Aivan näin maallikkona kun olen miettinyt ja porukassakin ollaan mietitty abc:n kahvilassa mikä meni pieleen tässä todella riitaisessa kalliokylän tilan pikamyynnissä niin olen tullut siihen tulokseen että on useita syitä jotka johtivat tähän.
Ensinnäkin suurimpia syyllisiä on pankki joka tarjosi liian epäselvän ja vaikeaselkoisen laina sopimuksen, eihän herran tähden me maaseutu pitäjän ihmiset ymmärretä mistään johdannaisista mitään.
Tärkeimmät tiedot lainapaperissa ovat korko ja koron määräytyminen, lyhennysten suorittaminen milloin ja minkä verran, velan määrä, takuut.
Toisena syyllisenä näen tämän nimeltä mainitsemattoman tuottajajärjestön jonka täytyisi järjestää rahoitukseen ja tuenhakemiseen liittyviä koulutustilaisuuksia useita kertoja vuodessa.
Kolmantena suurena syynä näen että liian nopeasti katkaistiin kaikki tuki velalliselle, olisi ollut painavat syyt tehdä sellainen pelastus suunnitelma siihen asti kun taas maidon tuottaja hinta korjautuu kestävälle tasolle, sillä nythän on jo nähty lievää paranemista maitomarkkinassa.
Yhtenä varteen otettavana pelastustoimena olisi ollut tilan muuttaminen osakeyhtiöksi jossa nyt tilan todella edullisesti saaneet olisivat tulleet mukaan rahatukun kanssa jolla he olisivat saaneet tietyn omistusosuuden yhtiöstä ja olisi sovittu tietty tuottoprosentti jonka maksamalla oikea omistaja olisi voinut lunastaa osuudet itselleen takaisin kun ajat paranevat.
Kyseessähän ei ollut kuitenkaan kuin muutamista kymmenistä tuhansista joiden puuttuminen sai pankin "hankalaksi" .
Tällä muiden osakkaiden mukaan ottamisella olisi säästytty valtavilta murheilta ja tila olisi päässyt elinkelpoisena yli kuolemanlaakson kohti parempia aikoja.
Ensinnäkin suurimpia syyllisiä on pankki joka tarjosi liian epäselvän ja vaikeaselkoisen laina sopimuksen, eihän herran tähden me maaseutu pitäjän ihmiset ymmärretä mistään johdannaisista mitään.
Tärkeimmät tiedot lainapaperissa ovat korko ja koron määräytyminen, lyhennysten suorittaminen milloin ja minkä verran, velan määrä, takuut.
Toisena syyllisenä näen tämän nimeltä mainitsemattoman tuottajajärjestön jonka täytyisi järjestää rahoitukseen ja tuenhakemiseen liittyviä koulutustilaisuuksia useita kertoja vuodessa.
Kolmantena suurena syynä näen että liian nopeasti katkaistiin kaikki tuki velalliselle, olisi ollut painavat syyt tehdä sellainen pelastus suunnitelma siihen asti kun taas maidon tuottaja hinta korjautuu kestävälle tasolle, sillä nythän on jo nähty lievää paranemista maitomarkkinassa.
Yhtenä varteen otettavana pelastustoimena olisi ollut tilan muuttaminen osakeyhtiöksi jossa nyt tilan todella edullisesti saaneet olisivat tulleet mukaan rahatukun kanssa jolla he olisivat saaneet tietyn omistusosuuden yhtiöstä ja olisi sovittu tietty tuottoprosentti jonka maksamalla oikea omistaja olisi voinut lunastaa osuudet itselleen takaisin kun ajat paranevat.
Kyseessähän ei ollut kuitenkaan kuin muutamista kymmenistä tuhansista joiden puuttuminen sai pankin "hankalaksi" .
Tällä muiden osakkaiden mukaan ottamisella olisi säästytty valtavilta murheilta ja tila olisi päässyt elinkelpoisena yli kuolemanlaakson kohti parempia aikoja.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Kyllä ainoa syyllinen on tilan entinen yrittäjä, joka ei ymmärtänyt ylivelkaantumistaan. Muita syyllisiä on turha etsiä.
Itkunkitku, ikuinen itkuvirsi täällä 24-kiuruvesi palstalla... jos kuka tahansa kuluttaa enemmän kun tuottaa on varmasti kusessa, niin tässäkin tapauksessa. Olisko aika lopettaa syiden etsiminen peiliä kauempaa.
Kyllä ne syylliset on ihan muut kuin itse vielä nykyinen tilan omistaja (lainhuudot!).
Te puolustajat ette vain jaksa sitä ymmärtää ja tämä touhu pitäisi teidän mielestä lakaista kokonaan maton alle.
Katotaan sitten mitenkä ääni kellossa muuttuu, kun kaikki tulee julki mitä kukin taho on tehnyt vaikeuttaakseen tilan pitoa ja että tila menisi muille.
Se on se hirveä kateus ja ahneus!
sepä se ja lisäksi ilkeys ja tyhmyys
Pohditaanpa asiaa ihan teoreettisella taolla:
Henkilö A tulee tilanteeseen, jossa vanhemmilta luntettua tilaa täytyy uudistaa. Vaihtoehdoksi valitaan uuden navetan rakentaminen. Investointi vaatii rahoituta ja se saadaan. Myöhemmin ehkä pankki ehdottaa lainan muuttamista. Mitä tehdä? Suinpäin mukaan syöksyminen ei kannata. Apuakin varmasti löytyy, jos itse ei ymmärrä.
Vaatimus tuottajärjestölle koulutuksista noin suuressa laajuudessa on ehkä hiemen kohtuuton, Tukikoulutusta kyllä, mutta monta kertaa vuodessa. Kuka niissä ehtii jatkuvasti ravata? Ja rahoituskoulutus ei ole tuottajajärjestön alaa.
Pelastussuunnitelma: Mikähän se voisi olla. Velkasaneeraus, lienee kokeiltu.
Osakeyhtiöksi muuttaminen. Mikäpä siinä. Miksi kukaan tavallinen kansalainen olisi niin välinpitämätön rahoistaan, että sijoittaa tietentahtoen konkurssikypsään yritykseen? Kyllä se tie oli tukossa.
Paraskin tietäjä ja näsäviisas.
Kas vain. Eipä sen kummempi kuin tuo aloittajakaan.
Silta rahoituksella olisi annettu tilalle aikaa kehittää tilaa siihen asti kun suhdanne paranee.
Tietenkin uusille osakkaille rahoitusta vastaava siivu yrityksestä jonka jälkeen myös työtaakkakin jakautuu useammalle henkilölle.
Kuinkas uudet omistajat uskaltivat ostaa koko tilan ?
Olis kai he sitten uskaltaneet ostaa pienemmänkin siivun osakeyhtiö ratkaisussa !
tosi hyvä kysymys!
"kuinkas uudet omistajat uskaltivat ostaa koko tila? "
Olisko syynä se että hinta oli lyöty niin pohjille että kannatti ostaa kun sai pelkkien metsien ja peltojen sekä koneiden hinnalla uutta vastaavan navetan karjoineen.
Tähän kunnon eu tuet päälle niin kyllä olis mullekkin kelevannut.
No mikset ostanu tarjolla oli se on myöhäistä vetää persettä kurttuun kun Paska housussa.
Miksi kukaan investoisi valmiiksi konkurssikypsää yritystä?
Vastaus kysymykseesi mikset ostanut on etten edes tiennyt että tämä tila on myynnissä.
Niin salamyhkäisesti kaupattiin ettei edes Savon Sanomissa ollut myynti ilmoitusta.
Toinen syy on etten olisi ikinä uskonut että tuollainen määrä uutta vastaavia neliöitä voidaan saada alle puolella millillä.
Suurempi määrä olisi ollut potentiaalisia ostajia jos olisivat reilusti ilmoitelleet joka olisi johtanut reilusti kovempaan hintaan.
Kyllä naapurikunnissakin tiedettiin jo vuosia, että tulee nurin menemään, ja samoin tiedettiin ilman ilmoituksiakin, milloin tarjousaika on meneillään. Et ole siis alalla tai et ole ollut kiinnostunut.. .
Kokemuksesta tiedän, että kahdeksan vuotta vanha navetta ei missään muotoa ole 'uutta vastaava'. Varsinkaan, jos sitä ei ole ehditty kunnolla hoitaa. Saattaa olla jo ensimmäisen remontin paikka siinä vaiheessa, ainakin osalle koneista, jos rakennus sinänsä onkin vielä kunnossa. Pakkohuutokaupoissa pyyntihinta ei ole aina niin tärkeä, kuin se, mitä ostaja pystyy maksamaan. Ilman edes jotain maksavaa ostajaa ei tule kauppoja ollenkaan. Vaikka tilasta pyytäisi mitä. Liian matalista tarjouksista voi seurata se, että ostajia lähdetään kyselemään yksittäin muilla perustein, ja kertoen myös minkälaista tarjousta ei ole pidetty riittävänä. Tässä ylin tarjous lienee ollut riittävä, tai sitten suora kyselykierros ei ole tuottanut sen parempia tarjouksia. Aina voi jossitella, olisiko joku maksanut enemmän, mutta olisiko kyseinen maksaja ollut valmis myös kaikkeen muuhun, mitä kangerrellen toimivan tilan puikkoihin hyppääminen edellyttää? .Vuosi tuskin riittää tilanteen vakauttamiseen edes toiminnan tasolla, taloudesta puhumattakaan.
En ole tosiaankaan maatalous alalta ja olen jo eläkeläinen joten senkään vuoksi en olisi ostanut tuota vaikka olisin tiennyt se olevan myynnissä.
Mutta jos olisin nuori viljelijä jolta löytyy pahan päivän varalle "takamehtiä" tai menneiltä hyviltä ajoilta kassavarantoa niin edelleenkin sanon että tuo nousee eri arvostukseen kunhan ajat paranee.
Hyvä että mtk edes nyt nosti esille kauppaketjujen maatalouden tappolinjan, tuohon on saatava muutos pikaisesti niin maidon tuottaminenkin rupeaa taas kannattamaan.
viisi taikka kymmenen senttiä lopputuotteeseen lisää hintaa joka menee alkutuotantoon lyhentämättömänä , tuollainen hinnan korotus ei tunnu missään ostajan kukkarossa mutta viljelijälle se on suuri asia!
Kyllä on ollut myyntiilmoitus monta kuukautta ei tullut tarjouksia vilokki ajanut kaikki rempalleen nyt uudet laittavat tilan kuntoon
Oo nyt hupsimata, parina päivänä myynissä vaa ollunna.
Sekö on kuntoon laittamista, että ajetaan kaikki mahollinen paska tilalle mitä ei maatalouteen saa ajaa.
Miten voi olla maanviljelijä muka yrittäjä? Yhteiskunta maksaa Pattayan lomat , lomittajat, tuotteesta, jos sitä joskus sattuu tulemaan, maksetaan vakiohinta vaikka markkinat eivät huolisi ylituotannon takia ilmaiseksikaan. Ja äkymaasturin, ruohonleikkurin ym. hinnan ja polttoaineet kustantaa yhteiskunta nekin! Ja eikun ruikuttamaa!
Kaikella kunnioituksella, hakeudu hoitoon. Vainoharhaisuus, harhakuvitelmat ja tuon mittaluokan kaunaisuus yhtä ammattiryhmää kohtaan eivät ole terveen järjen rajoissa. Mielenterveysongelmia ei tulisi hävetä., ne ovat sairaus siinä missä moni muukin.
Mutta kun hän puhuu totta ei ole meillä muilla tuommosia paapomisverkostoja.miksi tosiasioita ei saisi sanoa ääneen?
Kyllä se Maanviljeliä on yrittäjä olen Mv. 40 vuotta nyt eläkeläinen ei ole tullut yhtään Pattayan lomaa itte ole matkani maksanu .ja kaikki polttoaineet joutuu itte maksamaan .Tuunariteppo Taitaa olla Siipiveikko
Nytpä valehtelet, vuoden lopussa saat maatalouden rahanjakokeskukseen viemälläsi, verovaroilla palkatun virkailijan laatimalla paperilla rahasi pois vuoden aikana polttamastasi polttoaineesta, meni se sitten vaikka vesijetin pakoputkesta järveen.
ei saa muutakuin mitä on käytetty maataloa voi hakee palautusta ALV maksusta .vesijetti ei varmaan käypolttoöljyllä.siinä Tuunarille pureskelemista. Ps.Olen ollut itsekkin Tuunarina "tiedän mitä se on siksi ei kannata kadetia MV. viljelijöitä"
Lapse kulkee jontikalla koulussa ja kylillä, ja varmasti polttoöljyllä, isännän halkopisnekset ja muut hämärähommat hoituu myös samalla aineella jonka duunarirukka ylimykselle kustantaa.
Joo Se on mahdolista en hyväksysitä siitä ilmoitus viranomaisille jos eivät ele maksanu veroa , verottomalla polttoaineella ajo veron voi maksaa joko per.päivä . kyllä olet oikeassa mitään huviajelua ei ja halko pisnes ellei mene mv. käyttöön muu halko pisnes on ALV alaista .olik Tuunarilla muuta!
Kiurujärvessä tänäkin kesänä polttoöljyllä käynyt vesijetti, kirkon rannassa vielä, kirjoitan vain itse omin siömin näkemiäni tosia asioita.
Pese Silimäs Paska Peä!
Nämä+suomen+tukiaiset+pitäis+lopettaa+kokonaan.+Täysin+kannattamatonta+liiketoimintaa.+Välimerenmaista+saadaan+ruoka+ostaa+80%+halvemmalla,+kuin+mitä+se+meillä+kokonaisuudessaan+maksaa.+Vai+haluatteko+tännekin+otettavan+200+ulkolaista+pitämään+liha+tai+maitotilaa+velkaisen+valtion+laskuun.+Tuet+helevettiin+ja+kaikki+sorvin+iäreen,+saadaan+suomi+nousuun+ja+velattomaksi.+Markkinatalous+ei+toimi++suomessa,+ennenkuin+otetaan+kaikki+tuet+pois+ja+julkishallinto+ajetaan+alas,+näitä+tukiaisia+puolustamasta,+oikeisiin+töihin!
"Tuet helevettiin ja kaikki sorvin iäreen,..."
Vähänpä olet asiaan perehtynyt.
(Kommentoin siksi, kun oletan, ette ole tämä aiheen takia täällä töikseen häiriköivä trolli.)
Ei Suomessa eikä muissakaan länsimaissa harjoiteta tuettua maataloustuotantoa maanviljelyn itsensä takia, vaan sen liitännäiselinkeinoista kertyvien työpaikkojen (ja huoltovarmuuden, maanpuolustuksen, sekä muiden kriisitilanteiden, yms.) takia.
Suomessa pyörii tuhoton määrä "sorveja" sen takia, että täällä harjoitetaan maataloustuotantoa, ja näitä "sorvin pyörittäjiäkin" jo on suurempi määrä kuin varsinaisia maataloustuottajia.
On jokaisen toimittava laajennuksissa rahapussin mukaan. Ei liian suurellista,niin että kykynee maksamaan. Ei lypsyrobottia,vaan pienempi määrä lehmiä ja pihatto lypsyaseman kanssa. Robotti jatkuvasti huollossa- ei riitä rahat...Robotti on jo ostaessakin liian kallis. Tuotteiden hinnasta viljelijälle oikeudenmukainen osa. Nyt kauppa vie leijonanosan,koska K-ja S-ryhmä sopivat hinnan ja markkinoita ulkomaille ei ole. Asuinrakennuksessa kohtuus jokaiselle koossa ja hinnassa. Näin myös me kaikki kohdallamme,ammatista riippumatta.
Voinko vaatia Autoliitolta tai joltakin vastaavalta järjestöltä korvauksia, koska
erehdyin ostamaan lähes 50 tuhatta maksavan nelivetomaasturin, eikä mikään
pulju tarjonnut ennakkoon koulutusta noin suuren hankinnan suunnittelussa?
Pienempikin kottero olisi riittänyt tarpeisiini ,mutta eihän sitä voinut jäädä
naapuria heikommaksi. Pankki antoi kyllä lainaa rutkasti, en voi kuitenkaan hoitaa
lyhennyksiä sovitulla tavalla ja ajokin arvo on jo heti pudonnut ainakin kymppi-
tonnin.
Mitä teen, vastatkaa hyvät ystävät?
Maataloustoimiston raha-automaatti on auki yötä päivää, sieltä saa ja siellä riittää raha!
"...sieltä saa ja siellä riittää raha!"
Näin on. Köyhät kyykkyyn!
Nämä kommunistisukujen surkimusjälkeläiset eivät osaa muuta kuin keskustelusivuilla ruikuttaa. Eivät älyä edes ryhtyä maanviljelijöiksi...
Milloin olette nähneet näillä sivuilla juttuja, joissa oikeat maanviljelijät urputtaisivat muiden ammattialojen asioista.
Ei siinä ostaja lakia rikkonut, mutta raamatun kymmentä käskyä saattoi rikkoakin. Ainakin käskyt 7-10 tuli mieleen.
Raamatussa sanotaan myös, että "te kyllä huomaatte rikan toisen silmästä, mutta ette malkaa omasta silmästänne."
Nitrodomukseen edellä siteerattu lause sopii erityisen hyvin, varsinkin käskyn "älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi"- noudattamisen osalta.
Samaa mieltä.
Onhan tuo melko kornia, että sama trolli, joka on näillä sivustoilla vuosikausia ammattimaisesti valehdellut maanviljelijöistä, lähtee osoittelemaan muita Raamatussa kirjoitettujen käskyjen noudattamisesta.
Nimimerkkivaras asialla taas, ja poistattaa sivulta heti vastineeni!
Ja tunnustan myös ,että en aikanani saanut kotitilaamme haltuun .Sen vei vanhempi veljeni. Tästä katkeroiduin ikuisiksi ajoiksi.
Olisi sinunkin kannattanut viedä maataloustoimiston pomolle ja osuuspankin johtokunnan puheenjohtajalle konjakkipullo niin olisit nyt tukiaiskeisari sinälin.