Taas joku työtön kertoo ettei työt maistu

vieläkään ei ole tullu juttua ulkomaalaisista ehkä loppuviikosta.
274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Palkaa maksetaan tonni kuussa ja siitä pitää maksaa verot ja kaikki elämisen kulut. Yhtälö on mahdoton jopa Ojalan laskuopinkin mukaan. Se ei todellakaan motivoi ihmistä joka on työuransa ehtoopuolella ja saanut joskus palkkaa jolla on tullut toimeen!

Yritykset pistävät väkeä pihalle aina. kun voittoa pitää saada! Esimerkki Nordea , mutta onko siinä pankissa mitään palvelua enään.
IF-vakuutusyhtiö on menossa samaan suuntaan.
Rahastaa kylläkin osataan! Ihmiset maksavat itsensä kipeäksi ja itse tekevät kaiken työn netin kautta, minkä ennen teki ko yhtiöt. Maksut senkuin vain nousevat.

Tämä hullu kansa ei herää milloinkaan!

Äänestä

Mamuja on työttöminä rajusti enemmän suhtautettuna väkimäärään kuin suomalaisia. Eipä ole toimittajat vielä löytäneet sellaista ilmeisen harvinaista tapausta kun tuilla elävää mamua jota ei työt kiinnosta pätkääkään. Jos sellainen löytyisikin ja juttu siitä niin ainakin olisi kommenttiosiot tiukasti kiinni. Nyt saa tuomita vailla sensuuria vaikka kyseessä on Suomen kansalainen joita varten nämä sosiaalituet on ylipäätään luotu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rhyrhghdf kirjoitti:

vieläkään ei ole tullu juttua ulkomaalaisista ehkä loppuviikosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu