Juu, olihan se syytä saa poistettua

se karmea juttu, jossa eräs maailmanparantaja ja valkoinen suomalainen mies sanoo haastattelussa, että "valkoisella miehellä ei ole oikeutta olemassaoloon".

Tännehän on nyt maailmalta vihervasemmiston keskuuteen levinnyt ajattelua, siitä valkoisen ihmisen syyllisyydestä tai taakasta, jossa valkoiset ihmiset kuvittelevat olevansa jotenkin etuoikeutetussa ja paremmassa asemassa muunvärisiin nähden. Tuollainen ajatteluhan on ihan huuhaata, eikä sille Suomessa ole mitään katetta.
867
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tarkasti ottaen se sanoi, että valkoisella heteromiehellä ei ole oikeutta olemassaoloon.

Äänestä
  • Jos näin on, kuka sitten kustantaa mustan miehen? Ei ainakaan toinen musta mies!

    Äänestä

Kyllä se on enemmänkin niin päin että musta mies kustantaa sinun olemassaolosi. Kun musta mies ei saa yhtään mitään maapallon yhteisistä luonnonvaroista, sinulle jää luonnonvaroja törsättäväksi monta kertaa enemmän mikä olisi reilu osuutesi niistä.

Äänestä
  • Jo aikaa sitten meni tänä vuonna umpeen se raja mikä oli varattu Suomen osuudeksi luonnonvaroista tälle vuodelle. Nyt me eletään toisilta riistetyillä luonnonvaroista.

    Äänestä

  • Uuninpankko kirjoitti:

    Jo aikaa sitten meni tänä vuonna umpeen se raja mikä oli varattu Suomen osuudeksi luonnonvaroista tälle vuodelle. Nyt me eletään toisilta riistetyillä luonnonvaroista.

    No kuinkas aiot itse sitten toimia elämässäsi tämän asian suhteen?

    Jos ei mustilla ja muslimeilla ole itse kykyä pitää luonnonvaroja omissa käsissään, niin on selvää että joku muu tulee ja ottaa ne. Se on se älykkyys joka ratkaisee.

    Äänestä

Rasse syö ja paskoo samaan astiaan. Kyllä mä mäin sen

Äänestä

Hulluja olette! Musta mies kerää teidän ruokanne kun ette itse kehtaa tehdä muuta ku valittaa. Saatanan homot.

Äänestä

Mustat ovat tyhmiä, niillä on luonnonavroja mutta eivät osaa hyödyntää niitä! Odottavat vaan että jospa valkonaamat toisi rahaa ja ruokaa, me keskitymme sikiämiseen,,,tosi onnistuneesti! Olisivat yhtä innokkaita kohentamaan elintasoaan, niin asiat olisi eri mallilla! Ja valkonaamathan on tyhmiä kun antavat vedättää itseään,,,tai tuommoiset pankkoajattelijat lähinnä,jotka tuota avustusrulettia pyörittää!
Siäsiittoiset suvakit saa mailman perikatoon elättämällä joutavaa porukkaa!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


aivan.karmeaa kirjoitti:

se karmea juttu, jossa eräs maailmanparantaja ja valkoinen suomalainen mies sanoo haastattelussa, että "valkoisella miehellä ei ole oikeutta olemassaoloon".

Tännehän on nyt maailmalta vihervasemmiston keskuuteen levinnyt ajattelua, siitä valkoisen ihmisen syyllisyydestä tai taakasta, jossa valkoiset ihmiset kuvittelevat olevansa jotenkin etuoikeutetussa ja paremmassa asemassa muunvärisiin nähden. Tuollainen ajatteluhan on ihan huuhaata, eikä sille Suomessa ole mitään katetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu