SAK-SDP:n vuokratorpparit säälimättömän mievallan

HäikäilemätöntäKiskontaa

alla. Vuokrat nousseet pilviin. Härski rahastus alkoi SAK:n Riku Aallon noustua VVO:n hallituksen puheenjohtajaksi kymmenen vuotta sitten. Vuokrat ja asovastikkeet ovat nousseet 50% ja enemmänkin.
Ennen vuokrasopimukset sidottiin pääsääntöisesti elinkustannusindeksiin ja se kirjattiin vuokrasopimuksiin. Silloin asukkaat pystyivät suunnittelemaan talouttaan ja rahaa riitti vaikkapa omistusasunnon säästämiseen.
Viimeiset kymmenen vuotta vuokraisäntä on kiskonut torppareitaan täysin mielivaltaisesti. Mikään ei enää riitä. Valtio on joutunut tulemaan hätiin Kelan asumistukina, joka sekin valuu SAK:n taskuihin mielettömän suurina verovapainana osinkoina.

25

114

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SAKnAatelisoikeudet

      Torpparilaki astui voimaan 15.10.1918, siis 99 vuotta sitten. Sen mukaan kaltoinkohdellut ja riistetyt torpparit ja mäkitupalaiset saivat lunastaa torppansa itselleen. Mielivalta ja ihmisarvoa polkeva kohtelu päättyi.
      Torpparit olivat raataneet pitkiä taksvärkkipäiviä isännän hyväksi, jopa 4-5 työpäivää viikossa niin, että oman ja perheen elantoon jäi yhä vähemmän työpäiviä. Maaorjuutta se oli käytännössä. Nyt tilalla on vuokraorjuus.
      Torpat ja mäkitupien maat olivat usein aateliston saamia lahjoituksia tai papiston palkkaan kuuluvia etuoikeuksia. Pohjanmaalla oli paljon oli aatelittomia itsellisiä talonpoikia ja torppareita vähemmän. Itä- ja Etelä-Suomessa tilanne oli täysin kestämätön, kuten pääkaupunkiseudulla nykyään.
      SAK-AY on ominut vuokra-asuntoja ja asumisoikeusasuntoja itselleen teeskennellen "yleishyödylliisyyttä". Omarahoitus on ollut yleensä 1-2%:n luokkaa. Jättimäiset asuntomassat ovat siis
      pääosin veronmaksajien lahjoituksia ja vuokralaiset ovat maksaneet pois valtion myöntämät lainatkin.
      Aatelilta poistettiin verovapaus ja muut etuoikeudet sata vuotta sitten, mutta SAK kaappasi samat edut itselleen.

    • DuunarinKusettajat

      Rahat ei riitä ruokaan, vaatteisiin, lääkkeisiin. Palkasta ja eläkkeestä jää verojen ja asumisen jälkeen koko ajan vähemmän rahaa muuhun välttämättömään. Sekö on lahtari-porvarin vika?
      SAK-SDP on riemuissaan ja kuvittelee, että kannatus nousee. Vanha totuus "SDP tarvitsee köyhiä" ei enää tuo vaalivoittoa.

    • Goyan
      • ÄläTaivastele

        Aloittaja ei väittänytkään, että vuokrat ovat nousseet yhtä hurjasti koko maassa. Näin tuskin on esim. muuttotappioalueilla.
        100 vuotta sitten torpparien olot olivat kärjistyneet erityisesti Itä- ja Etelä-Suomessa. Nyt tilanne on vaikein pääkaupunkiseudulla ja etelän kasvukaupungeissa. Pelkästään pääkaupunkiseudulla asuu reippaasti yli miljoona henkilöä ja siihen eteläisen Suomen kasvukeskukset päälle.

      • YleishyödyllinenKiskonta

        Helsingin, Espoon ja Vantaan omistamien vuokra-asuntojen vuokratorpparit ovat paremmassa asemassa. Vuokrat ovat pysyneet kohtuullisina. Tämä kaunistaa pääkaupunkiseudun vuokratilastoja.
        Kaupunkien omistamia vuokra- ja asumisoikeusasuntoja riittää vain harvoille.
        .
        SAK-AY:n hallitsema VVO teki vuonna 2015 voittoa 225 miljoonaa 371 miljoonan liikevaihdolla. Jos VVO olisi alentanut jokaisen asuntonsa vuokraa 500 e/kk, se olisi vielä saanut voittoa 30 miljoonaa eli 8%. Viime vuoden liikevaihdosta VVO jakoi osinkoja yli 50 miljoonaa verovapaana.

      • yleensä_ottaen_näin
        YleishyödyllinenKiskonta kirjoitti:

        Helsingin, Espoon ja Vantaan omistamien vuokra-asuntojen vuokratorpparit ovat paremmassa asemassa. Vuokrat ovat pysyneet kohtuullisina. Tämä kaunistaa pääkaupunkiseudun vuokratilastoja.
        Kaupunkien omistamia vuokra- ja asumisoikeusasuntoja riittää vain harvoille.
        .
        SAK-AY:n hallitsema VVO teki vuonna 2015 voittoa 225 miljoonaa 371 miljoonan liikevaihdolla. Jos VVO olisi alentanut jokaisen asuntonsa vuokraa 500 e/kk, se olisi vielä saanut voittoa 30 miljoonaa eli 8%. Viime vuoden liikevaihdosta VVO jakoi osinkoja yli 50 miljoonaa verovapaana.

        SAK:n alaiset liitot omistaa VVO:n osakkeista n.47%
        Pääkaupunkiseudulla VVO:n vuokrat on alle "yleisen vuokratason."

      • KetkäVahtiiKaalimaata

        SAK ja muu AY ovat yhdessä enemmistöomistajat. Omistus yli 60%. SAK:n liitot suurin. Osakeyhtiölain mukaan enemmistön kanta voittaa.
        Mukana omistajissa on jokunen eläkevakuutusyhtiö, mm. Ilmarinen. Näiden ja SAK:n pomot istuvat ristikkäin toistensa hallituksissa ja nostavat valtavia hallituspalkkioita. Siinä samassan on tullut omat eläke-edut hoidettua ja varmistettua, että muiden työeläkkeiden leikkaukset jatkuvat.

      • helmi-taulu
        KetkäVahtiiKaalimaata kirjoitti:

        Hmmmm...et osaa laskea tai puhut paskaa ihan lämpimikses'
        Eläkefirmat, Ilmarinen ja Varma, omistavat 35%

      • päivän_huumoripläjäys
        KetkäVahtiiKaalimaata kirjoitti:

        SAK ja muu AY ovat yhdessä enemmistöomistajat. Omistus yli 60%. SAK:n liitot suurin. Osakeyhtiölain mukaan enemmistön kanta voittaa.
        Mukana omistajissa on jokunen eläkevakuutusyhtiö, mm. Ilmarinen. Näiden ja SAK:n pomot istuvat ristikkäin toistensa hallituksissa ja nostavat valtavia hallituspalkkioita. Siinä samassan on tullut omat eläke-edut hoidettua ja varmistettua, että muiden työeläkkeiden leikkaukset jatkuvat.

        "Näiden ja SAK:n pomot istuvat ristikkäin toistensa hallituksissa...."

        Hehhee:))) Kuinka voi mies olla sateisena päivänä noin kuutamolla.
        Ilmarisen hallituksen varapj. on Eloranta, Varmassa ei ole ketään SAK:sta.
        SAK:n hallitus muodostuu liittojen edustajista.

      • Kepunatsiko.se.huutaa
        ÄläTaivastele kirjoitti:

        Aloittaja ei väittänytkään, että vuokrat ovat nousseet yhtä hurjasti koko maassa. Näin tuskin on esim. muuttotappioalueilla.
        100 vuotta sitten torpparien olot olivat kärjistyneet erityisesti Itä- ja Etelä-Suomessa. Nyt tilanne on vaikein pääkaupunkiseudulla ja etelän kasvukaupungeissa. Pelkästään pääkaupunkiseudulla asuu reippaasti yli miljoona henkilöä ja siihen eteläisen Suomen kasvukeskukset päälle.

        Jaaha, siltikin on syytä pysytellä totuudessa yleisen vuokrakehityksen kanssa.

      • YhteenJaYmpäriKäydään

        VVO:n hallituksen puheenjohtajana on toiminut SAK:n Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto jo kymmenen vuoden ajan. SAK:n puheenjohtaja istuu Ilmarisen hallituksessa ja Ilmarisen pomo VVO-Kojoman hallituksessa. Lauri Lylyn jäätyä eläkkeelle SAK:n puheenjohtajaksi valittiin Elovaara.

      • Kepunatsiko.se.huutaa
        YhteenJaYmpäriKäydään kirjoitti:

        VVO:n hallituksen puheenjohtajana on toiminut SAK:n Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto jo kymmenen vuoden ajan. SAK:n puheenjohtaja istuu Ilmarisen hallituksessa ja Ilmarisen pomo VVO-Kojoman hallituksessa. Lauri Lylyn jäätyä eläkkeelle SAK:n puheenjohtajaksi valittiin Elovaara.

        Jaaha, ja mitä sitten? Aiotko toistella ja kopioida itsestään selvyyksiä palstalle?

      • Tyhjät.tynnyrit.kolisee

        Oisko sulla jotain asiaakin?

    • KieroLierulaiset

      Asumisoikeusasuntoja markkinoidaan vuokra- ja omistusasumisen välimuotona.
      VVO myi omat ja SATOlta hankkimansa asoasunnot Asuntosäätiölle 2015. Jotkut asukkaat kuulivat siitä etukäteen ja ilmoittivat halukkuutensa lunastaa (ostaa) asuntonsa jo vuonna 2014. Ei sopinut SAK-VVO:lle.
      99 vuotta sitten torpparit saivat lopultakin lunastaa torppansa, vaikka punikit olivat sitä vastustaneet. Niinpä punikit aloittivat sisällissotaan johtaneen aseellisen terrorin heti Suomen itsenäistymisjulistuksen jälkeen joulukuussa 1917. Eihän omistavaa luokkaa ja hyvinvointia saanut lisätä.

      • Älä_tapa_nauruun

        Heh-heh, vai vastustivat punikit torppien lunastamista!

      • Hiukan.tarkennusta

        Tarkemmin ottaen, sellainen ei sopinut asumisoikeuslainsäädäntöön.

      • Hiukan.faktaa

        Tarkemmin ottaen: Punikkien johtajat vastustivat torppien lunastusta ja harhauttivat ihmispolot sisällissotaan tammikuussa 1918. Punikit olivat sitä ennen hävinneet eduskunnan itsenäisyysäänestyksen. Neuvostoliittoon Suomi olisi pitänyt liittää ja torpat ja muut maat muuttaa kolhooseiksi. Sitten punikkipäälliköistä kolhoosien johtajia ja työläisten riistäjiä!
        Nykyään sitten SAK-SDP-Kojoma-VVO riistää duunareita ja vuokratorppareitaan....yleishyödyllisesti.

    • ZeldanJaZorbas

      Ei tullut tämä avaus kopioituna kepupalstalle t tämän valmiimmaksi, lähinnä tämä avaaja teki sielläkin itsensä naurunalaiseksi näillä oudoilla itselleen kommentoinneillaan. Järkeähän niistä juurikaan löydy, mutta tapa kai itseään tuolla lailla nöyryyttämällä viihdyttää.

      • PunikkienSuojatyöpaikat

        Naura vaan itselles, kun punikit katoaa puoluekartalta.

      • Mosaiikkia.pukkaa
        PunikkienSuojatyöpaikat kirjoitti:

        Naura vaan itselles, kun punikit katoaa puoluekartalta.

        Aamuvarhaisesta, katkeruuttaan palstalle itkemään. Mene töihin ja osta oma asunto, ei tarvitse olla kenenkään "riistettävänä" :)

      • RöyhkeätRahastaa

        Kojamo Oyj, ent. VVO-yhtymä Oyj, on Suomen suurin kiinteistösijoittaja. Se omistaa 35.000 vuokra-asuntoa. Niiden arvo on 4,3 miljardia euroa.
        Kuluttajaliiton tutkimuksen mukaan (2016) VVO:n omistamien valtion korkotukemien vuokra-asuntojen vuokrat olivat korkeammat kuin vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa. Näin oli jokaisessa saman alueen vertailukelpoisessa esimerkkitapauksessa.
        Esim. Vantaalla VVO:n korkotuetun kolmion vuokra oli 1157 e/kk, VVO:n vapaarahoitteisen kolmion 1002 euroa ja yksityisen vuokranantajan 900 e/kk.
        Syyksi on arveltu Kelan asumistukea.

    • jayksityisetsijoittajat

      Miten kepun nuorisosätiö? Isot asuntosijoitusfirmat?

    • Glookko

      No eipä näytä tämäkään tuon valmiimmaksi tulevan. Omituista sekavaa kommentointia, jostain. Ihan kuin olisi joku autistinen kuntoutusvaiheessa palstalla harjoitustehtävissä.

    • Arvaamatonta.Mielivaltaa

      VVO:lta valmista tulee. VVO korotti Espoon Pohjois-Tapiolassa sijaitsevan Tietäjäntie 3:n vuokria 45 - 117 % vuodelle 2016. Osa asukkaista valitti. Ei ole tietoa, miten kävi. Kuluttajaviranomaisten päätökset eivät ole ole pakottavaa oikeutta. Usein asiat pitää viedä vielä alioikeuteen. Oikeudenkäynnit ja valitusprosessit kestävät ja kuluttajalla saattaa rahat ja voimat loppua kesken.

      • RiistäjilleHaittavero

        Yleishaitalliset SAK-AY:n hallitsemat vuokrakiskontafirmat riistävät asukkaita, ettei näillä olisi varaa säästää omistusasuntoon.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      92
      4320
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      44
      4225
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      3996
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      2837
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2531
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      128
      2108
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      340
      2094
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      195
      2013
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1659
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1442
    Aihe