En tiedä mihin kirjoittaisi tästä, mutta televisiosta tuli taas ohjelmaa jossa hehkutettiin yhteisautoilua ja kimppakyytejä jne. Tosin yksi keskustelija totesi että maaseudulla on pakko omistaa auto mutta joka paikassa muuten tuntuu (pääkaupunkiseudulta käsin?) toitotettavan kuinka pitäisi käyttää sitä joukkoliikennettä.
Itse olen vastannut, miten voi hyödyntää sellaista mitä ei ole? Täältä missä asun, on matkaa yhteen Suomen isoista kaupungeista n. 15 km. Täällä ei liiku kuin koululaisvuorot 2 krt päivässä klo 8.00 ja 15.00. Toinen vie ja toinen tuo takaisin jos niillä menee. Nyt kun lopetettiin koulu tältä kulmakunnalta niin taitaa kulkea 2 autoa peräkkäin että kaikki lapset mahtuu kyytiin ja toinen auto tulee iltapäivällä kahden aikaan jo takaisin.
Mutta näitä ei voi hyödyntää oikein kukaan työssäkäyvä, eikä sillä pääse muuta kun toisia pikkukyliä pitkin reilusti yli tunnissa tuonne 15 km päässä olevaan kaupungin keskustaan. Vanhukset ei voi kulkea monet tällä autolla, koska väliaika kaupungissa on niin pitkä ja linja-auto ei ainakaan joku vuosi sitten ajanut kun keskustan liepeille josta oli palveluihin edelleenkin sen jonkin verran kävely matkaa.
Vanhuksia varten kulkee kerran viikossa käsittääkseni seudun kaikki pikkukylät vanhukset pihoista hakien pikkubussi joka vie heidät pariksi tunniksi kauppakeskuksen pihaan ja tuo takaisin. Siinä ei kaiketi edes saa kulkea ulkopuoliset eikä autolla taida olla edes vakituista reittiä.
Viikonloppuisin eikä reiluun kahteen kesäkuukauteen kulje tuon mummoauton lisäksi muita julkisia liikennevälineitä. Autottomia ei tässä kylässä asu tietääkseni ketään, ennen kun heitä oli niin osa käveli tai pyöräili/potkukelkkaili 6 -7 km lähimmän taajaman bussipysäkille jossa kulkee joitakin autoja päivässä.
Linja-autolinjoja kulki enemmän aiemmin, ensimmäinen kulki jo aamuviideltä ja viimeinen tuli myöhään illalla jolloin niillä tosiaan pääsi asioille ja töihin. Mutta linjoja karsittiin kun niillä kulki yleensä muutama ja lopulta vain yksi vanhus joka hänkin jo nyt kuollut.
Isoja autoja ei kannata ajattaa tänne mutta jokin tavallinen henkilöauto tai tila-auto esim. 6 paikkainen toimisi varmasti hyvin jos siinä olisi linja-autohinnat. Taksilla ei ole kenelläkään varaa ajella tämänlaisia matkoja ainakaan. Mutta tuntuu ettei ketään kiinnosta miettiäkään mitä kuuluu pikkukylien ihmisille näissä asioissa. Kyllä käyttäisin minäkin julkista liikennettä enkä taatusti omistaisi autoa jos julkinen liikenne olisi kunnossa muutenkin kuin vain pääkaupunkiseudulla.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jatka vaan ihan rauhassa omalla autollasi liikkumista painostuksesta välittämättä.
***
Hyvällä suunnittelulla ja järjestelyllä tuohon voisi ehkä kuitenkin saada sovellettua alueen kimppakyytiä. Ei kannattane odottaa, että joku muualta tulee ratkaisemaan asian. Ota puheeksi kylillä. Voisi kiinnostaa muitakin.
Suomalaisista noin 85 prosenttia asuu taajamissa, joten puhe joukkoliikenteestä koskee ensisijaisesti meitä enemmistöläisiä. https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_väestö#Asuinpaikat_ja_asumismuodot
Minäkin asun lähellä kaupungin keskustaa (<1 km), mutta ostan kolmen vuoden välein uuden pikkuauton, kun kerran elintaso sallii. Vihreät ovat tietysti tällaisesta turhautuneita, ja syyllistävät minkä ehtivät.
Joukkoliikennettä on siten, että linja-auto menee arkipäivisin 2 kertaa tunnissa talon ohi. (Tosin viimeksi tarkistaessani siten, että väli on joko 5 tai 55 minuuttia. Yksi menee suoraan keskustaan ja toinen pois päin kierrellen lopulta takaisin keskustaan.) Täysikokoinen bussi siinä aina menee, ja istuinpaikkoja on aina runsaasti vapaana. Iltaisin ei juuri matkustajia näy, mitä olen sattumoisin vilkaissut.
Kun työ kuitenkin edellyttää autoa, ei linjuria tule käytettyä. On itse asiassa halvempaa käydä omalla autolla kilometrin päässä kaupassa, koska yksityisauton kiinteät kustannukset on joka tapauksessa maksettava. (Halvinta on tietysti käydä jalkaisin, mitä hyvällä ilmalla teenkin, jos olen muutoin virkeänä.)
Aiheeseen palatakseni, maaseudulla käytetään tietenkin autoa. Koko Suomen asuttuna pitäminen on johtanut tähän tilanteeseen. Pientilat tosin kai yhdistyvät vähitellen suurempiin, joten maaseudun autioitumista on edessäpäinkin. Sinällään on tehokasta asua vähän keskitetymmin.
Äänestä sellaista puoluetta joka ajaa isojen kaupunkien alas ajoa ja ihmisten muuttamista maaseudulle.