöstetty suomalaisilta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      282
      18097
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5749
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      138
      2674
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2213
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      340
      1813
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1070
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      981
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      33
      969
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      964
    Aihe