mitä oli ennen syntymää

oletvainkone

Ei mitään, ei kerta kaikkiaan mitään.

27

514

    Vastaukset 27

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Julistukset-vailla-tod

      Löytyykös todisteita?

      • koneensuunnittelija

        Otanko sinusta sulakkeen irti.

    • Hihukki

      Idän uskonnot puhuvat "Tabula Rasasta", eli tyhjästä mielestä. Myös Jeesus mainitsi saman, Tuomaan evankeliumissa:"He(israelilaiset esim.) eivät tajua, tulleensa maailmaan tyhjinä, ja mikä pahinta, he haluavat tyhjinä pois myös maailmasta, ja minun sieluni oli tuskassa heidän tähtensä"."joka minua kuulee, se tulkoon luokseni ja juokoon, mitä sitten juokin."
      "En minä ole tullut maailmaa tuhoamaan, vaan pelastamaan"(Jeesus). Idän uskonnot sanovat kuitenkin, että olemme valinneet vanhempamme, eli katsoimme pikkuisina enkeleinä isä-äiti ehdokkaita, ja valitsimme heidät. Ei toistepäin.

      • uskontojariittää

        Edellinen eletty elämä, vaikuttaa nykyiseen elämään.

    • velho3

      NS, PSYkologinen perimä, eli perisynti, jonka pieni syntyvä lapsi saa syntymässä ,jota sitten elämässään joutuu toteuttamaan , olemaata siitä tietoinen.
      Se on syyn jaseurauksen laki joka niin vaatii .
      Sen seurausta on sitten tämä kaaosmainen ja kärsimysten ja väkivallan täyttämä maailma

      Uskonnot, ja aatteet filosofioineen , ovat sytyneet alun perin piostamaan kärsimyksiämme. mutta ajan myötä niistä on kärsimystemme ylläpitäjiä, koska jos me vapautuisimme kärsimyksistämme, niin ne olisivat tarpeettomia, joten niisstä on tullut tämän pahuuden ikuistajia, jotta ne säilyttäisivät valtansa ihmismieleen

      • oletvanhempiesikuva

        Ihmisen perimä määrää ihmisen luonteen ja käytöksen.

    • pitkäänuskossa

      Olimme Jumalan suunnitelmissa jo ennen maailman luomista. Jumalan pelastussuunnitelman ylistys
      Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Hän on siunannut meitä kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa. Jo ennen maailman luomista hän on valinnut meidät Kristuksessa olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia Kristuksesta osallisina. Rakkaudessaan hän näki hyväksi jo edeltä määrätä meidät yhteyteensä, omiksi lapsikseen, Jeesuksen Kristuksen tähden. Ylistetty olkoon hänen armonsa kirkkaus, kun hän antoi meille rakkaan Poikansa!
      Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto. Efes. 1: 3. - 7.

      Jumala ei edeltä määrää toisia pelastukseen ja toisia helvettiin, mutta kaikkitietävyydessään Hän jo tietää ketkä ottavat vastaan pelastuksen ja ketkä ei. Jumalan mielessä ei ole aikakäsitettä niin kuin me rajoitettuina luotuina olentoina.

      • jumalaonsatu

        Vanhempiesi ominaisuudet päättävät käytöksestäsi.

    • Kumma että onnistuit sitten syntymään "ei mistään". "Ei mitään" ei näköjään ole ikuinen tila.

      • luonnonlait

        Sphynx on syntynyt jostain ja ympäristö määrää jääkö se henkiin.

    • Karmanpyörre

      Ennen syntymää sielu katselee tulevia vanhempiaan ja näkee ansaitsemansa elämänlosuhteet johon suntyy. Sitten karman laki astuu voimaan -vauvasta vaariin... Se on tuo tuomiopäivä kun tänne synnytään, kuka palatsiin hyvinvoiinnin ja rakkauden ilmapiiriin toinen pakolaisleirille kuoleman, nälän ja kärpästen sekaan. Kukin ansioidensa mukaan.

      • jälleensyntynyt

        Olen jokseenkin samaa mieltä asiasta. Minullekkin annettiin ennen syntymää muutama vaihtoehtoinen perhe joihin voisin syntyä. Muistan asian melko selvästi, minulle näytettiin kuvia myös sisaruksistani. Tein oman valintani silloin.
        Myöhemmin elämässäni olen välillä katunut tuota päätöstä, mutta toisaalta oman karmani olisin kohdannut myös toisessa perheessä.
        Olen mahdollisesti ollut jossain aikaisemmassa elämässä koira (ehkä lehmäkin), ihmiselämistäni minulle ei ole tullut selkeitä muistikuvia, ellei sitten ajoittaisia deja vu -hetkiä lasketa lukuun.
        Tutustun parhaillaan hindulaisuuteen kirjallisuuden ja netin kautta. Kokemusteni ja lukemiseni perusteella sanoisin, että monissa uskonnoissa on hyvää, mutta myös paljon pahaa. Ehdotonta totuutta tuskin missään suuntauksessa on.

      • karmanpyörre
        jälleensyntynyt kirjoitti:

        Teosofia antaa vastauksia moniin asioihin, on vain niin jumalaista viisautta ettei aina mene kaaliin. Mutta elämä kerrallaanhan sitä viisastuu. Mitä epäitsekkäämpi on teoissaan ja pyrkii työskentelemään ihmiskunnan puolesta sitä helpommat elämät on tulevaisuudessa.

      • MEläjä
        jälleensyntynyt kirjoitti:

        Olen jokseenkin samaa mieltä asiasta. Minullekkin annettiin ennen syntymää muutama vaihtoehtoinen perhe joihin voisin syntyä. Muistan asian melko selvästi, minulle näytettiin kuvia myös sisaruksistani. Tein oman valintani silloin.
        Myöhemmin elämässäni olen välillä katunut tuota päätöstä, mutta toisaalta oman karmani olisin kohdannut myös toisessa perheessä.
        Olen mahdollisesti ollut jossain aikaisemmassa elämässä koira (ehkä lehmäkin), ihmiselämistäni minulle ei ole tullut selkeitä muistikuvia, ellei sitten ajoittaisia deja vu -hetkiä lasketa lukuun.
        Tutustun parhaillaan hindulaisuuteen kirjallisuuden ja netin kautta. Kokemusteni ja lukemiseni perusteella sanoisin, että monissa uskonnoissa on hyvää, mutta myös paljon pahaa. Ehdotonta totuutta tuskin missään suuntauksessa on.

        Kehityssuunta on aina "ylöspäin", eli tuskin ihmisen tasolle päässyt syntyy alemmaksi, lehmäksi tai koiraksi, kissaksi?
        Mutta ihmisen tasolla kehitys kestää pitkään, on vastuuta ja vaatimusta enemmän, koska ihminen pystyy valitsemaan ja suunnittelemaan.
        Kokemuksia, kokemuksia ja taas kokemuksia tarvitaan ja ennenkuin kaikki mahdollinen on koettu, tarvitaan siihen satoja elämiä ihmisenä.

      • Vaatetukset
        MEläjä kirjoitti:

        "Kehityssuunta on aina "ylöspäin", eli tuskin ihmisen tasolle päässyt syntyy alemmaksi, lehmäksi tai koiraksi, kissaksi?"

        Näinköhän tuo kuitenkaan on mikään välttämättömyys? Kyllähän vuorille noustessakin saatetaan joskus joutua menemään "alamäkeen". Buddhalaisuudessa myös kuvataan, kuinka ihmiskehossa elänyt sielu voi syntyä joissakin tilanteissa eläinkuntaan.

      • MEläjä

        Ihminen poikkeea muista "luontokappaleista" juuri siinä, että oma valinta sallii määrätyn liikkumavapauden. Olisiko johdonmukaista "pudota" tästä syyn ja seurauksen lain alaisuudesta?

      • töttörström
        Vaatetukset kirjoitti:

        Ylhäällä tai alhaalla on tietenkin suhteellinen käsite. Karma määrittää pitkälti tulevat elämät, eli sen onko tämä ihmiskohtalomme parempi tai huonompi. Kyse on kuitenkin tavallaan universaalista koulusta, jonka eri luokilla on omat karmallisetkin haasteensa. "Mokaaminenkin" on yksi näistä oppitunneista ja kokeneimmatkin meistä sortutavat yhä siihen. Alimmalla tasoilla vältetään tekoja väärin tekemisen pelossa ja näin karmaa vältellen. Mitä enemmän kuitenkin mokaa, niin sitä enemmän myös oppii.

      • Vaatetukset
        MEläjä kirjoitti:

        Ihminen poikkeea muista "luontokappaleista" juuri siinä, että oma valinta sallii määrätyn liikkumavapauden. Olisiko johdonmukaista "pudota" tästä syyn ja seurauksen lain alaisuudesta?

        " Olisiko johdonmukaista "pudota" tästä syyn ja seurauksen lain alaisuudesta?"

        Ehkä eivät putoa minkään lain alaisuudesta. Usko tai älä, eläimissäkin on hyviksensä ja pahiksensa, sekä valintoja ja itsehillintää. Koe-eläimien tekemiä valintoja ja itsehillintää tutkitaan koko ajan laboratorioissa, ja eläinten toimintaa käytetään ihmisen toiminnan malleina. Syy on selvä: eläimet toimivat täysin samanlaisilla mentaalisilla periaatteilla kuin ihmisetkin. Mielellisiä ovat molemmat.

      • MEläjä

        Tässä kohtaa olen eri mieltä, kyllä ihminen on ainoa "eläinlaji", joka pystyy suunnittelemaan ja ajattelemaan tekonsa ja sen mahdolliset seuraukset. Ominaisuudet juuri erottavat ihmisen muista eläimistä, niistäkin jotka ovat jo hyvin lähellä alkeellisemman ihmisen tasoa.

      • töttörström kirjoitti:

        Ylhäällä tai alhaalla on tietenkin suhteellinen käsite. Karma määrittää pitkälti tulevat elämät, eli sen onko tämä ihmiskohtalomme parempi tai huonompi. Kyse on kuitenkin tavallaan universaalista koulusta, jonka eri luokilla on omat karmallisetkin haasteensa. "Mokaaminenkin" on yksi näistä oppitunneista ja kokeneimmatkin meistä sortutavat yhä siihen. Alimmalla tasoilla vältetään tekoja väärin tekemisen pelossa ja näin karmaa vältellen. Mitä enemmän kuitenkin mokaa, niin sitä enemmän myös oppii.

        Mielenkiintoista on tuo elämän jatkuminen, ainoa muutos on sopeutuminen uusiin olosuhteisiin.

      • MEläjä

        Ajattelin ensin että kehitystä ja kokemusta kertyy ainoastaan fyysisellä tasolla, ehkä näin onkin osittain....se kovin urakka?
        Kun siirrytään astraalitasoille 'jatkamaan' elämää, pitäisi henkisen puolen jatkaa myös siellä kehitystään, hieman kevyemmissä olosuhteissa?

    • kuolemaanpäättyy

      Kuoleman jälkeen on kuin ennen syntymää, et ole olemassa.

      • Todisteet-pöytään

        Todisteet on missä?

      • niinhänsäväität

        Väite ilman todisteita on tyhjää lätinää. Meillä ei ole vedenpitäviä todisteita kumpaankaan suuntaan. Vain uskomuksia ja asenteita.

    • pilvissä.liitelijä

      Ensimmäinen muistikuvani on ennen syntymääni. Siinä ei ole tolkun häivää, mutta jostain syystä siinä muistossa on "informaatiota", että se on ennen syntymääni. Hankala tällaisia on yrittää järjellä selittää. Se muistikuva on sininen taivas ja suht nopeasti ohitse lipuvia pilviä, mutta silti ne ovat eri asia kuin se taivas ja ne pilvet, joita nyt voimme nähdä. Tähän muistoon liittyy myös syvä mystisiä vaikutteita sisältävä psykofyysinen tunne. Eli ajatus, jossa tuntuu, että mieli saa fyysiseltä tuntuvan "kosketuksen"... tai jotain. Aika ajoin se palaa mieleeni suht selkeänä visiona, mutta jostain syystä siinä on hieman eroavaisuuksia ja tunne on osittain ahdistava. Ne pilvet muuttuvat hieman, vähän strasselia muistuttavaksi hötöksi ja yhtäkkiä ne väistyvät ja kiidän kuin tuhansia kilometrejä laajan valkoisen lakanan yläpuolella, ja taas tulevat "strasseli"pilvet näkyviin ja se outo psykofyysinen "kosketus" mieleeni. Ikään kuin sieluni olisi matkalla kohti tulevaa maallista majaani. Ehkä joskus tällekin löytyy selitys. Maallinen sellainen.

    • Kirjakääröt

      Ps.139:16 Biblia (1776). Sinun silmäs näkivät minut, kun en vielä valmistettu ollut, ja kaikki päivät sinun kirjaas olivat kirjoitetut, jotka vielä oleman piti, joista ei yksikään silloin vielä tullut ollut.

    • MEläjä

      Koskahan ihmisille selviää laajemmassa mittakaavassa, ettei kuolemaa ole ollenkaan?
      Toki fyysinen vaate jää tänne mutta sen jälkeen puetaan kevyempi vaate kevyempään maailmaan?
      Nähtävästi laajempaa ymmärrystä ei ole näköpiirissä, jokainen etenee omaa vauhtiaan ja ehkäpä ´muistaa´ vähitellen enemmän asioita fyysisen tason tarkoituksesta ja sen 'todellisempien tasojen' merkityksistä kehityskululle?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      93
      845
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      148
      797
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      60
      682
    4. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      664
    5. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      663
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      634
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      44
      597
    8. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      29
      532
    9. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    10. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      523
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      516
    12. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      479
    13. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      476
    14. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      404
      470
    15. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      446
    16. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      441
    17. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      29
      431
    18. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      420
    19. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      414
    20. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      4
      401
    Aihe