SUKKULAMADOT OPPIVAT TUNTEMAAN VAARAN

Sukkulamadon oppimismekanismi on enemmän kuin pelkkä reaktio.

C Elegans on pienin monisoluinen eliö, jolla on vain hieman yli tuhat solua. Kyseiset sukkulamadot kykenevät oppimaan hajun perusteella tuoreen tutkimuksen mukaan. Mekanismi on hämmästyttävä.

Sukkulamadot, jotka haistoivat tuoksureseptoreillaan vaarallisen bakteerin läheisyyden, kytkivät puolustusmekanisminsa valmiustilaan, jotta kykenisivät nopeammin säätelemään solujensa kaperonien toimintaa. Kaperonit ovat proteiineja, jotka osallistuvat mekanismiin, jossa solun tuottamat proteiinit laskostuvat oikein. Joutuessaan tekemisiin vaarallisen bakteerin kanssa valmistautuneet sukkulamadot pystyivät nopeasti kytkemään solujensa puolustusmekanismit päälle. Kyseessä on siis oppimistilanne, joka perustuu siihen, että sukkulamato muistaa bakteerin uhan sen tuoksun perusteella. Bakteerin tuoksu aiheuttaa sukkulamadon kaperonien toiminnassa muutoksia johtuen epigeneettisistä tekijöistä, kuten miRNA-säätely, DNA:n metylaatio ja histonien epigeneettiset markkerit. Näin toimii solun kemiallinen muisti.

Mekanismi on siis paljon enemmän kuin pelkkä reaktio. Vaikka jo signaali ja siihen reagointi on osoitus suunnitelluista mekanismeista, niin C Elegansin osoittama kyky oppia ja muistaa kertoo Jumalan suunnittelemista solun järjestelmistä. Ne kun eivät perustu mihinkään satunnaisiin mutaatioihin tai luonnonvalintaan. Nämä luodut mekanismit auttavat eliöitä selviytymään. Evoluutiolle ei ole olemassa mekanismeja. Älkää eksykö, hyvät ihmiset.

15

198

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • elkääekykökö

      Tätä DraamattuOn Totuus-hemmoa on kiitettävä siitä,että hän vaivojaan säästämättä näyttää viesteillään sen,kuinka sekaisin vahva uskontoloisen tartunta pistää päänupin.
      Kiitoksia Tomi.
      Otan osaa.

      • Luucifer

        Onko ROT siis tämä sekopääopettaja Tomi Aalto?


      • Luucifer kirjoitti:

        Onko ROT siis tämä sekopääopettaja Tomi Aalto?

        Siltä näyttää. Heppulilla on käsittääkseni oma Facebook-ryhmä, josta potkitaan armotta pois kaikki jotka uskaltavat epäillä hänen totuuttaan.


    • ntt63456

      ROT tuli taas kertomaan kaikille epigeneettisestä microRNA:sta ja DNA:n histoneista. Pitihän se arvata, että ROT bannasi kaikki kannattajansa omalta hihusivultaan ja nyt tuli yksinäinen olo.

      Muista käyttää kondomia, ettei synny uusia ROTeja.

    • tieteenharrastaja

      Ihan kelvoton todistelu:

      "Vaikka jo signaali ja siihen reagointi on osoitus suunnitelluista mekanismeista, niin C Elegansin osoittama kyky oppia ja muistaa kertoo Jumalan suunnittelemista solun järjestelmistä.#

      Muuntelu ja valinta pystyvät tuottamaan signaalipohjaisen lähestymisen ja pakenemisen reaktioita jopa yksisoluisille eliöille, joilta sukkulamato ne sitten on voinut periä.

    • Huoh… Mitä jos vaikka kerrankin lukisit mitä tutkimuksessa oikeasti kerrotaan, etkä rakentelisi onnettomia kyhäelmiä pelkkien uutisten pohjalta? Tässä on tutkimuksen esijulkaisu [1].

      [1] https://www.biorxiv.org/content/biorxiv/early/2017/08/08/152736.full.pdf

      Lämpösokkivasteen ja sitä välittävän transkriptiotekijän (HSF1) evoluutio tunnetaan, syntyvien lämpösokkiproteiini kaperonien, joita sytoproteiini geenit koodaavat, evoluutio ja funktiot tunnetaan, koko mekanismia transkriptiota nopeuttamalla säätelevän neurovälittäjä serotoniinin (5-HT) synteesin evoluutio tunnetaan, olfaktorisen järjestelmän synty C. elegansin kehon mikrobien vaikutuksesta aineenvaihdunnan kautta signaalitransduktioon tunnetaan jne.

      Kaikissa yllä mainituissa kohdissa on tapahtunut cis-säätelyelementtien tai muiden promoottorisekvenssin osien geeneettisiä muutoksia, geneettisiä muutoksia proteiineja tai ncRNA:ta koodaavissa geeneissä, kuten myös muutoksia epigeneettisessä säätelyssä.

      Suunnittelua ei taas näy missään, koska koko systeemi on kompromissien kautta rakentunut ja jos se tehostuu liian hyväksi, niin se alkaa haitata kudosten homeostaasia. Tämä on todettu kokeellisesti insertionaalisilla mutageneeseillä. Kuulostaako evoluutiolta ja luonnonvalinnalta? Tietoisen teleologisen toiminnan näkeminen kaikkialla on vain aivotoimintasi luoma harha.

    • TappeleTaiLuikertele

      Ai miten niin toi on muka "enemmän kuin pelkkä reaktio", ja kenen mukaan?
      Täsmälleen vain ja ainoastaan sun vai?
      Ja miten toi nyt muka sit eroaa juurikaan ihmisen "tappele tai juokse" reaktiosta, jossa sit vastaavasti erittyy ihmisen omaa "kaperonia" eli adrenaliiniä?

    • Tietysti osoittaisi älykästä suunnittelua se, että mato tunnistaisi m i n k ä tahansa vaaran eikä tiettyä bakteeria (tai sen "tuoksua"). Nyt tuo kaikki sataa evoluution laariin.

    • IlkimyksenTeologitäti

      "C Elegans"

      Huonoa slangia, aivan yhtä huonoa kuin T-Rex. Opettajan pitäisi tajuta käyttää oikeita tieteellisiä nimiä.

      "on pienin monisoluinen eliö"

      Höpsis.

      "Evoluutiolle ei ole olemassa mekanismeja. Älkää eksykö, hyvät ihmiset."

      Häpeisit edes. Mutta ethän sinä osaa.

      • cggcgc

        >Huonoa slangia, aivan yhtä huonoa kuin T-Rex. Opettajan pitäisi tajuta käyttää oikeita tieteellisiä nimiä.

        Näköjään tossa tutkimuksessaki kirjoitetaan kokoajan C. elegans ja se näyttää oleva vakiintunu nimitys.

        >Caenorhabditis elegans, usein lyhennetyssä muodossa C. elegans, on maaperässä elävä sukkulamatolaji, joka tunnetaan keskeisenä kehitysbiologian ja genetiikan malliorganismina.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Caenorhabditis_elegans


      • IlkimyksenTeologitäti
        cggcgc kirjoitti:

        >Huonoa slangia, aivan yhtä huonoa kuin T-Rex. Opettajan pitäisi tajuta käyttää oikeita tieteellisiä nimiä.

        Näköjään tossa tutkimuksessaki kirjoitetaan kokoajan C. elegans ja se näyttää oleva vakiintunu nimitys.

        >Caenorhabditis elegans, usein lyhennetyssä muodossa C. elegans, on maaperässä elävä sukkulamatolaji, joka tunnetaan keskeisenä kehitysbiologian ja genetiikan malliorganismina.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Caenorhabditis_elegans

        Silti.


      • cggcgc
        IlkimyksenTeologitäti kirjoitti:

        Silti.

        Sillä ku ei ole sen paremmin suomen ku englanninkielistäkään nimeä niin aika pitkän rimpsun joutuis aina kirjottaan. Antaisin tässä tilanteessa anteeksi.


      • cggcgc kirjoitti:

        >Huonoa slangia, aivan yhtä huonoa kuin T-Rex. Opettajan pitäisi tajuta käyttää oikeita tieteellisiä nimiä.

        Näköjään tossa tutkimuksessaki kirjoitetaan kokoajan C. elegans ja se näyttää oleva vakiintunu nimitys.

        >Caenorhabditis elegans, usein lyhennetyssä muodossa C. elegans, on maaperässä elävä sukkulamatolaji, joka tunnetaan keskeisenä kehitysbiologian ja genetiikan malliorganismina.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Caenorhabditis_elegans

        Kirjoitetaan C. elegans, ei C. Elegans, jos hiuksia aletaan halkoa. Aivan samoin kuin H. sapiens tai H. neanderthalensis. Suku isolla, laji pienellä.


    • Ghalaboz

      Tomi Aalto sinähän lähdit täältä ovet paukkuen, koska evojen kanssa ei voinut keskustella (kumosivat aina väittämäsi). Miksi palasit?

      • Jos vaikka oppimaan nöyryyttä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1483
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      926
    4. 68
      733
    5. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      250
      726
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      609
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      561
    10. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      537
    Aihe