Kortti Alkoon

Alkoholin myyntiä tulisi rajoittaa voimakkaasti ja rajata se kokonaisuudessaan Alkoon. Nk. viinakortti uudelleen käyttöön jolloin yksilön alkoholinkäytttöä pystytään kontrolloimaan helposti.
Samalla erittäin tiukat tuontirajoitukset on saatettava uudelleen voimaan, juokoot virolaiset litkunsa itse! Alkoholista valtiolle tulevan tuoton supistuminen voidaan korvata sosiaaliturvaa supistamalla. Kun alkoholin kulutus laskee voimakkaasti, myös sosiaaliturvan tarve laskee.
EU:sta viis, juokoot itsensä vaikka hengiltä.
12102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Sosiaaliturvan varassa asuvilta oikeus viinaan ja tupakkaan kokonaan pois, samoin isojen koirien pitoon. Jos on noihin varaa, ei tarvitse yhteiskunnan tukia.

Äänestä

Väkevät viinat mietojen lisäksi ruokakauppoihin ja R-Kioskeihin. Ei todellakaan mitään kieltolakimeininkiä tule palauttaa, joka oli sotien lisäksi maamme historian väkivaltaisinta aikaa. Erästä radiojuontajaa siteeraten; " viinat ruokauppoihin ja katsotaan kuka jää henkiin ".

Äänestä

Se on hyvin hankalaa saada ketään lopettamaan juomista, jos se ei sitä itse halua. Jos viinan saatavuutta vähennetään radikaalisti, niin viinanorjat alkavat itse valmistamaan juomiaan tai sitten juovat korvikkeita, kuten partavesiä ym. nesteitä. Sitten pitäisi vetää myynnistä pois kaikki sokerit ja hiivat ym. ettei niitä voitaisi kotona. Mistäs raittiit sitten pullat lepoisivat ja kahvisokerinsa ottaisivat, kun ne olisi juoppojen takia vedetty myynnistä pois? Sitten kun sitä viinaa haetaan tuolta ulkomailta asti.
Nyt tässä joku aika sitten keskusteltiin siitä, että pitäisikö ruokakauppoihin tuoda vahvempia alkoholijuomia? Siitä sitten oltiin puolesta ja vastaan. Mä sanoisin siihen, että ne joille tulee alkoholin käytön johdosta kalpaten käymään, niin se tulee käymään, tulee sitten ruokakauppoihin väkeviä tai ei tule. Eihän se kieltolakikaan silloin aikoinaan saanut ihmisiä raitistumaan. Sitä oli kaikenlaista pontikankeittäjää ja salakapakoita pilvin pimein. Ja sitä viinaa salakuljetettiin. Ihmiset käytti alkoholia entiseen malliin, tosin ei niin näkyvästi kuin ennen ja jälkeen kieltolain. Ne ketkä juo, ne juo. Ei sille viranomaiset mitään mahda.

Äänestä
  • Kyllähän ne silloinkin joivat, mutta ei niitä sosiaalihuolto hyysännyt kuten nykyisin. Alkoholin vuoksi toisten piikkiin eläminen on saatava loppumaan. Huolehtikoot sitten itse itsestään jos on pakko juoda itsensä kuralle. Kyllä luonto karsii. Maassa riittää tilaa hautausmaille ja krematorioita nousee lisää. Kyllä se raja tulee jossakin kohti vastaan kun kaikki ongelmaiset ovat juoneet itsensä hengiltä.

    Äänestä

Kas kun ette huolissanne huumeista.

Äänestä
  • Huumehörhöt kuolevat nopeammin. Rasite sosiaalitoimelle on pienempi. Eikä valtio Suomessa myy huumeita!

    Äänestä

  • WCBiDee kirjoitti:

    Huumehörhöt kuolevat nopeammin. Rasite sosiaalitoimelle on pienempi. Eikä valtio Suomessa myy huumeita!

    Ei valtio myy, ei. Mutta valtion virkamiehiä ja politikkoja on huume bisneksessä mukana. Kysykää vaikka Aarniolta, hän tietää.

    Äänestä

Kannatetaan!
Viinanmyynti on keskitettävä Alkoon, ja joka kortteliin ja kylään on perustettava oma Alko.
Ja viinaetukortti jolla saa joka kuudennen pullon ilmaiseksi. Turha se on elintarvikekauppojen työtaakkaa lisätä vahvoilla viinaksilla, siitä kun ei tule muuta kuin sanomista.

Äänestä
  • Samalla varmaan sitten pitäs ulkomaille matkustaminenkin kieltää. Unohditte sen, että helsingistä on hellpo ottaa laiva viroon jossa ei suomen lait päde ja alkoholia saa siellä jokaisesta ruokakaupasta ja alkoholillkkestä. Nykyään glopaalissa mailmassa ei vaan toimi se, että kieltoakeja tehdään pelksätään suomen rajojen sisäälle ja muualla ulkomailla myynti on vapaampaa. Eikä eu salli mitään tuontirajoituksia. Kyllä suomessa varmasti olisi jo tuontirjaoitukset jos ei eu olisi tätä estämässä. Huomaa kyllä, että nämä kieltolaki kannattajat eivät ikinä reissaa misään ulkomailla. Menkää katsomaan vaikka helsingin satamaan niin näette miten jo alkon korkea monopoli hinnoittelu ja korkea alkoholivero vie rahat ja verot viron puolelle.

    Äänestä

Etanoli on sen verran halpaa ainetta, että sitä pitäisi olla tapajuopoille ilmaiseksi tarjolla niin paljon kuin ikinä jaksavat juoda. Ehtona tietysti anniskelu valvotuissa olosuhteissa. Loppuisi salakauppa ja tyhjänpäiväinen paapominen.

Äänestä

Entäs sitten keskiolut kaupassa tai baarit nekin kortille?. Siinä menis monelta ravintola yrittäjältä baarit nurin. Ongelma on myös naapurimaa viro ja suomihan ei voi päättää millään tapaa sen maan lakeja ja asioita. eli ihimiset matkuistais ryyppäämään sinne. Ei vaan toimi. Alkoholia ei mitenkään tästä maasta tai koko maapallolta pois saa. Se on vaan hyväksyttävä, että jotkut juo vaikka ei ite juo.

Äänestä

Siinä viinakortissa ei ole mitään järkeä, 1960 luvulla ne henkilöt jotka eivät viinaa kuluttaneet tekivät bisnestä korteillaan niiden kustannuksella jotka viinaa käyttivät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


R.Aivo kirjoitti:

Alkoholin myyntiä tulisi rajoittaa voimakkaasti ja rajata se kokonaisuudessaan Alkoon. Nk. viinakortti uudelleen käyttöön jolloin yksilön alkoholinkäytttöä pystytään kontrolloimaan helposti.
Samalla erittäin tiukat tuontirajoitukset on saatettava uudelleen voimaan, juokoot virolaiset litkunsa itse! Alkoholista valtiolle tulevan tuoton supistuminen voidaan korvata sosiaaliturvaa supistamalla. Kun alkoholin kulutus laskee voimakkaasti, myös sosiaaliturvan tarve laskee.
EU:sta viis, juokoot itsensä vaikka hengiltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu