Tietoa vailla oleva

elisapetti

Täytän 1.10.2018 68vuotta. Kummin kannattaa jäädä eläkkeelle , v. 2017 lopulla vai 2018? Vai milloin minun kannattais jäädä? En oikein itse tiedä? Minulla on tosi pieni eläke, joten siksi olen työelämässä loppuun asti. Mitä sitten kirjoitetaan, että jokin indeksi vaikuttaa eläkkeeseen vähentävästi, jos jäät väärään aikaan eläkkeelle? Voisko eläketietäjä sanoa, milloin minun kohdallani olisi eläkkeelle siirtyminen kannattavinta? Vielä jaksan tehdä töitä.

9

695

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bulleero

      Samaa olan pohtinut.Kirjoitukset että kannattaisi jäädä joulukuussa eläkkeelle mielummin kuin tammikuussa ovat mielestäni perusteettomia. Korjatkaa ja perustelkaa jos olen väärässä .Jos ottaa loparit joulukuussa saa tosin kesälomakorvaukset isommalla indeksillä. Silloin niistä menee puolet veroa, ei kannata lyhyellä eikö pitkällä tähtäimellä.

    • Jos jää eläkkeelle vasta ensi vuoden puolella, eläkekarttumaa korotetaan vuodenvaihteessa palkkakertoimella. Jos taas jää tämän vuoden puolella, eläkettä korotetaan työeläkeindeksillä. Koska työeläkeindeksi näyttäisi kasvavan enemmän kuin palkkakerroin, saa tämän vuoden puolella jäävä hieman suuremman korotuksen vuodenvaihteessa (ero n. 0,4 %).

      Toisaalta eläkettä lykkäämällä siihen saa lykkäyskorotuksen ja toki tehdystä työstä karttuu aina lisää eläkettä. Tämän takia ei siis kuitenkaan voi sanoa, että eläke jäisi pienemmäksi, jos jää ensi vuoden puolella, vaan todennäköisesti se on kyllä isompi.

      • kysymystä

        Mites jo maksussa olevaan vanhuuseläkkeeseen tuleva indeksikorotus vuoden vaiheessa. Minkä prosentin mukaan se on tulossa?


    • Karmelin

      Se menee sen ennusten mukaan 0,6 %:n perusteella. Eli saat paremman indeksin kuin ei-eläkkeellä olevat.

    • Maksussa olevia työeläkkeitä tarkistetaan vuoden vaihteessa työeläkeindeksillä. Ensi vuodelle indeksilukua ei vielä ole vahvistettu, mutta julkisuudessa esiintyneiden ennusteiden mukaan sen vaikutus maksussa olevaan eläkkeeseen on n. 0,6 %.

      Sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa työeläkeindeksin viimeistään lokakuun lopussa.

      • Tiedonjano123

        Kumpi siis on opettajalle edullisempaa, jäädä joulukuussa vai tammikuussa ajatellen eläkkeen suuruutta?


      • Röhäygh
        Tiedonjano123 kirjoitti:

        Kumpi siis on opettajalle edullisempaa, jäädä joulukuussa vai tammikuussa ajatellen eläkkeen suuruutta?

        Et liene ainakaan matematiikan opettaja?


    • rahhaa

      jää heti niin saa muut tarvitsevat töitä

    • Nimimerkille "Tiedonjano123". Indeksit kohtelevat kaikkia ammattiryhmiä samalla tavalla, eikä opettajilla ole mitään poikkeavaa indeksitarkastusten suhteen. Vastauksena voi todeta, että jos eläke alkaa ensi vuoden puolella, eläke lasketaan ensi vuoden tasoon palkkakerrointa käyttäen. Koska ensi vuodelle vahvistettava työeläkeindeksi näyttäisi kasvavan palkkakerrointa paremmin, saa tämän vuoden puolella eläkkeelle jäävä hieman suuremman korotuksen vuodenvaihteessa (ero n. 0,4 %).

      Jos työssä jatkaa pidempään ja jää eläkkeelle ensi vuoden puolella, ei voi sanoa, että eläke jäisi indeksitarkistusten takia pienemmäksi, sillä työansiot kartuttavat eläkettä ja tällöin eläke on todennäköisesti isompi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      376
      3481
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      185
      1567
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      66
      1297
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      145
      1162
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      853
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      825
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      116
      794
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      789
    9. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      48
      786
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      782
    Aihe