Minkä takia ydinvoimaloissa on savupiippu?

säteilyt.taivaalle.vai

Esimerkiksi tässä https://yle.fi/uutiset/3-8797445 Ylen jutussa olevassa kuvassa näkyy olevan jokaisessa Olkiluodon voimalassa pitkä savupiippu.

Lämmitetäänkö voimalaa mahdollisesti käynnistysvaiheessa polttoöljyllä tai jollain muulla polttoaineella, vai mikä on piippujen funktio? Normaalisti toimiessaanhan ei käsittääkseni tarvita kuin jäähdytystä.

57

2277

3Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eisavuta
      • Tuo on aika nätisti sanottu - tietenkin, kun kysyjänä ja vastaajana on TVO.

        Stuk vastaa jo vähän tarkemmin:

        "Miksi ydinvoimalassa on korkea piippu?
        12.8.2015 klo 15:31

        Ydinvoimalaitosten tilojen ja puhdistusjärjestelmien poistoilma johdetaan noin 100 metriä korkean piipun kautta ilmaan.

        Piipun korkeus liittyy lähinnä vakavan onnettomuustilanteen radioaktiivisen päästön mahdollisuuteen. Tuolla korkeudella leviäminen sekoittaa kaasumaiset aineet ilmakehään, ja hiukkasmaiset aineet kulkeutuvat ja jakautuvat laajemmalle alueelle, eivätkä kuivassa ilmassa laskeudu kuin vasta etäämpänä voimalaitoksesta.

        Kysymys ja vastaus on julkaistu myös Kaleva-lehdessä keskiviikkona 12.10.2011."
        http://www.stuk.fi/-/miksi-ydinvoimalassa-on-korkea-piippu-

        Laitosyksikön piipusta päästellään kuitenkin ulos kaasumaisia radioaktiivisia aineita. Siitä Stuk kertoo toisaalla:

        "Ra­dio­ak­tii­vis­ten ai­nei­den pääs­töt il­maan

        Ydinvoimalaitoksessa syntyvät kaasumaiset radioaktiivisten aineiden päästöt puhdistetaan suodattamalla ja viivästämällä ennen kuin ne johdetaan ydinvoimalaitoksen ympäristöön. Päästöt pyritään pitämään niin alhaisina kuin käytännön toimenpitein on mahdollista. Kaasumaiset radioaktiivisten aineiden päästöt johdetaan voimalaitoksen korkean ilmastointipiipun kautta ilmaan."
        http://www.stuk.fi/stuk-valvoo/ydinturvallisuus/stukin-ydinturvallisuusvalvonnan-tehtavat/sateilyturvallisuuden-valvonta/radioaktiivisten-aineiden-paastot-ilmaan

        Tuota asiaa on muuten usein kysytty täällä, ja hyvä niin. Tulee silloin päivitettyä omiakin tietojaan, ja sitä, mitä asiasta tietävät ovat päättäneet siitä kertoa :)

      • kostea.ilma
        stuxnet kirjoitti:

        Tuo on aika nätisti sanottu - tietenkin, kun kysyjänä ja vastaajana on TVO.

        Luulisi noin pitkien ilmanpoistoröörien muurautuvan umpeen talvipakkasilla. Voihan niissä tietysti olla lämmityskin, kun ei noilla nurkilla tarvitse energiaakaan juuri säästellä.

      • Suomessa.harvinaisia

        Keski-Euroopassa ajellessa torneja tuntui näkyvän siellä täällä, Puolassa jopa keskellä kaupunkiakin. Yleensä olivat jossain pelloilla jne. Aurinkopaneelipellotkin tuntuvat olevan siellä hyvässä suosiossa.

      • Suomessa.harvinaisia kirjoitti:

        Keski-Euroopassa ajellessa torneja tuntui näkyvän siellä täällä, Puolassa jopa keskellä kaupunkiakin. Yleensä olivat jossain pelloilla jne. Aurinkopaneelipellotkin tuntuvat olevan siellä hyvässä suosiossa.

        Ihmettelinkin kun tuossa edellä google-kuvahaussa, jossain kokeilemessani, oli enemmän aurinkokennoja kuin ydinkamaa :)

        Ei kai jäähdytystorneista isompaa haittaa ole kuin hyötysuhteen pieneminen verrattuna viileällä merivedellä jäähdytettyyn. Ilmoihin pääsee vähän paljon kasvihuonekaasua (vesihöyry).

        Oli kai jenkeistä tämä juttu: ydinvoimalan välittömässä läheisyydessä lastenvaunuja työntävää naista vartijat epäili terrorismista. Niin arkipäiväistä siellä on ydinvoimalat.

      • Anonyymi

        Voi teitä tietämättömiä. Varavoimakoneiden pakokaasuputkethan ne siinä näkyy. Miksei kirjoittajat perehdy perusasioihin ettei tule noloja viestejä.

    • K.Late

      Loviisan ilmavaihtopiipun hurina kuuluu tyynellä säällä kilometrin päähän, eli melkoinen tuuletus siellä on. Ei se nyt niin paha ääni ole, ehkä vähän häiritsevämpi, kuin Kotkan tuulimyllyjen ääni, jota ei kuule edes 500 metrin päästä. Tämä näin veneilijän havaitsemana.

      • tuuli.suhisee

        Ei taida kilometrin sisällä asua ketään vakituisesti. Veneessä kuulee yleensä veden ja veneen yhdessä aiheuttamia ääniä lisättynä tuuliefektillä jos on selvistä päin.

    • Huoliterveydestä

      Jep, ja ydinvoimaloista tulevat päästöt ovat alle tuhannesosa ydinvoimalan ympäristössä asuvien saamasta säteilyatistuksesta..

      • Onko mukana ydinvoimalan radioaktiivisten aineiden päästöt
        - ilmakehään
        - maaperään
        - vesistöön

        Vain tärkein puuttuu: lähdetieto.

    • K.Late

      "Jep, ja ydinvoimaloista tulevat päästöt ovat alle tuhannesosa ydinvoimalan ympäristössä asuvien saamasta säteilyatistuksesta."

      Laitatko mittaustulokset esiin, jotta voitaisiin nähdä, kuinka paljon sitä säteilyä on vaikkapa 5 kilometrin päässä ydinvoimalasta? Ja kuinka paljon esim revision aikana?

      • NoinhanSeOn

        Nykyään on piipuissa hyvin tarkat mittauslaitteet, jotka erottelevat eri radioaktiivisia aineita. Joten Bq-määrät tiedetään hyvin. Loppu on sitten lähinnä laskentaa, sillä ympäristönäytteistä ei yleensä löydy mitään (paitsi Tshernobylcesiumia). Välistä esim. merisedimenteistä löytyy jälkiä voimalitoksesta peräisin olevista aineista.

      • Gammasäteily suojarakennuksen ulkopuolella 3*10^-3 mSv/h

        Lähde: luentomoniste "Säteilysuojelu ydinvoimalaitoksilla",
        Kirsi Alm-Lytz 17.11.2009 (Stuk)

    • eisavuta
    • NoinhanSeOn
    • eisavuta
    • NoinOn

      Tuossa ilmiössä ei ole mitään ihmeellistä. Kyse on siitä, että gammasäteily voi "ylittää" säteilysuojana toimivan seinämän siroamalla ilmasta alaspäin. Vastavaa ilmiö on, että varastohuoneessa säteilyä voi sirota katosta ja yli säteilysuojan. Tai sukellusveneessä reaktorista lähtevä säteily voi sirota vedestä miehistötiloihin, jos ei ole sivusuojausta.

    • TottakinMukaan

      Tottakai ydinvoimaloissa on savupiippu ja useitakin. Näin on kaikissa kohteissa joissa on varavoimalaitokset. DG toimii mm. sähkökatkosten aikana ja pakokaasut johdetaan savupiipun kautta ulos. Kyllä palstan keskustelijoiden tietämys käytännön todellisuudesta on mitätön, kun selvää aihetta jahkaillaan pitkään.

      • kiisselikoneet

        Viime viikolla vietettiin Olkiluodossa uuden varavoimalaiterakennuksen harjakaisia. Loppujen lopuksi siellä pitäisi olla käytössä 9 dieselgeneraattoria. Tarina ei kerro mihin sauhut johdetaan.

        http://tvo.fi/news/1926

      • Faktaa.esille
        kiisselikoneet kirjoitti:

        Viime viikolla vietettiin Olkiluodossa uuden varavoimalaiterakennuksen harjakaisia. Loppujen lopuksi siellä pitäisi olla käytössä 9 dieselgeneraattoria. Tarina ei kerro mihin sauhut johdetaan.

        http://tvo.fi/news/1926

        Kaikissa diesel - generaattoreissa on pakoputket jolla pakokaasut ohjataan ulos. On vihreää valhetta jos joku toisin väittää. Näin on kaikissa varavoimalaitoksissa.

      • Anonyymi
        Faktaa.esille kirjoitti:

        Kaikissa diesel - generaattoreissa on pakoputket jolla pakokaasut ohjataan ulos. On vihreää valhetta jos joku toisin väittää. Näin on kaikissa varavoimalaitoksissa.

        Kyllä vain.

    • pernahduskos

      Höpinät että piiput olisivat mahdollisen paskaksi menneen reaktorin jäähdytykseen tarvittavan varavoimalan käyttöön ovat todellakin paskapuheita.
      Piippujen kautta päästetään vain voimaloiden paskahöyryt taivaalle, se on varmaa se.

      • Tehontarve.stopissa

        Näyttää Olkiluoto 1 olevan nyt saamapuolella 7,9 megawatin verran. Ilmeisesti ainakin tuon verran pitäisi saada varavoimaloista, jos ulkopuolista sähköä ei pysähtyneeseen voimalaan saada?

    • kiljahdus

      Noita posahtahtaneita ja räjähtäneitä reaktoreita on jo maailmassa paljon enemmän kuin käynnissä olevia.
      Rakenteilla olevia ei ole paljoakaan?

      • vihreä.valhe.etoo

        Valehtelet kun et muuta osaa. Olet taaskin päässyt pois suljetulta.

    • piarahdus

      Omat ydinvoimalamme ovat saastuttaneet meremme lauhdevesillään eikä niissä mikään enää tule elämään tuhansiin vuosiin vaikka voimalat suljettaisiin heti. Reakroreita täytynee jäähdytellä satoja vuosia vielä alasajon jälkeenkin?

      Savupiipuista työntyvät ulos kaikki paskahöyryt jotka onneksi leijailevat minne sattuu.....

    • Röyhtäys

      Ydinvoimalat ovat tappaneet meremme.

      • epäilenvain

        ... ja laitapa näkyviin viite uutiseen tai raporttiin, jossa tuo kerrotaan. Taidat höpistä omiasi.

      • TottakinMukaan

        Pelkkää vihreää valhetta jälleen joltain teoreetikolta.

    • Salaliittolainen

      Kyseessä on tietystikin öljy ja hiili teollisuuden salaliitto. Oikeasti suomessa ei ole ydinvoimaloita vaan ne ovat hiilivoimaloita jonne yöllä tuodaan puoliksi sukelluksissa olevilla proomuilla seuraavan päivän hiilet.

    • Osa-aikaeläkeläinen

      Se piippu ei ole ainakaan tunareita varten. Fukushimassa kun viranomaiset ottivat onnettomuustilanteen haltuunsa ja aikoivat puhaltaa vetypitoista ilmaa viereiseen reaktorihalliin, ilma menikin piippuun ja sitä kautta taivaalle. Oli siinä ilmassa muutakin kuin vetyä.

    • Anonyymi

      Onko oikeassa elämässä ilman poliittista saivartelua olemassa yhtään ydinvoimalaa ilman varavoimalaitoksia savupiippuineen ? Mihin ne diesel-generaattoreiden pakokaasut muutoin johdettaisiin poistettaviksi? Teoreetikot voisivat kysellä sähköalaa oikeasti tuntevilta asioista, ettei tarvitse täällä päästellä aivopieruja teknisistä asioista.

      • Anonyymi

        "Aivopieruiksi" nimittämiesi väitteiden tahallisen esittämisen tarkoituksena on mielipiteisiin vaikuttaminen FUD - menetelmällä (Pelko, Epävarmuus, Epäily). Samaa valeuutisointia harrastetaan moniin muihinkin asioihin liittyen silloin kun ei löydy kunnollisia perusteluita sen oman kannan ajamiseen ja jonkun päätöksen estämiseen.

      • Anonyymi

        Dieselit paasaavat pakokaasunsa suoraan rakennuksensa katon läpi taivaalle. Se piippu on ilmastoinnin poistoilmaa varten. Poistoilmassa voi olla vähän radioaktiivisuutta, ja piipun avulla tuo vähäinen päästä laimenee olemattomaksi.
        Radioaktiivisuuden määrää kuvaa se, että piipun päähän kiipeävät huoltajat kiipeävät sinne piipun sisällä, ilman hengityssuojaimia tms.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et voi olla tosissasi!! "katon läpi" pakokaasut ! Sama jos auton pakokaasut tulisi sosätilaan ja toivotaan että katon läpi. Todellisuudessa kaikilla diesel-generaattori voimalaitoksilla palokaasujen pakoputki johdattaa savut pakoputkea pitkin suoraan ulkoilmaan ja kaikissa kohteissa yleensä kattorakenteiden yläpuolelle, siten ettei ilmastoinnin tuloilma-aukot ole lähellä. Näin ydinvoimaloissa sairaaloissa ym. muissa tärkeissä varavoimaa vaativissa kohteissa. Vihreä-valhe-etoo tässäkin tapauksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Dieselit paasaavat pakokaasunsa suoraan rakennuksensa katon läpi taivaalle. Se piippu on ilmastoinnin poistoilmaa varten. Poistoilmassa voi olla vähän radioaktiivisuutta, ja piipun avulla tuo vähäinen päästä laimenee olemattomaksi.
        Radioaktiivisuuden määrää kuvaa se, että piipun päähän kiipeävät huoltajat kiipeävät sinne piipun sisällä, ilman hengityssuojaimia tms.

        Kyllä ne kattojen läpi menevät, mutta siinä on erilaiset tiivisttykset ym. mukana. Näin on monissa muissakin kohteissa kuten sairaaloissa varavoimalaitosyen eri rakenteiden kohdalla. Varavoimakonehuoneet ovat yleensä sähköpääkeskusten lähellä kaapelointi ja IV-järjestelmien takia. Varavoimatiloissa tarvitaan kuulosuojaimia, eikä hengityssuojaimia normaalissa käyttötilanteessa. Kannattaisia perehtyä asiaan, eikä kertoilla vihreää valhetta.

    • Anonyymi

      "Radioaktiivisuuden määrää kuvaa se, että piipun päähän kiipeävät huoltajat kiipeävät sinne piipun sisällä, ilman hengityssuojaimia tms."

      Kun ilmastointi on päällä? Sanoisin melkoisella varmuudella, että tuon keksit ihan päästäsi. Mutta miksi?

      • Anonyymi

        Huvitti tuo minuakin. "kun ilmastointi on päällä", siis silloin on jäähdytys mukana! Ei jäähdytys liity mitenkään poistoilmapuhaltimiin. Poistoilmakanavat ovat yleensä eri kohteissa rakennettu kohteen muita rakenteita hieman korkeammaksi, jottei kiertoa IV-järjestelmään syntyisi, eikä niitä kutsuta piipuiksi. Piipuiksi yleensä kutsutaan vain mahdollisen varavoiman pakokaasujen poistopiippuja..Poistoilmakanavia kylläkin huolletaan myös kanavia puhdistaen,mutta silloin eivät koneet ole toiminnassa vaan pysäytetty. Voi poistoilmassa olla radioaktiiviisuuttakin kun varsinkin keväisin on paljon radonkaasujen päästöjä. Kannattaisi perehtyä voimaloiden ja muidenkin kohteiden tekniikkaan käytännössä ettei niitä "aivopieruja" pääsisi kuittaajiltakaan.

    • Anonyymi

      "Voi poistoilmassa olla radioaktiiviisuuttakin kun varsinkin keväisin on paljon radonkaasujen päästöjä."

      Voi ristus teitä einsteineja. Ilmanvaihtopiipulla ei ole mitään tekistä jäähdytyksen kanssa tai radonin kanssa. Ottakaa selvää, älkääkä vain arvailko.

      • Anonyymi

        "ilmanvaihtopiiput" !!!!!!! Voi ristus mitä skeidaa. Ketjussa on jo moni yrittänyt perehdyttää todelliseen käytäntöön termeineen, mutta tää yksi vain jankuttaa. Onko jokin järjestön trolli kyseessä kun ei mene todellisuus perille.

        Jonkin viherjärjestön trolli nähtävästi asialla, koska kukaan normaali ei voi valehdella noin paljon.

    • Anonyymi

      Ydinvoimalassa poltetaan aina käynnistyksen yhteydessä tuhansia tonneja hiiltä, että pannu saadaan riittävän kuumaksi. Atomit voivat haljeta vasta riittävässä lämpötilassa, jolloin syntyy ns termisiä neutroneita. Kun neutroneita on tarpeeksi, uraanisavoja hiotaan toisiaan vasten, jolloin uraaniatomit ärsyyntyvät ja halkeavat jopa ilman neutroneitakin Tosin ärsyyntynyt uraaniatomi tarvitsee yleensä kuuman neutronin, joka on sille ns viimeinen tikki ja seurauksena on spontaani halkeaminen, ikäänkuin vitutuksesta.

      Tätä ette löydä ydinfysiikan kirjoista, mutta se on ihan yhtä totta, kuin väite, että dieselgenujen pakokaasut tarvitsevat satametrisen pakoputken. Tämä keskuselu on alusta loppuun ollut vappukeskustelua, teekkareiden äpy-kamaa. Jos joku tämän vakavissaan ottaa, niin omapahan on asiansa.

      • Anonyymi

        Hyvä vappupuhe tosiaan. Ne hiilipannut varmaan siellä IV-kanavan pakoputkessa hieromassa toisiaan kuumaksi. Hyvä vitsi kerrankin.

    • Anonyymi

      No mutta zernobylinkinsäteily oli sitten vaaratonta koska työmiehiä oli katolla vuorotellen heittelemässä jotain vuorollaan , palkintona vettä ja mitali , joka laskettiin arkun kannelle.
      40luvulla oli miehiä metässä ,palkinto silloin hernekeitto ja mitalli.

      Nyt duunarille annetaan hernekeitto ilman mitallia , nyt alkaa lakot kun eivät saa tuota mitallia.

    • Anonyymi

      Se että näät hölmön missä tahansa , ei ole merkki siitä että alue on turvallinen.

      Kysyjä vastaa sivut eivät tarkoita totuutta , vaan helpotusta ahdistukseen.

      Ulkomailla noi piiput näyttää maljakoilta / helvetellisiltä ämpäreiltä.

      Yleensä energian saanti tuottaa lähtöpäähän vähintään vastaavan vajeen, se että ei tiedä mitä tuo vaje on , ei poista vajetta.
      Vaikka juotu vesi tulee tilalle se on jostain pois ,

      • Anonyymi

        "Isoilla ämpäreillä" tarkoittanet voimaloiden lauhdevesipiirien jäähdytystorneja. Kannattaisi perehtyä asiaan jonkun ammattilaisen kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Isoilla ämpäreillä" tarkoittanet voimaloiden lauhdevesipiirien jäähdytystorneja. Kannattaisi perehtyä asiaan jonkun ammattilaisen kanssa.

        Niin, meillä ei niitä "ämpäreitä" ole, ei ydin- eikä muissakaan voimaloissa koska lauhduttaminen tapahtuu vedellä, merenrannoilla sijaitsevilla ydinvoimaloilla merivesilauhduttimilla ja joillakin sisävesistöjen rantamilla sijaitsevilla hiili/öljy/turve- voimaloilla järvivedellä. Yhdistetyssä sähkön ja kaukolämmön tuotannossa olevilla voimaloilla lauhdutus tapahtuu kaukolämpöä tehtäessä kaukolämpöputkistossa kiertävällä vedellä...jne.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Varavoimakoneiden lisäksi isoissa voimalarakennuksissa on poikkeuksetta myös pienehköt höyrykattilat kuuman veden ja ns. apuhöyryn tekoa varten kuten myös rakennuksen lämmitykseen jne. Höyrykattilat pelaavat yleensä öljyllä ja savupiippuunhan ne poistokaasut on tapana johtaa...Nuo jotkut Olkiluodon piiput ovat aika lyhyitäkin, mutta kun se sattuu olemaan ydinvoimala eikä siellä ole perinteisiä hiili- öljy- yms. voimalan isoja savupiippuja, nämäkin näyttävät kiinnittävän jonkun erityistä huomiota...

      • Anonyymi

        Haistakaa te paska ydinvoimahörhöt, teitä ei kiinnosta vaikka miljoonia ihmisiä on jo kuollut koko saatanan ydinvoiman takia ja lisää tulee kuolemaan, se on varmaa se.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haistakaa te paska ydinvoimahörhöt, teitä ei kiinnosta vaikka miljoonia ihmisiä on jo kuollut koko saatanan ydinvoiman takia ja lisää tulee kuolemaan, se on varmaa se.

        Pidä tuo tyyli! Toisaalta, et kai juuri muita tyylejä osaakaan.

    • Anonyymi

      Kyllä, ydinvoimala lämmitetään käyntiin kivihiilellä, kunnes atomit on kyllin lämpimiä että niitä voidaan alkaa halkaisemaan. Se on työlästä sillä atomeitahan ei voi nähdä ja keskelle osuminen atomiveitsellä onnistuu vain kokeneimmilta.

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!

      Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!
      Haapavesi
      105
      2246
    2. Hyvää yötä, olen rakastunut suhun

      Sanon tämän kyllä vielä sulle henkilökohtaisestikin. 😘
      Ikävä
      84
      1975
    3. Tiedätkö et olet

      Ärsyttävän hyvännäköinen.
      Ikävä
      53
      1566
    4. Nyt tiedän

      Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai
      Sysmä
      49
      1492
    5. Oletko mokannut?

      Oletko omasta mielestäsi mokannut jotain kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      153
      1476
    6. Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin

      "Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I
      Perussuomalaiset
      48
      1374
    7. Oletko ymmärtänyt

      Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?
      Ikävä
      144
      1304
    8. Kepun hegemonia jatkumassa vankkana Puolangalla

      Tuuliviirien vallankumous jäi pahasti piippuun!
      Puolanka
      26
      1156
    9. Ottaisitko miten

      Kaivattusi?
      Ikävä
      111
      1118
    10. Paraneeko ilmapiiri nyt?

      Paraneeko kunnallispolitiikan ilmapiiri nyt kun persuilla meni vaalit päin pers3ttä ja änkyräpersut tipahtivat vilttiket
      Hyrynsalmi
      25
      1084
    Aihe