Euroopan unioni on 28 maan liittouma

Euroopan unioni on 28 maan liittouma ja sen väkimäärä on kohta liki 600 miljoonaa
ihmistä. Siis 600 miljoonan ihmisen talousalue ja direktiivit eivät salli kenellekkään
kansalaiselle eri vapauksia ja oikeuksia. Vapaa muutto alueelle, kuin alueelle.

Siihen siihen siihen perustuu Euroopan unioni. Täällä joku huutelee Natsi saksaa ja toiset
taas muita ryhmiä ja kuka mitäkin. Niin jokainen tajuaa, että näiden puheet kuuluu joko
hullujen huoneelle tai maahanmuutto palstalle. Sillä sinä saat sen Natsi-saksalaisen
oikeuden ja sinä saat sen ranskalaisen ja ruotsalaisen oikeuden.

Kuten näette, niin näiden junttien ja yksinkertaisten ja vammaisten ja harhaisten
keskustelut kuuluu sinne Maahanmuutto palstalle ja siellä niitä näyttää olevan ihan monta
sivua päivässä. Euroopan unionin palstalla pitäisi puhua talousasioista ja teollisuudesta.

Matkustelu kuuluu Euroopan unionin sivuille, vaikka sitä ylläpito ei hyväksy, sillä Eurooppa
on laajamittainen ja koostuu monesta eri osa-alueesta. Norwegian ja Ryanair ovat nyt hyvin
keskeisessä asemassa ja ovat tuoneet euroopan lähemmäksi myös keski ja laita suomea.

Ne jotka puhuvat puolue agendansa mukaan erosta Euroopan unionista, niin niiden pitäisi
oikeasti perustella sitä asiaa muulla, kuin hengellisillä ja heidän taivaallisella johtajuudella.
Ihmisten jotka uskovat näitä puheita, niin niiden tulee vaatia selvitys taloudesta jälkeen EU:n
eron. Sillä Taivaallista ja Hengellistä ruokaa ei voi syödä. Heidän pitää yksilöidä miten suuri
ihmeellinen valtakunta toimii ilman Euroopan unionin talousaluetta ja mistä he saavat
elantonsa. Suomen omavaraisuus aste eli ne tavarat ja tuotteet mitä valmistetaan suomessa
on jotain alle 5 %:in luokkaa. Ja mistä tulee se loppu 95 %:a.

Maksetaanko se kullalla ja kenelle ja mihin hintaan ?
Toivottavasti järki palaa edes pätkittäin.
9100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat
  • Aloittaja

    Sinä olit niin tyhmä, ettet tienny mistä minä edes kirjoitin.
    " Suomen omavaraisuusaste on niin heikko, ettei edes pidä puhua mistään suomesta.
    Olemme Brysselin hallintoalue 12."

    Sitten sä linkit jonkun Natsi elokuva videon ja sitten linkit UKIT puolueen puheita
    Britteistä, sen jätkän joka on kuin Persureiät suomessa, täys Maahanmuuttajia.

    Äänestä

Näyttää tuo "liittouma" aika heikolta nykyään. Toiseksi suurin jäsenmaa on lähtenyt, lisälähtöjä tulossa ja keskellä unionia on suuri railo. Euvostoliitto tulee hajoaman paljon nopeammassa tahdissa kuin sen esikuva Neuvostoliitto!

Äänestä
  • Aloittaja

    Juntti tajuatko enää mitään ?
    Lainaus tämän päivän lehdestä:
    " Clinton sanoi samaisessa haastattelussa lisäksi, että Britannialle olisi ”erittäin suuri haitta”, jos se ei pysty neuvottelemaan maan vientiä Eurooppaan ja EU-alueelle turvaavaa kauppasopimusta, kun brexit astuu voimaan. Andrew Marr kysyi myös Clintonilta myös Yhdysvaltain ja Britannian tulevista kauppasopimuksista. "

    Tämän tietää kaikki normaali ihmiset ja Juntti ei ymmärrä edes perusasioita.
    Pysy siellä maahanmuutto palstalla siellä siellä on rotuja ja erilaisia uskontoja¨
    ja uskomuksia ja siellä siellä on suomalaisia ja somaleita ja muita siellä.

    Äänestä

  • Liittovaltio kirjoitti:

    Minä luotan enemmän istuvan presidentin arvioon, kuin katkeran häviäjän tilitykseen.

    Vasemmistoliberaalit eli kulttuurimarxistit pitävät yhtä Atlantin molemmin puolin.

    Eli tekevät kaikkensa tuhotakseen valkoisen sivilisaation ja enemmistövallan maissaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    VoittajaOnOikeassa kirjoitti:

    Minä luotan enemmän istuvan presidentin arvioon, kuin katkeran häviäjän tilitykseen.

    Vasemmistoliberaalit eli kulttuurimarxistit pitävät yhtä Atlantin molemmin puolin.

    Eli tekevät kaikkensa tuhotakseen valkoisen sivilisaation ja enemmistövallan maissaan.

    Se maahanmuutto palsta ei ole tässä palaa oikeaan palstaan nyt kiltisti.
    Siellä on paljon puhetta suomalaisista , somaleista, uskonnoista ja kaiken
    maalaisista. Siellä voit kirjoitella viheroikeistosinipunakeltasista väreistä
    ja puolueen rakentamisesta ja marssista ja kaikesta sellaisesta.

    Äänestä

EU:ssa kulttuurimarxismia.
Se on EU-vihaajien keksintö.

Äänestä
  • Aloittaja

    Maahanmuuttaja palstalle ja heti.

    Äänestä

*27 valtion liitto Brexitin jälkeen,

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Liittovaltio kirjoitti:

Euroopan unioni on 28 maan liittouma ja sen väkimäärä on kohta liki 600 miljoonaa
ihmistä. Siis 600 miljoonan ihmisen talousalue ja direktiivit eivät salli kenellekkään
kansalaiselle eri vapauksia ja oikeuksia. Vapaa muutto alueelle, kuin alueelle.

Siihen siihen siihen perustuu Euroopan unioni. Täällä joku huutelee Natsi saksaa ja toiset
taas muita ryhmiä ja kuka mitäkin. Niin jokainen tajuaa, että näiden puheet kuuluu joko
hullujen huoneelle tai maahanmuutto palstalle. Sillä sinä saat sen Natsi-saksalaisen
oikeuden ja sinä saat sen ranskalaisen ja ruotsalaisen oikeuden.

Kuten näette, niin näiden junttien ja yksinkertaisten ja vammaisten ja harhaisten
keskustelut kuuluu sinne Maahanmuutto palstalle ja siellä niitä näyttää olevan ihan monta
sivua päivässä. Euroopan unionin palstalla pitäisi puhua talousasioista ja teollisuudesta.

Matkustelu kuuluu Euroopan unionin sivuille, vaikka sitä ylläpito ei hyväksy, sillä Eurooppa
on laajamittainen ja koostuu monesta eri osa-alueesta. Norwegian ja Ryanair ovat nyt hyvin
keskeisessä asemassa ja ovat tuoneet euroopan lähemmäksi myös keski ja laita suomea.

Ne jotka puhuvat puolue agendansa mukaan erosta Euroopan unionista, niin niiden pitäisi
oikeasti perustella sitä asiaa muulla, kuin hengellisillä ja heidän taivaallisella johtajuudella.
Ihmisten jotka uskovat näitä puheita, niin niiden tulee vaatia selvitys taloudesta jälkeen EU:n
eron. Sillä Taivaallista ja Hengellistä ruokaa ei voi syödä. Heidän pitää yksilöidä miten suuri
ihmeellinen valtakunta toimii ilman Euroopan unionin talousaluetta ja mistä he saavat
elantonsa. Suomen omavaraisuus aste eli ne tavarat ja tuotteet mitä valmistetaan suomessa
on jotain alle 5 %:in luokkaa. Ja mistä tulee se loppu 95 %:a.

Maksetaanko se kullalla ja kenelle ja mihin hintaan ?
Toivottavasti järki palaa edes pätkittäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu