Lapua

Uskomatonta minkälainen junttilandia Lapua on!!! Lauantai-ilta Qmaassa ..vessassa lapualaiset jätkät kehuu kuinka hakkasivat sen ja sen ja sitten yhtäkkiä idealamppu pään päällä syttyy ja aletaan etsimään kännykkää taskusta. Aletaan soittelemaan kavereille ja keräämään porukkaa että saadaan taas tämä sama tyyppi hakata. Aikuiset äijät!!
Jätkät kulkee flanellipaita päällä, bootsit jalassa ja nahkatakki kiedottuna vyötärölle kun ei ole rahaa maksaa 1,50e:n narikkamaksua.

Kukaan ei oo vuosien aikana muuttunut miksikään. Kaikkien elämä, ainakin päälle päin, näyttää jumittuneen ties millekkä vuosiluvulle.

Ei voi kun ihmetellä. Eikä tartte takaisin tulla. Uskomatonta.
194661
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Olen lapualainen, mutta en tosiaankaan voi puolustella paikkakunnan kapakkakulttuuria. Itsekin olen törmännyt vastaavaan, kylläkin vähän lievempään ilmiöön. Valitettavasti Seinäjoellakin on junttihenkeä, joten en ole enää lähtenyt baareihin. On paljon miellyttävempää mennä sunnuntaiaamuna kirkkoon.

Äänestä

Minäkin olen pariin kertaan ollut Lapualla maan kuuluissa paikoissa, mutta turvallisuussyistä en uskalla sinne enää mennä. Molemmilla kerroilla päädyin jutustelemaan lapualaisen vieläpä hyvännäköisen tytön kanssa. Sinänsä ihan kivoja juttuja ja tytöt oli ihan fiksuja. Ensimmäisellä kerralla sain melkein turpaan parilta kovikselta, kun olin jutustellut ilmeisesti jonkun tyttöystävän kanssa. Toisella kertaa tyttö oli sinkku, mutta sitä havitteli joku paikallinen hemmo ja taas oli turpaan saanti lähellä. Jos Lapualle menee, niin ottakaa ainakin vapaa-ajan tapaturmavakuutus mahdollisimman korkeilla korvaussummilla.

Äänestä

yleistää! Siis jaksat tuollaisesta päivänselevästä asiasta tehdä ittelles päänvaivaa. Voi ystävä hyvä, tarviiko iltansa pilata nuan pienien asioiden takia. Leiki sä aikuusta niin ehkä ne sulta ottaa mallia.

Äänestä
  • Kuka sanoi että iltani pilasin?? En tokikaan. Aika meni kuin siivillä lapualaisia juntteja seuraillessa. Ja heti keikan jälkeen ilman muuta paikalta poistuin.

    Yleistäminen on varmasti turhaa, mutta siitä ollaan varmasti yhtämieltä että yleiskuva on tämä?? =)

    Äänestä

olisit kirjoittanut mun ajatuksia:)
voisin toisaalta käydä useammin Qmaassa..MUTTA ihan vaan siksi että saisin nauraa niille ihmisille siellä!!:D ne on niin kamalia.. missään en oo ikinä nähny niin junttia porukkaa!!!

Äänestä

Minä olen kyllä tavannut ihan fiksujakin lapualaisia jätkiä/miehiä, mutta en kylläkään lapualaisissa kapakoissa. Enkä ole niihin törmännyt muuallakaan kapakassa. Ei ne kaikki ole juntteja, mutta kieltämättä aika moni.

Äänestä

Miksi siellä täytyy aina tapella? Siis onko se joku Lapuan ominaisuus????
Samaa kuulen jo isosiskoiltani, että aikoinaan Latosaaressa -80 luvulla , tietyt ihmiset valloittivat tietyt nurkat, joihin muilla ei ollut asiaa... Siis ihan lapsellista menoa. Ja sama meno tuntuu jatkuvan.... MIKSI???
Silloin olivat vielä Kosolat vahva sana, mutta eikö se aika ole jo ohi????
OPPIKAAA!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Kun ollahan Lapualla ja me oomma parahia.

    Äänestä

  • Joo niinhän se oli et Latosaares kun ensinmäinen astui bussista pihalle ,niin nyrkki heilahti heti. ja saman tien bussi lähti takaisin s-joelle/kauhavalle. se oli sitä aikaa eikä meno oo paljon muuttunu.

    Äänestä

Sinänsä ihan totta. Kerran olen itsekin Qmaassa käynyt ja toiste ei tarvitse mennä. Mutta miksi tämä on Seinäjoen palstalla? Ei Lapua kuulu Seinäjokeen, ja toivottavasti ei ikinä tule kuulumaankaan. Noille peräkylille on Suomi 24:ssa varattu palsta muut kaupungit ja kunnat.

Äänestä
  • Nyt taidat olla sen verran väärässä, että kannattaa olla hiljaa.

    Äänestä

  • No saadaanpa tämä palsta edes vähän vilkkaammaksi, kun tulee ympäristöstä tekstia. Miten viitsit tarttua mitättömään sivuseikkaan. Oletko joku tiukkapipo?

    Äänestä

  • tyttöSJK kirjoitti:

    No saadaanpa tämä palsta edes vähän vilkkaammaksi, kun tulee ympäristöstä tekstia. Miten viitsit tarttua mitättömään sivuseikkaan. Oletko joku tiukkapipo?

    No jos keskustelun taso on tämä, niin en tiedä onko se palstan vilkkaammaksi saaminen mikään tavoittelemisen arvoinen asia. Laatuun voisi panostaa määrää enemmän tässäkin asiassa.

    Puutuin pikkuasiaan siksi, että tämä nyt vaan on väärä palsta rupatella Lapuasta tai mistään muustakaan kunnasta. Tämä palsta on varattu Seinäjokea käsitteleville viesteille. Ilmeisesti olen sitten tiukkapipo, mutta olisiko omasta mielestäsi soveliasta keskustella vaikka sähkövatkaimista horoskoopit -palstalla? Entä esileikistä uskonnot -palstalla? =)

    Äänestä

Lähäretähän Kuumahan kattomahan millaane se paikka o. Kuumaas Koskenkorvaa ainaki saa. Tanssitahan kans.

Äänestä
  • vaikka traktorilla seinän läpitte

    Äänestä

..olleet hieman jälkeenjääneitä joka suhteessa...Että ei kantsi ihmetellä tuollaista lapsellisuutta..

Äänestä

Itse olen muuttanut Lapualta pois jonkin aikaa sitten ja mielestäni Qmaa on ihan kelpo paikka viettää iltaa (ainakin pieninä annoksina).
Muutaman kerran olen nähnyt miesten välistä sanaharkkaa siellä, mutta en tosiaankaan ole minkäänlaisiin tappeluihin törmännyt.
Seinäjoella sen sijaan tappeluita on siellä sun täällä, mikäs se oli kun hetki sitten seinäjoen baarissa toinen mies löi toista kirveellä!!!??? En muuten lähde enää ihan heti Seinäjoen Du:niin, koska viimeksi iltani meni täysin pilalle jatkuvan ulkopuolisten rähinöiden vuoksi!
Se on totta, että Lapualta löytyy tätä junttisakkiakin Qmaasta, mutta missäpä sitä ei olisi? Mun mielestä Seinäjokelaisten on ihan turha väittää baarejaan paremmaksi tässä suhteessa!
Tällä hetkellä asun Tampereella ja täällä on ihan sama meininki kuin muissakin baareissa, porukka on kännissä ja miehet perseessä kiinni. Täältä kylläkin löytyy myös niitä hienostopaikkoja, jollaisia ei Lapualla tai EDES Seinäjoella ole...
Mä tykkään käydä aina joskus Qmaassa moikkaamassa vanhoja tuttuja ja pitämässä hauskaa hyvässä seurassa seurassa...
Että revippä siitä!

Äänestä

Joskus 70-luvun alkuaikoina Hurriganes oli Lapuan nuorisoseuralla esiintymässä ja niin uskaltauduimme mekin S-jokiset nuoret juipit lähteä sinne. No siellä purjehti edestakaisin monta viha-ilmeistä Lapuanjätkää kyselemässä: "Mistäs oot kotoosin" Ja kuinka helposti ne isottelevat "Kosolan" poijat pikaisi karkuun kun niille vähän hanttiin laittoi.Ei siihen aikaan seinäjoella ollut tapana tommosta isottelua harrastaa. Kaikki kulkijat mahtuivat kylälle, ihan mukavissa merkeissä. No minä olen jo aikaa sitte muuttanut pois E-Pohjanmaalta, mutta se vain ihmetyttää oliko se Lapualainen typerä uho. Joka varmaan on ihan tietoisesti heidän vanhempiensa opettama tapa käyttäytyä. Sillä niin paljon Lapuan poikien ajatusmailma erosi muiden lähipaikkakuntien porukoista.

Äänestä
  • kosoolan pojathan oli silloon 70 luvulla jo 14 v... Varmaan olisit iteki juassu pakohon jos joku 25v olis tullu uhoomahan.. :) HALOOOO!!! "moskowa"!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Qmaa kirjoitti:

Uskomatonta minkälainen junttilandia Lapua on!!! Lauantai-ilta Qmaassa ..vessassa lapualaiset jätkät kehuu kuinka hakkasivat sen ja sen ja sitten yhtäkkiä idealamppu pään päällä syttyy ja aletaan etsimään kännykkää taskusta. Aletaan soittelemaan kavereille ja keräämään porukkaa että saadaan taas tämä sama tyyppi hakata. Aikuiset äijät!!
Jätkät kulkee flanellipaita päällä, bootsit jalassa ja nahkatakki kiedottuna vyötärölle kun ei ole rahaa maksaa 1,50e:n narikkamaksua.

Kukaan ei oo vuosien aikana muuttunut miksikään. Kaikkien elämä, ainakin päälle päin, näyttää jumittuneen ties millekkä vuosiluvulle.

Ei voi kun ihmetellä. Eikä tartte takaisin tulla. Uskomatonta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu