Monikulttuurisen Euroopan sortuessa kansakuntien Eurooppa nousee uudelleen. Rajat auki -EU:n dominonappulat kaatuvat yksi kerrallaan. Vyöry on lähtenyt liikkeelle Keski- ja Itä-Euroopasta. Seuraavissa eduskuntavaaleissa Suomikin liittyy mukaan tähän suureen kansallismieliseen aaltoon, Euroopan arvokonservatiiviseen vallankumoukseen. Kansallisuusaate tekee paluuta, ylikansallinen eliitti joutuu tuomiolle. Nyky-Eurooppa on täynnä "halla-ahoja" ja sekös "merkeleitä" pelottaa! Käsiin räjähtäneet maahanmuutto-, pakolais- ja islam-ongelmat ovat sellainen taakka, jota valkoinen mies ei enää suostu ottamaan kantaakseen. Unkarin ja Puolan kaltaisten valtioiden hallitusten isänmaallinen politiikka ja Itävallan vaalitulos sanovat sen selkeästi julki.
Ilmassa on vahva tuntu siitä kuinka tällä hetkellä meidänkin maassamme eletään historiallisia hetkiä, suurta aikaa. Kaikki maahanmuuttokriittiset, oikeistokonservatiiviset ja myös avoimen nationalistiset voimat Suomessa voivat nyt vihdoinkin yhdistyä mahtavaksi joukkoliikkeeksi, koska suora kanava on vihdoin olemassa ja sitä kautta on mahdollista nousta valtaan nyt kun Suomen Sisu hallitsee Perussuomalaisia ja Halla-ahon persoona takaa puolueen linjan luotettavuuden. Halla-aho on ehdottoman tärkeä, korvaamaton kokoava hahmo. Halla-ahon henkilön nimittäin hyväksyvät kaikki isänmaalliset tahot, vaikka muista kysymyksistä olisikin erimielisyyttä eri ryhmäkuntien ja suuntausten kesken.
Uutisista voimme lukea miten maahantulijoiden tulvasta vastussa oleva mädättäjähallitus natisee parhaillaan jälleen liitoksistaan. Voi olla, että tilaisuus arvokonservatiivisen vallankumouksen käynnistämiselle tulee ennenaikaisten vaalien myötä aikaisemmin kuin luulimmekaan. Tunnuslause lähdettäessä kohti eduskuntavaaleja olkoon joka tapauksessa: "ei vihollisia oikealla"!
Itävalta 2017 - Suomi 2019 - koko Eurooppa 2020?
5
50
Vastaukset
- Antipersux
Täysi kymppi!!! Tässä on se syy miksi tälä palstalla viihtyy. Siis täydellistä tahatonta komiikkaa taas tarjolla koko rahan edestä!!!! Tuo sama jauho on jauhanut tuota samaa mantraa jo ties kuinka pitkää. Huvittavaa on se että hän on ilmeisen tosissaan. Siksi tämä lyö mennen tullen kaikki kummelihahmotkin.
- tauti-ja-seuraus
Kokkelit avittaa ja sipinen antaa talonsa paperittomille RAHAA vastaan ja kertoi sen mediassa, Ruotsista asti niitä tänne hyökkäsi ja Turussa maksettiin.
- telttamajoitus-käyttöön
Talveksi paperittomille telttamajoitus ja halkoja lämmitykseen, kirveet otetaan yöksi lukkojen taakse.
- prk_mikä_hallitus
Kyllä Lähi-idästä pakolaisia riittää. Nyt kun Isistä on saatu vähän aisoihin, alkavat nämä voittajat sotimaan keskenään valloitetuista alueista. On valtioita:Irak, Iran, Syyria,Turkki, Saudi-arabia ja sitten niissä eri heimoja: kurdit ja ties mitä. Kyllä sota jatkuu. Koskahan tulee aika, että voi näitä pakolaisia palauttaa?
Olis jo aika saada rajatarkastukset Suomen rajoille. Niin ovat tehneet jo monet Euroopan maat. - mikävyöry
Kohta Turkki avaa rajat...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28117958Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245730- 1332662
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172197Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3371805Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111063- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33961Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45958