Palstamme apuna tieteellisessä tutkimustyössä

Olen tehnyt tutkimustyötä Ikaalisten palstan kirjoittelujen vaikutuksista päätähtien välisiin sosiaalisiin suhteisiin. Netti on mainio tapa hyvätahtoisesti hassutella realiteeteista irti olevien tapahtumien ja hahmojen kustannuksella. Tällaisia hupsuja hahmoja ovat esimerkiksi Jampe ja Hanski sukuineen.

Tätä onkin sitten tullut tehtyä palstalla jo muutaman vuoden ajan. Keinovalikoimina olen suosinut ironiaa, satiiria ja parodiaa.

Etenkin nyt viime kuukausina erityisesti todellisuuden parodiointi on käynyt mahdottomaksi, sillä todellisuus on usein jo parodiaa itsessään. Toki tämä ikävä kehitys on ollut havaittavissa jo vuosia.

Tarinoiden päätähtien elämät ovat pikkuhiljaa tulleet osaksi myös minun omaa elämääni. Kiitos kaikille kokeeseen osallistuneille "palstan sankareille".
7288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Me olemme kaikki yhtä suurta bersettä
ja erittäin miellyttäviä

Äänestä
  • Kuka on luonut palstan veikeät hahmot? Jos jollakin niin hällä on luomis kykyä ja tuottaa luku nautintoja kaikelle kansalle!!!

    Äänestä

  • Yleensä omakehu on paras kehu.

    Äänestä

  • Yleensä hän käyttää nimitystä "silmä" tästä rakkaudenaukosta puhuttaessa.

    Äänestä

Montako ketjua olet leppäääliö tehnyt samasta lässytyksestä? Lisää lääkkeitä!

Äänestä
  • Ainoastaan kaksi. Alunperin tarkoituksenani oli tehdä vain yksi keskustelu. Teknisen häiriön takia keskusteluja tulikin kaksi - onko virheestä ollut jotain harmia/haittaa?

    Äänestä

  • old_profile_103665 kirjoitti:

    Ainoastaan kaksi. Alunperin tarkoituksenani oli tehdä vain yksi keskustelu. Teknisen häiriön takia keskusteluja tulikin kaksi - onko virheestä ollut jotain harmia/haittaa?

    Kaikki tapahtumat alkoivat vyörymään eli eskaloitumaan 1986 Kasinon rannalla?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


leppäsen.täti kirjoitti:

Olen tehnyt tutkimustyötä Ikaalisten palstan kirjoittelujen vaikutuksista päätähtien välisiin sosiaalisiin suhteisiin. Netti on mainio tapa hyvätahtoisesti hassutella realiteeteista irti olevien tapahtumien ja hahmojen kustannuksella. Tällaisia hupsuja hahmoja ovat esimerkiksi Jampe ja Hanski sukuineen.

Tätä onkin sitten tullut tehtyä palstalla jo muutaman vuoden ajan. Keinovalikoimina olen suosinut ironiaa, satiiria ja parodiaa.

Etenkin nyt viime kuukausina erityisesti todellisuuden parodiointi on käynyt mahdottomaksi, sillä todellisuus on usein jo parodiaa itsessään. Toki tämä ikävä kehitys on ollut havaittavissa jo vuosia.

Tarinoiden päätähtien elämät ovat pikkuhiljaa tulleet osaksi myös minun omaa elämääni. Kiitos kaikille kokeeseen osallistuneille "palstan sankareille".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu