Beltsassar

1Peltiseppä

Suomen paatumuksen ja maallistumisen rangaistuksesta on varoitettu Jumalan profeettojen kautta jo vuosikymmenten ajan. Yhteinen piirre on ollut, että rangaistuksena Venäjän tulee jakamaan Suomen kahtia ottaen pohjoisen puskurivyöhykkeeksi ja reitiksi Norjaan. Eikä ainoastaan profetioissa, vaan myös Cold Response 2012 sotaharjoituksen yhteydessä Suomen upseerikunnan jäsenen kommentti vahvisti tulevaa kolmannen miekan iskua:
Puolustusvoimien alasajon  myötä alueelliset merkitykset korostuvat. Puolustusvoimien pääesikunnassa on olemassa päivitetty suunnitelma Suomen katkaisemiseksi Oulun korkeudelta. Koko Suomea on jo nykyisellään mahdotonta puolustaa. Lappia ei kyetä – eikä aiota – puolustaa.
Seuraavassa on esitettynä muutama profetia Suomen kohtalosta:
Niilo Yli-Vainio (1977-1981)
Voi Suomi rukka, minä aina sanon etten voi kaikkea kertoa, Kekkoselle jo kirjoitin kirjeen ja sille kerroin mitä tiedän: että Suomi siltä kohtaa kuin kerroin ja mihin kotona nuppineuloilla karttaan merkkasin, tullaan vinosti leikkaamaan halki, idästä alempaa ja ylös pohjoisemmas poikki vinosti ja antamaan pois se ylempi osa.
https://beltsassar.com/2015/04/22/suomen-tulevaisuus

4

175

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei näytä --- ALOITTAJAN --- tulevaisuus lainkaan valoisalta...

      - JOS EI PARANNUSTA TAPAHDU -

      SILLÄ...
      "FARISEUS - ei voi asiallisesti kirjoittaa"

      KUTEN --- PALSTAKEIKARIN --- TOIMINTA - palstalla - NÄKYYKIN...
      "Seuratkaapa PALSTAKEIKARIN kirjoituksia. Samaa toistoa kuten ULKOKULLATULLE kuuluukin."

      PALSTAKEIKARI = Fariseus = Ulkokullattu = NimiKRISTITTY

      . . .

      SILLÄ...

      "Ennen kaikkea kavahtakaa fariseusten hapatusta, se on: ulkokultaisuutta.

      Ei ole mitään peitettyä, mikä ei tule paljastetuksi, eikä mitään salattua, mikä ei tule tunnetuksi.

      Sentähden, kaikki, mitä te pimeässä sanotte, joutuu päivänvalossa kuultavaksi, ja mitä korvaan puhutte kammioissa, se katoilta julistetaan.

      Mutta minä sanon teille: jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, myös Ihmisen Poika tunnustaa Jumalan enkelien edessä.

      Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, se kielletään Jumalan enkelien edessä.

      Ja jokaiselle, joka sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi; mutta sille, joka Pyhää Henkeä pilkkaa, ei anteeksi anneta."

      . . .

      "Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle; ja kuinka minä tahtoisinkaan, että se jo olisi syttynyt!

      Mutta minä olen kasteella kastettava, ja kuinka minä olenkaan ahdistettu, kunnes se on täytetty!

      Luuletteko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? Ei, sanon minä teille, vaan eripuraisuutta.

      Sillä tästedes riitautuu viisi samassa talossa keskenään, kolme joutuu riitaan kahta vastaan ja kaksi kolmea vastaan, isä poikaansa vastaan ja poika isäänsä vastaan, äiti tytärtänsä vastaan ja tytär äitiänsä vastaan, anoppi miniäänsä vastaan ja miniä anoppiansa vastaan."

      . . .

      "Kun näette pilven nousevan lännestä, sanotte kohta: 'Tulee sade'; ja niin tuleekin.
      Ja kun näette etelätuulen puhaltavan, sanotte: 'Tulee helle'; ja niin tuleekin. "

      "Te ulkokullatut, maan ja taivaan muodon te osaatte arvioida; mutta kuinka ette arvioitse tätä aikaa?
      Miksi ette jo itsestänne päätä, mikä oikeata on?

      Kun kuljet riitapuolesi kanssa hallitusmiehen eteen, niin tee matkalla voitavasi päästäksesi hänestä sovussa eroon, ettei hän raastaisi sinua tuomarin eteen ja tuomari antaisi sinua oikeudenpalvelijalle, ja ettei oikeudenpalvelija heittäisi sinua vankeuteen.
      Minä sanon sinulle: sieltä et pääse, ennenkuin maksat viimeisenkin rovon."

      . . .

      Evankeliumi Luukkaan mukaan 12 ---> kavahtakaa fariseusten hapatusta

    • silleestikö

      vai niin.

      • nfjj

        voi voi voi sentään tuolta suoltamista.


      • xbvn

        Ei päät', eik' häntää tuolla suoltamisella-


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      96
      1214
    2. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      98
      975
    3. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      60
      816
    4. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      35
      811
    5. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      52
      807
    6. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      125
      759
    7. Junaonnettomuus

      Kuka jäi junan alle?
      Haapajärvi
      2
      714
    8. mitä olet valehdellut

      kaivatullesi? kerro rehellisesti totuus
      Ikävä
      59
      591
    9. Naisen kimppuun lenkkipolulla

      Poliisin tietojen mukaan noin 30–40 vuotias ulkomaalaistaustaisen näköinen mies kävi naisen kimppuun yllättäen Rentukant
      Kajaani
      41
      518
    10. Ei ole siitä kiinni

      Että en tykkäisi. Tykkään liikaa, mutta se on epäsopivaa. Hirveää kidutusta ruokkia tunnetta täällä, jos todellisuudessa
      Ikävä
      33
      506
    Aihe