Nyt ennustakaa

rauhansopimuksen tulevaisuus.Eu,Usa ja Venäjä
antavat arvovaltansa peliin,että Palestiinan
demokraattinen valtio syntyy.Israel joutuu koviin
myönnytyksiin ja siitä myös Usa pitää huolen.
Mielenkiintoisia aikoja ennustajille.
3163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei sinne mitään rauhaa tule. Jonkinlainen hetkellinen puolihiljaisuus korkeintaan joka kaatuu johonkin provokaatioon joka johtaa uuteen intifadaan kunhan on ensin lepäilty kotvanen. Mahdollisesti myös äärisionistit kaltaavat sharonin myönnytysten ja jo päätettyjen siirtokuntien lakkauttamisten vuoksi. Tilalle astuu heppu joka ei rauhasta perusta.

Mietityttää se, että kumpi kenellekkin on hyödyllisempää, rauha vai vihanpito. Kummassa hyöty on suurempi niille jotka asiasta päättävät astuu voimaan. Toraaminen tietää jatkuvia rahavirtoja ainakin eu.sta kun taas rauha merkitsisi sitä, että olisi tartuttava lapioon.

Usa ei israelia kovin ahtaalle laita, venäjän mielipiteellä ei ole suurtakaan merkitystä ja eu.n pökinöistä ei kukaan piittaa.

Veikkaus: Viimeistään viiden vuoden kuluttua siellä on taas täysi rähinä päällä.

Äänestä

kohtapian joku parariisiinpyrkijä räjäyttää itsensä ilotulitteeksi Israelin taivalle, vieden mukanaan kuolemaan koulubussillisen.
Alkuunpäässeet neuvottelut taas katkeavat, niinkuin ennenkin!
Kyllä tulevaisuuden ennustamien on helppoa, kun Allah ja Jumala johdattaa!


TOIVE:
Satais niin saatanasti;(ikäännkuin aikoinaan taivaanmannaa) sanotaan nyt alkuun pari metriä nuoskaLUNTA porukoitten niskaan "PYHÄLLÄ MAALLA" HÖH!, niin vähän rauhottuisivat ja olisihan sitten keväällä raikasta vettä juotavaksi.

Äänestä

Olen vastannut tällä palstalla ennenkin aihetta koskevaan kysymykseen, että ei tule rauhaa, tulee ehkä valerauha. Ihmiset kuvittelevat, että sinne voisi tulla rauha, mutta turha luulo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


palestiina-Israelin kirjoitti:

rauhansopimuksen tulevaisuus.Eu,Usa ja Venäjä
antavat arvovaltansa peliin,että Palestiinan
demokraattinen valtio syntyy.Israel joutuu koviin
myönnytyksiin ja siitä myös Usa pitää huolen.
Mielenkiintoisia aikoja ennustajille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu